Kaikkien aikojen isoimman Bond-pahiksen (kuka tämän kiistäisi?), Richard Kielin (1939-2014), tunnetuin pääosarooli löytyy Aldo Ladon fusilliscifistä Humanoidi (L'umanoide, 1979). Tähtien sodan menestyksen rippeitä kahmimaan pyrkinyttä tekelettä on pidetty kalkkunana. Suurelta osin syystä, mutta asia ei ole aivan mustavalkoinen.
Elokuva-arkiston kulttuuritekoa, ja sanon tämän vailla sarkasmia, katsomaan oli saapunut suuri joukko hölmöilylle virittyneitä ö-elokuvan ystäviä, jotka joutuivat odottamaan yllättävän kauan palkintoaan. Ensi alkuun nimittäin vaikuttaa siltä, että tekijät ovat vilpittömän yritteliäästi liikkeellä. Ensimmäisenä pistää silmään ihanan fotogeeninen kuvaus. Kameran takana oli osaava Silvano Ippoliti, jonka työtä ovat - useiden Spencer & Hill-farssien ohella - mm. Suuri hiljaisuus, Sacco & Vanzetti ja Caligula. Ohjaajakin hallitsee kuvajaon periaatteet, vaikka käyttääkin hulvattoman härskiä salanimeä George B. Lewis (oikeasti George Lucasin toinen etunimi on Walton). Budjettiakin oli haalittu enemmän kuin kunnioitettavat 5 miljoonaa sen ajan dollaria, siis lähes puolet esikuvateoksen rahoista. Paria naurunpyrskähdystä lukuun ottamatta tämä riittääkin pitämään Humanoidin suorastaan kiehtovana puolen tunnin ajan. Tarinassa Alderaanilta näyttävän Maapallon rauhaa uhkaa sen hallitsijan pahan veljen pako vankilasta. "Se-on-nähtävä-uskoakseen"-tyyliin Darth Vaderin häiriintyneeksi kaksosveljeksi sonnustautuneen Graalin Suuri Suunnitelma on palkata hullu tiedemies mutatoimaan ihmisistä haavoittumattomia supersotilaita Kappatron-aineen avulla. Maalaiset tietysti sinnittelevät vastaan, mutta jos muu ei auta, niin mukana heiluu deus ex machinana jodorowskyläisen mystinen, 11-vuotias Tom Tom, jumalasta heti seuraava.
Jossain vaiheessa tarina siis karkaa pahasti handusta, mutta alkupuoli tarjoaa vilpitöntä nautintoa. Eikä vähiten, vaan eniten Kielin sympaattisen parrakkaan esiintymisen takia. Hän ohjailee Golobina alustaan avaruudessa eksyneenä pilottina rennoin elkein onnistuen melkein pitämään aisoissa maailman ärsyttävimmän robokoirankin. Elokuva alkaakin luisua alamäkeen vasta siinä vaiheessa, kun Graal ja hänen Frankensteininsa mäjäyttävät Golobia päähän Kappatron-raketilla, joka räjäyttää tältä parran kasvoilta.
Tämän jälkeen Kielin ei tarvitse kuin mölistä neanderthalia ja viskoa puolet pienempiään pois tieltä. Se on vähän niin kuin sääli, koska siihen saakka Kielin näyttelemisestä on ihan vilpittömästi nauttinut. Kalkkunansa raakana nauttivat saavat tosin mässätäkseen, mutta rehellisyyden nimissä suurin osa hölmöyksistä on aika tuttua Ed Wood -koulukunnan kauraa.
Muutama asia Humanoidissa ansaitsee huutamalla maininnan. Ensinnäkin lavastukset ovat lavastuksia ihan siinä missä paremmissakin tuotannoissa. Tyylipuolella kaikki pisteet menevät kuitenkin puvustusosastolle (pomona Luca Sabatelli), joka tekee Oscar-tason työtä hienovaraisesti pervertoidessaan Tähtien sodan kuosit. Graalin S/M-vaikutteinen asu ja Graalin heilan, Barbara Bachin esittämän Lady Agathan, mielikuvituksellinen überpush-up-viritys ovat mestariteoksia - myös insinööritaidonnäytteinä. Samat kehut myös Maalaisten keveille kangasasuille, jotka tekevät varsinkin naisille oikeutta.
007-geekki on saattanutkin jo bongata kaksikin "bond"-nimeä edellä kirjoitetusta. Kielin ja Bachin täydentää tässä mielessä trioksi (ainakin esteettisesti) upea Corinne Cléry pääsankarittarena, jota olisi voitu dipata kosteudesta näkymättömäksi muuttuvassa hameessaan toisenkin kerran uima-altaassa. Humanoidissa ei edes näytellä erityisen huonosti, paitsi jos ohjaaja niin käskee, kuten käy elokuvan edetessä etenkin mielipuolitohtoria esittävän Arthur Kennedyn kohdalla.
Viimeinen sana kuuluu Ennio Morriconelle, joka tähän hölmöilyyn taituroi yhden innovatiivisimmisista ja kauneimmista partituureistaan. Mikä on vähän tuhlausta, kuten sekin, että Lado soittaa jatkuvalla soitolla sinänsä hienoa pääteemaa, mutta ei soita kertaakaan alusta loppuun tätä mestariteosta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti