sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Janne Kontkanen, Oscar-voittaja

Tohtori Janne Kontkasesta tuli toissapäivänä tiettävästi historian ensimmäinen suomalainen Oscar-voittaja.

Kontkanen palkitaan helmikuun 15. päivänä pidettävässä juhlatilaisuudessa teknisen saavutuksen palkinnolla työstä, jonka hän teki DreamWorks-studiolla vuosina 2007-2011 animaatioelokuvan parissa (mm. Näin koulutat lohikäärmeesi, Kung Fu Panda 1-2 sekä Shrek 3-4). Oscar-palkinto myönnetään edistysaskelista, joita Kontkanen ja neljä hänen myöskin palkittavaa kollegaansa ottivat komposiittikuvien luomisessa.

Niin sanottuja "teknisiä Oscareita" voisi kutsua myös hiljaisiksi Oscareiksi, jotka jäävät kaikkien tunteman gaalan varjoon. Näyttelijöitä, ohjaajia ja kuvaajia juhliva varsinainen Oscar-gaala on kuitenkin vain Yhdysvaltain elokuva-akatemian (AMPAS) toiminnan jäävuoren huippu. Suurin osa AMPASin myöntämistä tunnustuksista on muita kuin näitä "perinteisiä" palkintoja: teknisten palkintojen lisäksi akatemia myöntää vuosittain mm. useita opiskelijapalkintoja. Ja tänä vuonna yksin teknisiä palkintoja jaetaan 52 henkilölle. Kontkanen palkitaan kunniakirjalla.

Tohtori Kontkasen (hän väitteli Teknillisestä korkeakoulusta) palkinnon merkitys on siinä, että se perustuu aivan eri tekijöihin kuin usein ja syystä parjatut tavis-Oscarit: palkinnon taustalla on vuosikausien kova työ, jonka tulokset ovat konkreettisia ja mitattavissa olevia, ja niitä arvioivat ihmiset tietävät, mistä puhuvat. Kontkasen tapauksessa tietokoneanimaatioelokuvia on helpompi tehdä paremmalla laadulla hänen keksintöjensä takia. Väittelylle jää paljon vähemmän sijaa kuin vaikkapa sille, ansaitsiko ja missä määrin Argo voittaa vuoden parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.

Janne Kontkanen työskentelee nykyään Googlella vanhempana ohjelmistoinsinöörinä Google Maps -ohjelmien parissa.

Tuo nolla ja tuo ykkönen tuolla ovat Janne Kontkasen käsialaa!

7 kommenttia:

  1. Entäs Jörn Donner?

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea näin asiantunteva artikkeli aiheesta.
    Eikös Jörn Donner ollut ruotsalaisen Fanny ja Aleksander elokuvan tuottajaportaassa ja kävi pokkaamassa palkinnon, koska ohjaaja oli estynyt.

    VastaaPoista
  3. Ammattilaisen työ palkittu. Ei voi muuta sanoa kun hattua nostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ihme, etteivät Helsingin Sanomat eikä TV ole asiaa noteeranneet.

      Poista
  4. Valtamediat tiedottanevat palkinnosta ja palkitusta, kunhan itse juhlapäivään päästään.

    Tapaus Donner on mielenkiintoinen syystä, joka ei kenties ihan heti tule mieleen. Donner nimittäin todella kävi vain noutamassa palkinnon ja pitämässä mainion kiitospuheen (youtube.com/watch?v=WBadyxkWmd0) Ingmar Bergmanin puolesta - mutta kuka itse asiassa palkinnon voitti? Vastaus: Ruotsi. Nimittäin parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa Oscarilla palkitaan virallisesti elokuvan ehdokkaaksi asettanut maa eikä sen ohjaaja. Tai toisaalta palkituksi tulee itse elokuva, vaikka yleinen käytäntö on, että elokuvan ohjaajan takan päällä se pysti killuu. Näinpä esimerkiksi IMDb ilmoittaa Bergmanille 9 Oscar-ehdokkuutta ilman ainuttakaan voittoa, vaikka hänen elokuvistaan peräti neljä voitti vieraskielisen/ulkomaisen elokuvan patsaan. Aiempina vuosina oli lisäksi käytäntönä, että vieraskielisen elokuvan Oscarin kävi gaalassa pokkaamassa sen tuottaja koko työryhmän puolesta. Tämä käytäntö muuttui vasta 90-luvun puolenvälin kieppeillä niin, että palkintoa noutamaan saapui nimenomaan ohjaaja.

    Ja mitä muuten itse Oscar-patsaaseen tulee, niin tarkkaan ottaen "oscareiksi" kutsutaan nimenomaan näitä veistoksia. Ero on kuitenkin pelkästään kosmeettinen, sillä kyseessä ovat Yhdsyvaltain elokuva-akatemian jakamat tunnustukset ansioista elokuva-alan hyväksi. Alleviivaan lopuksi vielä kantaani siitä, että "tekniset Oscarit" jaetaan paljon suuremmalla asiantuntemuksella kuin normi-Oscarit, joita jaetaan usein vain sen mukaan, kuka kulloinkin sattuu olemaan yleisen sympatian kohteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anton! Kirjoituksestasi selvisi taas monta asiaa. Sinun asiantuntevia juttujasi näkisin mielelläni valtamedioissakin - mieluummin kuin tarinoita tosi-tv-tähtösten silikonitisseistä, jonka tyyppiset jutut tuntuvat täyttävän iltapäivälehtien viihdesivut.

      Poista
    2. Asiantuntevia joo, #Yhdsyvaltain. Enkä minä oikeasti ymmärrä hölkäsenpöläystä siitä, mitä tri Kontkanen tarkalleen animaatiokuvalle teki: puhkikäytetyssä sanassa "tietokonenero" se "nero" pitäisi joskus ottaa vakavasti.

      Poista