Kuinka katsoa elokuvia silmät kiinni

Sodankylä-sarja

Viimeiset Sodankylän tuliaiset ovat käsittelemättä, ja niitä yhdistää elokuvan kokeminen siinä epäedullisessa horrostilassa, joka käy tutuksi jokaiselle, joka yrittää saada kaiken mahdollisen irti festareista.

Portugalilaisen mestarin, Manoel de Oliveiran, El extraño caso de Angélica ("Angélican merkillinen tapaus", 2010) valui tämän kirjoittajan silmien editse lauantai-aamuna kello 10. Alla oli yö, jonka unessa vietettyjen tuntien laskemiseen ei tarvitse edes yhden käden kaikkia sormia. Skolimowskin Essential Killing jäi perjantain viimeiseksi, vaikka Janne Kuusen dokumentti Boheemi elää (kello 4.45) kovasti kiinnostikin. Ja vielä 6.30 olisi voinut katsoa viiksetöntä Matti Pellonpäätä Räpsyssä ja Dollyssä (kuinkahan moni siihen näytökseen jaksoi?)

De Oliveira on Elokuvan kansallisaarre, joka yli satavuotiaana ohjaa yhä leffan vuodessa. 30-luvulla aloittanut portugalilainen pisti pökköä pesään seitsemänkymppisenä ja on 80-luvulta lähtien pitänyt ripeää tahtiaan yllä. El extraño caso de Angélica sijoittuu 50-luvulle ja pohtii uskonnon ja tuonpuoleisen kysymyksiä. Sen päähenkilö on portugalinjuutalainen Isaac, amatöörivalokuvaaja, joka saa kutsun syvästi kristillisen suvun kauneimman tyttären ruumiinvalvojaisiin ikuistamaan Angélican muistoihin. Tämän yön jälkeen Isaac alkaa nähdä Angélican hahmon kaikkialla arjessaan.

Ensimmäiset 40 minuuttia luulin seuraavani mestariteosta, ja niinhän itse asiassa teinkin. De Oliveiran kirkkaan yksinkertaiseksi hioutunut tyyli sanoo sanottavansa selkeästi ja ekonomisesti, kaunein, puhtain kuvin, ja tarina puhuttelee. Samaan aikaan koin käytävän yksityistä sotaa rauhallisen tempon ja pahasti univelkaisten silmäluomieni välillä enkä tiedä, kumpi voitti. Teoksen abstrakti jälkimmäinen puolisko olisi joka tapauksessa vaatinut virkeämpää olotilaa kirkastuakseen: siinä Isaacin unet alkavat sekoittua todellisuuteen ja meno käy hilseen ylittäväksi. Päällimmäiseksi mieleen jäi pariin kertaan kankaalla vieraileva maata kuokkivien miesten ryhmä ja heidän koruton, sykähdyttävä laulunsa.

Toinen univelasta kärsinyt kiinnostavuus oli Apitchatpong Weerasethakulin kiehtova Loong Boonmee raleuk chat ("Setä Boonmee, joka muistaa menneet elämänsä", 2010), joka päätti omalta osaltani Sodankylän 2011 sunnuntain iltapäivässä.

Elokuvan koruttomuudessa voi hyvin nähdä sukulaisuutta de Oliveiran tyyliin: kuvat ovat kiehtovia, mutta yksinkertaisia. Tätäkään ei ollut missään nimessä helppo seurata vajavaisessa vireystilassa. Ohjaajan selitykset elokuvan kuusiosaisesta rakenteesta eri toteutustapoineen eivät avautuneet, pikemminkin elokuva vaikutti harvinaisen yhtenäiseltä. Pääteemaksi kohoaa kuoleman käsitteleminen parantumattomasti sairaan Boonmeen kautta. Ohjaaja tuo tarinaan myös yliluonnollisen elementin, kun keskushenkilön edesmenneet läheiset tulevat vierailulle. Lopulta on helppo olettaa, että tämä elokuva vain hyötyy uusista katseluista.

Sodankylässä avautui myös mahdollisuus nähdä kaksi kotimaista uutuusteosta, jotka selittämättömästi olivat jääneet näkemättä. Näistä Pirjo Honkasalon ITO - kilvoittelijan päiväkirja tuotti varsinaisen yllätyksen osoittautumalla viime vuoden parhaaksi pitkäksi kotimaiseksi. Iso osa elokuvan viehätystä juontuu sen päähenkilön, aiemmin nyrkkeilyä harrastaneen buddhalaismunkin, olemuksesta ja ilmeikkäistä kasvoista. Honkasalo kuvaa kauniisti kuvatussa ja rakennetussa kokonaisuudessa nuoren, epätyypillisen miehen sisäistä ja ulkoista maailmaa musertavassa urbaaniympäristössä, ja löytää tien poikkeuksellisen lähelle aihettaan. Tämä on Honkasalon paras elokuva.

Kun taas Hyvä poika ei ole Zaida Bergrothin paras elokuva. Silti se on toki keskimääräistä antoisampi suomalainen näytelmäelokuva. Hyvä poika lukeutuu kuitenkin ennemmin kokeilujen kuin valmiiden lopputulosten joukkoon. Eniten se kärsii siitä, että Elina Knihtilä epäonnistuu harvinaisen vaativassa roolissaan niin, ettei siitä oikein tahdo näyttelijää syyttää. Leila Manner on rooli, joka eläisi paremmin teatterin lavalla. Näyttelijä Manner teeskentelee lähes kaiken myös oikeassa elämässään eikä Knihtilä sen paremmin kuin Bergrothkaan löydä oikeaa tasapainoa tämän dilemman esittämiseen. Vastapainona on Leilan keskenkasvuinen poika Ilmari (Samuli Niittymäki), josta keriytyy kuin varkain viime vuosien kiehtovin suomalainen valkokangashahmo, sosiopaatti olosuhteiden puristuksessa.

Maailman pohjoisin leffavisa

Lauantai

1. Mitä paikkaa Aki Kaurismäki pelaa perinteisissä Sodankylä vs. Muu maailma -jalkapallo-otteluissa?
- Maalivahtia
2. Mikä seuraavista ei kuulunut v. -86 Sodiksen Uutta elokuvaa -sarjaan? A) Kurosawan Ran B) Tarkovskin Uhri C) Greenawayn ZOO D) Bressonin Raha

- D
3. Missä isossa asiassa ollaan elokuvissa Ihmispeto, The Narrow Margin ja Paluu tulevaisuuteen 3? Vastaus on samalla Peter von Baghin uusimman kirjan nimi.

- Junassa

4. Mikä on Atom Egoyanin aution saaren leffa?

- Jesus Christ Superstar
5. Minkämaalaisiksi seuraavat näyttelijät ovat syntyneet? A) Basil Rathbone B) Bela Lugosi

C) Jackie Weaver (3 pt.)
- A) Etelä-Afrikka B) Unkari/silloinen Itävalta-Unkari C) Australia
6. Kenen elokuvaan perustuu Wes Cravenin kauhuleffa Last House On The Left?

- Ingmar Bergmanin
7. Mikä vuoden – 87 teos merkitsi kansainvälistä läpimurtoa Souleymane Cissélle?

- Yeelen
8. Kenen ohjaajan 60-luvun teoksia ovat Tatuoitu loppuelämän, Tokion rakkikoira ja Tehtävänä murha?

- Seijun Suzukin
9. Musaa: Elokuva ja säveltäjä? (2 pt.) – Cannibal Holocaust, Riz Ortolani
10. Musaa: Elokuva ja esittäjä? (2 pt.) – Kolmas mies, Anton Karas
---
11. Kuka seuraavista on ollut Festivaalin vieraana? A) Milos Forman B) Werner Herzog C) Ken Loach D) Chris Marker
- A
12. Atom Egoyan on yksi tämänvuotisista vieraista, mutta kuka oli edellinen kanadalaisvieras Festivaaleilla?
- Denys Arcand, 2002
13. Kenelle annettiin Sodankylä-palkinto viime vuonna?
- Anssi Mänttärille*
14. Kenen ohjaajan uraa uurtaviin teoksiin kuuluvat Meshes of the Afternoon, Witch's Cradle ja Ritual In Transfigured Time? (1 pt.)

- Maya Derenin
15. Mikä on valkoinen timantti Werner Herzogin samannimisessä dokumentissa? (1 pt.)
- Ilma-alus, zeppeliini
16. Minkä arvoista aatelista Burt Lancaster esitti Tiikerikissassa? (1 pt.)
- Ruhtinasta
17. Millä nimillä nämä näyttelijät tunnetaan paremmin? A) Marion Morrison B) Krishna Banji C) Allan Konigsberg (3 pt.)

- A) John Wayne B) Ben Kingsley C) Woody Allen
18. Video: Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)

- Kultaiset korvarenkaat/Madame de…; Max Ophüls
19. Video: Elokuva ja ohjaaja? (2 pt., 49.34-51 TAI 5.00->)

- Andrei Rublev, Andrei Tarkovski
20. Video: Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)

- Shokkikäytävä, Sam Fuller

* Mänttäri oli iloista kyllä paikalla ja sai kanssakilpailijoiden suosionosoitukset

Olosuhteita

Sodankylä-sarja

Sodankylä sijaitsee toista sataa kilometriä napapiirin pohjoispuolella. Yöttömän yön aika kestää touko-kesäkuun taitteesta heinäkuun puoliväliin.

Se ei tarkoita, että Sodankylään matkaava pääsisi näkemään auringon keskiyöllä.

Pohjoisen elokuvafestivaaleille matkaavia eniten askarruttavimpiin kysymyksiin kuuluvat sääolot. Ne voivat olla mitä vain. Kolikon osoittaessa kruunaa, Sodankylän taivas on kirkas ja Kitisenjoen rannalla lämmintä vuorokauden läpeensä. Klaavapuolelta löytyy sadetta, kylmää, hyttysiä ja pilvipeite niin paksu, ettei kuuluisaa auringonlaskuttomuutta juuri pääse kokemaan. Vuonna 2011 kolikko kopsahti useimmiten klaavapuoli ylöspäin. Silloin Lapin ilma haisee hyttys-sprayltä, teltoissa hytistään tuntikausia ennen nukahtamista ja kotiin päästyä virutaan lohduttomassa flunssassa. Viisas matkalainen ottaa mukaan ainakin yhden paksun paidan, sanoi sääennustus mitä tahansa.

Sodankylässäkään ei pääse pakoon pussin rapistelijoita. Yllättävän usein siellä voi törmätä myös läpi elokuvan kuiskuttelijoihin. O tempora, o mores. Ehkäpä festivaaleilla pitäisi hiljalleen siirtyä kännykköiden vastaisesta kampanjoinnista toisten huomioon ottamisen puolesta pamfletoimiseen? Kuulutuksissa muistutettaisiin vastuusta muita elokuviin tulleita kohtaan ja häirittyjen oikeudesta fyysiseen protestointiin.   

Yllättävää kyllä, Sodankylässä ei osata kahden projektorin vaatimia yliheittoja. Etenkin alkupuolella festivaaleja näytös näytöksen perään sujui konehuoneen puolella työharjoittelun merkeissä. Klassikkoelokuvien kopioiden suhteen on aina oltava avarakatseinen. Tänä vuonna Nicholas Rayn kaksi elokuvaa, Katkera voitto ja Nuori kapinallinen, edustivat kunnoltaan huonointa osastoa. Katkera voitto jopa katkesi kerran, ja Nuori kapinallinen hätkähdytti, kun kuuluisan veitsitappelu planetaariolla -kohtauksen alkaessa kopiosta katosivat liki kaikki värit. Tällaiset tapaukset kuuluvat enemmän tai vähemmän asiaan.

Ensikertalainen Sodis-kävijä voi myös odottaa joutuvansa opettelemaan neljän esityspaikan persoonallisia kommervenkkejä. Lapinsuu on ainoa aito elokuvateatteri, ja siellä on mukavimmat penkit istua - mutta muiden kolmen paikan lailla ei mitään tukea niskalle. Lisäksi siellä voi huonon sään vallitessa tulla yllättävän kylmä. Ison Teltan suhteen on otettava huomioon, että siellä järjestetään suosituimmat näytökset. Niinpä asiaan kuuluu jonottaminen, parhaimmillaan jopa tuntiin venyvä. Tähän vaikuttaa sekin, että Telttaa halkovat tukipylväät, jotka asettuvat monessa paikassa muitta mutkitta katsojan ja valkokankaan väliin. Pienessä Teltassa olosuhteet ovat samat, mutta esteettömiä paikkoja on vielä vähemmän. Jollei omaa tutkimusmatkailijan henkeä, kannattaa yleensä sijoittua ensimmäisille riveille. La dolce vitan näytöksessä Koululla koettiin puhutteleva ilmiö: italiankielinen elokuva tekstitettiin elektronisesti englanniksi valkokankaan alapuoliselle tekstityskankaalle, joka jäi monilta edessä istuvien peittoon. Niinpä monet ryntäsivät lattialle katsomon viereen ja eteen. Otettakoon opiksi.

Legndaarisen Seita-baarin suljettua ovensa, uudesta Festivaaliklubista koetettiin tehdä Sodishengen uusi keskus. Terassia lukuun ottamatta festarikansa ei vielä avosylin ottanut uutta paikkaa omakseen, mutta viikonlopun myötä saatiin lupauksia paremmalle menestykselle ensi vuonna. Koulun kahviteltta on aina suosittu, tänäkin vuonna huolimatta melko viheliäisestä säästä. Erityisen miellyttävä paikka teehetkelle tai lounaalle on Festariklubia vastapäätä sijoittuva Kammari, jonka terassilla voi käydä elokuvahenkistä keskustelua vaikkapa paikallisten poliisien kanssa. Heillä on muuten festaripäivinä hyvin vähän töitä, vaikka paikkakunnan väkiluku kolminkertaistuu.

Mitä tulee Sodankylään matkustamiseen, Monroe oli liikkeellä autolla, mikä on nautittava tapa reissata. Paluumatkaan liittyen: tulimme Tampereelle Seinäjoen kautta, jossa oli juuri päättynyt Provinssirock. Niinpä kuskimme puhallutettiin kahdesti parin sadan metrin matkalla. Mutta jos haluaa lyhentää matka-aikaa, lentokoneella pääsee joko Rovaniemelle tai Kittilään. Loppumatkan voi tulla joko bussilla tai tilataksilla. Jälkimmäinen on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, sillä festaripäivinä se yleensä tulee täyteen ja maksettavaksi jää vain 10-15 euroa.

Maailman pohjoisin leffavisa

Perjantai

1. Ketkä Sodiksen aamukeskusteluissa vierailleet ovat voittaneet Kultaisen Palmun kahdesti? (2pt.)
- Emir Kusturica ja Dardennen veljekset
2. Kuka muusikko sai historian ensimmäisen Sodankylä-palkinnon?
- Anssi Tikanmäki
3. Kuka seuraavista ei ole ollut Festivaalin vieraana? A) Alain Resnais B) Béla Tarr C) Miklos Jáncsó D) Thelma Schoonmaker
- B
4. Kenen apulaisohjaajana Jafar Panahi aloitti uransa?

-   Abbas Kiarostamin

5. Ketkä olivat Rita Hayworthin ja Gene Tierneyn kuuluisimmat roolihahmot? (2 pt.)

- Gilda ja Laura
6. Kenen edesmenneen ohjaajan käsikirjoituksesta Tom Tykwer ohjasi elokuvan Heaven?

- Krzysztof Kieslowskin
7. Mikä oli John Waynen urheilulaji Vaiteliaassa miehessä?

- Nyrkkeily
8. Kuka Nobel-kirjailija lukee selostustekstin Joris Ivensin dokumenttiklassikkoon Espanjan maa?

- Ernest Hemingway
9. Musaa: Elokuva?

– How the West Was Won/Näin kesytettiin villi länsi
10. Musaa: Esittäjä, elokuva ja pääosa? (3 pt.)

– Scott Walker, WUSA, Paul Newman
---
11. Kuka seuraavien elokuvien ohjaajista ei ole ollut Sodankylän vieraana? A) Tango & Cash B) Imperiumin vastaisku C) Dracula nousee haudasta D) Salaisuuksia ja valheita
- D
12. Mikä oli Lapinsuun alkuperäinen nimi?
- Kuvakota
13. Kuka Sodis-vieraista on voittanut eniten Oscareita?

- Francis Ford Coppola, 5 kpl
14. Millä nimillä tunnetaan paremmin seuraavat näyttelijät? A) Archibald Leach B) John Carter C) Maurice Micklewhite (3 pt.)

- A) Cary Grant B) Charlton Heston C) Michael Caine
15. Millä tavalla vammaisena Stanislav Rostotski ohjasi mm. elokuvat …ja ilta oli rauhaisa sekä Bim, mustakorva?

- Hän oli menettänyt toisen jalkansa II maailmansodassa
16. Kuka näyttelijä pystyy lyömään tiskiin sellaiset klassikot kuin Asvalttiviidakko, Johnny Guitar, The Killing, Tohtori Outolempi ja Pitkät jäähyväiset?

- Sterling Hayden
17. Mikä luonnonilmiö huipentaa Buster Keatonin elokuvan Laiva-Kalle nuorempi?

- Pyörremyrsky
18. Ääninäyte: Elokuva, ohjaaja, miesnäyttelijä? (3 pt.)

- Katsastus, Matti Ijäs, Vesa Vierikko

19. Video: Elokuva, ohjaaja ja pääosa (3 pt.)

 – Fitzcarraldo, Werner Herzog, Klaus Kinski
20 Video: Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)

– Rio Bravo, Howard Hawks

Klassikoita ja anarkiaa

Sodankylä-sarja

Sodankylän elokuvajuhlat on omalla kentällään ainoa tietämäni festivaali, jolla törmää hiuksia harmauttavaan tilanteeseen, jossa pitää valita Scorsesen, Egoyanin ja Fellinin väliltä. Lauantai-illassa yhdeksän tienoilla tämä oli hapanimelää todellisuutta, kun Lapinsuussa alkoi Scorsesen Elia Kazan -essee Letter to Elia, Pienessä Teltassa Egoyanin Family Viewing ja Koululla Fellinin La dolce vita. Vaikka valinta osui lopulta helposti viimeksi mainittuun, ei leffaintoilijan asema ollut kadehdittava.

La dolce vitan puolesta puhui tietysti moni seikka. Sen legendaarisesta maineesta puhumattakaan, painoi vaakakupissa tieto, että kopio oli vasta restauroitu, ja lisäksi - en ollut aikaisemmin tätä jättiläistä nähnyt. Toisaalta asiaan liittyi tiettyjä varauksia, joista merkittävin on se yllättävä seikka, että Federico Fellini ei kuulu minua puhuttelevimpiin ohjaajiin. Kun 8 ½ muutama vuosi sitten palasi kankaille, kävin katsomassa sen kerran ja sitten vielä toisen varmistaakseni ensimmäisellä kerralla kokemani. Mikä oli aika vähän. Vaikuttaa siltä, että eloisalla Adrianmeren lapsella ja introvertillä järvisuomalaisella on aika vähän keskinäistä kosketuspintaa. Siksi tunnen olevani Fellinin elokuvien äärellä kuin rantakivellä istuva turisti, joka seuraa ohi lipuvan luksusjahdin kulkua kannella juhlivine ihmisineen. Mikä voi olla kyllä hyvinkin kiinnostavaa.

Ihana elämä on muutamaan osaan jaettu kolmituntinen kuvaelma bon vivant -kansan sielunmaisemasta. Keskushenkilö on Marcello Mastroiannin mestarillisesti esittämä toimittaja, joka ei ole aivan niin rikas kuin ystävänsä, mutta joka kuuluu osana kalustusta joka juhlaan. Hänen kauttaan Fellini tutkii toisen maailmansodan jälkeisen Italian uusrikkaiden turhamaista ja omituisen merkityksetöntä elämää. Ensimmäisessä osassa satiiri kohdistuu lisäksi erityisen terävästi paparazzeihin, jotka piirittävät Anita Ekbergin eläväisesti hahmottamaa filmitähtöstä. Puolen vuosisadan perspektiivistä käsin tuntuu hieman omituiselta (ja lievästi sovinistiselta), että kaikista La dolce vitan kohtauksista Ekbergin puolikylpy suihkulähteessä on nostettu elokuvan kuuluisimmaksi jaksoksi, sillä kunniaksi Fellinin taidoille elokuvantekijänä tuo jakso ei nouse minään selvänä kohokohtana kokonaisuudesta. Elokuva on kerronta- ja kuvausteknisesti erinomaista työtä alusta loppuun. Ja se restauroitu kopio, se oli jotain huumaavaa. Luchino Viscontin Tiikerikissan - josta ehdin kurkistaa vain muutaman minuutin muiston - kopio oli vielä hurjempi: mikään tämän päivän uunituore filmiprintti ei näytä niin hyvältä.

Amerikkalaisista mestareista muistettiin Samuel Fulleria ja Nicholas Rayta. Viimeksi mainitun molemmat esitykset painuivat lämmöllä mieleen. Nuori kapinallinen ja Katkera voitto ovat molemmat puhdasta ohjaajan elokuvaa, joiden ymmärtämiseen ei pelkkä käsikirjoituksen lukeminen riitä. Mustavalkoinen Katkera voitto oli ohjauksena ehkä vielä hienompi kuin muutama vuosi myöhemmin valmistunut Nuori kapinallinen. Mutta Nuori kapinallinen on ollut jo puolen vuosisataa pyhä elokuva monista muista kuin ohjauksellisista syistä. Sillä vaikka se on monissa kohdin jo vanhanaikainen ja vaikka etenkin James Dean on selvästi liian vanha high school -opiskelijan rooliinsa, nuoruuden kuvauksessa on herkkyyttä ja aitoutta, jota missään tuon ajan elokuvissa ei muutoin yksinkertaisesti ole. Deanin, Sal Mineon ja Natalie Woodin yhteisissä kohtauksissa on lämpöä, jonka vain Rayn vaistoilla varustettu ohjaaja pystyi vangitsemaan, ja Nuori kapinallinen koskettaa vielä tänäänkin.

Kaikkien aikojen sotakuvausten joukkoon kuuluva Katkera voitto edelsi jossakin mielessä Kubrickin Kunnian polkuja - eikä ole juuri pekkaa pahempi. Molemmat ovat sotatilanteiden lavastamisen sijaan tapa- ja luonnetutkielmia, moraliteetteja, joissa tutkitaan kateutta ja ylpeyttä petoksen moottorina. Jos Katkera voitto häviääkin Kunnian poluille voimassa ja kristallisessa ironiassa, se tarjoaa tilalle kauneutta ja liki selittämätöntä monimerkityksisyyttä. Tämä elokuva ja sitä edeltänyt He elävät öisin riittävät todistamaan, että Nicholas Ray on amerikkalaisen elokuvan suurimpia runoilijoita, jolla oli ainutlaatuiseksi luonnehdittava kyky valottaa yhä uusia kerroksia ihmisten välisissä suhteissa. Katkeran voiton peruskuvio lähentelee banaalia. Kaksi upseeria määrätään Libyassa samaan tehtävään. Molemmat rakastavat samaa naista, mistä aiheutuu melodraamaa. Kuten sanottu, pelkkä käsikirjoitus ei enää riitä, Katkera voitto on elokuvan, ei minkään muun taiteen, mestariteos. Pääosissa nuori Richard Burton pelaa upeasti yhteen unhoon jääneen, fantastisen Curd Jürgensin kanssa.

Elokuvajuhlien anarkistisimmat elokuvat tulivat Puolasta ja Kreikasta. Niiden tekijät eivät voisi paljon enempää erota toisistaan.

Viime syksyn kaksinkertainen voittaja Venetsiasta, Essential Killing, on lähtöisin veteraaniohjaaja Jerzy Skolimowskin (Sodis-vieras v:lta -97) päästä. Seitsemänkymppinen tervaskanto on joitakin aikalaisiaan hiljaisemmalla liekillä hauduttanut vaikuttavan uran. Ensi töikseen hän kirjoitti Andrzej Wajdan Yön leikit. 23-vuotiaana Skolimowski kirjoitti Roman Polanskin esikoiselokuvan Veitsi vedessä. Pitkin 60- ja 70-lukuja hän loi jo kansainvälistä uraa: esim. Jean-Pierre Leaud'n tähdittämä Lähtö (1967) toi Berliinin tuliaisina Kultaisen Karhun ja Alan Batesin pääroolittama Huuto (1978) palasi Cannesista Grand Prix'n voittajana. Vasta 80-luvulla Skolimowski teki tunnetuimman elokuvansa Kuutamokeikka, tähtenä Jeremy Irons. Entäpä näyttelijä-Skolimowski? Miten olisi Cronenbergin Eastern Promises? Katsokaapa, kuka esittää Naomi Wattsin setää.

Pari vuosikymmentä taukoa pitänyt Skolimowski on nyt ohjannut parin vuoden sisään kaksi elokuvaa. Puolassa hiljattain kaikki alan tärkeimmät palkinnot vienyt Essential Killing on leimallisesti elokuva, joita yli seitsemänkymppiset eivät tee. Se on tiukka ja intensiivinen toimintaelokuva ja kaiken huipuksi pohjimmiltaan (essentially) mykkä. Sen päähenkilöllä, Vincent Gallon heittäytyvästi esittämällä afgaanisissillä, ei ole ainuttakaan vuorosanaa. Koko elokuva on yksi pitkä kujanjuoksu tämän sissin paetessa vieraassa ympäristössä hellittämättömiä takaa-ajajiaan mielipuolisuuden rajalla. Kotimaassaan liittoutuneiden vangiksi jäävää Mohammedia kuskataan guantanomaisen välipysähdyksen jälkeen kohti NATOn tukikohtaa Puolassa, kun sattuman kautta avautuu mahdollisuus pakoon. Essential Killing ei tarjoa katsojalle ilmaiseksi avaimia tulkintaan, se sanoo sanottavansa suoraan toiminnan kautta. Elokuva on poikkeuksellisen lahjomaton, edeten yhä hurjempiin kiirastulen lieskoihin, kunnes kohtaaminen pienen vauvan äidin kanssa saa Mohammedissa jotain ratkeamaan: kohtaukseen sisältyy hätkähdyttävää raflaavuutta.

Vastaavasti Dogtoothin ohjaaja Giorgos Lanthimos on vielä alle nelikymppinen. Elokuvan esitelleen Lanthimoksen työkaverin mielipiteeseen on helppo yhtyä: Dogtooth on täydellisellä varmuudella historian oudoin Oscar-ehdokas. Se kilpaili tänä vuonna Susanne Bierin Koston kanssa Parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa. Mikä siitä tekee sitten oudon? No, minä en ainakaan ole koskaan kuullut Oscar-ehdokkaasta, jossa on simuloimaton seksikohtaus. Kahden sisaruksen välillä. Lisäksi Dogtoothissa on pelottavan aidon näköinen - mutta todistettavasti lavastettu - kissantappokohtaus (tappovälineenä puutarhasakset) ja uskottavan autenttiseksi naamioitu hammaskaluston hakkauskohtaus. Entä lopullinen punchline? Dogtooth on komedia.

Jahka sana kiirii, Dogtoothista tulee varmasti leffafriikkien kulttilemmikki. Se on taidokas, äärimmäisen omaperäinen musta komedia sairaista perhesuhteista, joiden aiheuttajina ovat häiriintyneet, lapsiaan pakkomielteisesti kontrolloivat vanhemmat. Lähes koko elokuva tapahtuu perheen omakotitalossa, jossa Lanthimos kehittelee performanssitaidetta lähestyviä ideoitaan. Elokuvan voi tulkita pasolinimaisena tutkielmana repressiivisen, ahdasmielisen yhteiskunnan lannoittamista perversioista. Hauskempaa on silti seurata edessä istuvan sätkähtelyä penkillään.

Mutta kuka selittäisi, miten Dogtooth selvitti Oscar-seulan? Elämme ilmeisesti lopun aikoja.

The League of Extraordinary Gentlemen

Sodankylä-sarja

Keskiyön auringon elokuvafestivaalin selkäranka on kaikkien 26 vuoden ajan ollut sarja aamukeskusteluja, legendaksi kasvanut instituutio, jossa festivaalijohtaja Peter von Bagh jututtaa parin tunnin ajan tapahtuman kansainvälisiä ja joskus kotimaisiakin päävieraita. Ottaen huomioon minkälaisena elokuvasivistyksen periferiana Suomi on sinnikkäästi pysynyt, nämä keskustelut ovat lähes anakronistinen anomalia, kuin vehreä keto jäisen tundran keskellä. Kitisenrannan koulun juhlasalissa kuultujen elokuvantekijöiden nimilista aiheuttaa kovanahkaisimmassakin cinefiilissä huimausta ja sydämentykytystä, vieraisiin kun lukeutuvat mm. Francis Ford Coppola, Claude Sautet, Milos Forman, Jacques Demy, Agnes Varda, Abbas Kiarostami, Dardennen veljekset, Emir Kusturica, Thelma Schoonmaker ynnä muita ynnä muita. On sekä täysin absurdia että heleän runollista, että näitä oman taiteensa mestareita on mahdollista kuulla Suomen rajojen sisäpuolella vain kaukaisessa Sodankylässä, tosiasia mikä ei ole jäänyt festivaalien järjestäjiltäkään kommentoimatta. Von Baghin viimeistä edellinen kirja Sodankylä, ikuisesti pohjautuu näiden aamukeskustelujen antiin samoin kuin hänen viimeisin, samanniminen ohjauksensa - joka, sivumennen sanoen, on kertakaikkisen loistava.

Sodiksen arvokkain perinne jatkui siten tänäkin vuonna neljällä vierasesittelyllä. Näiden antoisien aamukeskustelujen muoto on aina sama (milloin keskustelijana ei ole Andrei Kontshalovski). Saliin pyrkivistä alkaa muodostua jono puoli kymmenen tienoilla, keskustelijat saapuvat kymmeneltä aplodien säestämänä, istuvat alas, ja von Bagh aloittaa (usein tervehtimättä) kysymällä aina saman kysymyksen: mikä oli ensimmäinen elokuvamuistosi? Ensimmäiset kysymykset liittyvät lapsuuteen, ja pitkin keskustelua vieras saa niin paljon tilaa kuin haluaa käyttää. Viimeinen kysymys on niistä kuuluisin: minkä elokuvan ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Tähän klassiseen kysymykseen saatiin tänä vuonna erityisen odottamattomia vastauksia. Keskustelu päättyy enemmän tai vähemmän tasan kahdeltatoista, ja seuraavana koululla esitetään jokin vieraan elokuvista tämän alustamana.

MICHAEL CHAPMAN

Erityisesti Martin Scorsesen kuvaajana ohjaajan pääteoksissa Taksikuski ja Kuin raivo härkä laakerinsa niittänyt 75-vuotias ammattilainen esiintyi torstaina pirteänä ja rentona viimeisen päälle täyteen pakkautuneessa salissa. Pitkän uran jälkeensä jättänyt, perusolemukseltaan mutkaton duunari on toiminut eläkeiässä myös opettajana, mutta ei itse luota filmikouluihin ammattitaidon kehittäjänä. Pitkään huippuluokan kameraoperaattorina toiminut Chapman on tallentanut mm. Kummisedän (Gordon Willisin alaisuudessa) ja Tappajahain. Operaattorin ammattia rakastanut Chapman otti kuvaajan meriitin ensimmäisen kerran Hal Ashbyn pienen budjetin elokuvassa Saattokeikka. Taksikuskia syvällisiä analyyseja muuten välttävä Chapman avasi kuulijoille hyvin kiintoisasti osoittamalla Paul Schraderin skenaarion perustuvan kansantarun variaatioon: pohjalta on löydettävissä modernisoitu ihmissusitarina. Tässä keskustelussa koettiin myös koko tämänvuotisen Sodiksen leuat loksauttavin hetki. Jos pitäisi keksiä viimeinen asia, minkä näissä pidoissa odottaa kankaalta näkevänsä, Michael Jacksonin musiikkivideo Bad olisi aika lähellä sitä. Scorsesen tilaustyönä ohjaama ja Chapmanin rahasta kuvaama tajunnanräjäyttäjä sai säestyksekseen kuvaajansa mielettömän hohotuksen, joka puolestaan sai salin repeämään: "Have you seen it? It's ludicrous!" Ei unohdeta Chapmanin kuvaustöistä myöskään Andrew Davisin hittiä Takaa-ajettu, joka on muiden meriittiensä ohella Tampereen kaupunginkirjaston historian lainatuin dvd. Chapman avasi myös tämänvuotisen kilpailun oudoimmasta aution saaren elokuvasta valitsemalla Abbott & Costello Meet Frankensteinin (sidekickeinaan Rio Bravo ja Viimeiseen hengenvetoon): "It's one of the all time great movies. It has the line: 'Dying is easy - comedy is difficult'. Which is true. Comedy is hellishly difficult". Niinpä, kuten von Baghkin totesi, on Chapman ollut kuvaamassa silmiinpistävän monia syvästi surullisia elokuvia.

ATOM EGOYAN

Ensi kuussa 51 vuotta täyttävä, armenialaiset sukujuuret omaava kanadalainen ohjaa ja kirjoittaa älyllisiä, kuulaita ja monitasoisia draamoja perhesuhteista, seksistä, väkivallasta, tragedioista ja totuuden suhteellisuudesta. Teatterista oppinsa hakeneen Egoyanin visuaalinen tyyli on usein säväyttävän omaperäistä, rikasta ja hillittyä, täynnä muodon uudelleen keksimistä. Silti hänen viimeinen maahantuontinsa Suomeen on jo kuuden vuoden takaa. Tarkkaan sanansa valitseva, tyynesti omasta työstään puhuva Egoyan näytti keskustelun aikana kolme itse valitsemaansa pätkää varhaisista töistään, jokainen niistä välittömästi innostava: Perhe joka hajosi, Gross Misconduct ja Kalenteri. Viimeksimainittua Egoyan ilmaisi pitävänsä itse ehkä parhaana työnään - Armeniassa kuvatun teoksen tekeminen maksoi 80 000 dollaria, ja se oli niin vakuuttava, että Venetsiassa toimittajat luulivat sitä dokumentiksi Egoyanin ja tämän vaimon (jotka näyttelivät pääosat) avioliiton hajoamisesta. Koska elokuvafestivaalit ovat eksistentiaalinen sarja valintoja, minulta jäi käyttämättä kaikki tilaisuudet Egoyanin elokuvien näkemiseen, mikä harmittaa syvästi. Keskustelussa vallitsi ajoittain hieman unelias tunnelma päävieraan räsikähtelemättömän persoonan vuoksi, mutta virtapiikiksi kohosi jutustelu Egoyanin oman, armenialaisen elokuvafestivaalin tiimoilta. Ohjaajan sanojen mukaan siellä ei ole lähellekään Sodankylää vastaavia projisointimahdollisuuksia, mutta spirittiä sitäkin enemmän. Von Baghin muotoilun mukaan Egoyan on ymmärtänyt seuraavan kaavan syvän totuudellisuuden: Elokuvafestivaalit = Kotivideoita ja Alkoholia. Aution saaren elokuvan valinta oli helppo: Jesus Christ Superstar.

SOULEYMANE CISSÉ

71-vuotiaan malilaisen elokuvat - ja melkein koko keskustelu - jäivät myös edellämainitun eksistentiaalisen maelströmin jalkoihin. Cissé on senegalilaisen Ousmane Sembenen ohella mantereensa merkittävin elokuvantekijä - tässä yhteydessä rajataan nyt pois Egypti, Tunisia ja Etelä-Afrikka. Silti hänen tuotantonsa käsittää vuodesta -73 lähtien vain seitsemän nimikettä. Niistä kuuluisin on vuoden -87 Yeelen, joka voitti Cannesissa tuomariston erikoispalkinnon. Tältä kommentaattorilta jäi keskustelu kuulematta viimeistä varttia lukuun ottamatta, sillä vaikka aamukeskustelut ovatkin Sodiksen ohittamattominta herkkua, kallistui vaaka tällä kertaa 102-vuotiaan portugalilaismestari Manoel de Oliveiran Strange Case of Angelican hyväksi. Ikäistään kymmenisen vuotta nuoremmalta vaikuttanut Cissé keskusteli kauniilla ranskalla mm. elokuvantekemisen loputtomista ongelmista kotimaassaan. Aution saaren elokuvaa hän ei osannut varsinaisesti valita, mutta päätyi tässä yhteydessä pari päivää aiemmin Sodankylässä nähtyyn Sepitkon ja Smirnovin The Beginning of an Unknown Eraan.

APITCHATPONG WEERASETHAKUL

Ei se niin vaikea nimi ole, kun sen on muutaman kerran eteensä kirjoittanut. Silti von Bagh ei lähtenyt edes yrittämään, mutta selvensi kuitenkin, että Apitchatpong on joistakin käsityksistä poiketen etunimi. Vasta nelikymppinen, ensin arkkitehtuuria, sitten myöhemmin visuaalisia taiteita Chicagossa opiskellut thaiohjaaja nousi maailmankuuluksi, kun Tim Burtonin johtama tuomaristo palkitsi Kultaisella palmulla yliaistillisia elementtejä sisältäneen Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Livesin. Samaan aikaan, kun Weerasethakul nouti palkintonsa, hänen kotimaansa oli kansannousun myllerryksissä, ja ohjaajan mielessä oli ennen muuta huoli hänen perheensä hyvinvoinnista. Keskustelu oli antoisa siinä missä muutkin, mutta festivaalin viimeisenä päivänä univelan ja ujohkon, vaikka selkeäsanaisen ohjaajan kohtaaminen teki tunnelmasta erityisen uneliaan. Välillä tuntui kuin olisi seurannut toimintaelokuvaa - hidastettuna. Ohjaajan vanhemmat olivat liberaaleja taiteilijoita kumpikin, mikä jo yksistään tuntui selittävän monta seikkaa. Voimakkaita vaikutteita amerikkalaisesta kokeellisesta elokuvasta saanut lahjakkuus on saavuttamastaan huomiosta huolimatta vasta uransa alkuvaiheissa. Hänen tyylinsä on hyvin naturalistista, paisuttelematonta ja kaunista, mutta usein siihen on sekoittunut erikoisia aineksia, kuten astraalisia olentoja ja omalaatuisia muotoratkaisuja: Blissfully Yoursissa alkutekstit pamahtavat kankaalle tunnussävelmän saattelemana noin 50 minuutin kohdalla, minkä jälkeen minulta menivät konseptit niin sekaisin, että jouduin lähtemään pois (univelalla oli myös osuutensa). Keskustelu oli tämänvuotisista lyhyin, ja sen päätteeksi Weerasethakul valitsi empimättä aution saaren elokuvakseen D. W. Griffithin lyhyen The Unchanging Sean vuodelta 1910.

Ken haluaa lisää perehtyä tämän vuoden aamukeskusteluihin, käyköön kehotuksestani Antti Alasen blogissa.

Maailman pohjoisin leffavisa/Sodankylä 2011

Torstai

1. Minä vuonna Elokuvateatteri Lapinsuu avasi ovensa tuolla nimellä?
- 1961
2. Kuka viime vuosikymmenellä aamukeskustelussa kuultu ohjaaja istuu tällä hetkellä vankilassa?
- Jafar Panahi
3. Xala vuodelta – 74 on senegalilaisen Ousmane Sembenen pääteoksia. Mitä sen nimi tarkoittaa?

- Väliaikaista impotenssia
4. Mikä urheilulaji on keskeisessä asemassa Alexei German jr:n elokuvassa Garpastum?

- Jalkapallo
5. Mitkä 3 sääntöä tulee jokaisen Mogwain omistajan pitää aina mielessään? (3 pt.)

- Älä altista auringonvalolle; älä syötä keskiyön jälkeen; älä kastele
6. Kuka supertähti esitti miespääosaa Hubert Cornfieldin tuntemattomaksi jääneessä Night Of The Following Dayssä?

- Marlon Brando
7. Mikä Carl Dreyerin klassikoista oli Kaj Munkin näytelmän filmatisointi?

- Sana
8. Ketkä ohjasivat 40-luvun amerikkalaisklassikot They Drive By Night ja They Live By Night? (2 pt.)

- Raoul Walsh, Nicholas Ray
9. Musaa: Elokuva ja kappaleen nimi? (2 pt., nr 2)

- Täällä Pohjantähden alla, Akselin ja Elinan häävalssi
10. Musaa: Esittäjä, miespääosan esittäjä? (2 pt.)

- Gene Pittney, Kirk Douglas (Town Without Pity)
---
11. Kuka seuraavista ei ole ollut Festivaalin vieraana? A) Jean-Luc Godard B) Jacques Demy C) Krzysztof Kieslowski D) Roger Corman
- A
12. Kuinka monta osaa on Peter von Baghin Sodankylä, ikuisesti -elokuvassa?
- 4
13. Montako minuuttia ehtii kulua, ennen kuin kuullaan ensimmäiset repliikit elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu?
 - 26 (+/-2 min.)
14. Mikä 80-luvun toimintaelokuva perustuu Akira Kurosawan käsikirjoitukseen, ja kuka Sodankylän vieras sen ohjasi? (2 pt.)

- Pakojuna, Andrei Konchalovski
15. Minkä maan historiaa tutkivat Miehet vailla toivoa, Punainen psalmi ja Agnus Dei?

- Unkarin
16. Millä välineellä Chaplin liikkuu tavaratalossa Nykyajassa?

- Rullaluistimilla
17. Mikä oli Marilyn Monroen syntymänimi?

- Norma Jean Mortenson
18. Minä vuonna Salli avasi Seita-baarin ovet?

- 1974, tammikuussa
19. Video: Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)

- Stereo, David Cronenberg
20. Video: Elokuva, ohjaaja ja pääosa? (3 pt.)
– Hanussen, István Szabó, Brandauer