Monroe esittää: Holokaustin värit

Monroen yhteiskunnallisen elokuvan sarja jatkuu! Lauantaina kello 15.00 Kulttuurikahvila Hertassa esitetään Rax Rinnekankaan elokuva Holokaustin värit.

Holokaustin värit on mietteliäs dokumenttielokuva, joka keskittyy koko maailman yhteiseen kauhukuvaan, natsien suorittamaan juutalaisten joukkotuhoon. Elokuva kertoo holokaustista, sen muistosta ja muistojen merkityksestä. Elokuvassaan Rinnekangas kartoittaa holokaustiin johtanutta prosessia ruotimalla natsismin ideologiaa ja antisemitismin historiaa. Hän tonkii sitä henkistä maaperää, joka teki joukkotuhon mahdolliseksi.

Elokuvan jälkeen sen herättämistä ajatuksista ovat keskustelemassa kirjailija ja Ylen ulkomaantoimittajana pitkän uran tehnyt Hannu Reime, muistin politiikkaa tutkinut Tampereen yliopiston kansanvälisen politiikan yliopistonlehtori Heino Nyyssönen ja kansalaisjärjestöaktiivi ja valtio-opin opiskelija Petter Nissinen.

Holokaustin värit esitetään osana Elokuvakerho Monroen yhteiskunnallisen elokuvan sarjaa nimeltään Heijastuksia ympäriltämme. Sarjan viimeinen elokuva, Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta, näytetään Hertassa lauantaina 21.4. kello 16.00. Lisätietoja osoitteesta fb.com/elokuvakerho.

Monroen leffavisa, Cup 2, 5/6

1. Iguana/Kolmas iguaani/ 12 iguaania/300 urheaa iguaania/ 11:17 Iguana Hill (6+5+6+4+5) 26
2. Peter Lorren Silmät (3+4+3+3+6) 19

3. Savage Streets (5+0+4+5+4) 18

4. Inf. Pull. (5+0+2+6+0) 13

5. Luis Guzmanin myöhemmät vuodet Monadinomadina (0+6+0+0) 6

6. Team Wiseau (0+0+6+0) 6

7. Albatrossi (2+3+0+0+1) 6

8. Yksinäiset ratsastajat (0+0+1+3+2) 6
9. Braindead 3

10. Hakkaraiset (0+0+1+0) 1
11. Tomaatti (0+0+1+0)

4.4. VANHUKSET JA SAKKOLIHA -teemavisa:

Peruskysymykset:
1. Kuka näyttelijä on se ainoa oikea Peppi Pitkätossu? Minkälainen työ oli Palle Torssonin skandaalimainen Pippi Examples (2001), joka sensuroitiin oikeudenkäynnin jälkeen? (2 pt.)
- Inger Nilsson. 25-minuuttinen videoinstallaatio, joka koostui Peppi Pitkätossu -elokuvista napatuista, hidastetuista otoksista, joiden kuvasto oli saatu näyttämään seksuaaliselta (työtä syytettiin lapsipornoksi).
2. Laita ikäjärjestykseen nuorimmasta vanhimpaan seuraavat tähdet: A) Sean Connery B) Michael Douglas C) Nick Nolte D) Chuck Norris; ja kenellä edellämainituista on suurin ikäero vaimoonsa? (5 pt.)
- BCDA: B (67/25, päivälleen - sama syntymäpäivä!) C (71/ei naimisissa) D (72/23) A (81/-1); eli B) M. Douglas
3. Minkä nimisiä hahmoja Ruth Gordon ja Bud Cort näyttelivät yhteisessä elokuvassaan? (2 pt.) - Harold ja Maude
4. Nimeä 4 Larry Clarkin ohjausta. (4 pt.)
- Kids, Paratiisin vangit (Another Day In Paradise), Bully, Ken Park, Wassup Rockers
5. Kenen ohjaus on Petollinen on ihmissydän vuodelta 2004? (1 pt.)
- Asia Argento

A vai B?
6. A) Minkä ikäinen on Rose DeWitt palatessaan Titanicin hylylle? B) Minkä ikäinen on entinen vanginvartija Paul Edgecomb kertoessaan tarinansa Vihreästä mailista vanhustenkodin ystävälleen? - A&B) 102
7. A) Mikä rooli yhdistää Sue Lyonia ja Dominique Swainia? B) Missä vuonna -76 ilmestyneessä elokuvassa Jodie Foster esitti alaikäistä prostituoitua?
- A) Lolita B) Taksikuskissa
8. A) Kuka vanhenee noin 100 vuotta elokuvan Pieni suuri mies aikana? B) Missä vuoden -96 hitissä tuli tutuksi lapsinäyttelijä Jonathan Lipnicki?
- A) Dustin Hoffman B) Jerry Maguire
9. A) A) Kuka esitti 12-vuotiasta sakkolihaa Louis Mallen kohutussa bordellikuvauksessa Pretty Baby vuonna -78? B) Minkä niminen lapsiprotagonisti seikkaili Pariisissa Louis Mallen elokuvassa Raymond Queneaun romaanin pohjalta?
- A) Brooke Shields B) Zazie
10. A) Mistä elokuvasta on tuttu lapsinäyttelijä Blondin Miguel? B) Kenen 80-luvun ohjaus on Anni tahtoo äidin?
- A) Le Havre B) Anssi Mänttärin

Vihjeet:
11. Mikä elokuva?
4 pt. Sen ohjasi Rob Reiner vuonna 2007.
2 pt. Se kertoo kahdesta kuolemansairaasta geriatrikosta, jotka lähtevät tien päälle.
1 pt. Pääosissa nähdään Morgan Freeman (70 v.) ja Jack Nicholson (70 v.).
- Nyt tai ei koskaan/The Bucket List
12. Mikä elokuva?
4 pt. Sen ohjasi Paul Mazursky vuonna 1974.
2 pt. Art Carney voitti siitä Oscarin.
1 pt. Se sai nimensä purettavan talonsa jättävän eläkeläisen ja tämän kissan mukaan.
- Harry ja Tonto
13. Mikä elokuva?
4 pt. Se on viimeisin elokuva, mistä Holly Hunter on ollut Oscarille ehdolla.
2 pt. Se on Twilight-ohjaaja Catherine Hardwicken esikoispitkä.
1 pt. Pääosissa nähdään Evan Rachel Wood ja Nikki Reed.
- Kolmetoista/Thirteen

Ääntä ja vimmaa:
14. Elokuva? (1 pt.)
- Fucking Åmål
15. Mikä elokuva? Kuka ohjasi? (2 pt)
- Straight Story, David Lynch
16. Mikä elokuva? Kuka näyttelee elämän neuvoja jakelevaa ukkia? (2 pt.)
- Little Miss Sunshine, Alan Arkin
17. Mikä elokuva? Ketkä kaksi herrasmiestä jutustelevat? (3 pt.)
- Äksyt vanhat herrat/Grumpy Old Men, Jack Lemmon & Walter Matthau
18. Mikä elokuva? Ketkä kaksi näyttelijää? (3 pt.)
- Parrasvalot/Limelight, Charlie Chaplin, Claire Bloom

Ratkonta:
1. Mikä oli Charles Chaplinin ja Oona O’Neillin ikäero heidän avioituessaan? Entä Chaplinin kuollessa? - 32 vuotta; ja 32 vuotta

Naisvihaajan muotokuva: Anssi Mänttärin Saunavieras

Saunavieraan hienous ei kumpua sen elokuvallisuudesta, näyttelijätöiden rehevyydestä, ei edes kertomuksen jännitteistä, vaan siitä, että se on väärentämättömästi Anssi Mänttärin elokuva.

Näinä aikoina (joskaan "ajat" eivät välttämättä ole muuttuneet sen kummemmiksi vuosikymmeniin), jolloin valkokankaan hehkussa on yleensä tyytyminen anonyymiin, mutta siististi ja mukavasti rullavaan viihteeseen, persoonallinen filmi erottuu joukosta ja muistuttaa jo silkassa harvinaisuudessaan likeisesti taideteosta. Saunavieras on tällainen, sillä vain Anssi Mänttäri olisi voinut tehdä tämän elokuvan. Oikeutetusti hän allekirjoittaakin sen isoin kirjaimin.

Saunavieraalla on vain yksi tekijä, jolla on paljon avustajia. Tämän vuoksi sen "ääni" erottuu kaikista muista. Sekään ei merkitsisi mitään, jos äänen takaa ei löytyisi sanottavaa. Käsiteltäköön teoksen silmäänpistäviä puutteita myöhemmin, mutta Saunavieraasta löytyy tuskin vuorosanaa tai kameranliikettä, joka ei punoutuisi tarpeellisena kokonaisuuteen. Siksi se vetää mukaansa hämmästyttävästi vaatimattomasta ulkoasustaan huolimatta.

Niin kuin Mänttärin elokuvat aina, Saunavieraskin on ihmistutkielma. Parissakymmenessä näytelmäelokuvassaan Mänttäri on ehtinyt jo luonnostella melkoisen rikkaan katraan tunnistettavia tyyppejä ympäriltämme, mutta ei mitään niin holtittomasti itsekeskeisyydessään rypevää kuin Lappiin kelomökilleen paennut menestyskirjailija Jalo Rautakallio - upea nimi vastaa upeaa hahmoa. Rautakallio on niitä öykkäreitä, jotka oikeuttavat ylemmyytensä toisten edessä lahjakkuudellaan, älyllään ja menestyksellään ja väärinkäyttävät kaikkia kolmea. Syväkerroksista Mänttäri kaivaa esiin epäonnistujan, joka ei urallaan ole yltänyt nuorempana hellimiinsä ideaaleihin ja on purkanut riittämättömyyden tunnettaan niillä perinteisillä tavoilla, jotka ovat kariuttaneet kaikki ihmissuhteet. Löytäessämme Rautakallion elämänvaiheesta, jossa keski-ikä on juuri taittumassa vanhuuteen, kirjailija ruokkii viinalla vimmaisesti libidonsa viimeliekkejä heijastaen patoumansa siekailemattomana misogyniana.

Mänttärin skarpissa käsikirjoituksessa - joka sivumennen sanottuna lienee tekijänsä paras sitten Palkkasoturin, ja jonka rinnalla muut aikamme kotimaiset skenaariot näyttäytyvät "täyn' ääntä, vimmaa, vaan tarkoitusta vailla" - Rautakallion vastapeluriksi ilmaantuu otsikon roolin täyttävä geologi, joka peilaa passiivisuudellaan kirjailijan yliampuvaa egoa. Alkaa tunteella käsitelty keskusteludraama, joka sisältää psykologisen trillerin potentiaalin tavalla, jonka autenttisuutta ei olla tavoitettu missään aikoihin: Saunavieras on jännittävä ja kiinnostava ilman, että se käyttää hyväksi genre-elokuvan kaavioita.

Saunavieraassa kiroillaan ja mäyhätään estoitta, mutta ohjaajan kosketuksesta johtuen ei nyt sorruta peripohjolalaiseen huutamisen teatteriin. Kankaalla vaikuttaa kaksi voimahahmoa, kaksi näyttelijää, Jone Takamäki ja Kari Väänänen, joiden välinen kommunikointi pysyy aina asiassa välittäen uskottavia tunteita ja kriittisen yhteiskuntanäkemyksen, jonka kanssa katsojakin kykenee istuimellaan mielekkääseen keskusteluun.

Saunavieraan dynamona toimivan Kari Väänäsen lahjakkuutta ei ole asetettu kyseenalaiseksi enää vuosikymmeniin, mutta syystä tai toisesta hän ei elokuvanäyttelijänä ole ollut kiinnostava pitkään aikaan. Nyt kaikki muuttuu. Jalo Rautakallio on tour de force. Väänänen repii kirjailijamäntin kliseen rajoilta mahtaviin ulottuvuuksiin. Ehkä roolin upeus on suoraa perua siitä, että Mänttäri kirjoitti hahmon suoraan Väänäselle, ehkä syy on muualla - kunnia kuuluu joka tapauksessa loistavalle näyttelijälle. Tässä ollaan tekemisissä näyttelijän perustehtävän kanssa, tuoda päivänvaloon ympärillämme hyöriviä tyyppejä, joista asuttamamme yhteisö muodostuu, ja auttaa ymmärtämään, mitkä näiden (eli meidän) syyt ja seuraukset tässä yhteisessä kaaoksessamme ovat. Väänäsen tyhjentävä esitys sallii kurkistaa tiettyihin patologisiin piirteisiin, jotka hiekoittavat oravanpyörämme rattaita - mutta tuovat siihen myös lisäväriä.

Saunavieras jatkaa sitä luontevasti keskustelevaa elokuvaa, mistä Mänttäri tunnetaan. Kaikki syntyy kohtaamisissa, ajatusten siirrossa, mistä kasvaa säiemäisesti elokuvantekijän oma kuva maailmasta. Sen kanssa voi sitten väitellä ja purnata, joka tapauksessa siihen voi ottaa osaa. Jos tämä elokuvan sisällöksi kutsumamme aines jättää kylmäksi, on elokuvantekijä epäonnistunut yrityksessään tavoittaa katsojan eikä elokuvaa pelasta mikään. Jos sitä taas pitää kiinnostavana, paljastuu Saunavieras kaiken muun lisäksi hyvin hauskaksi elokuvaksi. Rautakallion lataukset - etenkin naissukupuolta kohti - ovat usein aika huikean katkeraa tulitusta, höystettynä tarvittaessa vaikka Einari Vuorelan säkein. Mänttäriinsä perehtyneitä puolestaan palkitaan maukkailla sisäpiirin vitseillä: maallisen mammonan ja menestyksen kroonisesti karttama ohjaaja nähdään yhden kohtauksen verran "vuorineuvoksena, yhtenä tämän maan rikkaimmista miehistä"...

Paljon on Saunavieraan yhteydessä puhuttu sen toteutuksen kömpelyydestä. Elokuvaa on milloin haukuttu, milloin moitittu huonosti kuvatuksi ja ohjatuksi, ylipäätään huonosti tehdyksi. Kritiikillä on oikeutuksensa. Mutta elokuvan puutteet eivät liity tarkkaan ottaen sen ohjaukseen eivätkä kuvaukseen.

Saunavieraan kuvauksessa on muutama kömpelösti tärähtelevä ajo (ehkäpä 12 kuvauspäivää olivat hiukan niukat...), mutta muuten kamera tekee juuri sen, mitä Mänttärin elokuva vaatii: yksinkertaisimmista mahdollisista asemista se sallii kuvattavien hahmojen/näyttelijöiden hengittää ja asettua osaksi tilaa, jonka jakavat katsojien kanssa. Saunavieraassa tämä on erityisen tärkeää, koska näyttelijät liikkuvat pitkiä aikoja dokumentaarisessa alastomuuden tilassa. Mänttärin pelkistetty lähestymistapa sallii heidän säilyttää arvokkuutensa ja tehdä roolia. Tämä liittyy siten myös ohjaukseen.

Ongelma onkin kuvanlaatu. Saunavieras näyttää kotivideomaiselta, mutta siitä ei pidä syyttää ensi sijassa kuvaajaa - ohjaaja kantaa tietenkin osan vastuusta -, vaan jälkituotannosta vastaavia. Saunavieras asettaa koko ajan vellovan keskustelun digitaalisesta elokuvasta vielä uuteen näkökulmaan, sillä sen yhteydessä ei voi puhua mielekkäästi siitä, miten "digiprojektio on filmin kalpea xerox-kopio": jälki on liian kömpelöä. Mutta miten asettaa tämä muutoin nautittava, älykäs ja hauska elokuva perspektiiviin? Vastaus saapuu tämän artikkelin kirjoittamisen aikana. Teattereihin saapuu amerikkalainen Haywire, paljon korkeamman profiilin elokuva, joka Saunavieraan lailla ei ole käynyt läpi millin vertaa fotokemiallista prosessia. Ja katso! missään olennaisessa mielessä se ei näytä yhtään Saunavierasta paremmalta. Toki siinä on enemmän värisävyjä, kamera liikkuu vinhemmin, jälkikäsittely näyttää siloitellummalta - mutta yhtä kaikki Haywire näyttää aivan yhtä häiritsevästi luonnottoman videolta kuin tuhat kertaa halvempi Saunavieras. Vain tämä vaikutelma on olennainen. Eikä Haywirella ole muussa mielessä yhtä kiinnostavaa annettavaa kuin Saunavieraalla. Jos siis Saunavieras näyttää "epäelokuvalliselta" - tarpeettomassakin määrin - ei syy ole sen tekijöissä, vaan ajan muuttuvissa käytännöissä, jotka repivät elokuvan alkuperäistä hohdetta kaikkialta minne kyntensä yltävät.

Näissä oloissa syntyneeksi elokuvaksi Saunavieras on kunniallisempi ja kestävämpi saavutus kuin ylivoimainen valtaosa multiplexien nykytarjonnasta. Ja vain yksi luku Anssi Mänttärin vähintäänkin ainutlaatuiseksi luonnehdittavalla uralla, jonka seuraavista luvuista on jo kolme (!) viittä vaille valmiita.

Pimeyden ja hiljaisuuden maa?

Werner Herzog on ihmeellinen elokuvantekijä. Toissa lauantaina meillä oli ilo nähdä hänen elokuvansa Land of Silence and Darkness (1971) Kulttuurikahvila Hertassa. Kuurosokeista kertovan filmin jälkeen seurasi keskustelua elokuvan herättämistä tuntemuksista. Keskustelua johtamassa olivat Pentti Pietiläinen Tampereen Kuurosokeiden Toimintakeskuksesta sekä Milla Päiväniemi, kuurosokea taiteilija, äiti ja yrittäjä, joka toimii aktiivisesti erilaisissa vammaisyhdistyksissä. Yksi kuurosokeita edustavista oli saapunut Herttaan Helsingistä saakka, mistä kunnioitusta hänelle!

Land of Silence and Darknessin keskiössä on täysin kuurosokea Fini Straubinger, joka kiertää ympäri Saksaa yrittäen auttaa kuulonäkövammaisia. Useat näistä Straubingerin tapaamista ihmisistä ovat laiminlyötyjä, jotka menetettyään kykynsä nähdä ja kuulla ovat sulkeutuneet itseensä vailla taitoja kommunikoida ulkopuolisen maailman kanssa. Yksi heistä asuu mielisairaalassa, jonne hänet on suljettu, kun muutakaan ei ole osattu tehdä. Straubinger matkaa hänen luokseen junalla. Fini yrittää hellittämättä saavuttaa kontaktin kuurosokean kanssa, joka aiemmin on osannut viittomakielen, mutta unohtanut sen sokeuduttuaan lopullisesti. Yritykset jäävät kuitenkin vaille tulosta. Elokuvan yhdessä ravituttelevimmista kohtauksista kuurosokea vain tuijottaa kameraan (jota ei tietenkään näe), katsojan jäädessä Straubingerin tavoin täysin hänen maailmansa ulkopuoliseksi olennoksi. Straubinger ei taivu tästä epäonnistumisista, vaan jatkaa matkaansa seuraavaan kuurosokean luo. Hän on samalla tavalla poikkeuksellisen lannistumaton yksilö Herzogin hahmogalleriassa, kuin vaikkapa Fitzcarraldo kymmenen vuotta Pimeyden ja hiljaisuuden maan jälkeen.

Oikealla oleva Milla Päiväniemi viittoo tulkkinsa kanssa taktiilisti. Arkielämässä Päiväniemen ei tarvitse turvautua taktiiliiviittomaan.

Milla Päiväniemi kertoi keskustelussa elokuvan olleen hirveä ja ahdistava johtuen välinpitämättömyydestä, jota useat dokumentin kuurosokeista joutuivat arjessaan kohtaamaan. Elokuvassa myös esiteltiin kohtaloita, jotka herättivät syvää toivottomuuden tunnetta. Esimerkiksi lapsesta saakka kuurosokealle Vladimirille ei ollut edes yritetty opettaa kommunikaation alkeita. Nuori mies vain päristeli huuliaan ja hakkasi itseään päähän pienellä pallolla. Hetkeksi Vladimir rauhoittui, kun hänelle annettiin radio syliin, sillä hän kykeni aistimaan sen aiheuttamat väristykset. Straubinger totesi jo tavattuaan Vladimirin, että tämä tuskin tulee koskaan oppimaan minkäänlaista tapaa kommunikoida. Vladimirin kaltaisten kohtaloiden vastapainona Pimeyden ja hiljaisuuden maa oli täynnä kauneutta ja toivoa. Etenkin kohtaus, jossa Straubinger kuurosokeiden ystäviensä kanssa nousee ensimmäistä kertaa eläissään lentokoneen kyydissä yläilmoihin, oli puhtaan vapauttava ja iloa pullollaan.

Herzog kuvasi elokuvansa aivan 1970-luvun alussa ja paljon on muuttunut sen jälkeen. Usherin-syndrooman vuoksi kuulonsa menettänyt Marianne Mielityinen kertoi, että Suomessa kuurosokeiden tilanne muuttui parempaan suuntaan 1980-luvulta lähtien. Nykyisin ajatellaan, että kuurosokea saa itse päättää elämänsä kulusta. Kuurosokea Paula kertoi, että aiemmin näitä asioita saneltiin muiden toimesta. Muutama vuosikymmen sitten hänen kuurosokea ystävänsä oli joutunut jättämään yliopiston kesken opettajien kehotuksesta, sillä opettajat olivat kokeneet kuulonäkövamman esteeksi opintojen suorittamiselle. Vielä 1970-luvulla ajateltiin, että on olemassa erikseen kuurosokeille soveltuvia ammatteja, esimerkiksi korinpunonta.

Lapsesta saakka kuuro Marianne Mielityinen viittoi tulkilleen, joka suomensi viittomat puheeksi.

Kahdeksankymmentäluvulla syntynyt Mielityinen kertoi kyenneensä elämään haluamallaan tavalla ilman kokemusta syrjinnästä. Hän on ollut pienestä saakka mukana vertaistukiryhmissä toisin kuin Päiväniemi, joka koki tämän puutteeksi. Myöhemmällä iällä saavutettu vertaisten tuki auttoi häntä huomattavasti kuurosokeuden hyväksymisessä ja oman identiteetin rakentamisessa. Vailla aistivammojakin syntyneet ihmiset joutuvat kamppailemaan itsensä kanssa, mutta kuurosokeiden kohdalla kysymykset ovat täysin erilaisia. Elokuvassa Fini Straubinger kertoi kärsineensä rajuista masennuskausista kuurouduttuaan nuorella iällä onnettomuuden seurauksena. Päiväniemen mukaan noin puolet kuurosokeista joutuu syömään masennuslääkkeitä.

Pentti Pietiläisellä on pitkä kokemus kuurosokeiden kanssa työskentelystä. Kuvassa hän demonstroi kuinka kommunikaation onnistuminen välillä vaatii mielikuvitusta ja spontaaniutta.

Pimeyden ja hiljaisuuden maassa Fini Straubinger eli tulkkiensa varassa. Tietoa välitettiin hänelle manuaalisesti kädestä käteen. Tulkki paineli sormillaan Straubingerin kämmenpohjaan kuvioita, jotka muodostivat sanoja kirjain kerrallaan. Tätä kommunikoinnin tapaa kutsutaan BANZL-aakkosiksi, ja se ei ole Suomessa käytössä. Päiväniemi kertoi, että kerran kuurosokeiden illanvietossa he laskivat pöydän ympärille kokoontuneiden käyttävän 22 erilaista kommunikaation tapaa. Hämmästyttävin puoli Hertassa vietetyssä illassa olikin se, kuinka luontevasti ja sujuvasti kuurosokeat kommunikoivat tulkkiensa avustuksella hyödyntäen erilaisia ”puhumisen” tapoja, kosketusta, viittomakieltä, taktiilia, huulilta lukua ja puhetta.

Lämpimästi kiitos kaikille osallistuneille!