Kissan luonnollinen reviiri on neliökilometri.
Armomurhaaja tekee toisenlaisen vaikutuksen kuin muut elokuvat. Sen varsinainen aihe on moraali, jota elokuva ei yleensä käsittele, koska sen visualisointi vaatii mielikuvitusta. Mitä Teemu Nikiltä löytyy. Liekö viimeksi moraalia käsitellyt yhtä suorasti Krzysztof Kieslowski Dekalogin aikoihin. Lyhyt elokuva tappamisesta ilmestyi 1987. Sitä on kyllä kovin vaikeaa sekoittaa Armomurhaajaan.
Armomurhaajassa sanotaan (loistavan) Matti Onnismaan suulla asioita, joista yleensä vaietaan. Miksi? En tiedä. Eikä tiedä Nikkikään. Veikko Haukka on suomalaisen elokuvan omintakeisimpia neronleimauksia, arpeutunut ja tyly mies, joka voi - vain koska ei ole mitään velkaa kenellekään - tuomita kenet tahansa arvorelativismista. Mekaanikon sivutyö lemmikkien lopettajana antaa tähän runsaasti tilaisuuksia, kun lemmikkejään kulutustavaroina pitävät pässinpäät jättävät kissoja ja koiria Veikolle kuin kierrätyskeskukseen. Eikä Veikolla ole mitään vaikeuksia sivaltaa muutamia henkisiä arpia kuolemaantuomittujen luontokappaleiden itsekeskeisillä "omistajille". Eläinten oikeuksilla ei ole ikinä ollut yhtä hyvää elokuvaystävää.
Veikolle etiikka ei ole joustava käsite. Moraali on itseisarvo, ihmistä suurempi ja ihmisen ulkopuolella, kuten sanoo Immanuel Kant. Tässä sirpaloituneessa, repaleisessa maailmassa Veikko Haukan kategorisen imperatiivin sisäistänyt elämänkatsomus vaikuttaa anakronismilta ja Veikko itse ulkopuoliselta. Se ei ole Veikon häpeä.
Armomurhaaja alkaa mustana komediana ja kehittyy komediallista virettään hukkaamatta trilleriksi. Mutta todellinen trilleri ei välttämättä koske Veikon ja paikkakunnan kansallissosialistien kahakkaa, vaan Veikkoa itseään. Me emme odota niinkään sitä mitä tapahtuu, vaan sitä mitä Veikko seuraavaksi tekee. Kaiken takana vaikuttava kitka aiheutuu siitä, että vaikka moraali on olemassa ihmisen ulkopuolella, se ei merkitse mitään ilman rakkautta ihmiseen. Eikä Veikolla tätä ole. Kunnes saapuu epätodennäköinen nainen.
Naisen saapuessa Veikko huomaa hiljalleen, ettei voi enää jatkaa valitsemallaan tiellä. Nainen pakottaa katsomaan peiliin ja huomaamaan, että mies elää itsekin kuplassa siinä missä natsistiset antipodinsakin. En ole täysin varma siitä, löytääkö Nikki parhaan mahdollisen ulospääsyn Veikolle, mutta ennen loppuratkaisua kaikki olennainen on tullut sanottua.
Armomurhaaja on tavallaan viimevuotisen Tuntemattoman sotilaan vastakohta. Ensinnäkin se on hyvä elokuva, mutta olennaisemmin se sanoo sanottavansa ekonomisemmin ja tehokkaammin. Armomurhaaja ei ole millään muotoa täydellinen elokuva, mutta tekemisen palo liekehtii sen jokaisesta otoksesta. Armomurhaaja tehtiin käytännöllisesti katsoen ilman rahaa. Ohjaajasta kertoo paljon, että näyttelijät ja muut työryhmäläiset lähtivät töihin periaatteessa talkoohengessä. Loppujen lopuksi elokuvaan upposi tuskin viidettäosaa keskiverto suomalaisen elokuvan budjetista. Siksi se ei ole ainakaan keskiverto.
Teemu Nikki osaa tehdä leffaa. Kamera on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Armomurhaaja näyttää hyvältä ja se kuulostaa hyvältä: musiikkiraita palkittiin syystäkin Jussilla. Nikin omaperäinen huumorintaju säväyttää myös. Raflaavimmillaan Armomurhaaja tuo kotimaisen elokuvan kuvastoon jotain ihan uutta: hypoksifiliaa ei liene aiemmin nähty valkokankaalla näillä lakeuksilla. Se, että kohtaus on samaan aikaan häiriintynyt, hauska ja koskettava, on temppu sinänsä.
Loppujen lopuksi Veikko Haukka on liian särkynyt aikamme sankariksi eikä hänen kaikkia toimiaan voi hyväksyä yleisiksi laeiksi. Mutta niistä voi ottaa oppia. Ainakin ne pakottavat kysymään, miksi sinun kissasi tuijottaa kerrostaloyksiön suljetusta ikkunasta ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti