Tarina uhkapelurista, josta tulee hyvä mies menetettyään kaiken. Kertomus perheestä, joka säilyy vastoin todennäköisyyksiä. Eepos Kiinasta, joka kurkotti kommunismiin ja tallaantui tyranniaan. Balladi taiteesta nimeltä nukketeatteri. Zhang Yimoun pääteoksiin kuuluva Elämänkaari (Huòzhĕ) sai ensi-iltansa ihmevuonna 1994, ja siinä on monien vuosikurssitoveriensa lailla suuren elokuvan magiaa. Yimou kertoo ihmeteltävällä kirkkaudella ja esimerkillisellä yksinkertaisuudella kolme vuosikymmentä kattavasta aikakaudesta erään perheen muuttuvasta elämästä eräässä mullistuksen kokevassa maassa.
Kaikki alkaa 1940-luvun alusta, jolloin Fugui on vielä varakkaan perheen hulttiopoika, ja päättyy vuonna 1972, kun Fuguista on tullut isoisä. Tänä aikana Kiina kokee vallankumouksen, sotii ja vajoaa "kommunismiin" á la puhemies Mao.
Miljoonat kuolevat, vielä useammat miljoonat kärsivät, vieläkin useammat sinnittelevät parhaansa mukaan. Yimou keskittyy tähän viimeksi mainittuun joukkoon. Elämänkaari on koskettava kertomus Maon ajan virheistä juuri sen vuoksi, että se ei liiku makrotasolla ja esittää asiansa suoraan syyttämättä, näyttämällä palasen aitoa elämää. Fuguin perhe menettää lapsensa vallankumouksen tuomien muutosten seurauksena, minkä Yimou näyttää hienosti syy-seuraussuhteet avaten.
Elämänkaaren englanninkielinen nimi on kaunis: To Live. Elokuva onkin täynnä elämää. Eipähän ihmisellä juuri muuta olekaan. Keskeinen vertauskuva on kiinalainen varjonukketeatteri, Fuguin lahja ja myöhempi tulonlähde, taantumukselliseksi tuomittu "porvarillinen" taidemuoto, johon kuuluu olennaisena osana musiikki. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä vähemmän laulua siinä kuullaan, kunnes huippukohdassa vietetään häitä: elokuva tuntee monta häiden irvikuvaa, mutta Yimou lyönee kyllä kaikki laudalta, kun häälaulusta käy ylistys Suurelle Puhemiehelle. Tässäkin kohtauksessa on silti jotain tavattoman sympaattista ja herkkää, sillä hääparille ei toivo muuta kuin että "elämä muuttuu koko ajan paremmaksi". Yu Huan alkuperäisromaanin nimi tarkoittaa mm. "tai" ja "ehkäpä". Sanoja, jotka viestivät sekä epävarmuutta että kaiken muuttuvaisuutta.
Yimou on tekninen virtuoosi ja visuaalinen mestari. Elämänkaaressa hän valitsi kuitenkin hillitymmän tyylin. Elokuva rullaa silti vaivattomasti kuin mikä tahansa Spielbergin tai Zemeckisin teos. Elämänkaari on populäärielokuvaa vahvoine henkilöhahmoineen ja asetelmineen, mutta sen näkemyksen kypsyys on häkellyttävän rikasta, muistuttaen Kurosawan sosiaalisista draamoista. Elokuva pysyy uskollisena sekä Huan romaanille että elämälle itselleen.
Cannesissa Elämänkaari palkittiin Grand Prix'lla (Pulp Fictionin varjossa). Se voitti toisenkin palkinnon: parhaan miesnäyttelijän kunnia ojennettiin Ge Youlle, yhdelle Kiinan arvostetuimmista mestareista. Tuolloin 36-vuotiaan näyttelijän työ Fuguin roolissa (vastanäyttelijänä itse Gong Li) kuuluu vuosikymmenen suuriin. Hän ei mitään muuta teekään kuin oikeita valintoja sortumatta hetkeksikään tekniikalla briljeeraamiseen, vaikka rooliin kuuluu laulua ja esiintymistä sekä läpikotaisin uskottava kolmenkymmenen vuoden vanheneminen. Viimeiset, rauhalliset jaksot yli kuusikymppisenä "pappana" henkivät syvää, viisasta elämän hyväksymistä sellaisena kuin se on. Kahdesti Fugui selittää lapselle, miten tipusista tulee hanhia, hanhista lampaita, lampaista härkiä ja - ensimmäisellä kerralla - häristä kommunismi. Mutta mitä tulee häristä eletyn elämän jälkeen?
Zhang Yimou tekee nykyään suuria kansallisia eepoksia Kiinassa. Elämänkaari valmistui kuitenkin vielä Hong Kongissa (mistä se oli asetettu Golden Globe -ehdokkaaksi, käsittämättömästi häviten belgialaiselle Farinellille), mikä selittänee miksi se pystyi niin vastaansanomattomaan kritiikkiin.
Kiinassa Elämänkaari on edelleen kielletty. Koska onhan jonkun oltava oikeassa.
