Oscar 2022 -katsaus, osa 3/3
Kenneth Branagh ei ole koskaan voittanut Oscaria, mutta on ainoa, joka on saavuttanut Oscar-ehdokkuuden seitsemässä eri kategoriassa.
Vaikka ehtymättömän energinen Branagh onkin tehnyt ja saavuttanut paljon elokuvan saralla, hän on silti ennen kaikkea teatterimies.
Vuonna 1960 Belfastissa keskiluokkaiseen protestanttiperheeseen syntynyt pohjoisirlantilainen solmi brittiläisen teatterimaailman pauloihinsa jo nuorena. Kaksikymppisenä häntä pyydettiin esittämään Hamletin yksinpuhelu Hänen Majesteetilleen kuningattarelle. Läpi 1980-luvun häntä juhlittiin uutena Olivierina. Tänä päivänä hän toimii maailman tärkeimpiin teatterikouluihin kuuluvan RADAn (Royal Academy of Dramatic Art) presidenttinä.
Vuonna 1990 hän oli suunnilleen niin huipulla kuin olla voi. Kaappi täynnä teatteripalkintoja, edellisenä vuonna valmistunut esikoiselokuva Henry V oli tuonut kaksi Oscar-ehdokkuutta - käsikirjoituksesta ja ohjauksesta - ja hän oli avioitunut Emma Thompsonin kanssa.
Olisi väärin väittää, että Branagh olisi ajautunut tämän jälkeen minkäänlaiseen alamäkeen, mutta vastaavaan suosioon hän ei ole yltänyt kuin vasta tänä vuonna, kun osittain omaelämäkerrallinen Belfast voitti puolelleen yleisön rakkauden ja sai 7 Oscar-ehdokkuutta.
Väliin jäävä 30 vuotta on vähän kuin jokin John Wickin jatko-osa: täynnä toimintaa, jossa on huteja ja osumia sattumanvaraisessa järjestyksessä.
Itsevarman moniosaajan imagoa on dominoinut ison egon maine. Varsinkin elokuvantekijänä Branagh'n nähdään usein kurottaneen korkeuksiin, jonne lahjat eivät ihan riitä. Teatterilavan pienemmät puitteet tuntuvat sopivan paremmin taiturin mittoihin. 1990-luvulla monet asianharrastajat, hienoista ilkeyttäkin osoittaen, eivät ymmärtäneet liittoa aivan eri puusta veistetyn Emma Thompsonin kanssa. Eikä se lopulta kestänytkään kuin kuusi vuotta, kun Branagh petti Thompsonia tämän Talo jalavan varjossa -vastanäyttelijän, Helena Bonham Carterin, kanssa. Sattuvaa kyllä, liitto päättyi virallisesti vuonna 1995, jolloin Thompson osoitti olevansa paitsi näyttelijänä myös kirjailijana exäänsä parempi: Ang Leen ohjaama Järki ja tunteet toi Thompsonille syystäkin tämän uran jo toisen Oscarin.
Elokuvantekijänä Branagh on ohjannut 18 elokuvaa, joista kaksi on julkaistu viimeisen vuoden sisällä. Punaista lankaa niistä on vaikea löytää, vaikka kolmasosa Shakespeare-sovituksia onkin. On uusintafilmatisointia, Disneytä, Marvelia, Hercule Poirot'a, jatko-osia... Hei, tyyppi, valitse jo joku kaista! Kokonaisuus voidaan summata tähän tapaan: elokuvantekijä-Branagh ei ole pitkään aikaan ollut kiinnostava aidolle filmihullulle, eikä pahemmin kriitikoillekaan, mutta kiistattomasti hän on saavuttanut merkittävää kaupallista menestystä kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi Disneyn draamaversio Tuhkimosta, vuodelta 2015, ei ole "Branagh-elokuva" missään järjellisessä mielessä, mutta se takoi lippuluukuilla yli puoli miljardia dollaria, ja Branagh'n ohjaajapalkkio lienee ollut mukava.
Teknisesti pätevä tekijä hän onkin. Ongelmat löytyvät elokuvien varsinaisesta sisällöstä. Esimerkiksi Thor (2011) oli menestys sekin, mutta monien mielestä ehkä huonoin Marvel-elokuva. Kiinnostavampi tapaus on Branagh'n yllätyshitti Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 2017). Kriitikot suhtautuivat siihen kuin kädenlämpöiseen maitoon, mutta siitä sukeutui valtava hitti sen löydettyä faneja kaikissa ikäryhmissä. Jatko-osa, Kuolema Niilillä (Death on the Nile) pyörii Tampereellakin.
Cinefiilille Kenneth Branagh on yleensä ollut kiinnostavin näyttelijänä, vaikkeivät jotkut voi häntä sietääkään. Itselleni isoimmat onnistumiset löytyvät television puolelta. Salaliitossa (Conspiracy, 2001) Branagh piirtää kylmäävällä tavalla suorastaan iloisen muotokuvan natsijohtaja Reinhard Heydrichista johtamassa arkipäiväistä kokousta "lopullisen suunnitelman" yksityiskohdista. Näyttelijätyön oveluus hyytää vielä enemmän, kun tiedostaa tapahtumien ja vuorosanojen perustuvan aitoihin kokouspöytäkirjoihin. Vielä vaikuttavampi on rooli seuraavan vuoden vielä vaikuttavammassa Shackletonissa (ohj. Charles Sturridge).
Oli miten oli, tällä hetkellä Kenneth Branagh'lla pyyhkii hienosti. Hän on pyyhkinyt esimerkiksi maanmies Ridley Scottilla lattiaa viimeiset kuukaudet. Oscarit ovat tämän artikkelin oikea pääaihe, ja siitä näkökulmasta Scott on vuoden suurin alisuorittaja. Kuten Branagh, hän valmisti kaksi elokuvaa, molemmat suuria tuotantoja - eikä kukaan mennyt katsomaan kumpaakaan. Yhteensä nämä "laatuelokuviksi" tarkoitetut nappasivat kokonaiset yhden Oscar-ehdokkuuden (maskeerauksesta) - ja kolme Razzie-ehdokkuutta. Samaan aikaan Branagh'n julkaisemista elokuvista ovat tykänneet kaikki ja toinen niistä on vahva ehdokas voittamaan Oscareita.
*****
Kenneth Branagh'n 7 Oscar-kategoriaa:
alkuperäiskäsikirjoitus: Belfast (2021)
sovitettu käsikirjoitus: Hamlet (1996)
miespääosa: Henry V (1989)
miessivuosa: My Week With Marilyn (2011)
lyhytelokuva: Swan Song (1992)
ohjaus: Henry V ja Belfast
paras elokuva: Belfast
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti