Onhan se aika törkeätä tuoda ei-englanninkielinen elokuva ei-englanninkieliseen maahan englanninkielisellä otsikolla. Sivistyksellä ei tämän kaltaisen toiminnan kanssa ole vähääkään tekemistä.
Se on sitten eri asia, miten argentiinalainen Relatos salvajes pitäisi kääntää suomeksi. Wild tales on aika suora käännös englanniksi ("savage tales" olisi vielä osuvampi) - suomenkielinen käännös voisi siis olla "villejä tarinoita"; mutta suomen kielen sanassa "villi" ei arkipuheessa ole sitä eläinkuntaan viittaavaa konnotaatiota, mikä on olemassa sekä espanjassa että englannissa. Episodielokuva Relatos salvajes alkaa lyhyellä "johdatuksella teemaan", minkä jälkeen alkuteksteissä elokuvan näyttelijät rinnastetaan eläinkunnan jäseniin kotkasta seepraan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Damián Szifrónin ajatus on siis näyttää pinnalta katsoen sivistyneet ihmiset toimimassa "eläimellisellä" tavalla. Ei mikään varsinainen neronleimaus eikä sellaisia elokuvassa nähdäkään. Silti Szifrón voi odottaa menestyksekästä uraa Hollywoodissa, sillä Relatos salvajes on viihdyttävä, näyttävä, moderni ja HYVIN amerikkalainen. Oscar-ehdokkuus ei herätä sen puolesta suurempaa ihmetystä, joskin liian moni paljon parempi leffa jäi huomiotta.
Relatos salvajes koostuu kuudesta elokuvanovellista, joita yhdistää ihmisten moraaliton käytös ja musta huumori. Kolmessa näistä tarinoista tärkeässä roolissa on auto. Kaikki tarinat ovat hyvin kirjoitettuja ja vetävästi kerrottuja, mutta elokuva on sitä parempi, mitä vähemmän on nähnyt elokuvia tai tutustunut hirtehistarinoihin: jokainen elokuvan tarinoista perustuu entuudestaan tuttuihin asetelmiin ja ideoihin tai on ennalta arvattava. Argentiinassa eniten innostusta herättänyt jakso lienee tarina purkuinsinööristä, joka turhautuu maan pysäköinninvalvonnasta vastaavaan firmaan. Tässä Szifrón taitaa käsitellä jokaisen maanmiehensä tunnistamaa kiusanaihetta. Jakso on erityisen kiinnostava senkin vuoksi, että insinööriä esittää maan ykköstähti, erinomainen Ricardo Darín, tuttu Argentiinan Oscar-hitistä Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos, 2009).
Tarinakokoelman paras on silti sen viimeinen osa. Tuo tarina kuvaa sekin tutun oloisesti hääkatastrofia, mutta siinä on silti muista jaksoista puuttuvaa tuoreutta ja aitoa hillittömyyttä. Nämä ääliöt menevät ainakin naimisiin tyylillä ja tunteella eikä kellään ole juhlissa tylsää. Verikin lentää.
Relatos salvajes on hyvin tehtyä, sujuvaa viihdettä. Juuri sellainen elokuva, joka festivaaleilla voittaa yleisöpalkintoja. Kotimaassaan se voitti sikäläiseltä Oscar-akatemian vastineelta 10 pystiä - ja oli ehdolla toisesta kymmenestä. Elokuvan tarinoita seuraa mielikseen, mutta on eri asia, onko sillä oikeasti mitään sanottavaa. Jos kuitenkin on, se on tämä: me olemme kaikki kusipäitä, mutta koska meillä ei ole muutakaan, on meidän jotenkin osattava elää toistemme kanssa.
Erityiskiitos menee ohjaajalle tämän verrattoman korvamadon palauttamisesta kollektiiviseen tietoisuuteen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti