Cannes 2022: Palkitut

Elokuvamaailman arvostetuin ja arvostettavin palkinto ei ole Oscar, vaan toukokuisin Ranskan Cannes'ssa järjestettävän festivaalin pääpalkinto, Kultainen Palmu (Palme d'Or). Se ja muut festivaalin palkinnot jaettiin viime viikonloppuna näyttelijä Vincent Lindonin johtaman tuomariston toimesta. 62-vuotias Lindon on festivaalin isäntämaan arvostetuimpia elokuvanäyttelijöitä, joka voitti parhaan näyttelijän palkinnon Cannes'ssa vuonna 2015 ja tähditti viime vuoden lähes täysin sivuutettua Kultaisen Palmun voittajaa Titanea (ohj. Julia Ducournau).

Festivaali vietti tänä vuonna 75-vuotisjuhlaa. Cannes'n festivaalissa on omat irvokkaat piirteensä - kuten sydäntäsärkevien, kehitysmaiden elämästä kertovien draamojen esittäminen keskellä superrikkaiden paratiisia jahteineen ja monenkirjavine kimalluksineen - mutta festivaaliorganisaation kyky koota kilpasarjan sateenvarjon aurinkovarjon alle maailman elokuvantekijöiden ehdoton kerma määrittää vuodesta toiseen elokuvataiteen sen hetkisen pulssin ja lämpötilan.

Tältä näyttää tänä vuonna.

Kultainen Palmu

Triangle of Sadness ("Surullisuuden kolmio"), ohj. Ruben Östlund

Suomi saattoi voittaa viikonloppuna jääkiekon maailmanmestaruuden, mutta kuudenneksi jäänyt Ruotsi voitti jotain paljon arvokkaampaa. Kultaisen Palmun voittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Kanssakilpailijat ovat kirjaimellisesti taiteilijoiden eliittiä, jotka pitkät ja vaateliaat perinteet omaava raati on käsin valinnut tuhansien ehdokkaiden joukosta.

Ruben Östlund on voittanut Palmun kahdesti, viiden vuoden sisällä, peräkkäisillä elokuvillaan.

Juryn päätös on otettu vastaan hieman harmistuneesti, mikä heijastaa festivaalin ilmapiiriä kilpailujen osalta yleisemminkin. The Guardianin kyseenalainen veteraanikriitikko Peter Bradshaw raportoi, että tänä vuonna mielipiteiden jakautuminen vähän joka elokuvan kohdalla oli poikkeuksellisen jyrkkää. Siinä mielessä Östlundin elokuva oli juryltä johdonmukainen valinta. Useimpien mielestä kyseessä on kiistatta taidokkaasti tehty, ajankohtainen ja hauska musta komedia - mutta melkein yhtä monet pitivät sen satiiria ilmeisenä ja helppona. Melkein kukaan ei ole sitä mieltä, että Triangle of Sadness yltää Östlundin edellisen, The Squaren, rinnalle. Metacriticissä Triangle of Sadnessin metascore on tällä hetkellä 66, poikkeuksellisen alhainen lukema Palmun voittajalle.

Hieman tylsää on sekin, että pääpalkinto meni englanninkieliselle yhteistuotannolle, vaihtoehdot huomioon ottaen. Näyttelijäkaartin suurin tähti on Woody Harrelson.

Sodankylässä vuonna 2012 vieraillut 48-vuotias Östlund on elokuvantekijänä eräänlainen Ruotsin Lars von Trier. Vaikkei tanskalaisen mestarin visionäärisyyden tasolle ylläkään, on Östlundilla veitsenterävä silmä ja korva länsimaisen elämäntavan absurdeille ilmiöille ja loistava tekniikka. Lähes royanderssonmainen elokuvien hiominen vie aikaa: Triangle of Sadness on vasta tekijänsä kuudes pitkä elokuva. Jokainen Östlundin ohjaus on vaivan arvoinen, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 2011 loistavan Playn myötä.

Triangle of Sadness kertoo joukosta superrikkaita juppeja luksusristeilyllä.

Grand Prix

Stars at Noon ("Keskipäivän tähdet"), ohj. Claire Denis
Close ("Lähellä"), ohj. Lukas Dhont

Tämän vuoden pääkilpailua on luonnehdittu poikkeuksellisen sekalaiseksi tasoltaan. Ilmeisesti monet elokuvat olivat joko keskinkertaisia tai hyviä mutta jossain suhteessa vajaamittaisia. Tätä heijastelee tuomariston näennäinen päättämättömyyskin sillä sekä Grand Prix että Prix du Jury jaettiin. Näin ollen tavallista useampi elokuvantekijä poistui Festivaalipalatsista palkinto kainalossa.

Ranskalaisen festivaalin tuomaristo ranskalaisen puheenjohtajansa johdolla ojensi kakkospalkinnoista toisen ranskalaiselle, toisen belgialaiselle elokuvantekijälle. Sinänsä kiinnostavaa. Tuomariston ulkopuolella tämä elokuvakaksikko ei olisi voinut saada vastakohtaisempia reaktioita.

76-vuotias Claire Denis on ranskalaisen taide-elokuvan ikoni. Totean heti kärkeen, etten itse kuulu hänen ihailijoihinsa. Eikä kuulu moni muukaan elokuvanharrastaja. Mutta Denis'n fanit ovat hyvin vannoutuneita ja heitä löytyy kaikilta kolkilta. Jo 1980-luvulla aloittaneen Denis'n monipuolisen tuotannon selkärangan muodostavat 16 pitkää näytelmäelokuvaa. On paljon puhuvaa, ettei koko pitkän uransa festivaaleja kiertänyt auteur ole voittanut ennen tätä vuotta juuri mitään: Jean Vigo-palkinto viime vuonna, Kultainen Leopardi Nénette et Bonista 1996 ja vain yksi César-ehdokkuus. Mutta alkuvuodesta tuli Berliinistä parhaan ohjauksen palkinto Juliette Binochen ja Vincent Lindonin (!) tähdittämästä kolmiodraamasta Avec amour et acharnement (Fire) ja nyt tämä.

Tuomariston päätöksistä juuri Stars at Noon herätti eniten närää. Festivaaliviikolla Denis'n elokuva joutui sosiaalisessa mediassa suoranaisen pilkan kohteeksi, mikä toki on rumaa. Mutta Denis'n puolestapuhujat pitivät sitä kilpailun huippuna. Joka tapauksessa, yleinen mielipide on, ettei elokuva kuulu tekijänsä parhaimpiin.

Englanninkielinen draama perustuu Denis Johnsonin romaaniin ja sijoittuu Nicaraguaan vuonna 1984. Sen metascore on kuitenkin lohdulliset 62.

Sen sijaan kahden 13-vuotiaan pojan ystävyydestä kertova Close on luultavasti tämänvuotisen festivaalin rakastetuin elokuva, jonka monet olisivat mielellään nähneet voittavan pääpalkinnon. Se on kolmekymppisen tekijänsä vasta toinen elokuva; jo edellinen (Girl) sai loistavan vastaanoton voittaen festivaalin sivusarjassa (Un Certain Regard) kolme palkintoa. Lukas Dhont on todennäköisesti tämän vuoden suuri löytö ja tulevaisuuden lupaus.

Prix du Jury

Le otto montagne ("Kahdeksan vuorta"), ohj. Felix van Groeningen ja Charlotte Vandermeersch
EO, ohj. Jerzy Skolimowski

Vieläkään ei päästä EU:n ulkopuolelle, hädin tuskin edes pois Ranskasta. Le otto montagne kuului sekin yleisön lemppareihin. Se on belgialaisen ohjaajaparin Paolo Cognettin romaanin pohjalta toteuttama italialainen 2½-tuntinen elokuva, joka kuuleman mukaan kertoo miesten välisestä veljellisyydestä poikkeuksellisen syvällisesti, tenhoavasti ja sentimentaalisuutta välttäen. Kuvauksesta päätellen se kuulostaa tulevalta parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-voittajalta parhaassa mahdollisessa mielessä, tällä kertaa. Edelleen, tämänkin elokuvan ilmapiiri on varmasti tuntunut tutulta ainakin yhdestä juryn jäsenestä.

Ohjaajakaksikosta van Groeningen on kokeneempi; tämä on näyttelijänä kotimaassaan tunnetun, 48-vuotiaan Vandermeerschen ensimmäinen yritys ohjaajana. Voikin olettaa, että elokuvan varsinaisesta toteutuksesta päävastuun kantaa 44-vuotias van Groeningen, jonka kuudes pitkä tämä on. Tähän asti hänen maineensa kulmakivi on ollut vuoden 2012 The Broken Circle Breakdown, joka sai vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Mutta, sitä seurasi vuonna 2018 epäonnistunut yritys murtautua Yhdysvaltoihin: käsittämättömän huono huumedraama Beautiful Boy.

Tuomariston palkinto on ollut perinteenä jakaa "villille kortille", jollekin vähän hurtimmalle tapaukselle. Kaikki merkit viittaavat siihen, että tänä vuonna se on EO.

Sen tekijä on euroelokuvan elävä legenda. 84-vuotias Jerzy Skolimowski on Puolan tärkeimpiä auteureja, Łódźin elokuva-akatemian kasvatti, Wajdan ja Polanskin käsikirjoituskumppani 60-luvulta. Tämä mies on elänyt villin elämän ja tehnyt villejä elokuvia. Sofistikoituneen älykön Essential Killing vuodelta 2010 on yksi kaikkien aikojen parhaita toimintatrillereitä. Vuonna 2012 hän teki pikkuroolin Joss Whedonin Kostajissa! Aina hieman sivusta pistolyöntejään jakanut mestari on voittanut 18 täyspitkää käsittävällä urallaan mm. Kultaisen Karhun ja elämäntyö-Kultaisen Leijonan. Nyt napsahti jo kolmas palkinto Cannes'sta.

Robert Bressonia allusioiva EO nostaa päähenkilöksi aasin, jonka kautta nähdään miltä moderni Eurooppa todella näyttää. Toisin kuin useimmat palkintoelokuvat, Skolimowski tiivistää sanottavansa alle puoleentoista tuntiin.

Paras ohjaus

Heojil kyolshim (Decision to Leave - "Lähtöpäätös"), ohj. Park Chan-wook

Tämä valinta ei herättänyt juuri protesteja. Konsensuksen mukaan Heojil kyolshim oli ohjauksena festivaalin vaikuttavin ja monien valinta pääpalkinnon voittajaksi. Sen metascore on palkituista ylivoimaisesti paras, 88.

Nyt jo kolmannen palkintonsa 20 vuoden sisällä Cannes'sta napannut äärilahjakas, 58-vuotias eteläkorealainen visualisti on aina tiennyt miten tehdä yleisöön menevää, viihteen ja taiteen rajalla tasapainottelevaa leffaa. Park Chan-wook viihtyy trillerin, mysteerin, yliluonnollisen ja scifin piireissä eikä tämä uusin ole pettänyt odotuksia. The Telegraphin Tim Robeyn mukaan tässä elokuvassa kamera tekee asioita, joita ei ole ennen nähty - ja tämän ohjaajan ollessa kyseessä väittämä on uskottava.

11 ohjausta signeerannut Chan-wook on ollut Suomessakin suosittu Oldboysta lähtien. Edellinenkin, The Handmaiden jo vuodelta 2016, kuului vuoden tapauksiin. Visuaalisuuden lisäksi trilleristä on tällä kertaa nostettu esiin Tang Wein upeaksi luonnehdittu suoritus naisetsivänä.

Paras käsikirjoitus

Boy From Heaven ("Poika taivaasta"), ohj. Tarik Saleh

Toinenkin palkinto Ruotsiin! 50-vuotias, tukholmalainen Tarik Saleh on ruotsalaisen äidin ja egyptiläisen isän poika. Monipuolisella urallaan hän herätti ensin huomiota graffititaiteilijana ja sitten animaattorina. Hän on mm. ohjannut yhden Westworld-jakson. Elokuvantekijänä hän on ohjannut viisi elokuvaa, joista kaksi - pandemian takia - tulee ensi-iltaan tänä vuonna. Saleh aloitti kunnianhimoisella, mutta tyystin epäonnistuneella animaatiolla Metropia. Läpimurto tuli vasta viisi vuotta sitten trillerillä Nile Hiltonin tapaus - johon en itse päässyt sisälle ja kävelin ulos - joka voitti pääpalkinnon Sundancessa ja viisi Guldbaggea.

Boy From Heavenia on kehuttu terävän satiiriseksi vakoilujännäriksi, jossa egyptiläisen suurimaamin kuolema käynnistää hurjan valtataistelun. Suomi on yksi elokuvan tuottajamaista.

Parhaat näyttelijät

Song Kang-ho - Broker ("Välittäjä"), ohj. Hirokazu Kore-eda
Zar Amir-Ebrahimi - Holy Spider ("Pyhä hämähäkki"), ohj. Ali Abbasi

Kolme vuotta sitten 55-vuotias eteläkorealainen Song Kang-ho teki pääroolin maailman kaikki elokuvapalkinnot kahmineessa Parasite-ilmiössä, nyt hän sai vihdoin henkilökohtaista tunnustusta.

Hän on yksiselitteisesti supertähti, kotimaansa ja ehkä kotimantereensakin ykkösnäyttelijä. Yleisön suosio ja alan arvostus kulkevat rinnakkain. Joint Security Area, Sympathy for Mr. Vengeance, Memories of Murder, The Host, Thirst.

Kultaisen Palmun voittajan, japanilaisen Kore-edan uusinta on yleisesti pidetty yhtenä tämän vuoden pettymyksistä, mutta Kang-hon pääosaroolia on kehuttu kautta linjan.

Sekä Amir-Ebrahimi että Abbasi (molemmat synt. 1981) ovat entisiä teheranilaisia. Taas saadaan ruotsalaisväriä, sillä täysi-ikäistyttyään Abbasi muutti opiskelemaan ensin Tukholmaan ennen kuin vakiintui Kööpenhaminaan, mutta hänen edellinen elokuvansa, Raja, valmistui Ruotsissa - ja sai 2 Oscar-ehdokkuutta.

Koska Iran on Iran, valmistui Holy Spider Jordaniassa. Se kuuluu festivaalin kohuleffoihin. Rajan nähneet tietävät, ettei Abbasilla ole juuri estoja sen suhteen. Amir-Ebrahimi esittää tutkivaa journalistia, joka etsii seksityöläisiä tappavaa sarjamurhaajaa Iranin pyhässä kaupungissa. Eräänlainen persialainen Viiltäjä-Jack-tarina, siis. Raporttien mukaan jotkut lähtivät elokuvasta kesken sen väkivaltaisuuden takia. Saapa nähdä.

Amir-Ebrahimin ura ei ole kovin laaja, ja tämä palkinto on ilman muuta uran kohokohta. Hän asuu nykyään Ranskassa.

Erikoispalkinnot

75-vuotissynttärit innostivat festivaalia jakamaan palkintoja, jotka eivät kuulu jokavuotiseen repertuaariin.

75-vuotisjuhlan erikoispalkinto: Jean-Pierre ja Luc Dardenne elokuvasta Tori ja Lokita. Elokuva sai lähinnä kädenlämpöisen vastaanoton, joten palkintoa voidaan pitää kunnianosoituksena kahdesti Kultaisen Palmun voittaneille ohjaajaveljeksille. He ovat kotoisin Belgiasta, kuinkas muutenkaan. Tässä vaiheessa sisäänpäin lämpiävyys alkaa käydä jo hermoille.

Kunnia-Kultainen Palmu: Forest Whitaker ja Tom Cruise. Tämä lienee ulkopuolisen silmin kummallisin tarjolla oleva palkinto. Mukamas "Palmujen Palmu" jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997, Ingmar Bergmanille festivaalin 50-vuotisjuhlassa. Vuonna 2002 se myönnettiin toisen kerran, Woody Allenille. Epävirallisesti sitä tarjotaan silloin tällöin festivaalin arvostamille elokuvantekijöille, jotka eivät ole voittaneet Palmua. Mutta salaliitoista pitävät ovat laillani suht vakuuttuneita, että tämä on isojen elokuvalevittäjien ja -studioiden kanssa junailtu markkinointikikka, jolla pidetään yllä hyviä suhteita ja raaputetaan yhtä sun toista selkää. Neljästä viimeisestä palkitusta kolme on ollut amerikkalaisia näyttelijöitä (jotka silloin tällöin ovat ohjanneet). Viime vuonna palkittu Jodie Foster tunnetaan hyvin äidinkielitasoisesta ranskastaan.

Palm Dog: Vanskabte Land (Godland), ohj. Hlynur Pálmason. Festivaalin paras palkinto - joka annetaan toimittajien puolesta festivaalin parhaalle/parhaille koiranäyttelijöille - tuli sekin pohjoiseen, islantilaiselle pitkälle draamalle, joka kilpaili Un Certain Regard -sarjassa. Mainitun "kakkossarjan" voitti pakistanilainen, erinomaiseksi kehuttu Joyland (ohj. Saim Sadiq).

Leffavisa 19.5. "Torstain leffakerho" - tulokset ja I, II, IV ja V kierros

 TULOKSET

1. Voitto Varma 40½ pt.
2. Zomba Famiglia 36 pt.
3. Savage Streets 35 ½ pt.
4. Some Like It Not 32 ½ pt.
5. Lone Iguanas 31 pt.
6. Silverscreen 28 pt.
7. Team Genette 24½ pt.
8. Makrofagit 19½ pt.
9. House Cat 17 pt.
(10. - ensimmäisen kierroksen jälkeen lähtenyt joukkue, jolle kiitokset pelaamisesta!)

Kolme ensimmäistä joukkuetta sai juomapalkinnot Rainasta. Kolmelle muulle joukkueelle arvottiin Hämeenkatu 5:n Suomalaisen kirjakaupan ystävällisesti lahjoittamat pokkarit Richard Osmanin dekkarihitistä Torstain murhakerho - visa oli omistettu tälle maailman parhaalle visaisännälle! Neljäntenä kirjapalkintona arvottiin Cinemadromen Tomi Peuhkurisen uutuusromaani Kovaa peliä 2.

Eeppinen visa, jossa mm. kolmas kierros järjestettiin netissä, FilmiLiekki-blogissa, kesti melkein kolme tuntia. Seuraavan kerran visataan 9.6.!

"Torstain leffakerho" (max. 69 pt.)

I kierros (13 pt.)

1. Klippi: a) mikä elokuva b) mikä on tämän hahmon nimi? (2 pt.)
2. Musanäyte : a) kuka laulaa b) mikä tai kuka on elokuvan nimihahmo? (2 pt.)
3. Monivalinta: Montako klassista Tom and Jerry -lyhäriä MGM tuotti elokuvateatterilevitykseen sarjan kultakaudella, 1940- ja 50-luvuilla? A) 24 B) 57 C) 81 D) 114? (1 pt.)
4. Vuoden huonoimmat elokuvat palkitseva Razzie Awards poisti tänä vuonna jälkikäteen ja anteeksipyyntöjen kera yhden kokonaisen kategorian ohjelmastaan – miksi? (2 pt.)
5. Klippi: Nimeä näyttelijä ja elokuva. (2 pt.)
6. Monty Norman täytti huhtikuussa 94 vuotta. Monroe onnittelee! Tunnetuimman työnsä, tunnusteeman James Bond -filmeihin, Norman kirjoitti alun perin erääseen toteuttamatta jääneeseen musikaaliin. Mistä ruumiintoiminnosta kappaleen sanat kertoivat? (1 pt.)
7. Mitä yhteistä on seuraavilla elokuvilla: CODA; The Next Three Days; Koodinimi: Nina; ja Beverly Hillsin pummi? (2 pt.)
8. Klippi: Mikä elokuva? (1 pt.)

II kierros: korkeakulttuuria ja matalaotsaisuutta (12 pt.)
- tämän kierroksen kysymyksissä vastaus A-kysymykseen on sama kuin B-kysymykseen

9. 2 pt.) Jim Steinman kirjoitti Total Eclipse of the Heartin alun perin tätä nimeä kantaneeseen musikaaliin.
    1 pt.) Nimihenkilöä ovat esittäneet Max Schreck ja Klaus Kinski.

10. 2 pt.) 159. rivi Alexander Popen runossa Eloisa to Abelard, julkaistu 1717.
     1 pt.) Jim Carreyn ja Kate Winsletin tähdittämä moderni klassikko alkukielellä

11. 2 pt.) Johannes Vermeerin maalaus vuodelta 1665.
      1 pt.) Colin Firthin ja Scarlett Johanssonin tähdittämä epookkidraama.

12. 2 pt.) Sukupuuttoon kuollut, Suomessakin esiintynyt eläinlaji, jonka viimeiset edustajat elivät Wrangelinsaarella, Jäämerellä, suunnilleen samaan aikaan, kun Mesopotamian sumerit keksivät pyörän.
      1 pt.) Lukas Moodyssonin elokuva vuodelta 2009.

13. 2 pt.) Ehkä kaikkien aikojen ylistetyin klassisen musiikin kitaravirtuoosi, joka 70-luvulla perusti proge-yhtye Sky’n.
      1 pt.) Kaikkien aikojen tunnetuin elokuvasäveltäjä, joka on tehnyt esim. Supermanin musiikin.

14. 2 pt.) Suurennuslasilla tarkasteltu sana lontoolaisen gallerian katossa, joka sai John Lennonin pyytämään taiteilija Yoko Onoa treffeille.
      1 pt.) Sally Potterin loppusoinnuttaen kirjoittama elokuva vuodelta 2004.

IV kierros: biisinnimileffat (18 pt.)

16-25. (sikermä biisejä ja niihin liittyvät kysymykset)

V kierros (9 pt.)

26. Minkä maalaiseen naiseen Colin Firthin hahmo rakastuu Love, Actuallyssä? (1 pt.)
27. Minkä niminen elokuva voitti Kultaisen Palmun vuosi sitten, ja kuka ohjasi? (2 pt.)
28. Minkä niminen on ensimmäinen kaupallisen levityksen Suomessa saanut Apitchatpong Weerasethakul -elokuva, ja kuka näyttelee sen pääosaa? (2 pt.)
29. Mitä yhteistä on elokuvilla Ambulance (ohj. Michael Bay), Let Me In (Matt Reeves), Brothers (Jim Sheridan) ja Prince Avalanche (David Gordon Green)? (2 pt.)
30. Klippi: mikä elokuva, kuka ohjasi vuonna 1988? (2 pt.)
31. Minkä kauhuelokuvan lopputeksteissä soi tämän biisin alkuperäisversio? (1 pt.)

VASTAUKSET

I kierros

1. Ratatouille; Anton Ego
2. Jennifer Love Hewitt; rotta
3. D
4. Poistettiin kategoria "Vuoden huonoin Bruce Willis -elokuva", kun tieto näyttelijän sairaudesta julkaistiin
5. Laulavat sadepisarat; Donald O'Connor
6. Aivastus
7. Ne ovat amerikkalaisia uusintaversioita ranskalaisista elokuvista
8. Uhri (Offret)

II kierros

9. Nosferatu
10. Eternal sunshine of the spotless mind
11. Tyttö ja helmikorvakoru
12. Mammutti
13. John Williams
14. Yes

IV kierros

16. a) elokuvan nimi: Mona Lisa
    b) laulun esittäjä: Nat King Cole
    c) Oscar-ehdokkuuden pääosasta saanut näyttelijä: Bob Hoskins

17. a) elokuva: Pitkä kuuma kesä
    b) elokuvaan liittyvä kirjailija: Kalle Päätalo

18. a) elokuvan nimi: Frankenstein
    b) ohjaaja: James Whale

19. a) elokuvan nimi: Birdy
    b) laulun esittäjä: 22-Pistepirkko
    c) suurenmoisen lahjakas näyttelijä: Nicolas Cage

20. a) elokuva: It’s A Wonderful Life
    b) miespääosa: James Stewart

21. a) elokuva: Aurora
    b) laulun esittäjä: Mikko Kuustonen
    c) naispääosa: Mimosa Willamo

22. a) elokuva: Oh, Lucky Man
    b) laulun esittäjä: Emerson, Lake & Palmer
    c) ohjaaja: Lindsay Anderson

23. a) elokuva: Take This Waltz
    c) naisohjaaja: Sarah Polley

24. a) elokuva: Deja Vu
     b) laulaja: Olivia Rodrigo
    c) ohjaaja: Tony Scott

25. a) elokuva: Rambling Rose
      b) naispääosa: Laura Dern

V kierros

26. Portugalilaiseen ("Easy answer")
27. Titane; Julia Ducournau
28. Memoria; Tilda Swinton
29. Ne ovat amerikkalaisia uusintaversioita pohjoismaalaisista elokuvista
30. Kárhozat (Damnation); Béla Tarr
31. You're Next

19.5. Leffavisan 3. kierros

 

Indiana Jonesin saaga (max. 12 pt.)

Steven Spielberg ja Harrison Ford ovat tehneet yhdessä 4 elokuvaa arkeologi Indiana Jonesin seikkailuista. Tehtävä:

Nimeä nämä tarinat, ja laita ne kronologiseen järjestykseen niiden vuosilukujen kera, joihin kukin tarina sijoittuu.

Pisteitä saa a) tarinoiden nimistä b) aikajärjestyksestä c) oikeaan osuneista vuosiluvuista. Yli viiden vuoden heitoista tulee miinuksia.

Kirjoita vastaus kommenttiosioon (ei vaadi rekisteröitymistä).

Esimerkkivastaus:

Joukkueen nimi
Elokuvan nimi Vuosiluku
Elokuvan nimi Vuosiluku
Elokuvan nimi Vuosiluku
Elokuvan nimi Vuosiluku

Onnea matkaan!

Monroen Leffavisa S14 E04: "Torstain Leffakerho"

Kehräsaaren Rainassa kilpaillaan elokuvatietämyksessä jälleen torstaina 19.5. kello 19 - ja kilpaillaan muuten kesälläkin aina joka kolmas viikko! Seuraavat visaillat ovat 9.6., 30.6. ja 21.7.

Tänä torstaina on luvassa yllätyksellinen erikoisvisa, joka nostaa vertauskuvallisesti hattua maailman parhaalle visaisännälle (?!) Takaamme, että tässä viiden kierroksen mammutissa riittää puuhaa koko illaksi. On amerikkalaista elokuvaa, on musiikkia, on videonäytteitä, rottia, turkkilaista kulttileffaa ja jotain aivan uuttakin.

Ja hei, visaa sponsoroi Hämeenkatu 5:n mainio Suomalainen Kirjakauppa, mikä tarkoittaa, että palkintoja riittää nyt monelle muullekin kuin kärkikolmikolle! Visaileminen kannattaa aina, vai miten se Jörkka tapasi sanoa.

Tervetuloa siis viihtymään ja iltaa istumaan Monroen kanssa! Ottakaa mukaan ystävänne, naapurinne, tanssimieltä (tai -kengät!) ja sylikaupalla intohimoa elokuvia kohtaan.

Nähdään pian!

Ted K (elegia osattomille miehille)

Tony Stonen Ted K

Nous taloni yhdessä yössä -
kenen toimesta, Herra ties.
- Se auttoiko salvutyössä,
se Musta Kirvesmies? -

On taloni kylmä talo,
sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo
on tulena liedelläin.

Ei ystävän, vieraan tulla
ole ovea laisinkaan.
vain kaks on ovea mulla,
kaks: uneen ja kuolemaan.
                        - Uuno Kailas (1901-33)

Elokuva Yhdysvaltojen kuuluisimmasta ja erikoisimmasta terroristista valmistui vasta neljännesvuosisata rikollisen kiinni ottamisen jälkeen. Eikä se syntynyt Hollywoodissa: Ted K on riippumaton tuotanto; sen tuottaja ja pääosanesittäjä on eteläafrikkalainen. Elokuvan taustalla on joukko itsenäisesti ajattelevia, älykkäitä tekijöitä.

Tuloksena on poikkeuksellisen fiksu ja puhutteleva teos, joka laajenee paljon Ted Kaczynskin tarinan rajojen ulkopuolelle. Sen monista teemoista keskeisimmäksi nousee miehinen yksinäisyys.

Useimpien on vaikeaa samaistua kirjepommittajaan, mutta Tony Stonen loisto-oivallus on se, että melkein jokainen voi jollain tasolla samaistua rintaa kourivaan yksinäisyyteen. Siksi elokuva saa tuotua riivatun päähenkilönsä iholle. Tedin pieni ja karu metsämökki - kodin ja vankilan vastine 25 pitkän vuoden ajan - saa yksinäisyyden muistomerkin aseman.

Näemme oman kotikaupunkimmekin kaduilla joka päivä omaa polkuaan auraavia keski-ikäisiä miehiä, muurit harteillaan ja etäisyyteen luoduissa silmissä yksinäisyyden jäiset tähdet.

Kun olin lapsi, meidänkin kulmillamme tunnettiin yhden sortin "Ted K": yllä kuluneet, tahraiset ja halvat rytkyt, harteille valui pesemätön tukka, johon sakset eivät olleet koskeneet vuosiin, kasvojen peittona ikäloput silmäsit ja hoitamaton parta hän touhusi eteenpäin raahaten selkä vääränä luvutonta määrää täpö täysiä kasseja ja nyssyköitä. Tiedettiin kertoa varmana, että tuo kummallinen olento oli seitsemän ällän ylioppilas.

Theodore Kaczynski (s. 1942) hyväksyttiin Harvardin yliopistoon 16-vuotiaana, missä häntä pidettiin matemaattisena ihmelapsena. Hän väitteli itsensä tohtoriksi ja toimi opettajana jokusen vuoden.

Pettymykset ihmissuhteissa ja sosiaalisessa elämässä sekä kamppailu omien raivon tunteiden kanssa ajoivat huippuälykkään nuoren poikkeukselliseen ratkaisuun alle kolmekymppisenä: Ted käänsi selkänsä ihmiskunnalle ja muutti Montanaan keskelle metsää, missä hän erakoituneena kehitteli teoriaansa modernin teknologian merkitsemästä tuhosta luonnolle.

Vuonna 1978 hän lähetti maailmalle ensimmäisen kuudestatoista kirjepommistaan.

Aika harva olisi samassa tilanteessa kääntynyt metsäpolun risteyksestä Tedin valitsemaan suuntaan. Elokuvana Ted K valaisee upeasti niitä olosuhteita ja tekijöitä, jotka tekivät Tedistä poikkeuksen - ja merkittävin näistä on Ted itse.

Elokuva manipuloi hienostuneesti katsojan tunteita ja odotuksia. Alkupuolen hermoja repivät jaksot kasvottomista viikonloppumotoristeista tunteettomasti raastamassa luonnon rauhaa riekaleiksi saisivat kenet tahansa raivon partaalle. Harvoin on näytelmäelokuvassa tavoitettu yhtä tarkasti luontoa "hyödyntävän" teollisuuden kylmäävä todellisuus ihmisen ulkopuolisen luonnon näkökulmasta. Kuvaaja Nathan Corbinin tarkasti rajatut, tyynet kompositiot latautuvat yllättävästä voimasta.

Tim Obzud ja Blanck Mass vastaavat elokuvan syliin hyppäävästä äänimaailmasta. Ensin mainittu äänisuunnittelijana ja jälkimmäinen (nokkela sanaleikki viittaa Max Planckin yksikköön) suggeroivan musiikin tekijänä.

Ted K on elokuva yliherkästä yksilöstä puun ja kuoren välissä. Ihmisiin ja teknologiaan pettynyt Kaczynski etsii rauhaa ja harmoniaa luonnon helmasta vain pettyäkseen uudestaan. Vailla seuraa hän on pakotettu purkamaan ajatuksiaan päiväkirjamerkintöihin; elokuva pohjautuu näihin Tedin omiin sanoihin, joita vuosikymmenten mittaan karttui 25 000 sivun verran. Niissä hän tunnustaa väkivallantekojensa perimmäiseksi motiiviksi henkilökohtaisen koston - rivien välistä voi lukea, ettei edes Ted itse sielunsa syvyyksissä uskonut teoillaan olevan maailmaa muuttavaa voimaa.

Näistä päiväkirjoista Stone ja hänen kirjoittajatoverinsa ovat löytäneet pelkkää trilleriä syvemmälle ulottuvan kurottavan väylän ns. "lone gunmanin" sielunmaisemaan, ja katsojana voin olla tästä vain kiitollinen. Kunnianhimoinen kokonaisuus alkaa loppupuolellaan venyä ylipitkäksi, mutta kameran räpsähtämätön katse pedon silmiin säilyy loppuun asti.

Ted Kaczynski oli tuomittu epäonnistumaan, sillä hän ei päässyt eroon ajattelunsa ristiriitaisuudesta. Lopulta hänkään ei kyennyt näkemään omaa lajiaan osana luontoa, vaan jonakin luonnon ulkopuolisena, jota vastaan piti taistella kaikin keinoin - paitsi yhdessä muiden lajitoverien kanssa.

Tämä on yksi niistä tasoista, jotka mestarillinen näyttelijä Sharlto Copley läpivalaisee suorituksessa, joka on niin yhtä elokuvan rakenteen kanssa, ettei siinä ole häivähdystäkään virtuoosin sooloilusta. Copleyn tekniikka on niin saumaton, ettei sitä huomaa, vaikka rooli on hyvin vaikea. Kivuliaimmat jaksot sijoittuvat sivuhenkilön mittoihin kasvavaan puhelinkoppiin, josta käsin Kaczynski kerjää kiusallisesti äidiltään ja veljeltään rahaa - jotka käyttää pommitarpeisiin. Elokuva pysyy, kuten oikein onkin, empaattisena mutta viimeistään näissä kohtauksissa karisevat sympatian rippeetkin.

Ehkä Ted Kaczynski on yhteiskunnan luoma, kuten me kaikki olemme, mutta valinnat ovat hänen omiaan. Sillä toisin kuin Ted, se seitsemän ällän ylioppilas lapsuudestani ei syyttänyt muita omasta tilanteestaan.

Kuten Ted K vastaan panemattomasti näyttää, ihmisen toiminta luonnossa ylittää sietokyvyn reippaasti, ja vaistomaisesti me sympatiseeraamme miestä mökissä. Ja jos Ted ei olisi luovuttanut liian aikaisin, ehkä hänestä olisi voinut tulla oman maansa Linkola. Älylliset voimavarat ainakin olisivat riittäneet. Kuka tietää, hänestä olisi voinut tulla opettaja ja majakka, mutta hän valitsi sisäänpäin kääntyneemmän, kyynisemmän ja tuhoavamman elämäntavan, joka loppujen lopuksi palveli vain hänen omaa sairasta egoaan. Ted ei koskaan opetellut keskustelemaan toisten kanssa. Hän karttoi ihmisääntä niin paljon, että kuunteli mökissäänkin vain soitinmusiikkia. Mutta yksinäisyys ei tee hyvää, se saa höpisemään itsekseen - eikä vastaamassa ole kuin kaiku. (Ehkä tässä piilee viesti heillekin, jotka rakentelevat sosiaalisessa mediassa omia kupliaan ja kaikukammioitaan.)

Suurin ironia tarinassa onkin se, että kun Ted viimein saa pakotettua julistuksensa julkaistavaksi, juuri se johtaa FBI:n hänen jäljilleen. Elokuvan loppu saa tuntemaan häilähtävää surua päähenkilön puolesta. Hänen maailmankuvansa oli niin pieni, hänen keinonsa vuorovaikutukseen niin mitättömät. Mitä tuhlausta. Ja nyt hän vanhenee coloradolaisessa vankilassa, paksut muurit hänet rakastamastaan luonnosta erottaen. 

Kaikille yksinäisille miehille:

Te pärjäätte ihmisinä hyvin. Ted Kaczynski on maailmankuulu, hänestä on tehty elokuvakin. Mutta ironisesti hän on saanut teitä vähemmän aikaan: hänen olemassaolonsa on vähentänyt hyvää maailmassa. Toisin kuin te - työttömät, syrjäytetyt, yksinäiset - Ted K. ei pystynyt tekemään edes vähintä vaadittua määrää ihmisyytensä eteen. Toisin kuin te, Ted K. ei kantanut vastuutaan, vaan etsi syitä kaikista muista paitsi itsestään. Ehkä osa teistä on heikkoja ja liian voimattomia muuttamaan olosuhteitaan - mutta te siedätte elämäänne muihin kajoamatta ja heitä, vaikka sitten pitkin hampainkin, kunnioittaen.

Tediin verrattuna te pärjäätte hyvin.

Leffavisa 7.4.

 

 

1.     Kuka korvasi Johnny Deppin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasarjan pahiksena? (Mads Mikkelsen) 1p.

 

2.     Robert Eggersin viikinkielokuvaa The Northmania odotetaan jo kuin kuuta nousevaa. Mikä oli Eggersin edellinen, täällä Cinemadromessakin nähty elokuva? (The Lighthouse) 1p.

 

3.     Veteraaniohjaaja Ridley Scott teki viime vuonna peräti kaksi elokuvaa, nimetkää molemmat. Puoli pistettä per leffa. (House of Gucci ja The Last Duel) 1p

 

 

4.     Jim Carrey ja Kate Winslet rakastuvat ja unohtavat toisensa elokuvassa Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind) Missä he sopivat tapaavansa elokuvan lopussa? Haemme paikkakuntaa. (Montaukissa, ”Meet me in Montauk!”) 1p.

 

5.     Kuka esitti bond-tyttöä elokuvassa Kun Maailma Ei Riitä? (Denise Richards) 1p.

 

6.     Alkuvuodesta kuollut Sidney Poitier kävi kerran filmaamassa myös Suomessa. Mitä ysäritrilleriä hän täällä kuvasi? (Shakaali, vastanäyttelijänä Bruce Willis)1p.

 

7.     Mistä elokuvasta on seuraava näyte https://www.youtube.com/watch?v=q9FYBjSc3cU (Lastentarhan kyttä)

 

Toinen kierros

 

A VAI B

 

8.     a)Jared Leto örisee tällä hetkellä Marvel-pahiksena Morbiuksessa. Missä ysärin tv-sarjassa hän teki läpimurtonsa? (Niin sanottu elämäni, My So-called Life) 1p.

b) Kuka toinen ysäritähti esitti tuon sarjan pääosaa? (Claire Danes) 2p.

 

9.      

a) Mikä on katastrofimestari Roland Emmerichin uusin elokuva? (Moonfall) 1p.

b) Entä mikä oli Emmerichin ensimmäinen yhteistyöelokuva käsikirjoittaja-tuottaja-näyttelijä Dean Devlinin kanssa? (Rankaistussiirtola Moon 44)2p.

10.   

a) Minkä niminen on Nicolas Cagen vastikään teattereissa nähty, eläinaiheinen leffa? (Pig) 1p.

b) Entä minkä niminen on Andrea Arnoldin ohjaama, parhaillaan teattereissa pyörivä eläinaiheinen dokumentti? (Cow) 2p.

 

11.  Missä Quentin Tarantinon leffassa kyseinen biisi kuullaan? (Kill Bill vol 1.) 1p.

https://www.youtube.com/watch?v=gw5vAd5icAg

b) Entäpä missä vuoden 1973 elokuvassa biisi kuullaan alun perin?

(Battles Without Honor and Humanity)2p.

 

12.  Stephen King on taas muodissa. Tänä vuonna ilmestyy taas kaksi hänen kirjoihinsa pohjautuvaa elokuvaa, mitkä ne ovat? Lisävihjeenä kerrottakoon, että molemmat on filmattu jo kerran aiemmin toinen vuonna 1979 ja toinen 1984. Piste per elokuva. (Salem’s Lot ja Firestarter) 2p.

 

13.  Mikä maa, mikä elokuva? (3p.)

Elokuvissa on toisinaan käytetty kuvitteellisia maita tapahtumapaikkana, esim marvelin Wakanda. Tunnistakaa elokuva maan ja valmistusvuoden mukaan:

A) Val Verde (1985) 

B) Tomainia (1941)

C) Zamunda (1988)

 

a)Commando b)Chaplinin Diktaattori c) Prinssille morsian, Coming to America

 

 

14.  Mistä elokuvasta on seuraava näyte? https://www.youtube.com/watch?v=ZCcpOk5ni80 (Casper)

 

 

Kolmas kierros

 

Aku Louhimiehen uusin elokuva Odotus on teattereissa. Sen kunniaksi pari kysymystä Levottomat-trilogiasta:

15.   

A) Ensinnäkin: Mikä on vuoden 2000 hittileffa Levottomien ikoninen tagline? (”Kun mikään ei tunnu miltään”) 1p.

16.   

B) Louhimies ja Aleksi Bardy kirjoittivat elokuvan käsikirjoituksen. Kenen kirjaan se löyhästi perustuu? (Albert Camus, ”Sivullinen”, kirjailijan tai kirjan nimi riittää) 1p.

17.   

C) Sen nimistä elokuvaa kuin ”Levottomat 2”, ei ole olemassakaan, eli minkä niminen on tämän niinsanotun ”trilogian” toinen elokuva? (Minä ja Morrison, ei mitään tekemistä ekan elokuvan kanssa, Solarin tuottama ja muutama yhteinen näyttelijä) 1p.                     

 

18.  Mistä tv-sarjoista seuraavat näyttelijät nousivat elokuvatähdiksi? 1. George Clooney 2. Bruce Willis 3. Robin Williams 4. Chris Pratt 5. Will Smith (1. Teho-osasto 2. Konnankoukkuja kahdelle 3. Mork ja Mindy 4. Parks and Recreation, Puisto-osasto 5 Fresh Prince of Bel-Air)

 

19.  MISTÄ EHDOLLA OSCAREISSA? (Ainoat näyttelijäehdokkuudet) 5p. 0,5 per oikea vastaus.

a. Eric Roberts (The Runaway Train - Pakojuna)

b. Dennis Hopper (Hoosiers)

c. Steve McQueen (The Sand Pebbles - Tykkivene Jangtse-joella)

d. Fred Astaire (The Towering Inferno - Liekehtivä torni)

e. Oprah Winfrey (Häivähdys purppuraa)

f. Gary Busey (The Buddy Holly Story)

g. Laurence Fishburne (Tina: What’s Love Got to Do With It)

h. Sharon Stone (Casino - Kasino)

 

20.  Kuka legendaarinen, LEGENDAARINEN näyttelijä?

4p.

Tämä monipuolinen näyttelijä tunnetaan mm. tulisesta tempperamentista, nyrkit ovat viuhuneet useaan kertaan. Tämä 1945 syntynyt esiintyjä kertoi myös omaelämäkerrassaan tulleensa nuorena avaruusolentojen sieppamaksi.

 

2p.

Peter von Bagh on kuvaillut näyttelijää mm näin: kuuluisimmassa roolissaan ”hän liukuu taiturimaisesti läpi koko asteikon ”normaalitilan” ja hulluuden välillä.” Näyttelijä valmistui teatterikorkeakoulusta 1966, mutta oli aloittanut uransa lapsinäyttelijänä. Hänet tunnetaan myös menestyneenä laulajana. Ja koomikkona. Ja myös taitava urheilija hän on.

 

1p.

Legendaarinen näyttelijä-laulaja-koomikko tunnetaan etenkin yhteistyöstään Spede Pasasen kanssa. Hän esiintyi joko pää- tai sivuosassa melkein kaikissa tämän elokuvissa. Näyttelijälle on annettu melkein kaikki kuviteltavissa olevat suomalaiset palkinnot, Finlandia-palkintoa lukuun ottamatta. Sitä kun ei saa Eino Leinoa tulkitsemalla, vaikka yritys on ollut kova. (Vesa-Matti Loiri)

 

Nakkisormia Schrödingerin kaaoksessa: Kaikki kaikkialla samanaikaisesti

Dan Kwanin ja Daniel Scheinertin Kaikki kaikkialla samanaikaisesti (Everything Everywhere All At Once)

Jos kerran maahantuoja ei vaivautunut kääntämään elokuvan nimeä, niin turha sitä oli sitten tekstittääkään.

Tämän ensi-ilta-arvion voi halutessaan lukea vastineena Juha Typön arviolle, joka julkaistiin perjantaina 29.4. mm. Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä.

Yleispätevänä sääntönä on viisasta välttää tämän kaltaisia "vastineita" muiden arvostelijoiden artikkeleihin, mutta testatkoon poikkeus säännön. Sillä tällä kertaa on tarjolla keskimääräistä oikeutetumpi tilaisuus vastapainoon arvosteluskaalan ääripäähän sijoittuvalle mielipiteelle.

OSA I: KAIKKI HYPETYS

"Nämä ovat parhaita hetkiä elokuvafanille; kun eteen tulee uutuusfilmi, josta ei tiedä etukäteen paljoa, ja joka sitten – kliseinen ilmaus, mutta kun sopivampaakaan ei keksi – räjäyttää tajunnan. --- Kaikki kuitenkin vain pieniä, todennäköisiä inspiraationlähteitä kokonaisuudessa – tämä on sataprosenttisesti ohjaaja-käsikirjoittajien ”Danielsien” --- ainutlaatuinen luomus. --- Aidosti vedet silmissä naurattavan komediasekoilun lisäksi se on hätkähdyttävää, lähes Hongkong-huippufilmien tasoista toimintaa. ---Mestariteos, joka jää elokuvahistoriaan."

Arvostelussa ilahduttaa kriitikon vilpitön ilo kyseisen elokuvan pauloissa, enkä ole sitä asettamassa kyseenalaiseksi - tai mitään muutakaan; tarjoan vain toisenlaisen katsomistavan. Nimittäin, Typön arvostelu tavoittaa miljoonayleisön, ja sen kirjaimellisesti varaukseton ylistys herättää varmasti jälkeenpäin hämmennystä merkittävässä osassa elokuvayleisöä. Varsinkin, kun kriitikko ei tarjoa kovin paljon kouriintuntuvia selityksiä sille, mikä tästä elokuvasta tekee niin erityisen.

Mistä siis on kyse?

OSA 2: KAIKKIALLA MAAILMOJA

1950-luvun alussa Nobel-palkittu itävaltalainen fyysikko Erwin Schrödinger esitti yhtenä mahdollisena selityksenä maailmankaikkeuden luonteelle hyvin teoreettisen, vaikeasti käsitettävän ja mahdottomana todistaa pidetyn ajatuksen, joka nykyään tunnetaan teoriana multiversumista. Reippaasti mutkat oikoen voidaan kiteyttää, että tämän ajatusrakennelman mukaan maailmankaikkeuksia ei ole olemassa vain se yksi, jossa me elämme, vaan useita, lukuisia - ehkä ääretön määrä. Nämä rinnakkaiset universumit, joissa on hypoteettisesti rajaton määrä versioita oman maailmamme esineistä ja olennoista, ovat todennäköisesti täysin irrallaan toisistaan; jotkut ovat ehdottaneet, että mustat aukot saattaisivat olla "portteja" niiden välillä.

Eräs olennainen osa teoriaa on se huomio - jonka nyt puheena oleva elokuva tyystin ohittaa - että rinnakkaisilla maailmankaikkeuksilla on ominaisuuksia, joita meidän on vaikea edes kuvitella. Niissä ei esimerkiksi välttämättä ole olemassa aikaa sellaisena kuin me sen ymmärrämme, tai niissä esiintyy muitakin ulottuvuuksia kuin meidän kolme ulottuvuuttamme (pituus, leveys, korkeus).

Kaikki kaikkialla samanaikaisesti perustuu tällä teorialla leikittelyyn. Kuten perustuu esimerkiksi merkittävä osa Marvel-sarjakuvista ja niiden elokuvaversioista. Kaikissa näissä tarinoissa multiversumiteoriaa on käsitelty mahdollisimman kansanomaisesti, karvalakkimallinnuksena - ja niiden perässä on siltikin vaikeaa pysyä.

Tavallaan KKS käyttää tätä hyväkseen viskaamalla katsojan syliin valonnopeudella hirmuisen määrän tavaraa, joka on vain pakko ottaa mukisematta vastaan, jottei putoa kyydistä. Teknisenä insinöörityön taidonnäytteenä KKS onkin tosi vaikuttava. Ja on siinä paljon muutakin hyvää, sillä Danielit ovat oikeasti lahjakkaita.

OSA 3: SAMANAIKAISESTI TOISIA KOKEMUKSIA

Esimerkiksi elokuvan alkupuoli, jossa kuvataan pesulaa pyörittävän Evelynin arkea eräänä päivänä, jolloin useat hänen elämänsä stressipisteet kohtaavat rysähtäen samassa risteyksessä, on sympaattista ja elämänmakuista kerrontaa, jossa herättää huomiota mm. näyttämisenhaluisten tekijöiden huolellinen dialogi.

Tämän alustuksen jälkeen odottaa elokuvan pistävän pykälää silmään, jotta nähdään mitä erityistä Danieleilla on tarjota.

Se mitä seuraa, ei tehnyt minuun vaikutusta. Ehkä sen olisi pitänyt. Mutta se on tehnyt suuren vaikutuksen erittäin suureen määrään ihmisiä, joihin lukeutuu monia ammattikriitikoita.

KKS:n ajoitus on täydellinen. Elokuva-ala on pandemian jäljiltä varjo entisestään, ja suoratoistoalustat jylläävät markkinoilla. KKS poikkeaa - ainakin näennäisesti - siitä "samasta vanhasta", on luvattoman energinen, väittää olevansa villi ja mielikuvituksellinen, hauska, ja, kuten joka toisessa kritiikissä toistetaan, "mitään tällaista et ole aiemmin nähnyt".

Se on totta: minä en ole aiemmin nähnyt elokuvaa, jossa henkilöillä on sormien sijalla hot dog -nakit. Mutta minkä reaktion se sai aikaan? "Onpa vähän älyttömän typerä idea."

Danieleilla on mielikuvitusta, mutta ei aina kykyä valita ideoiden joukosta ne kirkkaimmat helmet. Siksikin minulla oli vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle elokuvan huumorin kanssa. Eivätkä Danielit ole suinkaan ainoat mielikuvituksellaan ilakoivat tässä maailmankaikkeudessa. KKS:stä ei ole haastamaan esimerkiksi Jeunet & Caron neronleimauksia. Ja vaikka Charlie Kaufman operoi Danieleihin nähden hyisellä nopeudella, hänen ideoihinsa latautuu moninkertainen voima. Ja niin edelleen.

KKS:ssä on paljon ilahduttavaa, mistä nauttia, mutta sille osalle cinefiileistä, johon itse lukeudun, se jää lopulta etäiseksi. Tämä johtuu erityisesti kahdesta seikasta. Vaikka esimerkiksi yksin elokuvan musiikki jättää kylmäksi.

Ensinnäkin, Danielien kerrontastrategia perustuu jatkuviin crescendona paisuviin nostatuksiin, eeppisyyttä tavoitteleviin huipennuksiin, joita tuntuu tulevan vartin välein: kahden tunnin ja vartin mittaan niihin alkaa turtua. Varsinkin - ja tämä ei suinkaan ole välttämättä jokaisen kokemus - kun teoksen kuvat tuntuvat jatkuvasti olevan jotenkin ahtaita ja ilmavuutta vailla.

Pohjimmiltaan elokuvaan turtuminen aiheutuu siitä, että näitä paisutteluja ei ole ansaittu. Niiden takana ei ole tarpeeksi substanssia.

Ja tämä on koko elokuvan pohjimmainen ongelma: se on emotionaalisesti epärehellinen. Siinä missä huikaiseva kerrontatekniikka yrittää loksauttaa katsojalta leuan, tarinan pohjalla on tyystin arkinen ja kliseinen perhedraama, johon Danielit eivät saa tuotua mitään omaa. Alussa raikas dialogikin latistuu viimeisen näytöksen aikana. Danielit eivät malta olla vääntämättä rautalangasta, mitä katsojan pitäisi tuntea kertomuksen äidin ja tyttären välisten kohtaamisten aikana.

Kiinnostava ajatus syntyykin siitä mahdollisuudesta, että kaikki tapahtuukin ylistressaantuneen äidin pään sisällä; että hänen hermonsa ovat venyneet ratkeamispisteeseen ja yli. Silloin on helpompi hyväksyä, että tämän tuiki tavallisen äidin tuiki tavallisesta tyttärestä onkin (eräässä mahdollisessa todellisuudessa) kasvanut omnipotentti maailmojen tuhoaja - mikä on melkoisen äärimmäinen äidin tytärtään kohtaan kokeman frustraation personifikaatio. Tähän kuvioon latautuu melkoinen määrä pelkoa seuraavaa sukupolvea kohtaan, vaikka se on nykyinen sukupolvi ja sen edeltäjät, jotka ovat ajaneet koko pahuksen maailman sille vertauskuvalliselle reunalle, jolta elokuvan älylliset kivet vierivät alas.

Älylliset kivet kuuluvat KKS:n sympaattisimpiin ja toimivimpiin ideoihin.

Myös näyttelijöitä jaksaa katsoa koko leffan keston ajan. Michelle Yeoh on vertaansa vailla, yhtenä hetkenä täysi mutsi, toisena kung-fu-sankari täysin uskottavasti. Jamie Lee Curtis taasen muistuttaa kuin ohimennen olevansa komediennena maailmanluokkaa ja sellaisena surkuteltavan alihyödynnetty.

On aina kyseenalaista alkaa profetoimaan, mutta tuskinpa se nyt niin vaarallista tässä yhteydessä on: joten, en usko, että KKS kestää aikaa kovin hyvin. Minusta tuntuu, että se jää loppujen lopuksi verraten vähäiseksi hakusanaksi elokuvan historiankirjoihin. Sillä, kaikesta kiitettävästä yrityksestään huolimatta, harmittaa, että päällimmäiseksi leffasta jäävät mieleen ne todella kömpelöt Wong Kar-wai-pastissit.