maanantai 20. huhtikuuta 2015

Mad Max 2 Cinemadrome 10:n helmenä

From the maker of Happy Feet and Happy Feet 2!

Tampereen oma kauhu- ja sekoiluleffafestivaali Cinemadrome saapuu jälleen tarjoamaan suojaa epäilyttävältä kevätauringolta. Se on omalla, tarpeellisella tavallaan iloinen asia. Tänä vuonna Dromeen voi valmistautua henkisesti ottamalla varaslähdön jo tiistaina Tulliklubilla, jossa seurataan Suomessakin käyneen kulttiohjaaja Richard Stanleyn (Hardware, Dust Devil) yrityksiä saada Tohtori Moreaun saari filmattua Marlon Brando pääosassa parikymmentä vuotta sitten. Lost Soul -dokumentti kiinnostaa väistämättä kaltaistensa kulissien taakse kurkistusten lailla.

Prologin jälkeen tämän vuotisessa festivaalissa päästään perjantaina lämmittelemään modernin saksalaisen kauhun (antologiaelokuva German Angst ja vhs-Nekromantik 2) sekä digi-Plan 9:n parissa ennen kuin lauantaina päästään kunnolla asiaan.

Illan ja festivaalin tämänkertainen kohokohta on George Millerin edelleen huikea Mad Max 2, jonka katsominen virittää kaiken lisäksi oikeaan mielentilaan tuloaan tekevää Mad Max: Fury Roadia varten. Millerin apo-saagan toinen osa paljasti ensimmäisen pelkäksi sormiharjoitukseksi ja löysi aiheen oikeat viritykset sekä maailmanvisiostaan että monenlaisista automobiileistaan. Saapa nähdä, onko lupaavalla trailerilla höystettyyn digi-Maxiin saatu vanhan klassikon käsinkosketeltavaa aidon tekemisen tuntua.



Mad Maxin varjossa lauantaina tapahtuu kankaalla paljon muutakin mielenkiintoisen tuntuista. Everly näyttää Salma Hayekin actionbeibenä - kuka hullu sen haluaa missata? Illan ohjelman täydentää kaksikko kalkkunaosastolta. Jos eteläafrikkalainen Kill Or Be Killed (1976) onnistuu lunastamaan lupauksensa edes puoliksi...se on jo aika trippi. "Tarinassa" on Afrikkaan (joka lienee maa?) paennut natsiparoni, jota jäytää Saksan karatejoukkueen vuoden 1936 koti-Olympialaisissa kärsimä tappio. No totta kai. Siispä revanssia lähdetään hakemaan kaappaamalla huippu-martial-taiteilijoita ympäri maailman ja...niin. Vau.

Jotta tämä ei riittäisi, nähdään keskiyön näytöksenä Tarantinon fanittaman Antonio Margheritin suunnilleen Kubrickin 2001:n ja Tarkovskin Solariksen tasolle kohoava scifi-opus War Between the Planets, joka vuonna 1966 valmistuneena edeltää täysin varmana vaikutteiden antajana kumpaakin juhlittua alan merkkiteosta. Eikä siinä kaikki, sillä juoneltaan War Between the Planets on sekä Deep Impactin että Armageddonin esikuva. Kyllähän tällaista menoa odottaa väkisinkin vesi kielellä ja ilomielellä. 24.-25.4. Niagarassa. Sitä odotellessa suositellaan tsekkamaan henkeen sopivasti tämä nerokas (ja suomalaisvalmisteinen) uudelleenleikkaus George Andrew Romeron esikoisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti