torstai 3. maaliskuuta 2011

Oppitunteja trailerin tekemisestä

Unkarilaisen suurmestarin Béla Tarrin ohjaajan omien sanojen mukaan viimeiseksi jäävä elokuva The Turin Horse voitti tänä vuonna Berliinin kakkospalkinnon, Grand Prix'n. Elokuvasta on levitteillä koko lailla täydellinen traileri, joka näyttää muille esimerkkiä. Vai sortuuko Tarr kertomaan elokuvansa juonesta liikaa?



Janan toiselta laidalta löytyy Tampereen elokuvajuhlilla esitellyn ruotsalaisen animaattorin Johannes Nyholmin traileri hänen uusimmasta lyhytelokuvastaan Las Palmas. Nerokkaaseen oivallukseen pohjautuva klippi on hauskin traileri, ketä on kävellyt vastaan moniin aikoihin, ja on muodostunut youtube-hitiksi. Mutta varoitus ennen katsomista: kertakatselullakin musiikki saattaa jäädä soimaan päähän tuntikausiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti