Huomenna maanantaina Niagaran KAVA-sarjassa valkokankaalle välähtää yksi elävän kuvan historian hienoimmista romaanisovituksista, Orson Wellesin Oikeusjuttu (Le procès). Welles, suvereeni vitaali nero, sovitti ja ohjasi Franz Kafkan absurdin painajaistarinan elokuvaksi vuonna 1962. "Täydellisen" elokuvantekijän uralle tyypillisesti Oikeusjuttukin valmistui tuotannollisesti ahtaissa oloissa, typistetyllä rahoituksella, Ranskassa, pakotettuna tulemaan toimeen käytettävissä olevilla aineksilla; ei liene liian uskallettua väittää, että Welles imi rajoitteista innoitusta ja sai tyydytystä loihtiessaan kauneutta lähes olemattomasta.
Tämän taikatempun toteuttamisessa ohjaajan työkaluista tärkein oli kamera. Wellesillä oli vain harvoille valituille suotu lahja manipuloida ympäristöään kameran luupin läpi. Hän ymmärsi enemmän liikkuvan kameran lainalaisuuksista ja linsseistä kuin useimmat alan ammattilaiset tulevat koskaan oppimaan: Josef K:n ympäröi ensimmäisestä - ja aivan uskomattomasta - kuvasta lähtien tiheä painostuksen tunnelma, joka ei suostu hellittämään. Paitsi että mustavalkoisena kuvattu Oikeusjuttu on esteettisesti kaunis, sen kuvat myös luovat ja kommentoivat psykologista todellisuutta, jossa Kafkan protagonisti ja hänen maanmiehensä elävät ("Joku oli ilmeisesti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä päivänä...").
Suuri silmänkääntäjä piti itse Kafka-filmatisointia parhaana elokuvanaan. Oikeusjuttu on täsmällinen, runon hengen kyllästämä raportti byrokratian ja yksilöllisyyttä syrjivän joukkohengen säätelemästä yhteiskunnasta, jossa vellova sääntöjärjestelmän sanelema "objektiivinen" aatemaailma mahdollistaa inhimillisesti näivettyneen fasismin ilman että kenenkään tarvitsee välttämättä tunnustaa mitään poliittista väriä. Päätöksentekoprosessit ovat kaiken yläpuolella, niin kuin ne usein tuntuvat olevan elokuvateattereiden ulkopuolellakin. Josef K. tämän systeemin paljastajana on Kafkan suurin symbolinen hahmo, mutta hänen tarinansa tulee vielä romaaniakin käsinkosketeltavammaksi ja puhuttelevammaksi Orson Wellesin kertomana.
Oikeusjutussa nähdään lisäksi upea valikoima klassikkonäyttelijöitä alkaen suggeroivasti värisevästä Anthony Perkinsistä, joka kohtaa kujanjuoksunsa varrella mm. Jeanne Moreaun, Romy Schneiderin, Michael Lonsdalen, Akim Tamiroffin ja Wellesin itsensä.
Sana mestariteos on kieleen luotu kuvaamaan Oikeusjutun kaltaisia elokuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti