"ROMCOM"-visan (13.3.) tulokset ja kysymykset

TULOKSET

1. Peter Lorren Silmät, 27 pt.
2. Savage Streets 26 pt. (ratkontavoitto)
3. 3 miestä ja iguaani 26 pt.
4. Will Smithin pojat 25 pt.
5. Kongon kuninkaat 23 pt.
6. Some Like It Not 18 pt.
7. Pretty In Pink 17 pt.
8. Annan partio 11 pt.
9. Täysimetallitakki 6 pt.
9. Simply Red 6 pt.

Visa 13.3. “ROMCOM”

Peruskysymykset (15 pt.):

1. Mikä legendaarinen valkokangaspari aloitti yhdeksän yhteistä elokuvaa tuottaneen yhteistyön vuonna 1942 romcomilla Tie miehen sydämeen/Woman of the Year? (2 pt.)

- Katharine Hepburn ja Spencer Tracy

2. Mikä näistä elokuvista ei kuulu joukkoon ja miksi: A) One Fine Day B) Walk the Line C) Norwegian Wood D) Sweet Home Alabama E) Clueless. Vain johdonmukaisin syy hyväksytään! (2 pt.)

- E), koska muut ovat ottaneet nimensä pop-kappaleista

3. Ketkä tähdet ovat näytelleet prostituoituja seuraavissa elokuvissa: A) Pretty Woman B) Les Miserables C) Elää elämäänsä D) Huora (Whore, 1991) E) American Gigolo (5 pt.)

- A) Julia Roberts B) Anne Hathaway C) Anna Karina D) Theresa Russell E) Richard Gere

4. Mikä näistä elokuvista ei kuulu joukkoon ja miksi: A) Ray B) Paulie C) Amelia D) Iris E) Matti? Vain johdonmukaisin syy hyväksytään! (2 pt.)

- B) muut ovat elämäkertoja, Paulie kertoo papukaijasta (A=Ray Charles C=Amelia Earhart D=Iris Murdoch E= Matti Nykänen)

5. Ketkä näyttelijät saivat toisensa Ang Leen Järki ja tunteet -sovituksen lopussa? Kahta pääparia kysytään. (4 pt.)

- Emma Thompson ja Hugh Grant sekä Kate Winslet ja Alan Rickman

A vai B?

Joukkueet vastaavat joko A:han (1 pt.) tai B:hen (2 pt.)

6. A) Mikä suomalaiselokuva voitti eniten palkintoja viime viikon filkkareilla? B) Mikä suomalainen elokuva voitti palkinnon kv. sarjassa?

- A) Laulu koti-ikävästä, 3 palkintoa B) Häivähdys elämää, paras dokkari

7. A) Kenen miestähden 1. romcom One Fine Day oli? B) Kenen tai keiden kirjoittamasta laulusta leffan nimi tuli?

- A) George Clooney B) Gerry Goffin & Carole King

8. A) Kenestä lähti lentävä lause “in like Flynn”? B) Miksi?

- A) Errol Flynn B) Koska Flynniä raijattiin vähän väliä telkien taakse

9. A) Kuka ohjasi “mustan romcomin” Haarautuvan rakkauden talo? B) Minkä elokuvasarjan pääosissa hurmasivat William Powell ja Myrna Loy?

- A) Mika Kaurismäki B) The Thin Man (Pettävä varjo)

10. A) Kuka ajankohtainen näytteli Miestä Claude Lelouchin hitissä? B) Kuka, myöskin ajankohtainen, näytteli Naista?

- A) Jean-Louis Trintignant (tuttu Rakkaudesta) B) Anouk Aimée (jonka retro pyörii Orionissa)

Äänet (11 pt.):

11. Mikä elokuva? (1 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=_wHfSb2xz2M

- It Happened One Night/Tapahtuipa eräänä yönä

12. Mikä elokuva, kuka pääosassa? (2 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=MJvGrekckZk

- Amélie, Audrey Tautou

13. Mikä elokuva, kuka puhuu? (2 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=MJvGrekckZk

- While You Were Sleeping/Unta vai rakkautta, Sandra Bullock

14. Mikä elokuva? Ja: näytteessä esiintyy kaksi amerikkalaista tv-tähteä: nimeä hittisarjat, joista heidät tunnetaan. (3 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=UIXHcOjJpxY

- Love, Actually/Rakkautta vain; 24 ja Mad Men (Elisha Cuthbert ja January Jones)

15. Mikä elokuva, kuka pop-idoli puhuu näytteen alussa ja kuka laulaa? (3 pt.)

http://www.youtube.com/watch?v=l1A_X8VMIqU

- The Wedding Singer, Billy Idol, Adam Sandler

Vihjeet:

16. Kuka näyttelijä?

4 pt. Hän näytteli Jerry, altaanpuhdistajaa Short Cutsissa. Hän kuoli vain 40-vuotiaana samana vuonna kuin Robert Altman.

2 pt. Hänen äitinsä oli näyttelijä Eileen Ryan. Elokuviin kuuluivat Taistelukala, Footloose ja Kalpea ratsastaja. Kuuluisin roolihahmo on Nice Guy Eddie Reservoir Dogsissa.

1 pt. Roolistaan Abel Ferraran teoksessa Hautajaiset hänet palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla. Hänen veljensä Sean on voittanut Oscarin kahdesti.

- Chris Penn

17. Kuka näyttelijä?

4 pt. Hän näytteli maskeeraajaa ja Chris Pennin parasta kaveria Short Cutsissa. Edellisenä vuonna hän oli saanut Oscar-ehdokkuuden vain 26-vuotiaana.

2 pt. Hän näytteli Holly Hunterin veljeä Jodie Fosterin ohjaamassa komediassa Home for the Holidays ja rikos-reality American Maniacin itserakasta juontajaa Tarantinon kirjoittamassa satiirissa Syntyneet tappajiksi.

1 pt. Hänen 1. Oscar-ehdokkuutensa tuli Chaplinista. Hän on esittänyt myös Sherlock Holmesia ja Rautamiestä.

- Robert Downey Jr.

18. Kuka näyttelijä?

4 pt. Hän näytteli Julianne Mooren lääkärimiestä Short Cutsissa. 10 vuotta aiemmin hän näytteli myös Altmanin sotaelokuvassa Streamers. Molempien elokuvien ensemblet palkittiin Venetsiassa.

2 pt. Hän näytteli miespääosaa Kurkunleikkaajien saaressa.

1 pt. Hän näytteli pääosaa ja kertojaa Full Metal Jacketissa.

- Matthew Modine

Researching Sugar Man: rivejä rock and rollin suurimmasta salaisuudesta

Huomautus: tämä pikku bagatelli käsittelee elokuvaa nimeltä Searching for Sugar Man. Elokuvan dramaturgia perustuu siinä määrin yllätyksille, että on aiheellista varoittaa juonipaljastuksista tämän artikkelin yhteydessä. Mikäli et ole nähnyt ko. elokuvaa, älä jää lukemaan allekirjoittaneen typeryyksiä, vaan mene katsomaan leffa. Jos sinulle riittää tieto, onko Searching for Sugar Man mistään kotoisin vai ei, riittänee jos sanon nähneeni leffan kolmesti viikon sisään. Okei? Siispä:

I wonder how many times you've been had
and I wonder how many plans have gone bad
I wonder how many times you've had sex
and I wonder do you know who'll be next?

- I Wonder (1970)

Ruotsalaisella Malik Bendjelloulilla on esikoisohjauksessaan kerrottavanaan viime vuoden, ehkä koko vuosikymmenen paras tarina. Tarinan keskipisteessä sijaitsee loistava muusikko nimeltä Rodríguez. Elokuva ei silti ole elämäkerta: Searching for Sugar Man kertoo muutoksesta, politiikasta, symbolin ja musiikin voimasta. Se antaa katsojan pohdittavaksi monia kysymyksiä, joista polttelevin on: Miksi kuulin Rodríguezista ensimmäisen kerran vasta tämän ruotsalaisdokumentin yhteydessä?

Se on mitä subjektiivisin kysymys, ja silti sen ovat esittäneet lukuisat musiikin ystävät minun lisäkseni. Musiikin harrastamiseni on ollut lapsesta saakka sekä leveää että syvää. Mitä pop-musiikkiin tulee, tutuiksi ovat tulleet aikoja sitten sellaisetkin laajan yleisön huomiosta paitsiolle jääneet kuin The Langley Schools Music Project, Shawn Phillips, Judee Sill, Tim Buckley, Nick Drake, United States of America ja Comus. Esimerkiksi kaksi viimeistä julkaisivat vain yhden tai kaksi albumia - kuten Rodríguez. Jota en ollut kuullut. Josta en ollut kuullut.

Ja kuitenkin miljoonat etelä-afrikkalaiset ovat kuulleet hänestä, Etelä-Afrikassa amerikkalainen Rodríguez on supertähti.

Bendjelloulin elokuvan punainen lanka kulkee juuri sitä ihmetellessä, miten kaksi tyrmäävän hienoa, aikakauden parhaisiin klassikkoalbumeihin sävellyksiltään, sanoituksiltaan ja tuotannoltaan vertautuvaa levyä 1970 ja -71 julkaissut Rodríguez unohtui täydellisesti pop-historian aikakirjoista. Tähän Searching for Sugar Man tarjoaa joukon selityksiä, jotka yhdessä muodostavat eräänlaisen täydellisen myrskyn, mihin liian vaatimaton taiteilija katoaa.

Tästä elokuva ei kuitenkaan varsinaisesti kerro. Ruotsalaisohjaajan hienoin oivallus on ollut valita näkökulmaksi etelä-afrikkalaiset fanit, jotka eivät tiedä sekalaisiin legendoihin kietoutuneesta idolistaan mitään, ja lähtevät etsimään lisää tietoa levynkansien perusteella. Tämä toimii sekä johdatuksena Rodríguezin musiikkiin että apartheidin syövän kalvamaan 70-lukulaiseen etelä-afrikkalaiseen yhteiskuntaan, jossa musiikilla on olennainen sija kapinoivan nuorison yhdistäjänä totalitaarista hallintoa vastaan. This Is Not a Song, It's an Outburst: Or, The Establishment Blues! Jos elokuvasta sanotaan, että se on uni, jonka näkee samaan aikaan joukko ihmisiä, on musiikilla sama voima.

Mutta sekään ei selitä, miksi en ollut kuullut tästä nimenomaisesta taiteilijasta aiemmin. Sillä australialaisetkin löysivät hänet kauan ennen muita: vuonna 1979 Rodríguez teki menestyksekkään kiertueen Russell Crowen kotimaisemissa. Siltikään sana ei kiirinyt laajemmalle. Hämmästyttävintä on silti se, että Rodríguez löysi etelä-afrikkalaiset faninsa jo 15 vuotta sitten. Seurasi lehtijuttuja, kuusi kiertuetta ja, mikä olennaisinta, Rodríguez on siitä lähtien keikkaillut myös kotimaansa kuppiloissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Kaikesta tästä huolimatta vasta Bendjelloulin elokuva nosti laulajan unohduksen yöstä. Tämä on Searching for Sugar Manin suurin ihme.

Lopulta Searching for Sugar Manin voi nähdä matkakertomuksena, jossa Rodríguez pitkän taipaleen päätteeksi löytää kotiin: esiintymislavalle häntä ymmärtävien ihmisten eteen. Ihmiselle, jolla on jotain kerrottavaa, kuulijan löytäminen merkitsee pesää.

Searching for Sugar Man on monessa mielessä Rodríguezin elokuva, mutta tietysti se on ennen kaikkea Malik Bendjelloulin elokuva. Esikoistaan työstänyt ruotsalainen on valinnut teoksen jokaisen yksityiskohdan, ja hän on ohjaamisen lisäksi käsikirjoittanut, tuottanut, leikannut sekä kuvannut joitakin pätkiä. Tämä vielä mitään, sillä Bendjelloul on myös osallistunut animointiin, musiikin kirjoittamiseen ja hän on suunnitellut vaikuttavat alkutekstit.

Kiitollista onkin, että Searching for Sugar Man on visuaalisestikin kaunis teos. Etenkin alkupuolella ohjaaja käyttää animaatiota ja tyyliteltyjä kompositioita hienolla tyylitajulla antaakseen kertomukselle haluamansa sävyn. Myöhemmin, journalistisemmissa jaksoissa tyyli on asiallisempi, mutta kuvaaja Camilla Skagerström antaa teokselle paljon tyylikkäällä valaistuksellaan. Ohjaaja ja kuvaaja eivät kumpikaan tyydy tavallisimpiin haastattelukonventioihin, mikä yksistään tekee elokuvan ihmisistä kiinnostavia. Ihmisistä, jotka rakastavat kirjoja ja levykauppoja. Ihmisistä, jotka eivät tavoittele viidentoista minuutin kuuluisuutta. Rakennusmiehestä, joka puhuu laajan lukeneisuuden kaunopuheisuudella. Ihmisistä, joita kuuntelee mielellään.

Ihmisistä, joilla on makua kuunnella Rodríguezia ja arvostaa kuulemaansa.

Maailman tuntemattomin ohjaajakuuluisuus

Maailman tuntemattomin ohjaajakuuluisuus

eli

kuka ----u on Wojciech Has?

Helsingin seudun mainioimmassa (ja ainoassa?) leffavisassa Vaasankadun Bar Molotowissa pyydettiin tunnistamaan kuvasta tämä ohjaaja:


Kukaan ei tunnistanut.

Ei se vielä  mitään.

Kukaan ei ollut edes kuullut Wojciech Hasista.

Baarin täydeltä filmifriikkejä eikä kukaan - ainakaan lähipöydissä... - ollut edes kuullut elokuvantekijästä, jonka visan pitäjät olettivat olevan tunnistettavissa VALOKUVASTA, ja joka ei ensi alkuun meinannut löytyä edes Googlesta.

Kuka. Hitto. On. Wojciech Has?

Vuonna 1925 syntyneen ja vuonna 2000 kuolleen puolalaisen suppeahkosta tuotannosta (14 pitkää näytelmäelokuvaa) esitettiin nähtävästi viime syksynä Orionissa kaksi varhaisteosta: Opimmeko rakastamaan? (1963) ja Saragossan salaisuudet (1965). Että tältä pohjalta.

Historian näkökulmasta Has kuuluu siihen loistavaan sukupolveen, joka 50-luvun lopulla lähti nostamaan puolalaista elokuvaa maailmankartalle, mutta Has on syystä tai syyttä jäänyt Andrzej Wajdan, Krzysztof Zanussin, Aleksander Fordin ja muiden varjoon. Sikäli kun edes edellä mainittujen merkkimiesten teoksia löytyy nähtäväksi, on Hasin laita varmasti vielä kehnommin. Ja sikäli kun edes Wajdaa tunnistaa valokuvasta.

Etenkin 60- ja 70-luvuilla Has oli silti "nimi" siinä kuin maanmieskollegansakin. Opimmeko rakastamaan? on kuulemma mestariteos, tähtenään legandaarinen Zbigniew Cybulski, ja Sanatorium pod klepsydra ("Tiimalasiparantola") palkittiin Juryn palkinnolla vuoden 1973 Cannesin filmijuhlilla.

Koska emme tiedä Hasista mitään, jätämme lopuksi lukijan valaistumaan näiden Bolesław Michałekin sanojen äärelle:

Hasin elokuvat muistuttavat valokuvia albumissa, joka on heitetty pois kauan sitten ja joka yllättäen löytyy ullakolta. Ne heijastavat melankoliaa menneisyyteen, niissä on ajan aaveiden charmia, epätavallista, epätodellista ja epämääräistä kauneutta. Niissä elää hiljaisen mietiskelyn rikas sisäinen elämä, oma persoonallisuus ja syvä paneutuminen tietoisuuden kaikkein etäisimpiin sopukoihin. Hasin henkilöt näyttäytyvät heitä ympäröivässä maailmassa katkeruuteen ja ironiaan kietoutuneina, mutta niin, että heidän eleensä ja olemuksensa ovelasti peittävät heidän sisällään kiehuvan ahdistuksen.

Savage Streets (The Movie)

 

Aidommaksi ei lauantai-illan huuma voi mennä, kun istuttaa itsensä katsomaan Linda Blairia tosi toimissa tamperelaisdelegaation fanittaessa äänekkäästi tunnuselokuvaansa: tämä on Savage Streets - The Movie.

Lindaa koston enkelinä hekumoivasti kuvaava Savage Streets kuuluu 70- ja 80-lukujen vigilante-elokuvien aaltoon. Stereotypioihin kuuluu järjen heittäminen vähintäänkin puoliväliin mäkeä, liian paljon tukkaa, karkeasti veistetyt tyypit, halpa eksploitaatio ylipäätään ja ainakin riittävästi väkivaltaa. Näistä lähtökohdista ei synny kuin vahingossa ja Paavin kolmesti siunaamana hyvää, mutta hyvä-huono-akselille ei yleensä edes tähtäillä.

Nämä mielessä pitäen voi Savage Streetsistä löytää parikin mielenkiintoa ylläpitävää seikkaa - enkä tarkoita Lindan paidan alle kätkettyjä eipä-niin-salaisuuksia. Yllättävintä on ehkä Danny Steinmannin ohjauksen energisyys. Liian moniin genre-sukulaisiinsa nähden Savage Streets potkii eteenpäin rivakasti ja intensiivisesti. Jopa käsikirjoituksen ja dialogin tyypilliset riman alitukset jäävät usein peittoon Steinmannin isoja vaihteita käyttävässä cruisailussa. Hahmogallerian tyypit ovat pelkistettyjä, mutta ne maalaillaan sen verran holtittomin värein, että tylsää ei tule.

Toinen merkillepantava seikka liittyy mainitun hahmogallerian pahiksiin, jengiin nimeltä Arvet, jota johtaa täysin vinoon kasvanut taimi nimeltä Jake (Patrick Swayzen ja Kurt Russellin geenipoolista jossain halpislaboratoriossa kasvatettu Robert Dryer). Mielenkiintoista Arvissa eivät ole niinkään heidän tekosensa - Lindan kuuromykän herranterttusiskon (Linnea Quigley) raiskaaminen: paha virhe -, vaan Steinmannin surutta esiin nostama tukahdutettu homoseksuaalisuus Jaken Hitler-kompleksin taustalla. Kun Jake paholaismaisesti pakottaa rookie-jengiläisen Vincen raiskaamaan Linnean, on Jaken omien fantasioiden kohde kaikesta päättäen Linnean sijasta Vince. Jos leffassa olisi yhtään enempää yritystä substanssin suuntaan, voisi näistä kuvioista kehittyä jotain pohdittavaakin.

Mutta ei pelkoa, lajilleen ja aikakaudelleen lojaalisti kaikki substanssi korvataan naisalastomuudella. Sitä riittää. Mikä joko on hyvä tai ei.

Sikäli kuin tällaisia elokuvia voi arvioida "virheiden" diskurssissa, voi John Farnhamin musiikin lisäksi nipottaa vain yhdestä asiasta, ja se on lopputaistelun pitkittäminen. Nimittäin juuri kun Linda on jalkajousiampunut yhtä vaille kaikki jengiläiset täältä ikuisuuteen, on havaittu, että kuvauspäiviä löytyisi vielä eikä pyrotekniikalla ole päästy leikkimään. Siksi yhteenotossa Lindan ja Jaken välillä seuraa juuri liian tarpeeton toinen näytös, jossa Linda onkin yhtäkkiä vikisevä hiiri eikä karjuva tigress. Kunnes löytää sytkän ja kaikki on hyvin taas.

Ja sekin on harmi, ettei viimeiseen kohtaukseen löydetty vielä koko leffan bad ass -rehtorina varastavaa John Vernonia.