Jiro uneksii sushista (Jiro Dreams of Sushi, USA, 2011) on muotokuva Jiro Onosta, kuvausten aikana 85-vuotiaasta sushi-kokista, joka pitää piskuista kymmenpaikkaista ravintolaansa Tokion Ginzassa, erään toimistorakennuksen kellarikerroksessa.
Vuonna 2008 Sukiyabashi Jiro -ravintola sai täydet kolme tähteä Michelin-oppaalta.
Newyorkilaisen David Gelbin elokuva on vaatimaton ja kaunis tutkielma kompromissittomasta omistautumisesta, täydellisyyden tavoittelusta, seuraavan sukupolven kasvattamisesta ja tonnikalasta. Gelb pysyttelee yksinkertaisuutta korostavan kohteensa tasolla. Jiro uneksii sushista on elokuva Yasujiro Ozun Japanista, jonka kuvittelee helposti olevan jo eilisen unta: mestarikokin yksisuuntainen elämä keskittyy yhden asian täydelliseen hallitsemiseen; työ on maailman keskipiste, josta kunnolla suoriutuminen on itsekunnioituksen ja muiden osoittaman kunnioituksen pohja. Mutta jakavatko perässä seuraavat sukupolvet saman eetoksen?
Gelb kertoo miellyttävän selkeästi ja harmonisesti Jiron elämäntarinan jättäen paljon "rivien väliin": katsoja päättelee itse muutamasta vihjeestä, mikä vaikutus sushigurun elämään oli vanhemmattomalla lapsuudella. Tai miten helppoa Jiron pojilla on ollut. Toisinaan Gelbin ohjaus tuo mieleen Godfrey Reggion dokumentit. Samalla tekemisen tasolla ei liikuta, vaan Gelbkin rytmittää elokuvaansa Philip Glassin musiikilla (mm. Tunnit-elokuvan soundtrackiä käyttäen) ja käyttää pariin otteeseen nopeutettua kuvaa.
Elokuvassa käydään myös Tokion kalatorilla, missä näkyvät jo härskin voitontavoittelun vaikutukset. Kunnon laatukalaa ei meinaa saada ja simpukoita saa vain harvoin. "Mertentuhoajien" troolatessa pohjamudatkin, on koko tonnikalakanta, ja sen myötä iso osa japanilaisesta ruokakulttuurista, uhattuna. Ravintola-ammattilaisten sanomana ryöstökalastuksen vastainen viesti saa poikkeuksellista painokkuutta. Tai taiteilijoitahan tämän elokuvan päähenkilöt oikeasti ovat. Sykähdyttävimpiin hetkiin kuuluvat kohtaukset kalatorilla, missä parasta kalaa etsitään uskomattomalla pikkutarkkuudella. Samalla käy myös selväksi, että tuskinpa kukaan on syönyt Suomessa oikeaa sushia. Kun katsoo Jiron ja hänen poikiensa ja oppipoikiensa toimintaa keittiössään, alkaa valjeta aidon ruuanlaiton käsityöläisyys. Joskus Jiro herää keskellä yötä nähtyään unta uudesta sushi-ideasta.
Sukiyabashi Jiro palvelee edelleen asiakkaitaan itse mestarin johdolla. Sinne halajavan kannattaa varautua ensinnäkin tekemään varaus vähintään kuukautta aikaisemmin ja toiseksi ottamaan lompakon mukaansa: kyseessä on todennäköisesti maailman kallein ravintola. Ruokahetken hinnat alkavat 30 000 jenistä eli noin 200 eurosta, ja koska sushin nauttiminen on viety perfektionistiseen huippuunsa - sushipala pitää kuulemma nauttia viiden sekunnin sisällä tarjoilusta - ruokailu on yleensä ohi alle puolessa tunnissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti