maanantai 25. marraskuuta 2013

Mykät skandit 2/3: Ajomies (1921)



Victor Sjöströmin (1879-1960), Ingmar Bergmanin alttarijumalan, pääteos Ajomies (Körkarlen) on varmaankin mykkäkauden myyttisin skandielokuva. Se ei ole säilynyt ajan aallonharjalla yhtä hyvin kuin Dreyerin Jeanne D'Arc tai Vampyr eikä siksi ole ollut yhtä hyvin nähtävillä. Eipä Sjöströmin ohjaajanurakaan jatkunut huikean menestyksekkään mykkäkauden jälkeen samalla tavalla kuin Dreyerilla (jolla hänelläkään ei ollut helppoa). Mutta esim. Bergmanin ja von Baghin puheenvuoroissa koskien Ajomiestä on ollut samaa poltetta kuin jonkin Peilin kohdalla.

Niinpä niiden 20 vuoden aikana, jotka jouduin Ajomiehen näkemistä odottamaan, siitä tuli väistämättä ennakko-odotusten sävyttämää elokuvaa. Lopulta elokuvassa yllätti sen suoruus ja yksinkertaisuus.

12 vuotta aikaisemmin Nobel-palkitun Selma Lagerlöfin romaaniin pohjautuva Ajomies on vanhanaikainen, kristillinen moraliteetti kurjan elämän viettäneestä miehestä, joka kuoltuaan joutuu kohtaamaan Kuoleman vankkureiden ajurin pelkääjänpaikalla elämänsä tilinpidon silmästä silmään. Se on Miehen muotokuva, jossa pöydälle lasketaan itsekkyyden, ajattelemattomuuden, viinanhimon ja putkikatseisuuden äyrit.

Täytyy olla niin, että seuranneina vuosikymmeninä näiden perusasioiden loputon käsittely on tehnyt Ajomiehestä osittain vanhentuneen - tai vanhanaikaisen. Sjöströmin käsi ei aina nimittäin ole varsinaisesti höyhenenkevyt. Toisaalta raskassoutuisuudessa - mikä ei ole sama asia kuin tylsä - on kiistatonta voimaa. Näin etenkin, koska Sjöströmin realismi on vieläkin kovaa valuuttaa. Ajomies kuvaa köyhiä työläisistä kirkon köyhäinapua nauttiviin eikä Sjöströmin näkyihin savuisten kapakoiden ja piskuisten työläiskotien oloista ole nokan koputtamista. Toisaalta Ajomies on nimenomaan kuuluisa kaksoisvalotuksistaan, joilla henget erotetaan reealitodellisuudesta.

Sjöström näyttelee itse pääosan. Siitä ei ole muuta sanottavaa kuin että Mansikkapaikan tohtori Borg kuuluu elokuvahistorian todella suuriin ohjaaja-näyttelijöihin. Hän ei säästele itseään kuvatessaan Davidin rapaista kännäämistä. Vaikuttavimmillaan Ajomies on syvimmän draaman hetkillä, kun itseensä syvälle nähnyt Sjöström-David rukoilee ihmistä suuremmilta voimilta perheensä säästämisen puolesta. Nämä hetket ovat varmaan kolahtaneet suuressa osassa katsojakuntaa sieluun asti.

Ajomiehestä tuli erityisen suosittu Ranskassa, missä Julien Duvivier toteutti remaken vuonna 1939.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti