Täydellisenä yllätyksenä molskahti elokuvan ystävän lampeen se lohkare, että suuri kuvaaja Harris Savides sulki Arrinsa lopullisesti kaappiin. Newyorkilainen jää historiaan etenkin amerikkalaisen neo-indien vaikuttavimpien otosten tallentajana viimeisten puolentoista vuosikymmenen ajalta.
Savidesin nimi painettiin moneen elokuvahulluun mieleen Gus van Santin suurenmoisen Elephantin jälkeen. Pitkät ja liukuvat, lyyriset kamera-ajot tuossa mestarilaukauksessa tavoittivat Columbinen jälkeisen ajan kouluelämän ilottomuuden tavalla, jota ei ole vieläkään toisinnettu amerikkalaisessa elokuvassa. Mutta Elephant oli jo van Santin ja Savidesin kolmas yhteistyö, jatkoksi Finding Forresterille ja Gerrylle. Elephantissa tämä mielten sulautuminen nousi aivan uudelle tasolle.
Savidesin yhteistyö van Santin kanssa jatkui Last Daysissä, Milkissä ja Restlessissä. Nämä kuusi elokuvaa, jotkut niistä parempia kuin jotkut toiset, riittäisivät jo nostamaan Savidesin huomattavaksi kuvaajaksi. Mutta tämä suurelle yleisölle, jopa monille elokuvanharrastajillekin, tuntemattomaksi jäänyt ohjaajan oikea käsi jätti kaiken kaikkiaan jälkeensä filmografian, joka riittää nostamaan niskavillat pystyyn. Ennen van Santia Savides oli nimittäin tavannut David Fincherin. Tuloksena pahasti aliarvostettu, visuaalisesti väkevä trilleri The Game, jossa Fincher toteutti rautaisella johdonmukaisuudella tarkasti rajattuun alakulmaotokseen perustuvaa visuaalista skeemaa vaikuttavin tuloksin. Nekin, joille käsikirjoitus maistuu liialta kikkailulta, saavat nauttia poikkeuksellisen tarkkaan harkitusta kuvakerronnasta. Kymmenen vuotta myöhemmin Fincherin ja Savidesin yhteisjälki oli vielä hienompaa kiehtovassa Zodiacissa.
Harrsi Savidesin tyyli suosi hillittyä, tarkasti kontrolloitua palettia. Hän oli tässä mielessä poikkeama totutusta amerikkalaisesta yltiöromanttisesta kuvaajalinjasta, jolle ovat suuntaa näyttäneet Robert Richardson ja emigrantti Janusz Kaminski. Savides kykeni kyllä värikylläisyyteenkin ja "kaupalliseen" ilmaisuun, mistä todistaa Ridley Scottin ohjaama American Gangster. Tämä mainittu teos on kuitenkin poikkeus uralla, joka mielellään luovi intiimimpien - ja liberaalimpien - kertomusten äärelle. Savides kuvasi mm. James Grayn The Yardsin ja Jonathan Glazerin Birthin, ja visuaalinen ilme lienee molempien elokuvien parasta puolta. Vasemmistoälykköjen lemppari-auteur Noah Baumbach käytti Savidesia kahdesti. Viimeiseksi työksi kesken jääneellä uralla jäi itsensä Sofia Coppolan piakkoin valmistuva The Bling Ring. Jos näiden kahden ensimmäisestä, huikaisevasta yhteistyöstä Somewhere voi ottaa osviittaa, luvassa on hieno joutsenlaulu.
Harrsi Savidesin elämäntyö jäi pahasti kesken. Hän ei kuvannut juurikaan huteja, jos kohta määrätty osa elokuvista jäi jokseenkin pikkukivoiksi, mikä on silti parempi saldo kuin monilla muilla huippukuvaajillakaan. Kysykää vaikka Vilmos Szigmondilta, mutta pitäkää kiirettä ennen kuin hänkin, 82 v., liittyy Savidesin seuraan. Silti, jos elokuvan kuvaajaksi on merkitty H. Savides, se on nyrkkisäännön omaisesti merkkinä elokuvasta, jota ei tule jättäneeksi kesken. Valkokangaselokuvien lisäksi Savides jätti poistuessaan muiden tavoiteltavaksi senkin meriitin, että hän oli ainoa kolmesti MTV Music Video Awardilla palkittu kuvaaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti