tiistai 20. lokakuuta 2009

What´s Up Doc? ja laji nimeltä screwball


Nyt sen totean. Olen läpeensä ihastunut aitoamerikkalaiseen elokuvakomedian lajiin nimeltä
screwball.

Screwball-komedia sai syntynsä äänielokuvan läpilyönnin myötä 1930-luvun alku- tai keskivaiheilla. En tiedä tarkallaan milloin ja missä ja kenen myötä, mutta itselläni ensimmäinen kosketus oli Howard Hawksin iki ihana Bringing Up Baby. Cary Grantin ja Katherine Hepburnin iloittelu, jossa nörttiä professorismiestä (Grant) vie mennessään boheemi perijätär (Hepburn).

Lajityyppinä screwball on nopeaa konetulidialogia, nokkelaa nokittelua sukupuolten välillä yleensä rakkaustarinan puitteissa. Slapstick-huumori kuuluu erottamattomasti screwballin yhteyteen etenkin Hepburnin ja Crantin yhteisissä elokuvissa. Huonommaksi törmäilyssä ei tosin jää Henry Fondakaan Preston Sturgesin elokuvassa All About Eve.

Screwballissa minua viehättää sille ominainen vapaamielisyys ja vapauden ilmapiiri. 1930- ja 40-luvun muistettavimmat teokset (esimerkiksi Philadelphia Story ja His Girl Friday) ovat keveydessään ja pirteydessään syvästi ihmistä kaikkine ominaisuuksineen ymmärtäviä humaaneja ja todella hauskoja teoksia. Sukupuoliroolien kaato on keskeistä. Nainen on screwballeissa sielu ja liekki, tapahtumavyöryn alullepanija. Etenkin Hawksin ja Preston Sturgesin komediallinen asetelma sisältää enemmän tai vähemmän jäykän miehen, jota kipakka nainen vie mennessään pitkin maita ja mantuja. Kinaava pariskunta käy läpi seikkailunsa ja tekee sovinnon ja rakastuu elokuvan lopussa.

Tätä kaavaa noudattaa myös Peter Bogdanovichin vuonna 1972 valmistunut post- screwball What´s Up Doc?. Syvä kumarrus Hawksin ja Sturgesin suuntaan. Nokkelaa ja boheemia naista esittää ylilyönnein Barbra Streisand. Jäyhää tohtoria esittää Cary Grantin varamies Ryan O´Neil. Tapahtumapaikkoina ovat San Franciscossa sijaitseva hotelli ja kyseisen kaupungin kaltevat kadut.

Kivien sointia ja ihmisten esi-isien musikaalisuutta tutkiva tohtori Howard Banister (O`Neil) saapuu hotelliin San Franciscossa tutkimusapurahan saanti mielessä yhdessä tätimäisen ja pölyttyneen morsionsa kanssa. Pitsapojan perässä paikalle haahuilee nälkäinen Judy (Streisand). Judy unohtaa samointein pitsan nähdessään tohtori Banisterin. Alkaa kissa ja hiiri -leikki. Aluksi O´Neilin hahmo suorastaan vihaa ongelmapesäke Judyä tämän tempausten yhä noustessa uusiin sfääreihin.

Keskiössä ovat myös viisi keskenään identtistä matkalaukkua, kansainvälinen vakoilusekoilu ja epätoivoinen koruvarkaus. Kaikki tarinan langat johtavat lopun pitkään ja minua suuresti viihdyttäneeseen takaa-ajoon, jossa San Francisco toimii sekä näyttämönä että roolihahmona.

Bogdanovich on koettanut pistää paremmaksi edeltäjiään jokaisella screwballin osa-alueella. Hän on yrittänyt olla hauskempi ja isompi. Vaikka dialogi onkin enimmäkseen oivaltavaa, sortuu se välillä liiallisuuksiin ja mukahauskuuteen. Streisandin esittämä Judy on riemastuttava ilmestys. Täysin normaaleista sosiaalisen vuorovaikutuksen normeista vapaa ihminen, jota vietit vievät mennessään kuin pikkulasta. Pyörremyrsky metaforana ei liippaa kaukaa. Streisandin ylinäyttely pysyy juuri ja juuri hanskassa. Toisella puolella O´Neilin alinäyttely alkaa kerätä sympatiapisteitä vasta elokuvan loppumetreillä takaa-ajon pyörteissä. Olen kuitenkin väärä ihminen arviomaan hänen suoritustaa, sillä olen Cary Grantin sokaisema. (Kannattaa katsoa Bringing Up Baby ja What´s Up Doc putkeen.)

Screwballin perinnettä amerikkalainen elokuva on pitänyt yllä studio aikojen jälkeen harvakseltaan. What´s Up Doc? on niitä harvoja lajityypin selkeitä edustajia. Vaikutteita varmasti on useampikin elokuvantekijä itseensä imenyt aihepiiristä, mutta harvassa ovat olleet uudemmat onnistuneet ja nokkelat viritelmät. Mieleeni juolahtaa viime vuosilta Coen- veljesten georgeclooneyesittäähölmöä- trilogia (O Brother, Where Art Thou, Intolerable Cruelty ja Burn After Reading) sekä Aaron Sorkinin luoma, mehevää, pikaista ja muistettavaa dialogia sisältänyt tv-sarja West Wing.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti