keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

24 Hour Quiz People

Ohessa on kadoksissa seilaillut parin viikon takainen Cupin päätösvisa kysymyksineen ja vastauksineen. Leffavisan säännöt löytyvät täältä. Niihin liittyen pieni tarkennus:

Meille on aiheellisesti esitetty kritiikkiä tasatilanteessa suoritettavan ratkontakierroksen käytännöistä. Niinpä teemme korjauksen. Viime viikon visasta lähtien ratkontakysymyksillä selvitetään vain viikon visan juomapalkintojen järjestys. Cup-pisteet jakaantuvat tasapuolisesti tasavahvojen joukkueiden kanssa. Tämä on reilua, koska ratkontakysymykset perustuvat yleensä veikkaukseen eivätkä niinkään tietämiseen.

Monroen übergloorikas Leffavisa valtaa 931:sen jälleen tänään. Tällä kertaa mukana on pari tavallisesta poikkeavaa erikoisuutta. Ensinnäkin toisena osiona on pitkästä aikaa Yhdistävä tekijä. Ja toiseksi, kaikkien loppuun asti sotineiden joukkueiden kesken arvotaan lippupaketti Monroen ensi lauantain Winterbottom-tuplaan! Kyllä, arvotavarasta on kyse. Lisäksi 931:ssä on "se joka toinen keskiviikko", jolloin visan jälkeen seuraa DJ-meininkiä. Tällä kertaa on vuorossa spesiaalia, sillä DJ Legato pyörittää koko illan klassista musiikkia.

MonroeCupia on tiedossa tämän iltaisen jälkeen vielä neljä osakilpailua. Visakevät päättyy kuitenkin toukokuun 28. päivä, jolloin viimevuotiseen tapaan järjestämme erkoisvisan TRE vs. TKU. Visa alkaa kello 18 ja on hieman tavallista pidempi. Turkulaisia vieraitakin on luvassa. Vastavuoroisesti ovat turkulaiset kutsuneet tamperelaista leffahulluutta edustamaan Bristolin kauden päätösvisaan.

Lopuksi toteamme ilahtuneena, että alkuvuoden vesivahinkoremontissa ollut yhteistyökumppanimme, joviaali Cafe Jofiel avaa jälleen ovensa maanantaina 4. huhtikuuta.

"Tärkeintä on, ettei ote liaanista pääse lipsahtamaan." - Johnny Weismüller


MC1, kevät -11, LEFFAVISA 6

Perustrivia

1. Ketkä alkuperäiset Teho-osasto-tähdet esiintyvät seuraavissa elokuvissa: A) Rauhantekijä B) Päämies C) Darwin Awards D) Kunnian miehiä? (4 pt.)
- A) George Clooney B) Anthony Edwards C) Julianna Margulies D) Noah Wyle
2. Kenen amerikanvenäläisen ohjaajalegendan 40-luvun klassikkoja ovat Meshes of the Afternoon, Witch's Cradle, Ritual In Transfigured Time ja Meditation On Violence? (1 pt.)
- Maya Deren
3. Mikä on valkoinen timantti Werner Herzogin dokumenttielokuvassa? (1 pt.)
- Ilma-alus, "zeppeliini"
4. Minkä arvoista aatelista Burt Lancaster näyttelee Tiikerikissassa? (1 pt.)
- Ruhtinasta
5. Mistä elokuvasta näyttelijä John Hawkes oli viime kuussa Oscar-ehdokkaana? (1 pt.)
- Winter's Bone
6. Keitä ovat Paul Bush, Jonas Odell ja Johannes Nylund? (1 pt.)
- Animaattoreita
7. Mistä viihdemuodosta kertoo elokuva Kiertue/Tournee? (1 pt.)
- Burleski
8. Mikä näistä Minna Canthin teoksista on tehty elokuvaksi: A) Anna Liisa B) Hanna C) Työmiehen vaimo D) Hän on Sysmästä? (1 pt.) - A)
9. Kuka oli W.C. Fieldsin rempseä vastanäyttelijä vuoden 1940 elokuvassa Veijari villissä lännessä eli My Little Chicadee? (1 pt.) - Mae West
10. Mikä suomalaine elokuva voitti viime vuonna Tampereen elokuvajuhlilla molempien kilpasarjojen pääpalkinnot, ja kenen ohjaama se oli? (2 pt.) - Lumikko, Miia Tervo

A vai B?
Joukkueet vastaavat joko A- tai B-kohtaan: A on yhden pisteen arvoinen, B kahden.

11. A) Kuka näyttelee Hella Wuolijokea elokuvassa Hella W.? B) Kuka dramaturgian opettajana paremmin tunnettu teki käsikirjoituksen ed. main. elokuvaan?
- A) Tiina Weckström B) Outi Nyytäjä
12. Kuka vamppi kiusasi Michael Douglasia elokuvassa Basic Instinct? B) Kuka vainosi Michael Douglasia elokuvassa Vaarallinen suhde? - A) Sharon Stone B) Glenn Close
13. Kenestä Englannin kuninkaasta Kuninkaan puhe kertoo? B) Kuka siinä esittää kuningatar Elisabetia?
-  A) Yrjö VI eli George VI B) Helena Bonham Carter
14. Mikä oli Auli Mantilan 1. pitkä elokuva? B) Mikä vuonna -62 ilmestynyt elokuva nosti Agnes Vardan uuden aallon harjalle? - A) Neitoperho B) Cleo viidestä seitsemään
15. Kenen kirjoittamaan romaaninn perustuu Miestä ei voi raiskata? B) Kuka paremmin runoilijana ja laulajana tunnettu nähdään kolmantena kaveruksena Kristiina Halkolan ja Kirsti Wallasvaaran rinnalla elokuvassa Lapualaismorsian? - A) Märta Tikkanen B) Aulikki Oksanen

Vihjeosio

16. Kuka nainen?
4 pt. Hän teki viimeisen valkokangasroolinsa vuonna 1989 elokuvassa Beverly Hillsin bimbopartio. Hänen 8. ohjauksensa oli Alvin and The Chipmunks: The Squeakquel, joka tienasi USA:ssa 219 miljoonaa dollaria vuosina 2009-10. Tämä on tiettävästi kaupallisesti menestynein naisen elokuvaohjaus kautta aikain.
2 pt. Hän ohjasi Eddie Murphyn Eläintohtori-uusinnan. Hän on ohjannut 2 elokuvaa vanhojen tv-sarjojen pohjalta: The Brady Bunch Movie ja I Spy.
1 pt. Ohjauksiin kuuluu myös Howard Sternin intiimit osat. Hän näytteli Sgt. Lucy Batesia Hill Street Bluesissa.
- Betty Thomas, joka lienee historian kaupallisesti menestynein naisohjaaja.
17. Kuka nainen?
4 pt. Hän on ohjannut lyhytelokuvat Lasileuka ja Heavy Metal, joista jälkimmäinen voitti Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon.
2 pt. Hänen tulossa oleva uusi koko illan elokuvansa kantaa nimeä Hyvä poika.
1 pt. Hänet palkittiin käsikirjoitus-Jussilla esikoispitkästään Skavabölen pojat.
- Zaida Bergroth
18. Mikä elokuva?
4 pt. Elokuva valmistui vuonna 1991 eikä sille tehty jatko-osaa. Yksi päähenkilöistä on vuoden -66 Thunderbird.
2 pt. Elokuvan väkivallasta nousi meteli. Sen ruumisluku on kolme, mukaan lukien kaksi päähenkilöä. Käsikirjoittaja oli Callie Khouri.
1 pt. Pääosissa nähtiin Susan Sarandon ja Geena Davis. Ohjaajana toimi Ridley Scott.
- Thelma ja Louise

Musaosio (9 pt.):
19. Esittäjä ja mistä vuoden 1995 merkkiteoksesta? (2 pt.)
- Moby; Heat - ajojahti
20 Esittäjä, ja mistä Tampereellakin nähdystä ranskalaiselokuvasta? (2 pt.)
- Aphrodite's Child; Marie-Jon 2 rakastajaa
21. Esittäjä, ja mistä elokuvasta nousi hitiksi? (2 pt.)
- Space; brittikomedia Shooting Fish v:lta 1997
22. Kuka laulaa? (1 pt.)
- Tauno Palo
23. Esittäjä, ja mitä yhtyettä parodioidaan? (2 pt.)
- Peter Sellers, parodian kohteena Beatlesien 1. leffan nimibiisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti