-->
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jane Campion. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jane Campion. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Oscar-voittajat 2022

 

Kaikki ovat sen tähän mennessä nähneet, kaikilla on siitä jonkinlainen mielipide ja kaikkia sen nähneitä se on onnistunut koskettamaan jollain tavalla.

Ei, emme puhu parhaan elokuvan Oscarin voittaneesta indiedraamasta CODA - Kahden maailman välissä, vaan tietenkin Will Smithin vastalauseesta Chris Rockin lavalla heittämään G.I. Jane -vitsiin, joka otti sangen fyysisen muodon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Alopeciaa sairastavan Jada Pinkett Smithin kustannuksella vitsaillut Rock sai tuta tämän aviomiehen kämmenenjäljen poskellaan kesken gaalan, miljoonien katsojien todistaessa tapahtumaan suorana, mutta puski lopulta läpi parhaan dokumenttielokuvan kategorian esittelypuheen. Voitto meni ansaitusti musiikkodokkari Summer of Soulille. Mutta voitonhetki oli auttamatta pilalla.

Sen jälkeen olikin vaikea kenenkään puhua mistään muusta: ei siitä että Jane Campion voitti parhaan ohjauksen Oscarin kolmantena naisena historiassa; ei siitä, että afro-latino Ariana DeBose voitti naissivuosan Oscarin Spielbergin West Side Storysta ja on nyt historian ensimmäinen avoimesti queer Oscar-voittaja; eikä siitä, että miessivuosasta palkittu CODAn Troy Kotsur on historian toinen kuuro näyttelijä, jolle Oscar on suotu. Edes aina yhtä hurmaava Jessica Chastain ei saanut nostatettua illan tunnelmaa voitettuaan naispääosan Oscarin osastaan televankelista Tammy Fay Bakkerina. Veteraani Kenneth Branagh voitti uransa ensimmäisen Oscarin Belfastin omaelämäkerrallisesta käsikirjoituksesta ja Denis Villeneuven Dyyni vei odotetusti melkein kaikki teknisen puolen palkinnot. Sosiaalista mediaa hallitsivat silti yksinomaan Smith ja Rock.

Lady Gaga ja pyörätuolissa lavalle saapunut Liza Minelli sentään toivat tapahtumaan hieman tyyliä ja historian siipien havinaa jakaessaan parhaan elokuvan palkinnon CODAlle, josta tuli ensimmäinen suoratoistopalvelun levittämä elokuva, jolla tämä kunnia suotiin. Apple TV+ 1, Netflix 0.

Mutta tämä historiallinen saavutus jäi tietenkin otsikoista pois.

Niin järkyttynyt kuin yleisö (ja ilmeisesti myös tuotantotiimi) olivat Smithin tempauksesta, lopputulokseen se ei vaikuttanut: näyttelijää ei poistettu tilaisuudesta väkivaltaisen käytöksen vuoksi, eikä laskettuja ääniä enää tietenkään peruttu: hän voitti miespääosan Oscarin nimiroolista elokuvassa King Richard: Williamsien tarina ja piti melodramaattisen, itseäälissä piehtaroivan kiitospuheen, joka taitaa hätyytellä jonkinlaista pituusennätystä gaalan historiassa. Tuottajat ainakin saivat toivomansa viraalihitin, joskin sen muoto ei liene ollut heidän mieleensä.

Saa nähdä, saavatko Smith ja Rock kutsun ensi vuoden gaalaan.

Ja voittajat olivat:

PARAS ELOKUVA
CODA - Kahden maailman välissä

PARAS OHJAUS
Jane Campion, The Power of the Dog

PARAS MIESPÄÄOSA
Will Smith, King Richard: Williamsien tarina

PARAS NAISPÄÄOSA
Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye

PARAS MIESSIVUOSA
Troy Kotsur, CODA - Kahden maailman välissä

PARAS NAISSIVUOSA
Ariana DeBose, West Side Story 

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Belfast 

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
CODA - Kahden maailman välissä

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Drive My Car (Japani)

