Oscar-voittajat 2022

 

Kaikki ovat sen tähän mennessä nähneet, kaikilla on siitä jonkinlainen mielipide ja kaikkia sen nähneitä se on onnistunut koskettamaan jollain tavalla.

Ei, emme puhu parhaan elokuvan Oscarin voittaneesta indiedraamasta CODA - Kahden maailman välissä, vaan tietenkin Will Smithin vastalauseesta Chris Rockin lavalla heittämään G.I. Jane -vitsiin, joka otti sangen fyysisen muodon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Alopeciaa sairastavan Jada Pinkett Smithin kustannuksella vitsaillut Rock sai tuta tämän aviomiehen kämmenenjäljen poskellaan kesken gaalan, miljoonien katsojien todistaessa tapahtumaan suorana, mutta puski lopulta läpi parhaan dokumenttielokuvan kategorian esittelypuheen. Voitto meni ansaitusti musiikkodokkari Summer of Soulille. Mutta voitonhetki oli auttamatta pilalla.

Sen jälkeen olikin vaikea kenenkään puhua mistään muusta: ei siitä että Jane Campion voitti parhaan ohjauksen Oscarin kolmantena naisena historiassa; ei siitä, että afro-latino Ariana DeBose voitti naissivuosan Oscarin Spielbergin West Side Storysta ja on nyt historian ensimmäinen avoimesti queer Oscar-voittaja; eikä siitä, että miessivuosasta palkittu CODAn Troy Kotsur on historian toinen kuuro näyttelijä, jolle Oscar on suotu. Edes aina yhtä hurmaava Jessica Chastain ei saanut nostatettua illan tunnelmaa voitettuaan naispääosan Oscarin osastaan televankelista Tammy Fay Bakkerina. Veteraani Kenneth Branagh voitti uransa ensimmäisen Oscarin Belfastin omaelämäkerrallisesta käsikirjoituksesta ja Denis Villeneuven Dyyni vei odotetusti melkein kaikki teknisen puolen palkinnot. Sosiaalista mediaa hallitsivat silti yksinomaan Smith ja Rock.

Lady Gaga ja pyörätuolissa lavalle saapunut Liza Minelli sentään toivat tapahtumaan hieman tyyliä ja historian siipien havinaa jakaessaan parhaan elokuvan palkinnon CODAlle, josta tuli ensimmäinen suoratoistopalvelun levittämä elokuva, jolla tämä kunnia suotiin. Apple TV+ 1, Netflix 0.

Mutta tämä historiallinen saavutus jäi tietenkin otsikoista pois.

Niin järkyttynyt kuin yleisö (ja ilmeisesti myös tuotantotiimi) olivat Smithin tempauksesta, lopputulokseen se ei vaikuttanut: näyttelijää ei poistettu tilaisuudesta väkivaltaisen käytöksen vuoksi, eikä laskettuja ääniä enää tietenkään peruttu: hän voitti miespääosan Oscarin nimiroolista elokuvassa King Richard: Williamsien tarina ja piti melodramaattisen, itseäälissä piehtaroivan kiitospuheen, joka taitaa hätyytellä jonkinlaista pituusennätystä gaalan historiassa. Tuottajat ainakin saivat toivomansa viraalihitin, joskin sen muoto ei liene ollut heidän mieleensä.

Saa nähdä, saavatko Smith ja Rock kutsun ensi vuoden gaalaan.

Ja voittajat olivat:

PARAS ELOKUVA
CODA - Kahden maailman välissä

PARAS OHJAUS
Jane Campion, The Power of the Dog

PARAS MIESPÄÄOSA
Will Smith, King Richard: Williamsien tarina

PARAS NAISPÄÄOSA
Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye

PARAS MIESSIVUOSA
Troy Kotsur, CODA - Kahden maailman välissä

PARAS NAISSIVUOSA
Ariana DeBose, West Side Story 

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Belfast 

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
CODA - Kahden maailman välissä

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Drive My Car (Japani)

PARAS DOKUMENTTI
Summer of Soul

PARAS ANIMAATIO
Encanto

PARAS KUVAUS
Dyyni

PARAS LEIKKAUS
Dyyni

PARAS MASKEERAUS
The Eyes of Tammy Faye

PARAS MUSIIKKI
Dyyni

PARAS LAVASTUS
Dyyni

PARAS PUVUSTUS
Cruella

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
Dyyni

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Dyyni

PARAS LYHYTELOKUVA
The Long Goodbye

PARAS LYHYT ANIMAATIO
The Windshield Wiper

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
The Queen of Basketball

PARAS LAULU
”No Time to Die”, No Time to Die

Oscar-veikkaukset 2022

Maailma mullistuu, Oscarit pysyvät. Elokuva-alan tärkeimmät palkinnot jaetaan tuttuun tapaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ehdokkaiden joukkoon mahtuu mm. musikaalia, westerniä, perinteistä palkintotyrkkyä, ison budjetin scififantasiaa ja kolmetuntista japanilaista draamaa. Gaalan juontaa tänä vuonna räväkkä naiskolmikko: Regina Hall, Wanda Sykes ja Amy Schumer. Jo kolmatta vuotta peräkkäin koronapandemian varjossa järjestettävä gaala on nostattanut närää jo etukäteen: osa palkinnoista jaetaan ennen varsinaista seremoniaa, tarkoituksena lyhentää tapahtuman jokavuotista mammuttikestoa. Tämä ei ymmärrettävästi ole miellyttänyt osaa Akatemian jäsenistä.

But the show must go on, on tullut aika vilkaista kristallipalloon ja esittää Monroen viralliset veikkaukset ensi yön voittajista.

Ja ehdolla ovat:

PARAS ELOKUVA
Belfast
CODA
Don’t Look Up
Drive My Car
Dune
King Richard
Licorice Pizza
Nightmare Alley
The Power of the Dog
West Side Story

Voittaa: CODA

Saisi voittaa: The Power of the Dog

Altavastaajana kisaan lähtenyt, vain kolme ehdokkuutta saanut osittain kuuron perheen edesottamuksista kertova draamakomedia CODA on pitkittyneen palkintokauden aikana noussut yllätyssuosikiksi. Jos tämä pienimuotoinen Sundance-hitti voittaa pääpalkinnon, on se ensimmäinen alkujaan suoratoistopalvelun (Apple+) tuottama ja levittämä elokuva, jolle kyseinen kunnia suodaan. Netflix joutunee vielä odottamaan vuoroaan. Mutta CODAn ei merkittävin haastaja The Power of the Dog toki ilman palkintoa jää, sillä...

PARAS OHJAUS
Kenneth Branagh, Belfast
Ryusuke Hamaguchi, Drive My Car
Paul Thomas Anderson, Licorice Pizza
Jane Campion, The Power of the Dog
Steven Spielberg, West Side Story

Voittaa: Jane Campion, The Power of the Dog

Saisi voittaa: Jane Campion, The Power of the Dog

Sekä CODAn että Dyynin ohjaajat jäivät vaille ehdokkuuksia. Campionin voittoa uhkaa ehkä vain Spielberg ja hänkin vain etäisesti. Ohjaajan kiusallinen kommentti Williamsin sisaruksille taannoisessa DGA-gaalassa aiheutti pienen töyssyn veteraaniohjaajan matkalla kohti ensimmäistä ohjaus-Oscaria, mutta se unohdettiin verrattain pian.

PARAS MIESPÄÄOSA
Javier Bardem, Being the Ricardos
Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog
Andrew Garfield, Tick, Tick…Boom
Will Smith, King Richard
Denzel Washington, The Tragedy of Macbeth

Voittaa: Will Smith, King Richard

Saisi voittaa: Benedict Cumberbatch, The Power of the Dog

Kategorian ennakkosuosikki on Williamsin tennistähtien isää esittävä Smith, jonka pitkä ura kruunataan melkoisella varmuudella miespääosan Oscarilla.


PARAS NAISPÄÄOSA
Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye
Olivia Colman, The Lost Daughter
Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit
Nicole Kidman, Being the Ricardos
Kristen Stewart, Spencer

Voittaa: Penelope Cruz, Rinnakkaiset äidit

Saisi voittaa: Kristen Stewart, Spencer

Jessica Chastain lätki meikkiä naamaan ja esitti kasarin televankelista Tammy Faye Bakkeria mukiinmenevästi kaavamaisessa biopicissä ja oli pitkään ennakkosuosikki. Melkein kaikilla sarjan ehdokkailla on jonkinasteinen mahdollisuus voittaa, mutta viimeaikainen pöhinä on kohdistunut ennen kaikkea Almodovar-veteraani Cruziin. Pidetään silti silmällä Stewartia.


PARAS MIESSIVUOSA
Ciaran Hinds, Belfast
Troy Kotsur, CODA
Jesse Plemons, The Power of the Dog
J.K. Simmons, Being the Ricardos
Kodi Smit-McPhee, The Power of the Dog

Voittaa: Troy Kotsur, CODA

Saisi voittaa: Troy Kotsur, CODA

Troy Kotsur varastaa shown CODAssa ja on todennäköisesti historian toinen kuuro Oscar-voittaja. (Ensimmäinen, Marlee Matlin, esittää elokuvassa Kotsurin vaimoa) Vain The Power of the Dogin Kodi Smit-McPhee voi häntä uhata.

PARAS NAISSIVUOSA
Jessie Buckley, The Lost Daughter
Ariana DeBose, West Side Story
Judi Dench, Belfast
Kirsten Dunst, The Power of the Dog
Aunjanue Ellis, King Richard

Voittaa: Ariana DeBose, West Side Story

Saisi voittaa: Ariana DeBose, West Side Story

Ariana DeBose voittaa ja sillä selvä.

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Belfast
Don’t Look Up
King Richard
Licorice Pizza
The Worst Person in the World

Voittaa: Licorice Pizza

Saisi voittaa: Licorice Pizza

Paul Thomas Anderson odottaa edelleen uransa ensimmäistä Oscar-voittoa. Sen hän saanee tästä nostalgiapamauksesta. Mutta Don't Look Up on sekin ollut liberaalin Hollywoodin mieleen...

PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
CODA
Drive My Car
Dune
The Lost Daughter
The Power of the Dog

Voittaa: CODA

Saisi voittaa: The Power of the Dog

Vaikka CODA lopulta häviäisikin pääsarjassa, voittaa se ainakin käsikirjoituksen Oscarin. Jos ei, menee tämäkin Campionille.

 

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Drive My Car (Japani)
Flee (Tanska)
The Hand of God (Italia)
Lunana: A Yak in the Classroom (Bhutan)
The Worst Person in the World (Norja)

Voittaa: Drive My Car

Saisi voittaa: The Worst Person in the World

Drive My Car on vahvoilla, etenkin ehdokkuudet pääsarjoissa kielivät suosiosta, mutta norjalaisilla on sittenkin pieni mahdollisuus yllätykseen, onhan Worst Person myös käsikirjoitusehdokas.

PARAS DOKUMENTTI
Ascension
Attica
Flee
Summer of Soul
Writing with Fire

Voittaa: Summer of Soul

Saisi voittaa: Summer of Soul

PARAS ANIMAATIO
Encanto
Flee
Luca
Mitchellin perhe ja koneiden kapina
Raya ja viimeinen lohikäärme

Voittaa: Encanto

Saisi voittaa; Mitchellin perhe ja koneiden kapina

Ennakkosuosikki häviää vain harvoin animaatiosarjassa.

PARAS KUVAUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

Voittaa: Dune

PARAS LEIKKAUS
Don’t Look Up
Dune
King Richard
The Power of the Dog
Tick, Tick, Boom

Voittaa: King Richard

 

PARAS MASKEERAUS
Coming 2 America
Cruella
Dune
The Eyes of Tammy Faye
House of Gucci

Voittaa: The Eyes of Tammy Faye

PARAS MUSIIKKI
Don’t Look Up
Dune
Encanto
The Power of the Dog
Rinnakkaiset äidit

Voittaa: Dune

PARAS LAVASTUS
Dune
Nightmare Alley
The Power of the Dog
The Tragedy of Macbeth
West Side Story

Voittaa: Nightmare Alley

PARAS PUVUSTUS
Cruella
Cyrano
Dune
Nightmare Alley
West Side Story

Voittaa: Cruella

PARHAAT ÄÄNITEHOSTEET
Belfast
Dune
No Time to Die
The Power of the Dog
West Side Story

Voittaa: Dune

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Dune
Free Guy
No Time to Die
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
Spider-Man: No Way Home

Voittaa: Dune

PARAS LYHYTELOKUVA
Ala Kachuu – Take and Run
The Dress
The Long Goodbye
On My Mind
Please Hold

Voittaa: The Long Goodbye

PARAS LYHYT ANIMAATIO
Affairs of the Art
Bestia
Boxballet
Robin Robin
The Windshield Wiper

Voittaa: Robin Robin

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
Audible
Lead Me Home
The Queen of Basketball
Three Songs for Benazir
When We Were Bullies

Voittaa: The Queen of Basketball

PARAS LAULU
”Be Alive”, King Richard
”Dos Oruguitas”, Encanto
”Down to Joy”, Belfast
”Somehow You Do”, Four Good Days
”No Time to Die”, No Time to Die

Voittaa: ”No Time to Die”, No Time to Die

 

Oscar-gaala nähdään tuttuun tapaan Yle Teema kanavalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, alkaen klo 3.00. Punaisen maton tunnelmia nähdään jo klo 1.30 lähtien.

Dude, where's my Quiz?!

Monroen Leffavisa, 14.vuosi, 24.3. kello 19 Cafe And Bar Rainassa, Kehräsaari/Niagara

Totta se on, mitä sitä enää kieltämään: yleisön pyynnöistä välittämättä Monroen klassinen Leffavisa tekee paluun.

Viime vuosi jäi väliin erään viruksen takia, mutta sillä välin elokuvateatteri Niagaran kanssa venomilaisessa symbioosissa elävä aulakuppila Raina sai uuden ilmeen, ja sinnehän porhaltaa Monroe tiukkoine kysymyksineen meteliä pitämään.

Että tervetuloa! Tervetuloa kaikki elokuvien ja visailun ystävät. Etenkin hyvien elokuvien, sillä meillä on elokuvakerhona tapana keskittyä lähinnä laatuun. Hyvä maku kannattaa, nääs. (Mistä puheen ollen, Peter Jacksonin loistava Bad Taste nähtävillä Niagaran arkistosarjassa ensi ma.)

Leffavisa järjestetään tänä keväänä noin kolmen viikon välein tai pari kertaa kuussa erilaisista arkipyhistä riippuen torstaisin. Aikeissa on tehdä jokunen visa myös kesäaikaan. Tässä kevään ensimmäisessä visassa teemoina ovat mm. rauha, Oscarit ja muut palkinnot, uudet elokuvat, vähän vanhemmat elokuvat ja Ennio Morricone (in memoriam) - musiikki on kovasti mukana ylipäätään.

Koska visassa vaihdetaan visailijoiden ja visanpitäjien kesken runsaasti kyniä, lappuja, katseita, nesteitä ymv. pyydämme edelleen katsomaan hygienian perään. Älkää yskikö toistenne naamalle ilman erillistä toivomusta ja lotratkaa käsidesin kanssa. Perusasiat.

Palkinnot sponsoroi visaan Cinemadrome-festivaali, Raina sekä Monroe itse. Cinemadromelta tulee voittajille vapareita ensi viikon tapahtumaan ja Rainalta pienet juomat; kakkoseksi tulleet saavat isot juomat; ja muiden joukkueiden kesken arvotaan vielä medium-juomat. Lähtökohtaisesti 4 juomaa per joukkue, ja niitä voi vaihtaa alkoholittomiin laajalla menulla. Illan päätteeksi arvotaan loton omaisesti vielä Monroen yllätyspalkintoja kaikkien visailijoiden kesken.

Ei meillä muuta. Kovasti onnea matkaan kaikille, ketkä huomenna saapuu kanssamme hauskaa pitämään. Elämä on laiffii, elokuva on Rainaa. (sensuroitu Monroen laadunvalvontakomitean toimesta)

Monroen UUSI LEFFAVISA, 24.03. alkaen

 

Oscar-sarja, osa 5: Aja mun Saabia

Ryûsuke Hamaguchin Drive My Car (Doraibu ma kâ)

Parasta tässä elokuvassa on, kun se loppuu. Ts. sen loppukohtaus on sykähdyttävä. Sekin on hauskaa, että alkutekstit tulevat vasta 40 minuutin kohdalla. Mikä tuntuu täysin oikealta.

Ryûsuke Hamaguchin (s. 1978) 9. näytelmäelokuva on kolmetuntinen sovitus überkirjailija Haruki Murakamin novellista, ja se kertoo autosta: helisevän punaisesta Saab 900 Turbosta, jollaisia ei enää valmisteta. Saab kuuluu eräälle maineikkaalle näyttelijälle, joka 40-minuuttisen prologin jälkeen saapuu Hiroshimaan ohjaamaan Anton Tsehovin klassikkonäytelmää Vanja-eno. Murakamin tasoinen kertoja luo näinkin yksinkertaisesta asetelmasta läpitunkevan katseen ihmisenä olemisen problematiikkaan paljastaen valtaisan määrän tunnistettavia konflikteja ja ristiriitoja.

Sikäli suomalainen yleisö pääsee helpolla ensi kosketuksessaan Hamaguchi-saniin, että ohjaajan tähänastisesta tuotannosta löytyy parikin vielä pidempää repäisyä. Ennen tätä uusinta tekijänsä pääteoksena pidetty, sattumalta sekin nimeltään japonisoitu anglismi Happi awâ (2015), rullaa pitkälti kuudetta tuntia.

***

Jäljempänä seuraa kritiikkiä, mutta sitä ennen on vain älyllisesti rehellistä todeta, että Elokuvan nykyilmastossa on etuoikeus saada nauttia yhtä aikuisesta, huolellisesti tehdystä ja älykkäästä teoksesta kuin Drive My Car. Jo se yksin tekee tästä ensi-illasta arvokkaan kevättapauksen. Drive My Car on nautinto.

Pinnalta katsoen kovinkaan paljon elokuvassa ei tapahdu. Punainen auto huristaa pitkin saarivaltakuntaa, ihmiset tekevät työtä, rakastelevat, koittavat luoda jotakin tyhjästä ja keskustelevat. Kuitenkin, jollain kumman tavalla, jokainen kohtaaminen elokuvan ihmisten välillä muuttaa katsojan käsitystä heidän suhteistaan ja henkilöistä itsestään. Kaikilla keskeisillä henkilöillä on paksujen arpien alle kätkettyjä salaisuuksia, joita he paljastavat toisilleen juuri oikealla hetkellä. Hamaguchi on kuin shakinpelaaja, joka uhraa aikaa voittaakseen laadun: hyvin harvoin elokuvan rajallinen muoto sallii katsojan ymmärtää henkilöidensä syitä ja vaikuttimia näin nyansoidusti. On kuin todella näkisi toiseen ihmiseen. On kuin katsoisi peiliin.

Päähenkilö herra Kafuku (=Kafka?) elää elokuvan kahden vuoden aikana eräällä tavalla avioliittonsa vankina ja peilaa liittonsa tiettyjä omituisuuksia sekä kaksinkertaista tragediaa ohjaamansa Tsehov-troupén kirjaviin tyyppeihin. Kuten nuoreen tähteen, jonka kanssa Kafuku tietää vaimonsa häntä pettäneen. Sekä ennen muuta hänelle osoitettuun 23-vuotiaaseen, ilmeettömään naiskuljettajaan - siihen, joka ajaa hänen autoaan. Sen seuraamisesta, miten hienovaraisesti mutta järkähtämättömästi työtoverit oppivat toisistaan yhä lisää, tulee vaikutelma jääkimpaleen sulamisesta silmien edessä. Sisältä paljastuu jotakin elävää, yllättävää ja lämmintä. Drive My Car on realistinen ja sentimentaaliton, mutta kuitenkin toiveikas teos. Ehkäpä eniten sen vuoksi, miten tarkasti se näyttää, että ihmiset eivät tee aina ennalta arvattavia päätöksiä, eikä ole viisasta tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä heidän vaikuttimistaan.

Kaikesta tästä huolimatta Drive My Car on eräs erikoislaatuisimmista Oscar-ehdokkaista ikinä. Miten juuri se löi läpi juuri tänä vuonna? Cannesissa se sai "vain" käsikirjoituspalkinnon. Se ei perustu samanlaiseen hitti-ideaan kuin Parasite. Siinä ei ole mitään erityisen amerikkalaista, ja se on hyvin pitkä olematta lainkaan dramaattinen.

Drive My Car on juuri nyt Akatemian ja kriitikkojen darlingu, mutta männävuosilta löytyy valtava määrä samantyyppisiä arvoteoksia, jotka eivät lyöneet samalla tavalla läpi: esim. Rohmerin kaikki elokuvat tai Jean Eustachen Äiti ja huora. Tai varsinkin muutama vuosi sitten Kultaisen Palmun kahmaissut henkeäsalpaava turkkilainen Winter Sleep, jossa on hätkähdyttävän paljon samoja elementtejä kuin Drive My Carissa: avioliitto, näytteleminen, inhimillisyys, kolmituntinen kesto, Tsehov (jonka tarinaan se perustuu). Miksi se ei saanut samaa huomiota kuin Drive My Car - varsinkin kun se on elokuvana vielä ihan toisella tasolla?

Oscar-elokuvaksi Drive My Carissa pistää silmään kaikkea virtuoosimaisuutta välttelevä kuvaus. Suurin kritiikkini kohdistuu juuri siihen: Drive My Car on paljon enemmän televisio-  kuin elokuvatuotanto. Jäljestä näkee - aistii - että se on kuvattu videokameralla eikä edes erityisen hyvällä. Väripinnat ovat mattaa ja joissakin pitkissä tracking shoteissa tuntuu kuin katselisi kännykkäkuvaa. Mieleen tulevat esimerkiksi eräät Stephen Poliakoffin hienot tv-elokuvat. Ne eivät ole olleet Oscar-ehdokkaina.

Mutta ovat hienoja. Ja Drive My Car on varmaan vielä niitäkin hienompi.

Sillä Drive My Car ei ole huonosti kuvattu, ei alkuunkaan. Kuvauksen tarkoitus ei vain tällä kertaa ole tallentaa sitä miltä asiat näyttävät, vaan mitä ihmiset tuntevat ja mikä heissä kulloinkin liikahtaa. Tässä mielessä kamera on aina juuri missä pitääkin. Juonessa ei tarvitse tapahtua juuri mitään, jos kertomuksen henkilöt ovat näin kiinnostavia. Jossain Aristoteles hymyilee suopeasti.

Mutta... Meneekö Hamaguchi jopa liian pitkälle valitsemallaan tiellä? Hän saattaa hyvinkin pokata Oscarin käsikirjoituksesta: aina ja kaikkialla missä Drive My Carista puhutaan, eniten palstamillimetrejä uhrataan elokuvan rakenteeltaan täydellisyyttä hipovalle käsikirjoitukselle. Mutta elokuva ei ole yhtä kuin käsikirjoituksensa, ja jos se mikä on kirjoitettua on tämän elokuvan ydinmehua, eikö suurin osa kunniasta valu silloin Hamaguchin sijasta Murakamille?

Ehkä, mutta toisaalta Hamaguchi ja Takamasa Oe ovat saaneet vuolaasti kiitosta siitä, miten he ovat laajentaneet ja syventäneet novellin ajatuksia. Hyvä, mutta olisi yksi toinenkin juttu...

Drive My Carin käsikirjoitus on hyvin kirjallinen. Kaikki on pakahduttavan tarkasti paikoillaan. Jokainen ele, merkitys, melkein näkymättömäksi jäävä yhteys, vertaus ja alluusio laskostuu mestarillisesti pedille. Henkilöt ilmaisevat itseään tarkasti ja punnitusti, valiten aina juuri oikeat sanat. Se on hyvin kaunista, hyvin henkevää, mutta ei suinkaan ainoa tapa kirjoittaa elokuvaa. Drive My Carissa kaikki on niin "oikein", että sen jälkeen tekee palavasti mieli nähdä jotain Buñuelia.

Onneksi on se viimeinen kohtaus. Hamaguchista ei ehkä ole sukupolvensa Ozuksi, mutta osaa hänkin  luoda kuvia jotka kertovat enemmän kuin mitkään sanat.