Keskiviikkoisten visojemme päätteeksi on syntynyt jonkin asteinen perinne. Yhdessä kerhotoverin kanssa kävelemme samaa matkaa Tampereen yössä kotejamme kohti ja kuinkas muutenkaan, yleensä elokuvasta keskustellen. Muutamanakin iltana minulle on jäänyt keskusteluista pyörimään kysymyksiä ja ajatuksia jopa häiritsevyyteen asti. Mikä on paras brittiläinen elokuva, joka on koskaan tehty? Voidaanko Hitchcockin tai Chaplinin Amerikan tuotokset laskea brittiläiseen perinteeseen? Avautumis-kynnykseni ylitti kuitenkin vasta viimeisin keskustelumme.
Kertasin kävellessämme läpi hiljentyneen Tampereen elokuvia, joita olen viime aikoina nähnyt: Tourneurin Out of the Past, Fordin The Quiet Man, George Stevensin Etäisten laaksojen mies. Toverini silmät välähtivät.
–Etäisten laaksojen mies? Kysyi hän ja jatkoi. -Nyt täytyy kysyä, jotain, mitä elokuvahullulta aina kysytään: Oliko Shane mielestäsi kuollut elokuvan lopussa, kun hän ratsasti auringonlaskuun? Aivoni löivät tyhjää. Tämä ”elokuvahullu” ei muistanut edes koko kohtausta. Äkkiä, keksi jotain, hoin itselleni. Mutta kuitenkin; Etäisten laaksojen miehestä mieleeni oli painunut lähinnä sen hankaluus. Elokuvaa oli vaikea käsitellä länkkärinä, kokemaani aloin ymmärtää vasta lopputekstien aikana.
Etäisten laaksojen mies on vahvasti kiertynyt väkivallan teeman ympärille. Väkivalta, sen syyt vanhakantaista miehisyyttä ja voimaa ihailevassa kulttuurissa ja pitkälle viety ihanteettomuus leimasivat elokuvaa. Asioihin perehtymättä olin laittanut DVD- soittimeen lännenelokuvan pyssysankareista, toveruudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Mitä sain, oli hämmentävä kokemus väkivallan luonteesta, koruttomista, ihanteettomista miehistä.
Maata viljelevä perhe vuorien ympäröimällä preerialla on paikallisen karjanomistajan ja hänen miehiensä terrorin alla. Karjapaimenet tulevat paikalle, he osoittautuvat vanhan käppänän johtamiksi junttireppanoiksi, ja uhkailevat perhettä. Maanviljelijäperheen isä on voimaton. Hän pelkää. Karjapaimenet tallovat hevosillaan perheen kasvimaan ja lähtevät matkoihinsa uhkailuja sadatellen. Hieman tämän jälkeen paikalle saapuu etäisten laaksojen mies, Shane. Shanea näyttelee Alan Ladd, joka kaikista vähiten muistuttaa Clint Eastwoodin rujoa ja miehistä antiheeroshahmoa. Ladd on herkän oloinen, hieman kaksoisleukainen pellavapää. Hahmona Shane ei ole uhkaava, enemmänkin haavoittuva, mies josta näkee ensisilmäyksellä menneisyyden lastin. Hän on ollut pyssymies, ehkä palkkatappaja. Katsoja joutuu päättelemään Shanen menneisyyden hänen tavastaan olla ja suhtautua asioihin. Shane ehdottomasti kieltäytyy väkivallasta, hän muuttuu arastelevaksi ja surullisen vaivaantuneeksi konfliktitilanteen häämöttäessä. Shane, ehkä sovittaakseen vanhoja tekojaan, jää perheen luo. Ja lopulta hän on pakotettu antautumaan väkivallan käytölle. Ainoalle asialle, jossa Shane on oikeasti taitava.
Tarina avautuu kuten lukija voi kuvitella. Hyvä pyssysankari puolustaa siihen itse kykenemättömän yhteisön jäseniä pahoja ulkopuolisia, väkivallalla uhittelevia barbaareja, vastaan. Tarinan aikana luotu jännite purkautuu lopussa väkivallan keinoin.
Shanessa tärkeintä ei ole mitä tapahtuu vaan miten kaikki tapahtumat esitetään. Perheen pieni poika seuraa ihannoivasti Shanea, hän kun vastaa enemmän pyssysankarin, väkivaltaisen oikeudenpuolustajan kuviteltua hahmoa, kuin perheen isä. Haltioituneena pieni poika seuraa, kun Shane olosuhteiden pakottamana löylyttää karjapaimenjengin. Poika on kuin sinisin kiiltävin silmin keskiverto pyssynpaukutteluelokuvaa seuraava yleisön jäsen. Väkivalta haltioittaa pojan samalla tavalla kuin se on katsojia haltioittanut läpi maailman sivun.
Stevens kertoo salaperäisen oikeudenpuolustajan myytin psykologisen realismin keinoin. Elokuva on totuudellinen kuvaus väkivallasta ja siihen sotkeutumaan pakotetuista ihmisistä. Oikealle elämälle uskollisuus oli luultavasti syynä sille, että minun oli vaikea katsoa Shanea. Tai vaikea on ehkä väärä sana. Elokuva teki oloni epämukavaksi, se ei ollut viihdettä, joka suhtautuu ihmissuhteisiin ja väkivaltaan helppoja ratkaisuja ojennellen.
- Oliko Shane mielestäsi kuollut lopussa ratsastaessaan auringonlaskuun? Ymmälläni yritin pelastaa kasvoni ja sopersin epämääräisen emävalheen: hengissä oli juu. En millään pystynyt muistamaan elokuvan viimeistä kuvaa. Toveri tuli hätiin ennen kuin ehdin itseäni möhliä. Lopussa Shane ratsastaa tulitaistelusta haavoittuneena pois kyläpahasesta. Ilmeisestikin elokuvaihmiset ovat väitelleet siitä, että onko Shane kuollut ratsaille vai ei. Jotkut sanovat, että hän retkottaa hevosen selässä henkensä menettäneenä. Toisten mielestä Shane on hengissä ja loppu näin ollen jää avoimeksi hänen kohdaltaan.
Kuriositeetit, oikeat tai näennäiset, ovat mainioita väittelyn aiheita. Onko kahvi parasta maidolla vai ilman? Kumman jalan ristit istuessasi? Aluksi pidin Etäisten laaksojen miehen lopusta käytyä keskustelua kurisioteettina.
Myyttinen pyssysankari, kuten Clint Eastwoodin kostajahahmo elokuvissa Ruoska tai Kalpea ratsastaja, ei ole oikea ihminen. Ei ainakaan näissä Eastwoodin elokuvissa. Hahmo on luotu väkivallan ruumiillistumaksi, metaforaksi oikeudenmukaisesta mahdollisuudesta käyttää voimaa. Pyssysankarin elämä tai kuolema ei ole keskeistä, koska tämä ei ole lihaa ja verta, pyssysankari on hahmo, ruumiillistuma ideasta.
Eastwood on oivaltanut tämän ja tehnyt väkivaltaisesta oikeudenpuolustajastaan maahan laskeutuneen mustan enkelin kaltaisen ylimaallisen hahmon. Eastwoodin langennut kostaja on jatkuvalla matkalla. Hänen lähtönsä tai kuolemansa ei siksi ole järin hetkauttava, koska sen tietää tapahtuvan tarinoiden alkukuvista lähtien.
Shane on kuitenkin ihminen. Hän on traumatisoitunut oikeassa inhimillisessä vuorovaikutuksessa. Shanella on historia, eletty elämä, jonka hän kantaa mukanansa preerialla asuvan perheen luo. Lopussa Shanen täytyy lähteä, koska hän on suorittanut vastahakoisen tehtävänsä loppuun. Hän tietää myös, että suhde perheen äitiin (loistelias Jean Arthur) voi koitua lopuksi perheelle.
Eli: onko Shane elossa Etäisten laaksojen miehen lopussa? Mietittyäni asiaa toivon hänen kuolleen. Shane on väkivallan ammattilainen, loistelias ja nopea tappaja. Hän kärsii tästä faktasta. Ja lopulta ainoa missä hän on hyvä, ainoa mihin hän kykenee, on tappaminen. Jos Shanen elämä jatkuu elokuvan lopussa, hän luultavasti vain ajelehtii niin kauan, että löytää uuden konfliktin ja joutuu tilanteeseen, jossa on käytettävä väkivaltaa.
Näin kävi Eastwoodin vanhentuneelle pyssysankarillekin Armottomassa. Kerran aloitettu väkivallan kierre on vaikea pysäyttää. Jos Shane elää, hän jatkaa väkivallan kierrettään, jos hän kuolee, on kierre hänen osaltaan loppu.
Olen laittanut oheen linkin traileriin Etäisten laaksojen miehestä. Traileri ei ole aivan eduksi elokuvalle, koska se on tehty yleisöjen houkutteluun, ei elokuvan pohjavireen esittelyyn. Sen alussa voi kuitenkin nähdä elokuvan viimeisen kuvan ja miettiä mitä Shanelle lopulta kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti