Chicagossa syntynyt kuvaajalegenda Haskell Wexler kuoli Kalifornian Santa Monicassa viikko sitten sunnuntaina, 27.12. Hän oli 93-vuotias. Hänen uransa elokuvissa kesti yli 60 vuotta.
Tänä aikana Wexler kohosi ammattikuntansa kaikkein arvostetuimpien joukkoon. Kansainvälisen elokuvaajien killan (International Cinematographers Guild) toimittamassa jäsenkyselyssä Wexler nostettiin elokuvahistorian kymmenen vaikutusvaltaisimman kuvaajan joukkoon. Tähän vaikuttivat muutkin tekijät kuin vain ihailu Wexlerin taitoja kohtaan.
Vuonna 1953 varakkaasta perheestä tullut Wexler kuvasi ensimmäisen elokuvansa, lyhärin The Living City. Hän toimi myös sen toisena ohjaajana: elokuva sai Oscar-ehdokkuuden lyhytdokumenttien sarjassa. Tästä sukeutui ura Hollywoodin art house -siiven merkkiteosten kuvaajana. Wexlerin maine ja vankin perintö rakentui 60-luvun lopulla ja 70-luvulla. Tärkeimmistä teoksista mainittakoon Kuka pelkää Virginia Woolfia? (Who's Afraid of Virginia Woolf, 1966), America, America! (1963), Yön kuumuudessa (In the Heat of the Night, 1967), Yksi lensi yli käenpesän (One Flew Over the Cuckoo's Nest, 1975), Katkera paluu (Coming Home, 1978), Matewan (1987) ja Tämä maa on minun (Bound for Glory, 1976). Ensin ja viimeksi mainitusta hänet palkittiin Oscar-pystillä.
Wexler ei ollut kuka tahansa vuokrakuvaaja. Korkean sosiaalisen omatunnon omannut Wexler kiinnitti huomiota kuvaamiensa elokuvien sanomaan tai niiden ohjaajien maailmankatsomukseen. Yhteisyökumppaneista suosikkien joukkoon kuuluivat mm. Hal Ashby ja John Sayles. Ammattiaan opetellessaan Wexler työskenteli mainoskuvaajana, mutta lopetti esimerkiksi tupakkamainosten kuvaamisen syistä, jotka kävivät kaikelle kansalle itsestään selviksi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Menestyksestään huolimatta Wexler ei koskaan lakannut kuvaamasta eikä myöskään ohjaamasta pieniä dokumenttituotantoja. Ne käsittelivät mm. My Lain verilöylyä, Weather Underground -liikettä, Nevadan ydinkokeiden atomisäteilyä ja kurdeja. 80 täytettyään Wexler keskittyi pelkästään dokumenttielokuviin. Hänen viimeiseksi näytelmäelokuvakseen jäi Saylesin loistava Limbo (1999).
Kuvaajana Haskell Wexler oli luonnollisen valaistuksen ja realismin taituri. Hänen elokuvansa olivat vaikuttavia harmonisuuden eikä koristeellisuuden takia. Kuvaajista sanotaan usein, että he tekisivät kaikkein mieluiten töitä ilman näyttelijöitä, mutta Wexler oli poikkeuksellisen lahjakas ihmisten kuvaaja. Hän ei ollut myöskään ohjaajan renki. Milos Forman kertoo sympaattisessa elämäkerrassaan Otetaan hatkat, kuinka Wexleristä tuli ensimmäinen ja ainoa työryhmän jäsen, jolle Forman on koskaan joutunut antamaan potkut.
Haskell Wexler toteutti kaikkiaan 17 työtä ohjaajana. Melkein kaikki ovat dokumentteja, merkittävin poikkeus on kulttiklassikoksi noussut Medium Cool (1969, kömpelöltä suomenkieliseltä nimeltään Tunteeton silmä), uraa uurtavasti fiktiota ja totta sekoittanut kuvaus opiskelijalevottomuuksista Chicagossa.
Haskell Wexler kuoli saappaat jalassa. Hänen viimeinen ohjauksensa Four Days in Chicago valmistui vuonna 2013, ja hänen viimeinen kuvaustyönsä saa tv-ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti