Massachusettsin Bostonista on tullut 2000-luvulla kuin huomaamatta amerikkalaisten elokuvantekijöiden lempikohde, kun USA:n varjopuolia halutaan käsitellä. Köyhässä valkokaulustyöläisten kaupungissa uskotaan perinteisiin, tuppisuisuuteen ja Celticsiin. Sekä katoliseen kirkkoon.
Viime vuosina valkokankaille on maalattu kaupungista masentava kuva. Kaikki alkoi vuonna 2003 Clint Eastwoodin menestyselokuvasta Menneisyyden ote (Mystic River), joka oli synkkä kertomus pedofiliasta ja murhasta. Kolme vuotta myöhemmin Martin Scorsese käsitteli The Departedissa kaupungin järjestäytynyttä rikollisuutta ottaen innoitusta kaupungin kuuluisimmasta rikollisesta, "Whitey" Bulgerista. Heti seuraavana vuonna Ben Affleck otti esikoisohjauksensa Gone Baby Gone aiheen samalta Dennis Lehanelta, joka oli kirjoittanut myös Menneisyyden otteen. Sillä kertaa kidnapattiin pikkutyttöjä. Meno on kaikissa Boston-elokuvissa ollut lohdutonta, ainoa, jolla oli hauskaa oli Jack Nicholson eikä hänellekään lopulta hyvin käynyt. Ja viime vuonna Boston sai selkäänsä kahdesti, ensin kun "Whitey" Bulger otettiin kunnolla suurennuslasin alle Scott Cooperin Black Massissä - ja sitten Tom McCarthy hakkasi viimeiset naulat arkkuun Oscar-palkitulla Spotlightillaan, joka kertoi bostonilaisille, että se ainoa kunnollisuuden linnake, mikä heidän kaupungissaan oli jäljellä - katolinen kirkko - on kaikkein pahin. Celticsin viimeisestä mestaruudestakin on jo kahdeksan vuotta. Onneksi on edes Matt Damon.
Spotlight on The Hateful Eightin ja Anomalisan vanavedessä parasta amerikkalaista elokuvaa viime vuodelta. Se on kristallinkirkkaasti kerrottu näytelmä Boston Globe -sanomalehden Spotlight-osaston pitkäjänteisestä tutkivasta journalismista, joka 15 vuotta sitten paljasti katolisen kirkon kytkökset pedofiliaan kaupungissa "verhot edestä vetäen" (kreik. apokalypsi).
Spotlight on viisikymppisen Tom McCarthyn viides ohjaus. McCarthy on toiminut Hollywoodissa käsikirjoittajana sekä näyttelijänä pikkurooleissa, mutta kunnianhimoisissa elokuvissa, kuten Good Night, and Good Luck., Syriana, Kaikki kuninkaan miehet, Michael Clayton, Isiemme liput - sekä Perhe on pahin. Syvimmiltään McCarthy on kuitenkin elokuvantekijä, ja elokuvillaan The Station Agent (2003), The Visitor (2007) ja Win-Win (2011) hän on ansainnut paikkansa amerikkalaisen elokuvan suurena humanistina. Älykäs ja hallittu Spotlight ei tee mitään muuta kuin vahvistaa tätä asemaa.
Elokuvaohjaajana McCarthy ei ole suuri visualisti. Sen sijaan hän panostaa kaikkensa ihmisiin. Näyttelijätyö on kaiken A ja O, mikä tarkoittaa myös dialogin viilaamista niin luonnolliseksi kuin mahdollista. McCarthyn sukulaissieluihin lukeutuu myöskin näyttelijätaustainen Todd Field, vavahduttavien In the Bedroomin (2001) ja Little Childrenin (2006) ohjaaja. Molemmat loistavat paitsi näyttelijäohjaajina myös kirjoittajina.
Spotlight on ryhmäkuva. Se kuvaa huipputoimittajien "erikoisyksikköä", ammattilaisia, jotka ottavat työnsä hyvin vakavasti. McCarthy ohjaa ensemble-kohtaukset niin taitavasti, että niihin kätkeytyvä taito...kätkeytyy. Erittäin hyvin. Puolen tusinan egoistisen, eri temperamenteilla varustetun niminäyttelijän blokkaaminen pienessä huoneessa on paljon vaikeampaa kuin tulee ajatelleeksi, mutta McCarthy saa tempun näyttämään helpolta. Mark Ruffalo (jolla on tämän, A Normal Heartin, Foxcatcherin, Kostajat 2:n ja Infinitely Polar Bearin jäljiltä ilmiömäiset viimeiset puolitoista vuotta) ja Rachel McAdams päätyivät Oscar-ehdokkaiksi enemmän tai vähemmän koko kastin puolesta. Michael Keaton on erinomainen legendaarisena "Robby" Robinsonina. Allekirjoittaneen suosikki on uudeksi päätoimittajaksi palkattu ulkopuolinen Liev Schreiber, joka esittää katolisen kaupungin pääuutiskanavan juutalaista pomoa. Aina aliarvostettu näyttelijä tekee ihmeitä epäkiitollisessa roolissa huokuen valtavaa sisäistä voimaa äärimmilleen hillityssä suorituksessa. Koko kastista Schreiber tekee eniten tekemällä vähiten.
Aivan yhtä hyvä Spotlight ei ole kuin McCarthyn piskuinen mestariteos The Station Agent. Spotlight on pikemminkin älykäs kuin persoonallinen, taitava kuin kaunis. Mutta tendenssielokuvana se avaa aihettaan paljon syvemmältä kuin vastaavat elokuvat yleensä, ja se tekee sen tehokkaasti. Spotlight oli ansiosta Oscar-ehdokkaana leikkauksestaan (kaikki ohjaajan elokuvat editoinut Tom McArdle). Loistavasti jäsenneltynä Spotlight on myös jälleen kerran osoitus siitä, miten vahva väline elokuva onnistuessaan on painettuun sanaan verrattuna. Spotlight tuo todellisen maailman ihmiset silmiemme eteen uhreista poliitikoihin, väärintekijöistä kertomisen ammattilaisiin. Ennen muuta Spotlight onkin hieno tutkielma journalismista, sen ehdoista ja mahdollisuuksista. Sen roolista maailmamme jäsentäjinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti