Vuoden pimeimmän ajan loistavin tamperelaisfestivaali Cinemadrome viettää tänään Halloweenia. Bileet käynnistyvät tyylikkäästi kompaktilla tiukkiksella Älä hengitä.
Uruguaylaisen Fede Alvarezin toinen pitkä ohjaus ei yritä keksiä pyörää uudelleen, mutta on nautinto saada vaihteeksi nähdäkseen hyvin tehtyä genreviihdettä. Olennaiseen tiivistetyssä tarinassa kodinryöstöistä pontta kapitalistiselle elämäntavalleen hakeva nuorisotrio joutuu yllättävään pulaan sen kuuluisan "viimeisen keikan" kohteeksi valikoituessa sokean sotaveteraanin sanctum sanctorum. Toiseksi parasta elokuvassa on ilahduttava juonenkäänteiden määrä, mitä Alvarez ja kanssaskenaristi Rodo Sayagues ovat kehitelleet näin mitättömistä lähtökohdista. Kerronnasta paistaa tekemisen ilo. Ohjaajana Alvarez on kaikki muotovaatimukset täyttävä pätevä teknikko. Heti ensimmäinen otos, joka laskeutuu kaikessa rauhassa korkeuksista maan tasalle, kielii, ettei nyt olla roiskimassa mitä tahansa kuraa käsivaralla. Selvin osoitus Alvarezin taidoista on se, ettei valojen syttyessä ota uskoakseen, että koko juttu kääräistiin pakettiin alle puolessatoista tunnissa; Älä hengitä on harvinainen esimerkki siitä, kuinka kestoaan pidemmältä tuntuva elokuva onkin hyvä asia.
Alvarezin heikkouksiin kuuluvat mielikuvitukseton dialogi ja löysä henkilöohjaus, mutta nämäkin miinukset kiusaavat lähinnä vain ensimmäisen vartin ajan. Kun asiaan sitten päästään, ei Alvarez tarvitse liikoja vuorosanoja, ja nuoret ketkä lie kykenevät näyttämään pelokkailta ihan tarpeeksi hyvin. Jane Levy saa tuotua hahmoonsa vähän syvyyttäkin.
Mutta kyllä parasta pätkässä on Stephen Lang. Sokean esittäminen on monelle ammattinäyttelijälle tietynlainen herkkupala, tilaisuus näyttää missä kaappi seisoo. 64-vuotias luonnenäyttelijä Lang ottaa tilaisuudestaan kaiken irti ja hakee varsinkin fyysisessä vaikuttavuudessa vertaistaan Al Pacinosta, Rutger Hauerista ja muista sokeutta ilmentäneistä kollegoistaan. On täysin vaivatonta uskoa, että näiden nuorten puntti tutisee pelkästään Langin seistessä samassa huoneessa. Ja kuten usein kuvauksissa käy, skarppaavat nuoremmasta polvesta varsinkin Levy ja Dylan Minnette omaa tekemistään yhteisissä kohtauksissa Langin kanssa.
Loppujen lopuksi intensiivisellä ripeydellä liikkuva Älä hengitä (kuinka laiskaa oli jättää tämä kääntämättä?) ei ehkä tunnu niinkään kauhulta kuin toimintajännäriltä. Sen verran kovat kierrokset Alvarez ottaa irti Langin ja tunkeutujien välisestä taistosta. Sivulauseena voidaan mainita, että digikopio on ensiluokkainen, vaikkakin kekseliäässä jaksossa, missä kuva muuttuu harmaan sävyiksi, olisi kaivannut filmin hienorakeisuutta.
***
Yhdysvalloissa Älä hengitä nousi kovaksi hitiksi tienaten tuotantokustannuksensa yhdeksänkertaisesti takaisin. Tampereella sitä seuraavat Cinemadromessa osat 4 ja 5 Michael Myersin murhasaagassa. Onhan Halloween...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti