I wonder how many times you've been hadRuotsalaisella Malik Bendjelloulilla on esikoisohjauksessaan kerrottavanaan viime vuoden, ehkä koko vuosikymmenen paras tarina. Tarinan keskipisteessä sijaitsee loistava muusikko nimeltä Rodríguez. Elokuva ei silti ole elämäkerta: Searching for Sugar Man kertoo muutoksesta, politiikasta, symbolin ja musiikin voimasta. Se antaa katsojan pohdittavaksi monia kysymyksiä, joista polttelevin on: Miksi kuulin Rodríguezista ensimmäisen kerran vasta tämän ruotsalaisdokumentin yhteydessä?
and I wonder how many plans have gone bad
I wonder how many times you've had sex
and I wonder do you know who'll be next?
- I Wonder (1970)
Se on mitä subjektiivisin kysymys, ja silti sen ovat esittäneet lukuisat musiikin ystävät minun lisäkseni. Musiikin harrastamiseni on ollut lapsesta saakka sekä leveää että syvää. Mitä pop-musiikkiin tulee, tutuiksi ovat tulleet aikoja sitten sellaisetkin laajan yleisön huomiosta paitsiolle jääneet kuin The Langley Schools Music Project, Shawn Phillips, Judee Sill, Tim Buckley, Nick Drake, United States of America ja Comus. Esimerkiksi kaksi viimeistä julkaisivat vain yhden tai kaksi albumia - kuten Rodríguez. Jota en ollut kuullut. Josta en ollut kuullut.
Ja kuitenkin miljoonat etelä-afrikkalaiset ovat kuulleet hänestä, Etelä-Afrikassa amerikkalainen Rodríguez on supertähti.
Bendjelloulin elokuvan punainen lanka kulkee juuri sitä ihmetellessä, miten kaksi tyrmäävän hienoa, aikakauden parhaisiin klassikkoalbumeihin sävellyksiltään, sanoituksiltaan ja tuotannoltaan vertautuvaa levyä 1970 ja -71 julkaissut Rodríguez unohtui täydellisesti pop-historian aikakirjoista. Tähän Searching for Sugar Man tarjoaa joukon selityksiä, jotka yhdessä muodostavat eräänlaisen täydellisen myrskyn, mihin liian vaatimaton taiteilija katoaa.
Tästä elokuva ei kuitenkaan varsinaisesti kerro. Ruotsalaisohjaajan hienoin oivallus on ollut valita näkökulmaksi etelä-afrikkalaiset fanit, jotka eivät tiedä sekalaisiin legendoihin kietoutuneesta idolistaan mitään, ja lähtevät etsimään lisää tietoa levynkansien perusteella. Tämä toimii sekä johdatuksena Rodríguezin musiikkiin että apartheidin syövän kalvamaan 70-lukulaiseen etelä-afrikkalaiseen yhteiskuntaan, jossa musiikilla on olennainen sija kapinoivan nuorison yhdistäjänä totalitaarista hallintoa vastaan. This Is Not a Song, It's an Outburst: Or, The Establishment Blues! Jos elokuvasta sanotaan, että se on uni, jonka näkee samaan aikaan joukko ihmisiä, on musiikilla sama voima.
Mutta sekään ei selitä, miksi en ollut kuullut tästä nimenomaisesta taiteilijasta aiemmin. Sillä australialaisetkin löysivät hänet kauan ennen muita: vuonna 1979 Rodríguez teki menestyksekkään kiertueen Russell Crowen kotimaisemissa. Siltikään sana ei kiirinyt laajemmalle. Hämmästyttävintä on silti se, että Rodríguez löysi etelä-afrikkalaiset faninsa jo 15 vuotta sitten. Seurasi lehtijuttuja, kuusi kiertuetta ja, mikä olennaisinta, Rodríguez on siitä lähtien keikkaillut myös kotimaansa kuppiloissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Kaikesta tästä huolimatta vasta Bendjelloulin elokuva nosti laulajan unohduksen yöstä. Tämä on Searching for Sugar Manin suurin ihme.
Lopulta Searching for Sugar Manin voi nähdä matkakertomuksena, jossa Rodríguez pitkän taipaleen päätteeksi löytää kotiin: esiintymislavalle häntä ymmärtävien ihmisten eteen. Ihmiselle, jolla on jotain kerrottavaa, kuulijan löytäminen merkitsee pesää.
Searching for Sugar Man on monessa mielessä Rodríguezin elokuva, mutta tietysti se on ennen kaikkea Malik Bendjelloulin elokuva. Esikoistaan työstänyt ruotsalainen on valinnut teoksen jokaisen yksityiskohdan, ja hän on ohjaamisen lisäksi käsikirjoittanut, tuottanut, leikannut sekä kuvannut joitakin pätkiä. Tämä vielä mitään, sillä Bendjelloul on myös osallistunut animointiin, musiikin kirjoittamiseen ja hän on suunnitellut vaikuttavat alkutekstit.
Kiitollista onkin, että Searching for Sugar Man on visuaalisestikin kaunis teos. Etenkin alkupuolella ohjaaja käyttää animaatiota ja tyyliteltyjä kompositioita hienolla tyylitajulla antaakseen kertomukselle haluamansa sävyn. Myöhemmin, journalistisemmissa jaksoissa tyyli on asiallisempi, mutta kuvaaja Camilla Skagerström antaa teokselle paljon tyylikkäällä valaistuksellaan. Ohjaaja ja kuvaaja eivät kumpikaan tyydy tavallisimpiin haastattelukonventioihin, mikä yksistään tekee elokuvan ihmisistä kiinnostavia. Ihmisistä, jotka rakastavat kirjoja ja levykauppoja. Ihmisistä, jotka eivät tavoittele viidentoista minuutin kuuluisuutta. Rakennusmiehestä, joka puhuu laajan lukeneisuuden kaunopuheisuudella. Ihmisistä, joita kuuntelee mielellään.
Ihmisistä, joilla on makua kuunnella Rodríguezia ja arvostaa kuulemaansa.
Sexto myi kultaa Australiassa 79 (Billboard 7.4.79, sivut 89 ja 90)
VastaaPoista