perjantai 28. helmikuuta 2020

TOMBOY ja GIRLHOOD: Céline Sciamman naisenkuvia


Image result for tomboy sciamma
Tomboy
Ranskalaisohjaaja Céline Sciamman ensimmäinen pitkä elokuva, tyttöjen välistä rakkautta käsittelevä WATER LILIES (Naissance des Pieuvres, 2007), sai maailmanensi-iltansa 2007 Cannesin elokuvajuhlien Un certain regard -sarjassa. Elokuva sai kehut poikkeuksellisen hienona esikoisohjauksena. Viime vuoden keväällä Sciamma kilpaili ensi kertaa festivaalien pääsarjassa uutuuselokuvallaan NUOREN NAISEN MUOTOKUVA (Portrait de la jeune fille en feu, 2019). Kultainen palmu meni tuolloin odotetusti Parasitelle, mutta Sciamma pokkasi parhaan käsikirjoituksen palkinnon ja elokuvasta tuli maailmanlaajuinen art house -hitti.  Nuoren naisen muotokuva pääsi valkokangaslevitykseen myös Suomessa.

Elokuvakerho Monroe esittää karkauspäivän viikonloppuna Sciamman kaksi aiempaa elokuvaa: TOMBOY (2011) ja GIRLHOOD (Bande de filles, 2014). Elokuvat esitetään peräkkäisinä päivinä Arthouse Cinema Niagarassa Kehräsaaressa. Ohjaajan aiempaa tuotantoa on nähty Suomessa harvakseltaan, etupäässä festivaaliesityksinä. Ylpeäksi julkifeministiksi julistautuva Céline Sciamma käsittelee elokuvissaan naiseuden, kasvukipujen ja seksuaalisen heräämisen teemoja vähäeleisellä ja hienovaraisella tavalla. Hänen ensimmäiset kolme elokuvaansa, mainitut Water Lilies, Tomboy ja Girlhood, muodostavat selkeän kasvutarina-trilogian.

Tomboy kertoo 10-vuotiaasta Laure-tytöstä (Zoé Héran), joka eräänä kauniina kesäpäivänä päättää muuttua pojaksi ja vaihtaa nimensä Mickäeliksi. Hän alkaa pukeutua maskuliinisesti ja uskottelee tuntemattomille olevansa poika. Sen, onko Laure/Mickäel todella muunsukupuolinen, vaiko vain tyttö joka leikkii poikaa, Sciamma jättää katsojan päätettäväksi. Päähenkilön perhe ja ympäristö reagoivat nuoren käyttäytymiseen kaksijakoisesti: Laure/Mickäel kohtaa vihaa ja epäluuloa, mutta myös aitoa yritystä ymmärtää tilannettaan. Sciamma käsittelee monimutkaista ja vaikeaa aihetta pelottomasti, raikkaalla otteella. Elokuva kuvattiin pienellä työryhmällä muutamassa viikossa.

Image result for girlhood sciamma
Girlhood
Sciamman muista elokuvista poiketen Girlhoodin tarina kerrotaan heteroseksuaalisesta näkökulmasta, mutta myös tässä teoksessa on kyse nuoren naisen kasvutarinasta. Marime (Karidja Touré), 16-vuotias rikkinäisen kodin kasvatti, löytää uuden perheen kovapintaisesta tyttöjengistä. Sciamman päätös kuvata rankkaa katuelämää tummaihoisten päähenkilöiden kautta sai sekä kiitosta, että kritiikkiä. Ohjaaja kertoi halunneensa ennen kaikkea antaa äänen maahamuuttajataustaisille naisille, joita ei ranskalaisissa elokuvissa juuri nähdä. Sciamma sai elokuvasta uransa ensimmäisen parhaan ohjauksen César-ehdokkuuden. (Sivuhuomio: elokuva ilmestyi samana vuonna kuin Richard Linklaterin Boyhood. Ei ole tietoa, onko ranskalaiselokuvan kansainvälinen nimi kenties humoristinen viittaus tähän teokseen.)

Sciamman uusin elokuva, Nuoren naisen muotokuva, käsittelee naisten välisiä suhteita ensimmäistä kertaa yksinomaan aikuisten näkökulmasta. Ohjaajan omien sanojen mukaan se on hänen ensimmäinen elokuvansa, jossa ei keskitytä kasvutarinaan. Vaikka Céline Sciamman tuotannossa on näennäisiä yhtymäkohtia tämän kohutun, niin ikään Cannes-palkitun maanmiehen Abdellatif Kechichen tuotantoon, ei ohjaajan elokuvia kannata missään nimessä verrata Adelen elämään, ei ainakaan maestra Sciamman itsensä kuullen.

Tomboy esitetään Arthouse Cinema Niagarassa Tampereen Kehräsaaressa lauantaina 29.2. klo 16.15. Girlhood esitetään sunnuntaina 1.3. klo 14.15. Elokuvat on tekstitetty englanniksi. Liput 8€.

Nuoren naisen muotokuvaa on esitetty teattereissa kautta maan. Mikäli elokuvan näytös jossain sattuu tulemaan vastaan, on se lipun arvoinen. Onhan kyseessä yksi viime vuoden parhaista elokuvista.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Monroen vuoden 2019 elokuvat


Katsastetaanpa näin Oscarien alla Monroen hallituksen valinnat viime vuoden parhaaksi elokuvaksi. Suosikit on valittu vuonna 2019 Suomessa elokuvateatterilevityksen saaneista elokuvista. Listauksiin vaikuttaa vahvasti se, että kaikkea katsomisenarvoista ei hallitus viime vuonnakaan ehtinyt nähdä, paitsi ehkä kollektiivisesti. Vain yksi elokuva löytyy, odotetusti ja ansaitusti, kaikkien listalta: The Lighthouse.

Viestintävastaavan valinnat (Markki Ylipalo)

5. KOIRAT EIVÄT KÄYTÄ HOUSUJA, ohj. J. P. Valkeapää

Jokainen prosessoi surua omalla tavallaan. Pekka Strangin esittämä leski löytää lohdun ja paljon muutakin Krista Kososen esittämän dominan ”hoivista”. Valkeapään kiero rakkaustarina tuo parhaimmillaan mieleen De Palman hikiset kasaritrillerit.


4. MARRIAGE STORY, ohj. Noah Baumbach

Franchise-vankilasta vapautuneet Scarlett Johansson ja Adam Driver esittävät taiteilijapiirien superpariskuntaa, jonka malliavioliitto hajoaa vääjäämättä. Baumbach tasapainoilee lempeän komedian ja kliinisen säälimättömän eroprosessin välillä taitavasti.

3. THE LIGHTHOUSE, ohj. Robert Eggers

The Witchin ohjaajan psykologisessa kauhuelokuvassa kaksi majakanvartijaa ajautuu hulluuden partaalle. Vai onko asia sittenkään niin? Robert Pattinson ja Willem Dafoe päästelevät kirjaimellisesti menemään lähes turkkalaisella raivolla.

2. THE IRISHMAN, ohj. Martin Scorcese

Scorsesen mietteliäs eepos väkivallan miehistä ja kuolevaisuudesta on Netflixin toistaiseksi paras ns. oikea elokuva. DeNiro, Pacino ja Pesci ovat kaikki hienossa vedossa auringonlaskun miehinä.

1. NUOREN NAISEN MUOTOKUVA, ohj. Céline Sciamma

Kielletty rakkaus roihuaa luonnonvoiman lailla rauhallisen ulkokuoren alla. Tyylikäs ja kaunis elokuva, joka ei aiheesta huolimatta sorru imelyyteen eikä melodraamaan.

Rahastonhoitajan valinnat (Janica Oke)

5. UNDER THE SILVER LAKE, ohj. David Robert Mitchell

Postmodernin juonensa, tyylipuhtaiden musiikkivalintojensa ja ikonisilla kompositioilla ilakoivan kuvauksensa myötä Under the Silver Lake rakentuu riemastuttavaksi viittailujen sekamelskaksi, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Hipster-noiria parhaimmillaan.

4. MIDSOMMAR, ohj. Ari Aster

Midsommar on typerryttävän kaunis folk horror -elokuva, jonka kompastuskivinä ovat harmilliset fokustusongelmat ja skandinaavisten kansanperinteiden epätarkat tulkinnat. 

3. SHOPLIFTERS, ohj. Hirokazu Koreeda

Shoplifters on yhteiskuntakriittinen kuvaus siitä, miten perhe voi rakentua ilman sukulaisuussuhteitakin. Kiirehtimättä etenevä draama loistaa kauniilla tuokiokuvillaan ja taitavilla roolisuorituksilla.

2. THE FAVOURITE, ohj. Yorgos Lanthimos

Elokuvan mestarillisen kuvauksen ylittää vain sen vielä mestarillisempi näyttelijäntyö. 6/5.

1. LIGHTHOUSE, ohj. Robert Eggers

Sama kuin yllä.

Erityismaininta: OLLIVER HAWK, ohj. Arthur Franck

Suomalainen dokumentti tarjoilee paitsi hykerryttävän henkilökuvan Olliver Hawkista, myös taidokkaan esimerkin dokumentaarisen elokuvan rajoista ja mahdollisuuksista.

Varapuheenjohtajan valinnat (Jari Manninen)

5. ONCE UPON A TIME IN... HOLLYWOOD, ohj. Quentin Tarantino

Pari edellistä elokuvaansa liialliseen rönsyilyyn ja valintojensa kyseenalaistamisen puutteeseen kadottanut Tarantino onnistuu yllättäen yli odotusten, rönsyilemällä vielä lisää, mutta olemalla samalla surumielisempi ja seesteisempi kuin ikinä ennen. Brad Pitt ja Leksa DiCaprio hengailevat unelmiensa reunamilla niin toverillisesti, että ohjaajan hetkittäiset kurssin menetykset on yllättävän helppo antaa anteeksi. Muitakin elokuvia olisin tälle sijalle voinut päästää, mutta Tarantinon Hollywood oli ehkä ainoa, joka niistä selvästi yllätti positiivisesti. Maneereihinsa väsynyt koira ja uudet temput voivat joskus näemmä osua kohdilleen jopa kiitettävän runsaskätisesti.

4. KNIVES OUT, ohj. Rian Johnson

Tässäpä saattaa olla vuoden miellyttävin ja samalla myös puhtaasti viihdyttävin elokuva. Tähtien sodan pölyisiä maneereita kylmäpäisesti tuulettanut ja fanilaumoja itkettänyt Rian Johnson kääntää osaamisensa agathachristiemäiseen murhamysteerikerrontaan ja puhaltaa siihenkin uutta eloa. Ylitsevuotavan nimekäs näyttelijäjoukko onnistuu löytämään juuri sopivasti yliampuvat tavat möyhöttää rooleissaan. Parhaiten tässä onnistuu Daniel Craig, jonka hahmo Benoit Blanc, on juuri oikeassa suhteessa sekoitus uskottavuutta ja typerää.

3. TOY STORY 4, ohj. Josh Cooley

Leluelämä sai (toivottavasti) arvoisensa päätöksen, kun neljännessä osassa leivotaan uudenlainen kakku, lähestulkoon samoista raaka-aineista kuin edeltäjänsäkin. Tällä kertaa mukaan on päästetty vain aimo annos kipuilua, itsensä etsimistä ja eksistentiaalisia kriisejä. Siitä varmasti johtuu että herkkupala maistuu hyvin myös varttuneemmille katsojille. Jatko-osien ja uudelleen lämmittelyn ylitarjonnassa on ilo nähdä kertoja kun se tehdään oikeasti onnistuneesti.

2. MIDSOMMAR, ohj. Ari Aster

Ari Aster jatkaa toisessa ohjaustyössään kauhuelokuvien ja ihmissuhteissa piilottelevan pimeyden yhdistämistä ihailtavan itsevarmoilla otteilla. Se mitä toissavuotinen Hereditary teki perhedraamalle, tekee Midsommar parisuhde- ja eroelokuville. Kevyttä säikyttelyä odottavat saattavat nukahtaa tälläkin kertaa katsomoon, mutta jos hiljalleen lisääntyvä pahaenteisyys ja kaulasi ympärille hiipivä piina on parasta, niin tässä ollaan vahvasti mestariteoksen kyljessä kiinni. Lisätenhoa tarjoilee yöttömän yön valjastaminen kauhun näyttämöksi, sillä kyseessä on varmasti vuoden aurinkoisin elokuva, ei tosin tunnelmansa puolesta.

1. THE LIGHTHOUSE, ohj. Robert Eggers

Vuosi 2019 on ollut hyvä tunnelmalliselle kauhuelokuvalle, sillä listani kärkipaikat on suvereenisti valloittanut kaksi kyseisen genren malliyksilöä. Niistä The Lighthouse ylitti kaikki odotukseni siitä kuinka upea hypensä takana piilotellut teos todellisuudessa voisi olla. Kyseessä on elokuva jonka kaikki osatekijät ovat osuneet täydellisesti paikoilleen, alkaen yksinäisen majakkasaaren puristavasta ätmöksenstä, päättyen jumalaiseen näyttelijäntyöhön, joka on niin häpeilemättömän saastaista ja raadollisen pelotonta että heikkosieluisempaa hirvittää. Erityismaininta Robert Pattinsonille, joka elämänsä roolissa kalauttaa itsensä, oman potentiaalinsa ohitse, suoraan mestareiden joukkoon.

Erityismaininta: 
The Beach Bum
Ohjaus: Harmony Korine

En malttanut olla taivuttamasta vähän sääntöjä ja salakuljettaa mukaan jotain kuvottavaa myös elokuvateattereiden ulkopuolelta. Tästä elokuvasta Suomen teattereissa kun oli turha uneksia, vaikka ohjaajan edellinen Spring Breakers jonkinlaista kultti-ihailua kai täälläkin sai osakseen. On vaikea sanoa mikä The Beach Bumissa pitäisi viehättää, se kun on usein lähes sietämätöntä katseltavaa. Ylitseampuvaa epäelokuvaa, jonka ainoaksi tarkoitukseksi olisi helppoa heittää ohjaajan hedonistinen pätemisentarve ja erikoislaatuisuuden tavoittelu. Sen juonettoman sekoilun maestrona huseeraa Matthew McConaughey, kaiken ylinäyttelemisensä voimalla, kuin halutakseen polttaa viimeisetkin ”McConaissancensa” rauniot takaisin maapallon sulaan ytimeen. Ja juuri tässä piilee elokuvan loputon mielenkiintoisuus. Sen päämäärätön olemassaolo pääsee ajoittain jopa majesteetillisen hypnoottisiin korkeuksiin. En osaa sanoa onko The Beach Bumin taustavoimilla ollut mielessään muutakin kuin päätön perseily ja tajunnan virtoihin katoavat pilvikekkerit, mutta tässä tapauksessa se ei ole juurikaan olennaista. Kyseessä on elokuva, joka antaa loputtoman määrän vastauksia, ilman että kysymyksiä on edes olemassa. Yksi niistä elokuvista, joka jatkaa olemistaan ja pelkästään tieto sen olemassaolosta tarjoaa jossain hetkissä enemmän kuin jonkun sitä paremman elokuvan katselu.    

Oscar-veikkaukset 2020


Amerikkalaisen elokuvan Super Bowl, eli Oscar-gaala pidetään taas Los Angelesissa ensi yönä. Lähetys alkaa klo 03.00 Suomen aikaa, Yle Teema näyttää sen suorana. Punaisen maton pukuloistoa ihaillaan jo 01.30 lähtien.

Sunnuntain ratoksi seuraavat nyt Monroen viralliset, 100-prosenttisen tarkat Oscar-veikkaukset. Jokaisen kategorian kohdalla on merkitty sekä todennäköinen voittaja, että mahdollinen yllättäjä, eli spoiler.

https://m.media-amazon.com/images/M/MV5BMGQ0N2Y3MzQtNWVhYi00OWYwLWFlZmQtYTkyOTliYzI4YzJmXkEyXkFqcGdeQWFybm8@._V1_CR0,78,1500,844_AL_UX477_CR0,0,477,268_AL_.jpg

(Disclaimer: Alkää missään nimessä lyökö näistä vetoa!)


PARAS ELOKUVA
The Irishman
Jojo Rabbit
Joker
Le Mans 66 - Täydellä teholla
Marriage Story
Once Upon a time ...in Hollywood
Parasite
Pikku naisia
Taistelulähetit - 1917

Voittaa: Taistelulähetit - 1917
Spoiler: Parasite

Sotaelokuvan ja epookit ovat aina olleet akatemian mieleen ja tämä vuosi ei liene poikkeus. Parasite on pärjännyt palkintokahinoissa kiitettävästi, mutta Etelä-Koreaa edustava äkkiväärä trillerikomedia joutunee tyytymään pienempiin palkintoihin. Ei sillä, että käsikirjoitus ja ulkomainen elokuva olisivat pieni saavutus maalle, jolla ei tätä ennen ollut ainoatakaan Oscar-ehdokkuutta.

PARAS OHJAUS
Bong Joon Ho, Parasite
Sam Mendes, Taistelulähetit - 1917
Todd Phillips, Joker
Martin Scorsese, The Irishman
Quentin Tarantino, Once Upon a time ...in Hollywood

Voittaa: Sam Mendes, Taistelulähetit - 1917
Spoiler: Bong Joon Ho, Parasite

Mendesillä on yksi aiempi voitto kahdenkymmenen vuoden takaa, American Beautysta. Vain Etelä-Korealle sen ensimmäiset ehdokkuuden tuonut maestro Bong voi häntä uhata.

PARAS MIESPÄÄOSA
Antonio Banderas, Kärsimys ja kunnia
Leonardo Dicaprio, Once Upon a Time ...in Hollywood
Adam Driver, Marriage Story
Joaquin Phoenix, Joker
Jonathan Pryce, Kaksi paavia

Voittaa: Joaquin Phoenix, Jokeri
Spoiler: Meteoriitti törmää maahan ja gaala perutaan

Ei lisättävää.

PARAS NAISPÄÄOSA
Cynthia Erivo, Harriet
Scarlett Johansson Marriage Story
Saoirse Ronan, Pikku naisia
Charlize Theron,  Bombshell - hiljaisuuden rikkojat
Renee Zellweger, Judy

Voittaa: Renée Zellweger, Judy
Spoiler: Scarlett Johansson, Marriage Story

Judy Garlandin roolilla comebackin tehnyt Zellweger on muiden näyttelijäkategorian suosikkien tavoin tällä hetkellä ylivoimainen, onhan hänet palkittu jo molemmin puolin Atlanttia. Kaksoisehdokkuudella siunattua Scarlett Johanssonia ei silti voi täysin jättää pois laskuista. Niinkin äskettäin kuin viime vuonna saatiin tässä kategoriassa todistaa jättiyllätystä, kun ennakkosuosikki Glenn Close jäi kultaa vaille.

PARAS MIESSIVUOSA
Tom Hanks, A Beautiful Day in the Neighborhood
Anthony Hopkins, Kaksi paavia
Al Pacino, The Irishman
Joe Pesci, The Irishman
Brad Pitt, Once Upon a time ...in Hollywood

Voittaa: Brad Pitt, Once Upon a time ...in Hollywood
Spoiler: Joe Pesci, Th Irishman

Harva tajunnee, että Brad Pittillä on jo yksi Oscar. Ysärin sydäntenmurskaajasta on tullut tarkkasilmäinen tuottaja, joka pokkasi parhaan elokuvan palkinnon elokuvasta 12 Years a Slave. Hän oli myös tuottamassa parin vuoden takaista Moonlightia, joka niin ikään menestyi mukavasti. Näyttelijäoscar mieheltä vielä puuttuu, vaan ei kauaa.

PARAS NAISSIVUOSA
Kathy Bates, Richard Jewell
Laura Dern, Marriage Story
Scarlett Johansson, Jojo Rabbit
Florence Pugh, Pikku naisia
Margot Robbie, Bombshell - hiljaisuuden rikkojat

Voittaa: Laura Dern, Marriage Story
Spoiler: Scarlett Johansson, Jojo Rabbit

Akatemian presidentiksikin ehdolla ollut Laura Dern saanee uransa ensimmäisen Oscarin kiitetystä avioliittodraamasta. Jojo Rabbitin Scarlett Johansson on mahdollinen, mutta tuskin pärjää veteraanille.

PARAS ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS
Noah Baumbach, Marriage Story
Quentin Tarantino, Once Upon a time ...in Hollywood
Bong Joon Ho & Jin Won Han, Parasite
Sam Menders & Krysty Wilson-Cairns, Taistelulähetit - 1917
Rian Johnson, Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä

Voittaa: Bong Joon Ho & Jin Won Han, Parasite
Spoiler: Quentin Tarantino, Once Upon a time ...in Hollywood

Parasiten mahdollisuudet tässä kategoriassa vaikuttavat hyviltä. Tarantino on silti Tarantino.


https://cdn.vox-cdn.com/thumbor/ONVnzthyvxAG0BgwU1iweHLFetg=/0x0:3000x2000/1200x675/filters:focal(1213x611:1693x1091)/cdn.vox-cdn.com/uploads/chorus_image/image/66010172/littlewomen_gallery_9.0.jpeg 



PARAS SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS
Steven Zaillian, The Irishman
Taika Waititi, Jojo Rabbit
Todd Phillips & Scott Silver, Joker
Anthony McCarten, Kaksi paavia
Greta Gerwig, Pikku naisia

Voittaa: Taika Waititi, Jojo Rabbit
Spoiler: Greta Gerwig, Pikku naisia

Hetken jo näytti siltä, että Greta Gerwig palkittaisiin uransa ensimmäisellä Oscarilla, kunnes kovassa nousussa oleva Taika Waititi tuli takavasemmalta (-oikealta?) ja vei mahdollisuudet natsisatiirillaan.

PARAS VIERASKIELINEN ELOKUVA
Corpus Christi (Ranska)
Honeyland (Pohjois-Makedonia)
Kärsimys ja kunnia (Espanja)
Les misérables (Ranska)
Parasite (Etelä-Korea)

Voittaa: Parasite
Spoiler: Kärsimys ja kunnia

Parasite on ehdokkaista ylivoimaisesti suosituin. Jonainen toisena vuonna Almodovarin elokuva olisi ilman muuta ollut ennakkosuosikki.

PARAS DOKUMENTTI
American Factory
The Cave
The Edge of Democracy
For Sama
Honeyland

Voittaa: American Factory
Spoiler: For Sama

Netlixin American Factorylla on salainen ase: Netflixin ammattiliittoja käsittelevän dokkarin on tuottanut Barack ja Michelle Obaman Higher Ground -yhtiö. Täten elokuvan voitto olisi yhtä aikaa palkinto syöpäsairaalle dokumenttiveteraani Julia Reichertille ja tölväys Trumpia kohtaan. Kuka voisi vastustaa=

PARAS ANIMAATIO
Huippujengi Himalajalla
I Lost My Body
Klaus
Näin koulutat lohikäärmeesi 3
Toy Story 4

Voittaa: Klaus
Spoiler: Toy Story 4

Sympaattinen Klaus on noussut haastamaan isojen studioiden tuotokset tasavertaisena kilpailijana ja hyvä niin.

PARAS KUVAUS
Rodrigo Prieto, The Irishman
Lawrence Sher, Joker
Jarin Blaske, The Lighthouse
Roger Deakins, Taistelulähetit - 1917
Robert Richardson, Once Upon a Time ...in Hollywood

Voittaa: Roger Deakins, Taistelulähetit - 1917
Spoiler: Robert Richardson, Once Upon a Time ...in Hollywood

Yhdellä otolla näennäisesti kuvattu Taistelulähetit on tässä kategoriassa kovaa valuuttaa, etenkin kun puikoissa on legendaarinen Deakins.

PARAS LEIKKAUS
The Irishman
Jojo Rabbit
Joker
Le Mans 66 - Täydellä teholla
Parasite

Voittaa: Le Mans 66 - Täydellä teholla
Spoiler: Parasite

Kategorian ennakkosuosikki on yleensä yhtäpitävä paras elokuva -kategorian kanssa. Tällä kertaa Taistelulähetit ei ymmärrettävistä syistä ole leikkauskategoriassa mukana. Kisa käytäneen siis kieron Parasite ja ärhäkän Le Mansin välillä. Toisaalta Thelma Schoonmaker on aina hyvä valinta, vaikka Irishmanin pituus on monille ollut kova pala nieltäväksi.

PARAS MASKEERAUS
Bombshell - hiljaisuuden rikkojat
Joker
Judy
Maleficent: Mistress of Evil
Taistelulähetit - 1917

Voittaa: Bombshell - hiljaisuuden rikkojat
Spoiler: Taistelulähetit - 1917

Voittaja on yleensä se elokuva, jossa on käytetty eniten meikkiä. Taistelulähettien rujot sotavammat jäänevät tällä kertaa toiseksi Bombshellille, jossa jenkkijulkkikset näyttelevät toisia jenkkijulkkiksia prosteesien alla.

PARAS MUSIIKKI
Hildur Guðnadóttir, Joker
Randy Newman, Marriage Story
Alexandre Desplat, Pikku naisia
John Williams, Star Wars: The Rise of Skywalker
Thomas Newman, Taistelulähetit - 1917

Voittaa: Hildur Guðnadóttir, Joker
Spoiler: Thomas Newman, Taistelulähetit - 1917
Islantilaissäveltäjä on niin vakuuttavassa johdossa, että veteraani Thomas Newman, jolla on hurjat neljätoista ehdokkuutta aiemmalta uraltaan, joutuu todennäköisesti odottamaan voittovuoroaan vielä tovin.

PARAS LAVASTUS
The Irishman
Jojo Rabbit
Once Upon a Time ...in Hollywood
Parasite
Taistelulähetit - 1917
 
Voittaa: Once Upon a Time ...in Hollywood
Spoiler: Parasite

Parasiten Fincher-henkinen arkkitehtuuri olisi ansaittu voittaja, mutta Tarantinon lämminhenkinen tribuutti vanhalle Hollywoodille, neonvaloineen kaikkineen, vetoaa etenkin akatemian kokeneempaan kaartiin.

PARAS PUVUSTUS
The Irishman
Jojo Rabbit
Joker
Pikku naisia
Once Upon a Time ...in Hollywood

Voittaa: Pikku naisia
Spoiler: Jojo Rabbit

Tämä jääneen Pikku naisien ainoaksi voitoksi. Periodipuvustus on aina varma veikkaus. Jojo Rabbit saattaa senkin vuoksi tosin yllättää.

PARAS ÄÄNIEDITOINTI
Joker
Le Mans 66 - Täydellä teholla
Taistelulähetit - 1917
Once Upon a Time ...in Hollywood
Star Wars: The Rise of Skywalker

Voittaa: Taistelulähetit - 1917
Spoiler: Le Mans 66 - Täydellä teholla

Mendesin sotaelokuva jyränneen tekniset kategoriat. Etenkin elokuvan vahvuus paras elokuva -kategoriassa antaa sille etulyöntiaseman kilpailijoihin nähden.

PARAS ÄÄNIMIKSAUS
Ad Astra
Joker
Le Mans 66 - Täydellä teholla
Taistelulähetit - 1917
Once Upon a Time ...in Hollywood

Voittaa: Taistelulähetit - 1917
Spoiler: Le Mans 66 - Täydellä teholla

Ks. yllä.

PARHAAT ERIKOISEFEKTIT
Avengers: Endgame
The Irishman
Leijonakuningas
Taistelulähetit - 1917
Star Wars: The Rise of Skywalker

Voittaa: Taistelulähetit - 1917
Spoiler: The Irishman

Niin paljon lokaa kuin Irishmanin nuorennusefektit saivatkin, ne ovat silti harppaus eteenpäin alalla. Jos joku onnistuu uhkaamaan 1917:n valta-asemaa, se on Scorsesen eepos.

PARAS LYHYTELOKUVA
Brotherhood
Nefta Football
The Neighbors' Window
Saria
A Sister

Voittaa: Brotherhood
Spoiler: The Neighbor's Window

Kotiinpalaavia ISIS-sotilaita käsittelevä Brotherhood on kerännyt ehkä eniten kiitosta. Myös aihealueeltaan se lienee ns. "tärkein", mikä on akatemian kirjoissa aina plussaa.

PARAS LYHYT ANIMAATIO
Dcera
Hair Love
Kitbull
Memorable
Sister

Voittaa: Hair Love
Spoiler: Memorable

Ava DuVernayn tuottama Hair Love on selkeä ennakkosuosikki, osin siksi että tekijöinä on tällä kertaa isoimmat nimet. Tässä kategoriassahan myös Kobe Bryant voitti pari vuotta sitten.

PARAS LYHYT DOKUMENTTI
In the Absence
Learning to Skateboard in a Warzone
Life Overtakes Me
St. Louis Superman
Walk Run Cha-Cha

Voittaa: Learning to Skateboard in a Warzone
Spoiler: St. Louis Superman

Lyhytdokumenttien kisassa kamppaillaan yleensä feelgood-tarinoiden voimalla. Tänä vuonna on tarjolla mm. skeittaavia nuoria Afganistanissa ja sosiaalisen omatuntonsa löytänyt räppäri. Rankempaa settiä tarjoilee lauttaonnettomuuden kulkua kuvaava In the Absence, joka on Parasiten ohella toinen Etelä-Korean Oscar-ehdokas.

PARAS LAULU
"I Can't Let You Throw Yourself Away", Toy Story 4
"I'm Gonna Love Me Again", Rocketman
"I'm Standing With You", Breakthrough
"Into the Unknown", Frozen 2
"Stand Up", Harriet

Voittaa: I'm Gonna Love Me Again
Spoiler: Stand up

Elton Johnilla on jo yksi aiempi Oscar Leijonakuninkaan Can You Feel the Love Tonight -balladista. Akatemia palkinneen hänet uudemman kerran, tällä kertaa yhdessä Bernie Taupinin kanssa.