PARAS DOKUMENTTI
Summer of Soul

PARAS ANIMAATIO
Encanto

PARAS KUVAUS
Dyyni

PARAS LEIKKAUS
Dyyni

PARAS MASKEERAUS
The Eyes of Tammy Faye

PARAS MUSIIKKI
Dyyni

PARAS LAVASTUS
Dyyni

PARAS PUVUSTUS
Cruella

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
Dyyni

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Dyyni

PARAS LYHYTELOKUVA
The Long Goodbye

PARAS LYHYT ANIMAATIO
The Windshield Wiper

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
The Queen of Basketball

PARAS LAULU
”No Time to Die”, No Time to Die

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Oscar-veikkaukset 2022

CODA

Maailma mullistuu, Oscarit pysyvät. Elokuva-alan tärkeimmät palkinnot jaetaan tuttuun tapaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ehdokkaiden joukkoon mahtuu mm. musikaalia, westerniä, perinteistä palkintotyrkkyä, ison budjetin scififantasiaa ja kolmetuntista japanilaista draamaa. Gaalan juontaa tänä vuonna räväkkä naiskolmikko: Regina Hall, Wanda Sykes ja Amy Schumer. Jo kolmatta vuotta peräkkäin koronapandemian varjossa järjestettävä gaala on nostattanut närää jo etukäteen: osa palkinnoista jaetaan ennen varsinaista seremoniaa, tarkoituksena lyhentää tapahtuman jokavuotista mammuttikestoa. Tämä ei ymmärrettävästi ole miellyttänyt osaa Akatemian jäsenistä.

But the show must go on, on tullut aika vilkaista kristallipalloon ja esittää Monroen viralliset veikkaukset ensi yön voittajista.

Ja ehdolla ovat:

PARAS ELOKUVA
Belfast
CODA
Don’t Look Up
Drive My Car
Dune
King Richard
Licorice Pizza
Nightmare Alley
The Power of the Dog
West Side Story

Voittaa: CODA

Saisi voittaa: The Power of the Dog

Altavastaajana kisaan lähtenyt, vain kolme ehdokkuutta saanut osittain kuuron perheen edesottamuksista kertova draamakomedia CODA on pitkittyneen palkintokauden aikana noussut yllätyssuosikiksi. Jos tämä pienimuotoinen Sundance-hitti voittaa pääpalkinnon, on se ensimmäinen alkujaan suoratoistopalvelun (Apple+) tuottama ja levittämä elokuva, jolle kyseinen kunnia suodaan. Netflix joutunee vielä odottamaan vuoroaan. Mutta CODAn ei merkittävin haastaja The Power of the Dog toki ilman palkintoa jää, sillä...

PARAS OHJAUS
Kenneth Branagh, Belfast
Ryusuke Hamaguchi, Drive My Car
Paul Thomas Anderson, Licorice Pizza
Jane Campion, The Power of the Dog
Steven Spielberg, West Side Story

Voittaa: Jane Campion, The Power of the Dog

Saisi voittaa: Jane Campion, The Power of the Dog

Sekä CODAn että Dyynin ohjaajat jäivät vaille ehdokkuuksia. Campionin voittoa uhkaa ehkä vain Spielberg ja hänkin vain etäisesti. Ohjaajan kiusallinen kommentti Williamsin sisaruksille taannoisessa DGA-gaalassa aiheutti pienen töyssyn veteraaniohjaajan matkalla kohti ensimmäistä ohjaus-Oscaria, mutta se unohdettiin verrattain pian.




PARAS MIESPÄÄOSA
Javier Bardem, Being the Ricardos
Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog
Andrew Garfield, Tick, Tick…Boom
Will Smith, King Richard
Denzel Washington, The Tragedy of Macbeth

Voittaa: Will Smith, King Richard

Saisi voittaa: Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog

Kategorian ennakkosuosikki on Williamsin tennistähtien isää esittävä Smith, jonka pitkä ura kruunataan melkoisella varmuudella miespääosan Oscarilla.


PARAS NAISPÄÄOSA
Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye
Olivia Colman, The Lost Daughter
Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit
Nicole Kidman, Being the Ricardos
Kristen Stewart, Spencer

Voittaa: Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit

Saisi voittaa: Kristen Stewart, Spencer

Jessica Chastain lätki meikkiä naamaan ja esitti kasarin televankelista Tammy Faye Bakkeria mukiinmenevästi kaavamaisessa biopicissä ja oli pitkään ennakkosuosikki. Melkein kaikilla sarjan ehdokkailla on jonkinasteinen mahdollisuus voittaa, mutta viimeaikainen pöhinä on kohdistunut ennen kaikkea Almodovar-veteraani Cruziin. Pidetään silti silmällä Stewartia.


PARAS MIESSIVUOSA
Ciaran Hinds, Belfast
Troy Kotsur, CODA
Jesse Plemons, The Power of the Dog
J.K. Simmons, Being the Ricardos
Kodi Smit-McPhee, The Power of the Dog

Voittaa: Troy Kotsur, CODA

Saisi voittaa: Troy Kotsur, CODA

Troy Kotsur varastaa shown CODAssa ja on todennäköisesti historian toinen kuuro Oscar-voittaja. (Ensimmäinen, Marlee Matlin, esittää elokuvassa Kotsurin vaimoa) Vain The Power of the Dogin Kodi Smit-McPhee voi häntä uhata.

PARAS NAISSIVUOSA
Jessie Buckley, The Lost Daughter
Ariana DeBose, West Side Story
Judi Dench, Belfast
Kirsten Dunst, The Power of the Dog
Aunjanue Ellis, King Richard

Voittaa: Ariana DeBose, West Side Story

Saisi voittaa: Ariana DeBose, West Side Story

Ariana DeBose voittaa ja sillä selvä.

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Belfast
Don’t Look Up
King Richard
Licorice Pizza
The Worst Person in the World

Voittaa: Licorice Pizza

Saisi voittaa: Licorice Pizza

Paul Thomas Anderson odottaa edelleen uransa ensimmäistä Oscar-voittoa. Sen hän saanee tästä nostalgiapamauksesta. Mutta Don't Look Up on sekin ollut liberaalin Hollywoodin mieleen...

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
CODA
Drive My Car
Dune
The Lost Daughter
The Power of the Dog

Voittaa: CODA

Saisi voittaa: The Power of the Dog

Vaikka CODA lopulta häviäisikin pääsarjassa, voittaa se ainakin käsikirjoituksen Oscarin. Jos ei, menee tämäkin Campionille.


 

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Drive My Car (Japani)
Flee (Tanska)
The Hand of God (Italia)
Lunana: A Yak in the Classroom (Bhutan)
The Worst Person in the World (Norja)

Voittaa: Drive My Car

Saisi voittaa: The Worst Person in the World

Drive My Car on vahvoilla, etenkin ehdokkuudet pääsarjoissa kielivät suosiosta, mutta norjalaisilla on sittenkin pieni mahdollisuus yllätykseen, onhan Worst Person myös käsikirjoitusehdokas.

PARAS DOKUMENTTI
Ascension
Attica
Flee
Summer of Soul
Writing with Fire

Voittaa: Summer of Soul

Saisi voittaa: Summer of Soul

PARAS ANIMAATIO
Encanto
Flee
Luca
Mitchellin perhe ja koneiden kapina
Raya ja viimeinen lohikäärme

Voittaa: Encanto

Saisi voittaa; Mitchellin perhe ja koneiden kapina

Ennakkosuosikki häviää vain harvoin animaatiosarjassa.

PARAS KUVAUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

Voittaa: Dune

PARAS LEIKKAUS
Don’t Look Up
Dune
King Richard
The Power of the Dog
Tick, Tick, Boom

Voittaa: King Richard


 

PARAS MASKEERAUS
Coming 2 America
Cruella
Dune
The Eyes of Tammy Faye
House of Gucci

Voittaa: The Eyes of Tammy Faye

PARAS MUSIIKKI
Don’t Look Up
Dune
Encanto
The Power of the Dog
Rinnakkaiset äidit

Voittaa: Dune

PARAS LAVASTUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

Voittaa: Nightmare Alley

PARAS PUVUSTUS
Cruella
Cyrano
Dune
Nightmare Alley
West Side Story

Voittaa: Cruella

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
Belfast
Dune
No Time to Die
The Power of the Dog
West Side Story

Voittaa: Dune

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Dune
Free Guy
No Time to Die
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
Spider-Man: No Way Home

Voittaa: Dune

PARAS LYHYTELOKUVA
Ala Kachuu – Take and Run
The Dress
The Long Goodbye
On My Mind
Please Hold

Voittaa: The Long Goodbye

PARAS LYHYT ANIMAATIO
Affairs of the Art
Bestia
Boxballet
Robin Robin
The Windshield Wiper

Voittaa: Robin Robin

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
Audible
Lead Me Home
The Queen of Basketball
Three Songs for Benazir
When We Were Bullies

Voittaa: The Queen of Basketball

PARAS LAULU
”Be Alive”, King Richard
”Dos Oruguitas”, Encanto
”Down to Joy”, Belfast
”Somehow You Do”, Four Good Days
”No Time to Die”, No Time to Die

Voittaa: ”No Time to Die”, No Time to Die

 

Oscar-gaala nähdään tuttuun tapaan Yle Teema kanavalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, alkaen klo 3.00. Punaisen maton tunnelmia nähdään jo klo 1.30 lähtien.

lauantai 12. helmikuuta 2022

Oscar-sarja, osa 2: Jane Campion - Top of the Line

 Oscarit 2022 -katsaus, osa 2/3


Naiset ovat olleet elokuvateollisuudessa ja Oscareissa lievästi sanoen aliedustettuina ihan viime vuosiin asti. Näin ei olisi millään muotoa tarvinnut olla: ranskalainen Alice Guy (1873-1968) ohjasi historian ensimmäiset näytelmäelokuvat jo 1800-luvun lopulla, ja ennen Ensimmäistä maailmansotaa hän omisti oman elokuvastudion. Ja sitten Guyn pioneerityö unohtui historian lehdiltä vuosikymmeniksi.

Uusiseelantilainen kengäntekijän tytär Dame Elizabeth Jane Campion (s. 1954) lienee esimerkillään vaikuttanut suurempaan joukkoon naisohjaajia kuin kukaan toinen. Australiassa 1980-luvulla uransa aloittanut tienraivaaja on ensimmäinen Kultaisen Palmun voittanut nainen, ensimmäinen ohjaamastaan elokuvasta käsikirjoitus-Oscarin voittanut nainen sekä tuoreeltaan ensimmäinen nainen, joka on saanut parhaan ohjauksen Oscar-ehdokkuuden kahdesti. Campion voitti uusimmasta elokuvastaan parhaan ohjauksen Hopealeijonan Venetsiassa; The Power of the Dog sai 12 Oscar-ehdokkuutta, mikä on ennätys naiselokuvantekijälle ja ylipäätään yksi suurimmista ehdokkuussaaliista palkinnon historiassa.

Nämä ovat sinänsä ulkokohtaisia huomioita, eivätkä kerro itse elokuvista mitään; mutta Oscareiden kaltaisten palkintojen painavin merkitys on siinä, miten ne voivat nostaa esiin (tai jättää huomiotta) tekijöitä, jotka tavalla tai toisella tulevat tavalliseksi miellettyjen piirien ulkopuolelta. The Artistin, The Hurt Lockerin, 12 Years a Slaven, Moonlightin, Parasiten ja Nomadlandin kaltaisten elokuvien Oscar-menestys kohottaa vähemmistöjen ja "ulkopuolisten" ryhmien itsetuntoa ja näyttää seuraajille, että heillä on mahdollisuudet menestyä, vaikkeivät sovikaan perinteisiin muotteihin. Vaikka kehitys näyttää joskus lukeutuvan etanoiden sukuun, luutumat murtuvat sittenkin.

Jos Thomas Savagen 55 vuotta vanhaan romaaniin perustuva The Power of the Dog voittaa parhaan elokuvan Oscarin, tulee siitä harvinaisuus myös lajityyppinsä vuoksi, sillä tähän mennessä vain kolme lännenelokuvaa on palkittu vuoden parhaana: Cimarron (1930), Tanssii susien kanssa (1990) ja Armoton (1992). Western on ollut suhteettoman alihuomioitu genre, sillä noin 1920-luvun lopulta aina 1960-luvun kynnykselle länkkärit olivat yleisön lempiviihdettä teattereissa, ja laji on synnyttänyt valtavan määrän klassikoita.

 Jane Campion on saanut paljon aikaan, mutta The Power of the Dog on silti vasta hänen kahdeksas pitkä näytelmäelokuvansa. Kahden viimeisen väliin mahtuu koko 2010-luku.

Neljä ensimmäistä teosta ovat jokainen tarkkaan harkittuja ja viimeisteltyjä naisen muotokuvia - viimeinen näistä kirjaimellisestikin. Keveän ja raikkaan Sweetien jälkeen Campion sukelsi kunnianhimossaan aivan toisen luokan projektiin. Kirjailija Janet Framen tarinan kertova Enkelin kosketus (paremmalta alkukieliseltä nimeltään An Angel at My Table) on kuka ties vieläkin ohjaajan persoonallisin työ. Sitä seuranneesta Pianosta tuli vuoden 1993 suuria tapauksia ympäri maailman ja klassikko. Se voitti Kultaisen Palmun, kolme Oscaria ja käynnisti Anna Paquinin uran.

Kolme vuotta myöhemmin ensi-iltaan tullut Henry James -filmatisointi Naisen muotokuva on edelleen kiistelty voimannäyttö, ja sen myötä jokin tulee päätökseensä tekijän uralla. Naisen muotokuva on hiotuinta ja taidokkainta käsityötä, mitä Campion on yleisölleen esitellyt, mutta onko se vielä onnistunutta draamaa?

Tätä pohtiville elokuvantekijä tarjosi vaihteeksi komedian Holy Smoke (1999). Kiinnostava kokeilu onnistunee vain puolittain tavoitteissaan, mutta tarjoaa mainiota näyttelemistä. Näyttelijöiden ohjaajana Campion onkin suvereeni. Hän sai Meg Ryanistakin irti aivan uutta ilmaisua kokeilevassa trillerissä Kuka pelkää pimeää? (eli In the Cut, jälleen absurdi suomennos). Muuta hyvää tästä teoksesta ei voikaan sanoa. Kyseessä on eräs isoimmista epäonnistumisista mestaritason elokuvantekijältä historiassa. Sitä seurasikin kuuden vuoden tauko, minkä jälkeen ilmestyi kärsivällisyyttä vaativa, mutta poikkeuksellisen kaunis ja herkkä Kirkas tähti, tarina nuorena kuolleen runoilija John Keatsin rakkaudesta.

Tämän jälkeen Campion vaihtoi mediaa: erinomainen jännärisarja Top of the Lake uudisti tv-sarjailmaisua ja on kohonnut klassikon asemaan. Campion on omaleimainen auteur sarjamuotoisessa tarinankerronnassakin.

Jane Campion on poikkeuksellisen vahva ääni modernissa elokuvassa. Useinkin hän on haastanut yleisönsä asenteita ja ennakkoluuloja, ja uran suurta linjaa leimaa eräänlainen epätasaisuus: kahdeksan elokuvan sarja ei ole itsestään selvästi katkeamaton helminauha, mutta täynnä upeata elokuvailmaisua ja syvällisiä, raapivia huomioita naiseudesta usein miesten hallitsemassa maailmassa.

The Power of the Dog on sekin jakanut mielipiteitä, mikä tuntuu sopivalta ja lupaavalta. Näyttelijätyön erinomaisuuden ovat kuitenkin ani harvat asettaneet kyseenalaiseksi. Elokuva toi upealle Kirsten Dunstille vihdoin ja viimein ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden, 28 vuotta Veren vankien jälkeen. Hauskaa kyllä, samasta elokuvasta sai ehdokkuuden myös Dunstin kihlattu, Jesse Plemons. Kirsten on Kristen Stewartin ohella toinen Akatemiasta tänä vuonna työvoiton ottaneista naisnäyttelijöistä, jotka ovat tehneet hienoja rooleja jo vuosia.