Hiukan pilkkaa kai suvaitaan? Helsingin Juhlaviikot on Hieno, sanan kaikissa merkityksissä. Merkittäviin tuonteihin teatterin, musiikin, sirkuksen ja jopa elokuvan saroilla ei aina ole sisäänpääsyä niille, joille pikkuraha on iso raha. Elokuvaintoilun näkökulmasta hienointa tänä vuonna on Philip Glassin vierailu pääkaupungissa. 76-vuotias amerikkalainen kuuluu nykysäveltäjien kuohukermaan puhuttiinpa sitten elokuvasta tai oopperasta tai muusta taidemusiikista. Glassin vierailun pääesiintyminen on tänä iltana Musiikkitalossa, jossa jo aikaa sitten loppuunmyydylle salille näytetään Godfrey Reggion mestariteos Koyaanisqatsi (1982) elävän säestyksen kera: mukana on Glassin itsensä lisäksi mm. Helsingin kaupunginorkesteri ja kuoro. Ja musiikki on suurenmoista. Oikein hienoa.
Lipun hinta? Alkaen 63,50 euroa. Se on melko paljon elokuvasta, taitaa olla jopa enemmän, mitä Plevnassa pyydetään 3D-näytöksistä. Ja entä mikä tässä oikeasti pistää irvistämään? No, saattaahan sen arvata: Musiikkitalon Koyaanisqatsi-konsertissa elokuva esitetään diginä. Kyseessä ollen yksi aidon filmin suurimmista hetkistä, vuosia huolella ja vaivalla työstetty sanaton elokuvaruno. Mutta eipä riitä edes kuusikymppiä näkemään sitä alkuperäiseltä - ja hienommalta - esitysmateriaalilta.
Mikä sitten riittää? Kuusi euroa. Nimittäin ensi viikolla saman leffan ja samat musiikit kokee Orionissa tavallisena arkistonäytöksenä 35-milliseltä filmiltä. Eikä siinä kaikki: Orion esittää saman tien jatko-osatkin, Naqoyqatsin ja Powaqqatsin.
Reilukerhon puolesta: tokihan Musiikkitalon konsertissa pääpaino on musiikissa, leffan kulkiessa siinä sivussa; ja musiikki kuulostaa taatusti paremmalta kuin filmin ääniraidalta; eikä lipun hinta Musiikkitalon konsertiksi ole niin poikkeuksellinen, ja opiskelija-alennuksessakin löytyy.
Mutta älkää ihmetelkö, jos minua ensi viikolla valojen pimetessä Orionin salissa hiukan hymyilyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti