Mies, joka oli polttaa Hollywoodin: Rodney King on kuollut

Kansalaisoikeuksien symboliksi kohotettu Rodney King hukkui eilen sunnuntaina kotinsa uima-altaaseen 47-vuotiaana. Hänen nimensä paloi historiaan maailman elokuvakeskuksenakin toimivan Los Angelesin pahimpien rotumellakoiden sytykkeenä.

Maaliskuussa 1991 ryöstöstä ehdonalaisuuteen päässyt mustaihoinen King joutui neljän valkoihoisen poliisin pysäyttämäksi kovavauhtisen autotakaa-ajon päätteeksi. King, joka oli nauttinut alkoholia, joutui paniikkiin, koska pidätys olisi saattanut tietää paluureissua vankilan porttien taakse. Jouduttuaan pysäytetyksi King oli rynnännyt juoksuun kohti yhtä poliiseista. Poliisien taltutettua Kingin, he jatkoivat hakkaamalla tämän henkihieveriin muun muassa poliisipampuillaan ja kutsuivat häntä nekruksi. Vauhkosti käyttäytynyttä, mutta aseetonta Kingiä lyötiin yli viisikymmentä kertaa, ja kirurgeilta vaadittiin useita leikkauksia sekä tuntikausien työ saada pelastetuksi tämän henki.

Edellä kuvattujen tapahtumien yksityiskohdista kiistellään vielä tänäkin päivänä.

Tapaus Rodney King on merkkipaalu audiovisuaalisen median historiassa, sillä pari päivää pahoinpitelyn jälkeen amerikkalaisilla uutiskanavilla alettiin pyörittää paikalle osuneen silminnäkijän amatöörivideota, joka sai aikaan valtaisan kohun. Los Angelesin poliisin rasistisuutta ja kovia otteita oli arvosteltu jo vuosikymmeniä, mutta kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun nähtäville saatiin todistusaineistoa liikkuvan kuvan muodossa. Toisella tapaa video oli merkkipaalu, koska siitä näytettiin suurelle yleisölle leikattua versiota, joka alkoi Rodney Kingin jo pudottua tantereeseen, millä oli aivan toisella tapaa villitsevä vaikutus kuin täyspitkällä otoksella.

Kuusi päivää kestänyt mellakointi alkoi vuotta myöhemmin eli tasan kaksikymmentä vuotta sitten, huhtikuussa 1992, sen jälkeen kun kokonaan valkoihoisista koostunut valamiehistö oli vapauttanut kaikki poliisit pahoinpitelysyytteistä. Yli viidenkymmenen ihmisen hengen vaatinut mellakka eteni Hollywoodin studioiden kynnykselle saakka. Esimerkiksi Beverly Hillsistä katsottuna koko kaupunki näytti syttyneen tuleen paksujen savutornien kohotessa Hollywood-kyltin peitoksi. Unelmakaupunki on kuitenkin käsitellyt mellakoita suoraan hämmästyttävän vähän. Ylivoimaisesti eniten keskustelua herätti Spike Lee, joka käytti "Rodney King -videota" tuoreeltaan Malcolm X -eepoksensa prologina. Kymmenen vuotta myöhemmin Ron Shelton ohjasi hyvätasoisen (ja kaupallisesti flopanneen) poliisitrillerin Dark Blue, joka sijoittui tasan keskelle Losin mellakoita. Pääosassa Kurt Russell teki uransa hienointa työtä.

Kenties Hollywood on käsitellyt mellakoita elokuvissa niin vähän siitä syystä, että ne eivät ole sittenkään vaikuttaneet elokuvien tuotantoihin kovin paljon. Tätä teoriaa tukee se, että television - joka suorittaa moninkertaisen määrän kuvauksia Hollywoodin alueella elokuvaan nähden - puolella esimerkiksi mellakoille omistettuja jaksoja tehtiin huippusarjoja myöten, yhtenä esimerkkinä jopa Salaiset kansiot. Luonnollisesti mellakat koskettivat käytännössä kaikkia Hollywoodin ammattilaisia, joiden asiaa koskeviin kommentteihin voi törmätä satunnaisilla kommenttiraidoilla. Huomata sopii myös, että vuoden 1993 Oscar-gaalan juonsi ensimmäistä kertaa mustaihoinen esiintyjä: Whoopi Goldberg.

Elokuussa 1992 liittovaltion tuomari määräsi kahdelle pahoinpitelyyn syyllistyneistä poliiseista 30 kuukauden vankilatuomiot. Rodney King sai yli kolmen miljoonan dollarin korvaukset. King ei koskaan voittanut alkoholismia (eipä ihme noissa olosuhteissa) ja joutui sen vuoksi vielä vankilaankin kolmeksi kuukaudeksi auto-onnettomuuden ("hit and run") takia.

Mellakat muuttivat Los Angelesin poliisin toimintaa perinpohjaisesti - mitä mm. hittisarja The Closer käsittelee - ja mullisti kaupungin etnisten vähemmistöjen voimasuhteita afrikkalaisperäisten vähentyessä ja latinojen lisääntyessä. Seurauksena murhien lukumäärä romahti vuoden 1992 yli tuhannesta vuoden 2011 vain vähän yli 600:aan! Mellakoiden vaikutuksia Hollywoodin toimintaan on tutkittu vähän.

Porco Rosso- sika punaisessa lentokoneessa

Porco Rosso on Hayao Miyazakin ja hänen työryhmänsä ainoa selkeästi aikuisyleisölle suunnattu elokuva. Se on casablancamaisesti haikean romanttinen, nostalginen, väkivaltainen, mielikuvituksekas seikkailu, jonka lentävä sankari polttaa tupakkaa ketjussa kuin elokuvien miehet ennen vanhaan.

Porco Rosso on siaksi noiduttu lentäjä-ässä, joka entisenä sotasankarina ja nykyisenä pintakyynikkona tekee rahasta keikkoja punaisella lentokoneellaan. Ainaisena vaivana Italian rannikkovesillä ovat pilvien seassa väijyvät ilmarosvot. Rosso on Rick Blaine, Harry Morgan ja Philip Marlowe, pinnalta kova ja kyyninen, sisältä romanttinen, kunniantuntoinen ja uskollinen. Taustalla on epäonninen rakkaus, kohtalokas nainen, jota Rosso kenties noidutun ulkomuotonsa aiheuttamasta itsesäälistä välttelee.

Rosso ajautuu uuden lentokoneen hankintaan käytyään taistelun Curtisin, ylimielisen Errol Flynniä muistuttavan lentäjän, kanssa. Kyyninen Porco kavahtaa, kun uutta konetta ei suunnittelekaan vanha tuttu, vaan nuori tyttö nimeltä Fio (kuvassa).

Fio on ”Punaisen Sian” vastakohta, täynnä intoa, naiivi, tulevaisuudenuskoinen. Rohkeus ja oikeudenmukaisuuden tunto kuitenkin hitsaavat Rosson ja Fion yhteen. Kysymys on elokuville tyypillisestä epätodennäköisestä kaksikosta, jossa yksilöiden väliset erot täydentävät toisiaan.

1920 -30 lukujen Italia on animoitu elävästi kankaalle. Taustalla häämöttää ensimmäisen maailmansodan varjo, 30-luvun lama ja fasismi. Elokuvan maailma on rikas ja yksityiskohtainen. Vastapainona on suoraviivainen tarina, joka haikean romanttisesti ammentaa Hollywoodin kultakauden elokuvista.