Elokuvamaailman arvostetuin ja arvostettavin palkinto ei ole Oscar, vaan toukokuisin Ranskan Cannes'ssa järjestettävän festivaalin pääpalkinto, Kultainen Palmu (Palme d'Or). Se ja muut festivaalin palkinnot jaettiin viime viikonloppuna näyttelijä Vincent Lindonin johtaman tuomariston toimesta. 62-vuotias Lindon on festivaalin isäntämaan arvostetuimpia elokuvanäyttelijöitä, joka voitti parhaan näyttelijän palkinnon Cannes'ssa vuonna 2015 ja tähditti viime vuoden lähes täysin sivuutettua Kultaisen Palmun voittajaa Titanea (ohj. Julia Ducournau).
Festivaali vietti tänä vuonna 75-vuotisjuhlaa. Cannes'n festivaalissa on omat irvokkaat piirteensä - kuten sydäntäsärkevien, kehitysmaiden elämästä kertovien draamojen esittäminen keskellä superrikkaiden paratiisia jahteineen ja monenkirjavine kimalluksineen - mutta festivaaliorganisaation kyky koota kilpasarjan sateenvarjon aurinkovarjon alle maailman elokuvantekijöiden ehdoton kerma määrittää vuodesta toiseen elokuvataiteen sen hetkisen pulssin ja lämpötilan.
Tältä näyttää tänä vuonna.
Kultainen Palmu
Triangle of Sadness ("Surullisuuden kolmio"), ohj. Ruben Östlund
Suomi saattoi voittaa viikonloppuna jääkiekon maailmanmestaruuden, mutta kuudenneksi jäänyt Ruotsi voitti jotain paljon arvokkaampaa. Kultaisen Palmun voittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Kanssakilpailijat ovat kirjaimellisesti taiteilijoiden eliittiä, jotka pitkät ja vaateliaat perinteet omaava raati on käsin valinnut tuhansien ehdokkaiden joukosta.Ruben Östlund on voittanut Palmun kahdesti, viiden vuoden sisällä, peräkkäisillä elokuvillaan.
Juryn päätös on otettu vastaan hieman harmistuneesti, mikä heijastaa festivaalin ilmapiiriä kilpailujen osalta yleisemminkin. The Guardianin kyseenalainen veteraanikriitikko Peter Bradshaw raportoi, että tänä vuonna mielipiteiden jakautuminen vähän joka elokuvan kohdalla oli poikkeuksellisen jyrkkää. Siinä mielessä Östlundin elokuva oli juryltä johdonmukainen valinta. Useimpien mielestä kyseessä on kiistatta taidokkaasti tehty, ajankohtainen ja hauska musta komedia - mutta melkein yhtä monet pitivät sen satiiria ilmeisenä ja helppona. Melkein kukaan ei ole sitä mieltä, että Triangle of Sadness yltää Östlundin edellisen, The Squaren, rinnalle. Metacriticissä Triangle of Sadnessin metascore on tällä hetkellä 66, poikkeuksellisen alhainen lukema Palmun voittajalle.
Hieman tylsää on sekin, että pääpalkinto meni englanninkieliselle yhteistuotannolle, vaihtoehdot huomioon ottaen. Näyttelijäkaartin suurin tähti on Woody Harrelson.
Sodankylässä vuonna 2012 vieraillut 48-vuotias Östlund on elokuvantekijänä eräänlainen Ruotsin Lars von Trier. Vaikkei tanskalaisen mestarin visionäärisyyden tasolle ylläkään, on Östlundilla veitsenterävä silmä ja korva länsimaisen elämäntavan absurdeille ilmiöille ja loistava tekniikka. Lähes royanderssonmainen elokuvien hiominen vie aikaa: Triangle of Sadness on vasta tekijänsä kuudes pitkä elokuva. Jokainen Östlundin ohjaus on vaivan arvoinen, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 2011 loistavan Playn myötä.
Triangle of Sadness kertoo joukosta superrikkaita juppeja luksusristeilyllä.
Grand Prix
Stars at Noon ("Keskipäivän tähdet"), ohj. Claire Denis
Close ("Lähellä"), ohj. Lukas Dhont
Ranskalaisen festivaalin tuomaristo ranskalaisen puheenjohtajansa johdolla ojensi kakkospalkinnoista toisen ranskalaiselle, toisen belgialaiselle elokuvantekijälle. Sinänsä kiinnostavaa. Tuomariston ulkopuolella tämä elokuvakaksikko ei olisi voinut saada vastakohtaisempia reaktioita.
76-vuotias Claire Denis on ranskalaisen taide-elokuvan ikoni. Totean heti kärkeen, etten itse kuulu hänen ihailijoihinsa. Eikä kuulu moni muukaan elokuvanharrastaja. Mutta Denis'n fanit ovat hyvin vannoutuneita ja heitä löytyy kaikilta kolkilta. Jo 1980-luvulla aloittaneen Denis'n monipuolisen tuotannon selkärangan muodostavat 16 pitkää näytelmäelokuvaa. On paljon puhuvaa, ettei koko pitkän uransa festivaaleja kiertänyt auteur ole voittanut ennen tätä vuotta juuri mitään: Jean Vigo-palkinto viime vuonna, Kultainen Leopardi Nénette et Bonista 1996 ja vain yksi César-ehdokkuus. Mutta alkuvuodesta tuli Berliinistä parhaan ohjauksen palkinto Juliette Binochen ja Vincent Lindonin (!) tähdittämästä kolmiodraamasta Avec amour et acharnement (Fire) ja nyt tämä.
Tuomariston päätöksistä juuri Stars at Noon herätti eniten närää. Festivaaliviikolla Denis'n elokuva joutui sosiaalisessa mediassa suoranaisen pilkan kohteeksi, mikä toki on rumaa. Mutta Denis'n puolestapuhujat pitivät sitä kilpailun huippuna. Joka tapauksessa, yleinen mielipide on, ettei elokuva kuulu tekijänsä parhaimpiin.
Englanninkielinen draama perustuu Denis Johnsonin romaaniin ja sijoittuu Nicaraguaan vuonna 1984. Sen metascore on kuitenkin lohdulliset 62.
Sen sijaan kahden 13-vuotiaan pojan ystävyydestä kertova Close on luultavasti tämänvuotisen festivaalin rakastetuin elokuva, jonka monet olisivat mielellään nähneet voittavan pääpalkinnon. Se on kolmekymppisen tekijänsä vasta toinen elokuva; jo edellinen (Girl) sai loistavan vastaanoton voittaen festivaalin sivusarjassa (Un Certain Regard) kolme palkintoa. Lukas Dhont on todennäköisesti tämän vuoden suuri löytö ja tulevaisuuden lupaus.
Prix du Jury
Le otto montagne ("Kahdeksan vuorta"), ohj. Felix van Groeningen ja Charlotte Vandermeersch
EO, ohj. Jerzy Skolimowski
Ohjaajakaksikosta van Groeningen on kokeneempi; tämä on näyttelijänä kotimaassaan tunnetun, 48-vuotiaan Vandermeerschen ensimmäinen yritys ohjaajana. Voikin olettaa, että elokuvan varsinaisesta toteutuksesta päävastuun kantaa 44-vuotias van Groeningen, jonka kuudes pitkä tämä on. Tähän asti hänen maineensa kulmakivi on ollut vuoden 2012 The Broken Circle Breakdown, joka sai vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Mutta, sitä seurasi vuonna 2018 epäonnistunut yritys murtautua Yhdysvaltoihin: käsittämättömän huono huumedraama Beautiful Boy.
Tuomariston palkinto on ollut perinteenä jakaa "villille kortille", jollekin vähän hurtimmalle tapaukselle. Kaikki merkit viittaavat siihen, että tänä vuonna se on EO.
Sen tekijä on euroelokuvan elävä legenda. 84-vuotias Jerzy Skolimowski on Puolan tärkeimpiä auteureja, Łódźin elokuva-akatemian kasvatti, Wajdan ja Polanskin käsikirjoituskumppani 60-luvulta. Tämä mies on elänyt villin elämän ja tehnyt villejä elokuvia. Sofistikoituneen älykön Essential Killing vuodelta 2010 on yksi kaikkien aikojen parhaita toimintatrillereitä. Vuonna 2012 hän teki pikkuroolin Joss Whedonin Kostajissa! Aina hieman sivusta pistolyöntejään jakanut mestari on voittanut 18 täyspitkää käsittävällä urallaan mm. Kultaisen Karhun ja elämäntyö-Kultaisen Leijonan. Nyt napsahti jo kolmas palkinto Cannes'sta.
Robert Bressonia allusioiva EO nostaa päähenkilöksi aasin, jonka kautta nähdään miltä moderni Eurooppa todella näyttää. Toisin kuin useimmat palkintoelokuvat, Skolimowski tiivistää sanottavansa alle puoleentoista tuntiin.
Paras ohjaus
Heojil kyolshim (Decision to Leave - "Lähtöpäätös"), ohj. Park Chan-wook
Tämä valinta ei herättänyt juuri protesteja. Konsensuksen mukaan Heojil kyolshim oli ohjauksena festivaalin vaikuttavin ja monien valinta pääpalkinnon voittajaksi. Sen metascore on palkituista ylivoimaisesti paras, 88.Nyt jo kolmannen palkintonsa 20 vuoden sisällä Cannes'sta napannut äärilahjakas, 58-vuotias eteläkorealainen visualisti on aina tiennyt miten tehdä yleisöön menevää, viihteen ja taiteen rajalla tasapainottelevaa leffaa. Park Chan-wook viihtyy trillerin, mysteerin, yliluonnollisen ja scifin piireissä eikä tämä uusin ole pettänyt odotuksia. The Telegraphin Tim Robeyn mukaan tässä elokuvassa kamera tekee asioita, joita ei ole ennen nähty - ja tämän ohjaajan ollessa kyseessä väittämä on uskottava.
11 ohjausta signeerannut Chan-wook on ollut Suomessakin suosittu Oldboysta lähtien. Edellinenkin, The Handmaiden jo vuodelta 2016, kuului vuoden tapauksiin. Visuaalisuuden lisäksi trilleristä on tällä kertaa nostettu esiin Tang Wein upeaksi luonnehdittu suoritus naisetsivänä.
Paras käsikirjoitus
Boy From Heaven ("Poika taivaasta"), ohj. Tarik Saleh
Toinenkin palkinto Ruotsiin! 50-vuotias, tukholmalainen Tarik Saleh on ruotsalaisen äidin ja egyptiläisen isän poika. Monipuolisella urallaan hän herätti ensin huomiota graffititaiteilijana ja sitten animaattorina. Hän on mm. ohjannut yhden Westworld-jakson. Elokuvantekijänä hän on ohjannut viisi elokuvaa, joista kaksi - pandemian takia - tulee ensi-iltaan tänä vuonna. Saleh aloitti kunnianhimoisella, mutta tyystin epäonnistuneella animaatiolla Metropia. Läpimurto tuli vasta viisi vuotta sitten trillerillä Nile Hiltonin tapaus - johon en itse päässyt sisälle ja kävelin ulos - joka voitti pääpalkinnon Sundancessa ja viisi Guldbaggea.
Boy From Heavenia on kehuttu terävän satiiriseksi vakoilujännäriksi, jossa egyptiläisen suurimaamin kuolema käynnistää hurjan valtataistelun. Suomi on yksi elokuvan tuottajamaista.
Parhaat näyttelijät
Song Kang-ho - Broker ("Välittäjä"), ohj. Hirokazu Kore-eda
Zar Amir-Ebrahimi - Holy Spider ("Pyhä hämähäkki"), ohj. Ali Abbasi
Kolme vuotta sitten 55-vuotias eteläkorealainen Song Kang-ho teki pääroolin maailman kaikki elokuvapalkinnot kahmineessa Parasite-ilmiössä, nyt hän sai vihdoin henkilökohtaista tunnustusta.
Hän on yksiselitteisesti supertähti, kotimaansa ja ehkä kotimantereensakin ykkösnäyttelijä. Yleisön suosio ja alan arvostus kulkevat rinnakkain. Joint Security Area, Sympathy for Mr. Vengeance, Memories of Murder, The Host, Thirst.
Kultaisen Palmun voittajan, japanilaisen Kore-edan uusinta on yleisesti pidetty yhtenä tämän vuoden pettymyksistä, mutta Kang-hon pääosaroolia on kehuttu kautta linjan.
Sekä Amir-Ebrahimi että Abbasi (molemmat synt. 1981) ovat entisiä teheranilaisia. Taas saadaan ruotsalaisväriä, sillä täysi-ikäistyttyään Abbasi muutti opiskelemaan ensin Tukholmaan ennen kuin vakiintui Kööpenhaminaan, mutta hänen edellinen elokuvansa, Raja, valmistui Ruotsissa - ja sai 2 Oscar-ehdokkuutta.
Koska Iran on Iran, valmistui Holy Spider Jordaniassa. Se kuuluu festivaalin kohuleffoihin. Rajan nähneet tietävät, ettei Abbasilla ole juuri estoja sen suhteen. Amir-Ebrahimi esittää tutkivaa journalistia, joka etsii seksityöläisiä tappavaa sarjamurhaajaa Iranin pyhässä kaupungissa. Eräänlainen persialainen Viiltäjä-Jack-tarina, siis. Raporttien mukaan jotkut lähtivät elokuvasta kesken sen väkivaltaisuuden takia. Saapa nähdä.
Amir-Ebrahimin ura ei ole kovin laaja, ja tämä palkinto on ilman muuta uran kohokohta. Hän asuu nykyään Ranskassa.
Erikoispalkinnot
75-vuotissynttärit innostivat festivaalia jakamaan palkintoja, jotka eivät kuulu jokavuotiseen repertuaariin.
75-vuotisjuhlan erikoispalkinto: Jean-Pierre ja Luc Dardenne elokuvasta Tori ja Lokita. Elokuva sai lähinnä kädenlämpöisen vastaanoton, joten palkintoa voidaan pitää kunnianosoituksena kahdesti Kultaisen Palmun voittaneille ohjaajaveljeksille. He ovat kotoisin Belgiasta, kuinkas muutenkaan. Tässä vaiheessa sisäänpäin lämpiävyys alkaa käydä jo hermoille.
Kunnia-Kultainen Palmu: Forest Whitaker ja Tom Cruise. Tämä lienee ulkopuolisen silmin kummallisin tarjolla oleva palkinto. Mukamas "Palmujen Palmu" jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997, Ingmar Bergmanille festivaalin 50-vuotisjuhlassa. Vuonna 2002 se myönnettiin toisen kerran, Woody Allenille. Epävirallisesti sitä tarjotaan silloin tällöin festivaalin arvostamille elokuvantekijöille, jotka eivät ole voittaneet Palmua. Mutta salaliitoista pitävät ovat laillani suht vakuuttuneita, että tämä on isojen elokuvalevittäjien ja -studioiden kanssa junailtu markkinointikikka, jolla pidetään yllä hyviä suhteita ja raaputetaan yhtä sun toista selkää. Neljästä viimeisestä palkitusta kolme on ollut amerikkalaisia näyttelijöitä (jotka silloin tällöin ovat ohjanneet). Viime vuonna palkittu Jodie Foster tunnetaan hyvin äidinkielitasoisesta ranskastaan.
Palm Dog: Vanskabte Land (Godland), ohj. Hlynur Pálmason. Festivaalin paras palkinto - joka annetaan toimittajien puolesta festivaalin parhaalle/parhaille koiranäyttelijöille - tuli sekin pohjoiseen, islantilaiselle pitkälle draamalle, joka kilpaili Un Certain Regard -sarjassa. Mainitun "kakkossarjan" voitti pakistanilainen, erinomaiseksi kehuttu Joyland (ohj. Saim Sadiq).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti