Herzog-retki epäonnistui...vai epäonnistuiko sittenkään?

"Lauantai, 14.12.1974

Muutama sana lopuksi: menin Eisnerskan luo, hän oli yhä heikossa kunnossa ja sairauden leimaama. Jonkun on täytynyt kertoa puhelimessa, että olin tullut kävelemällä, itse en aikonut sitä sanoa. Minua nolotti, nostin aristavat jalkani tuolin päälle, jonka hän tarjosi minulle." - Werner Herzog, Jäinen matka (sivu 82, suom. Kaisu Isto)

Kolme viikkoa sitten lähdin jäljittämään lempikirjani reittiä ja tapahtumapaikkoja. Sillä tavalla halusin juhlistaa Jäisen matkan 50-vuotisjuhlaa. Tarkoitukseni oli kulkea Herzogin reitti vastakkaiseen suuntaan, Pariisista Müncheniin, eläytyen hänen kokemuksiinsa. Kuinka kävi?

Matkani epäonnistui, koska en saavuttanut tavoitettani: lähdin Pariisista, mutta en päässyt kävelemällä Müncheniin asti. Pääsyy tähän on ensimmäisellä viikolla vaikeasti kipeytynyt akillesjänne; toinen, yhtä merkittävä syy oli, etten kyennyt löytämään järkevää ratkaisua riittävään unen saantiin. Lopulta saavuin Müncheniin bussilla, ja Tampereelle palasin viikkoa suunniteltua aikaisemmin. Nilkkani toipuu yhä matkan rasituksesta.

Mutta, jokin matka tuli tehtyä, jokin etäisyys taitettua noiden päivien aikana. Olen patikoinut läpi Pariisin, olen taivaltanut koillis-Ranskan maaseudun halki ja talsinut pitkin lounais-Saksaa lähes Schwarzwaldin yli. Siinä ehti eläytyä Herzogin matkaan liiankin kanssa. Ja, olen mielestäni saanut vastauksen yhteen matkalle asettamistani kysymyksistä: onko "Herzog-vaellus" mahdollinen enää tänä päivänä? Ei, ei ole. Ei annetuilla ehdoilla, sillä samalla hurtilla laukku-olalle-ja-matkaan-asenteella kuin vuonna 1974.

Jos yrittäisin retkeä uudestaan, olisin ilman muuta pakotettu ottamaan selkääni teltan, varaamaan matkaan enemmän kuin kolme viikkoa ja aika tavalla enemmän rahaakin. Minä en oikein vieläkään tiedä, miten Herzog matkansa teki ja vielä siinä ajassa, mutta tiedän, ettei minusta ole ainakaan murtautumaan kesämökkeihin - varmasti niissä on nykyään modernit hälytysjärjestelmätkin. Vaikka varsinkin Ranskan puolella maailma on muuttunut hämmästyttävän vähän alkuperäisen retken ajoista, tapahtuneet muutokset ovat olennaisia. Yhtä ainutta olkilatoa en matkallani tavannut.

Jane Austenin kirjojen maisemiin tehdään järjestettyjä retkiä fanikuntaa varten. James Joycen Odysseuksen tapahtumapaikoille Dublinissa pääsee tutustumaan oppaan seurassa joka kesäkuun 16. päivä. Lukuisat nuoret ovat vuosikymmenten saatossa lähteneet seurailemaan reittiä, jonka varrella Jack Kerouac kirjoitti Matkalla-klassikkonsa.

Olen lukenut Jäisen matkan ainakin 15 kertaa kannesta kanteen ja osittain kulkenutkin siinä kuvatun matkan, eikä kirjan lähtökohta, sen eetos, ole menettänyt mitään ravistelevuudestaan: se on kertomus elämänkatsomuksesta, jonka mukaan toisen ihmisen hyväksi on joskus työnnettävä omat tarpeensa sivuun ja tehdä voitavansa vaivoja säästämättä. Jäinen matka kuvaa syvästi humanistista elettä, joka kasvaa teoksi ja julkilausumaksi itselle tärkeiden asioiden ja arvojen puolesta.

Olen kovasti pahoillani, etten pystynyt toisintamaan Herzogin syvästi kunnioitettavaa vaellusta sen juhlavuonna, mutta taitoni ja kykyni eivät riittäneet ratkaisemaan eteeni tulleita ongelmia, joita riitti yltäkylläisesti. Harmittaa, mutta nilkkani muistuttaa minua tälläkin hetkellä siitä, että yrittämättä en jättänyt, ja että kuljin kyllä jonkinmoisen taipaleen.

Nyt jäljellä on toimittaa kokemuksestani kirja. Ehkäpä se vielä julkaistaankin, ja jos niin käy, toivon sen ennen muuta palauttavan Werner Herzogin upean matkakirjan ihmisten käsiin. Se riittää.

Monroen jouluelokuvana itsensä Kuvernaattorin "jouluklassikko"!

Elokuvakerho Monroe esittää Arthouse Cinema Niagarassa 35 mm:n filmiltä Brian Levantin ohjaaman Isäni on Turbomies (Jingle All The Way, 1996) lauantaina 14.12. kello 20.30. Liput vain 9 euroa.

Elokuvakerhomme huippulaadukas joulunäytösten putki saavutti loogisen päätepisteensä jo viime vuonna, kun esitimme filmiltä Stanley Kubrickin joutsenlaulun Eyes Wide Shut, jonka taiteellisia meriittejä ei oikein käy ylittäminen - joten mihin suuntaan jatkaa siitä?

Onneksi jouluelokuvan alagenre on joviaalin joustava, omalakinen, eikä ota itseään turhan vakavasti. Jouluna meillä kaikilla on lupa sonnustautua vähän liian isoon pipoon, joka ei taatusti kiristä. Siksi valitsimme tälle joululle lumisateen keveää, rentoa, hupsua ajanvietettä, joka on Eyes Wide Shutia tunnin lyhyempi ja sisältää 99 % vähemmän taidetta - ja on silti, hyvin tarkkaan määritellyssä diskurssissa, lunastanut itselleen jouluklassikon aseman. Tavallaan. Vaikka sitten vääristä syistä.

Siksi: Isäni on Turbomies. Joka on hieno suomennos, alan klassikkoja.

Jos Eyes Wide Shut tai joulusarjassamme sitä edeltänyt Batman - paluu ovat esimerkkejä auteur-elokuvista, on Isäni on Turbomies auteur-filosofian vastakohta. Ohjaaja Brian Levantilla ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä, hän on pelkkä palkollinen, tuottajien käsikassara. Koko hankkeen taustalla on ajatus maailman isoimman elokuvatähden valjastamisesta jouluun valmistautuvien lapsiperheiden koko kansan viihdyttäjäksi ilman taka-ajatuksia. Ei taidetta taiteen vuoksi, vaan pikaruokaa pikaruoan vuoksi. Tällaisessa tuotannossa vain päätähti on tärkeä, kaikki muut tekijät ovat korvattavissa ja siksi eräällä lailla anonyymeja.

Mentaliteettia korostaa elokuvan tarina, jota riittää lyhärin tarpeisiin. A.S.:n esittämä isä lupaa pojalleen joulun hittilelun - kuten kaikki muutkin isät, joten lelu loppuu kaupoista, ja viimeisten metsästäminen eskaloituu koko kaupungin kattavaksi "sodaksi", missä isät ovat susia toisilleen. Pääpaino on vankasti toiminnassa ja slapstickissä.

Isäni on Turbomies on kaavamainen tehdastuote, mutta reilu peli, sillä yleisö tietää tämän ja on halukas vaihtokauppaan. Melko rumasti haukuttu elokuva keräsi Pohjois-Amerikassa kuitenkin 130 miljoonan dollarin tulot, mikä ei ole ihan heikosti.

"Klassikoksi" sen ovat kuitenkin nostaneet irvileuat. Vuosien myötä Jingle All The Waystä on tullut rakastettu lempeän ivan kohde. Suurin ansio elokuvan hengissä pysymiselle kollektiivisessa muistissa lankeaa mestarisatiirikko Robert Smigelille (synt. 1960), joka toteutti viime vuonna katsojien sydämet valloittaneen Leo-animaation. Tehdessään töitä Conan O'Brienin ohjelmissa Smigel teki rankkaa poliittista pilaa mm. Arnold Schwarzeneggeristä, joka "haastatteluissaan" Conanin kanssa ei koskaan unohtanut puffata "holiday smash hittiään" Jingle All The Way. Juuri nämä sketsit ovat tehneet elokuvasta unohtumattoman Conan-fanien keskuudessa, mistä vitsi on sitten levinnyt eteenpäin.

Ja nyt tämä komeus on kaiken kansan nähtävillä Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa. Filmikopiona. Mikä aika olla elossa.

Jos luet tätä esittelyä, kuulut varmuudella niihin, joille elokuva on osa elämäntapaa (tai jopa itse elämäntapa, missä tapauksessa voin vain esittää syvimmät pahoitteluni kohtalotoverilta kohtalotoverille). Kaiva siis tonttulakki vaatehuoneen nurkasta, viskaa vonbaghit varjoihin, kevennä mielesi, ja pakene kanssamme todellisuutta puoleksitoista tunniksi Hollywoodin unimaailmaan. Se on sallittua kerran vuodessa. Kilisee kilisee kulkuset.

Jingle.
All.
The.
Way.

Jouluterveisin

Elokuvakerho Monroe

Werner Herzog ja maailman kaunein matkakirja

Wernember 2024

Maailmankirjallisuuden hienoin matkakirja sai alkunsa puhelusta Münchenissä marraskuisena päivänä vuonna 1974. Werner Herzog sai kuulla Lotte Eisnerin todennäköisesti pian kuolevan pariisilaisessa sairaalassa. (Elokuvahistorioitsija Eisner merkitsee saksalaiselle elokuvalla suurin piirtein samaa kuin Peter von Bagh suomalaiselle.) Tätä tietoa ei Herzog pystynyt sulattamaan, vaan päätti, että jos hän saman tien kävelee Pariisiin, ei Eisner mitenkään voi kuolla. Joten laukku olalle, saappaat jalkaan ja menoksi.

Kun Herzog kolme viikkoa myöhemmin laahusti yhä heikkokuntoisen Eisnerin luokse, oli marraskuu vaihtunut joulukuuksi ja muuan saksalainen elokuvantekijä tehnyt yhden kävelyn historian legendaarisimmista taipaleista. Eisner eli tämän suurenmoisen humaanin eleen jälkeen vielä 10 vuotta.

Werner piti jalkapatikassa matkapäiväkirjaa, jolle hän vuonna 1978 pani nimeksi Vom Gehen Im Eis, Jäällä kävelemisestä, ja antoi julkaista sen. Suomessa se sai Kaisu Iston upeana käännöksenä nimen Jäinen matka, vuonna 1992.

Piskuinen, vain 75-sivuinen kirjanen kuvaa itsepäisen ja omintakeisen yksilön ruumiillista ja henkistä matkaa suurkaupungista toiseen läpi tuskan ja loputtomalta tuntuvien vaikeuksien koskaan silti päämäärästä irti päästämättä. Seuraten marraskuun keskellä mätänevien kyläpahasten yksitoikkoista nauhaa Herzog taivaltaa läpi pahimman talvimyrskyn vuosikausiin tiivistäen eksistenssikokemuksensa lakonisiksi ja runollisiksi lauseiksi. "Muuan maalaisnainen kertoi lähestyvästä lumimyrskystä, minä kuuntelin vaieten." 

Yöpaikkaa etsiessään Herzog milloin murtautuu talvea vasten hylättyihin kesämökkeihin, milloin pakenee tuiskua johonkin olkilatoon. Näitä taitoja hän opettaa paljon myöhemmin elokuvaopiskelijoille perustamassaan Rogue Film Schoolissa. Hän kohtaa kuolemaa tekevän lampaan sekä kosken partaalla paikallaan pyristelevän joutsenen, jonka on lopulta luovutettava ja noustava rannalle.

Taiteilija kyllä löytää metaforansa, ja jos se ei riitä, voi antaa mielensä hallusinoida mahdollisia elokuvakohtauksia. Jäisestä matkasta löytyy ensimmäinen luonnos Stroszekin lopetuksesta ja Lasisydämen vuosikausia tuolissaan itsepäisesti istuvasta isoisästä.

Kävelemisestä muodostuu herzogilainen vaihtoehto elokuvantekemiselle.

* * * * *

Ainakin kerran elämässä on tehtävä tilit selviksi maailman kanssa, astuttava esiin, ja suoraan kameraan katsoen lausuttava julki, mihin uskoo. Lukemattomat, kaikkia ilmaisumuotoja edustavat taideteokset ovat vaikuttaneet makuuni, näkemyksiini, ajatusmaailmaani ja luonteeseeni koko elämäni ajan. Ei ole reilu vaihtokauppa, jos en anna edes vähän takaisin kulttuurille, jolta olen niin paljon saanut.

Kun sen taipaleen alkamisesta, joka synnytti Jäisen matkan, tulee tänään kuluneeksi tasan 50 vuotta, saavun Pariisiin aikomuksenani kunnioittaa lempikirjaani kulkemalla jalan saman reitin kuin Herzog aikanaan.

Oman matkani aloitan Pariisista, koska en halua kirjaimellisesti kulkea jonkun jo maahan painamia jalanjälkiä, ja koska minulla ei ole historioitsijan henkeä pelastettavanani. Mutta, tällä tavoin saavun retkeni päätteeksi Werner Herzogin kotikaupunkiin, mikä on toinen tapa tehdä kunniaa mestarille.

Minä rakastan tätä kirjaa ja sitä ihmisyyttä, mitä se edustaa. En usko, että oma matkani pelastaa kenenkään henkeä, mutta kirjan se kyllä synnyttää. Teen matkaa kynä ja muistikirja povitaskussa, ja Müncheniin saapuessani minulla on käsikirjoitus kirjaan, joka käsittelee Jäistä matkaa, sen tekijää, elokuvaa, taidetta, muuttuvaa Eurooppaa, kävelemistä, yksin oloa ja omaa taivallustani. Se on puoliksi eletyn elämän summaus.

Työnimenä sillä on: Herzog-vaellus.

Pariisissa 23.11.2024

Anton Asikainen

Aikakauden loppu: Raimo "Rake" Siliuksen muistolle

Elokuvakerho Monroe ry:n aktiivijäsenet ja kaikki sen historiassa mukana toimineet kunnioittavat tänään Raimo Siliuksen muistoa.

"Aikakauden loppu" ei ole Raken yhteydessä sen enempää klisee kuin liioitteluakaan. Hänessä Tampere menettää elokuvaneuvoksensa ja tamperelaiset leffahullut esikuvansa. On vaikeata kuvitella kaupunkimme elokuvakulttuuria ilman Raken persoonaa.

Raimo Silius oli perustamassa ja rakentamassa sekä Elokuvakerho Monroeta että Tampereen Elokuvajuhlia, jonka ohjelmistosuunnittelijana hän toimi yli 20 vuotta. Filkkareiden klassikkosarjan Rake's Special kuraattorina hän oli vahvasti kuvassa mukana tänäkin vuonna. Monroesta hän luotsasi Suomen suurimman elokuvakerhon.

Rakesta olisi tullut vuosikymmenten saatossa myyttinen hahmo, ellei hän olisi ollut niin fantastisen helposti lähestyttävä tamperelainen kulttuuripersoona. Hän oli aina valmis ryhtymään juttusille muiden elokuvahullujen kanssa, ja Raken väärentämätöntä manselaista nuottia oli aina ilo kuulla erilaisten elokuvaesitysten esittelijänä. Tai radiossa, kun hän 15 vuoden ajan isännöi Ylen Tampereen Alueradiossa viikottaista elokuvapakinaa.

Eikä elokuva ollut Raken ainoa intohimo. Vuosikymmenten ajan hän kävi katsomassa luultavasti kaikki kaupungissa esillä olleet taidenäyttelyt ja kaikki teatterikappaleet mihin ehti.

"Eläkkeellä" - kyseenalainen termi Raken yhteydessä - hän kirjoitti sekä Monroen että Filkkareiden viralliset historiikit. Kaiken kaikkiaan Rake jätti sellaisen perinnön, että jos joku tässä kaupungissa aikoo sen joskus ylittää, tarvinnee hänen löytää jonkinlainen nuoruudenlähde. Rake itse oli kahdeksankymppisenä vielä nuori mies. Sellainen hän oli viime maaliskuussa esitellessään Rake's Special -näytöksen Niagarassa samalla tutulla mukaansa tempaavuudella kuin aina. Rake sai ihmiset innostumaan elokuvan taiasta.

Elokuvakerho Monroelle Raimo Silius merkitsee samaa kuin Lumiéren veljekset elokuvalle, ei yhtään sen vähempää. Kunnioittaaksemme hänen muistoaan voimme vain yrittää pitää kiinni Raken itsestään selvästä humaanista eetoksesta toimia aina kulttuurin kautta rauhan ja yhteisöllisyyden puolesta itsevaltiutta ja epätasa-arvoa vastaan. Tätä periaatetta heijastaa Tampereen Elokuvajuhlat tänäkin päivänä.

Monroelaiset lähettävät joukolla syvimmät pahoittelunsa Raken perheelle. Tiedätte, että Rake oli hyvin rakastettu. Meillä Monroessa alkaa virallinen suruaika.