Neljä päivää sen jälkeen, kun oli ollut aiheena Monroen Leffavisan vihjekysymyksessä (päivitys tuloillaan), Mickey Rooney jätti lopulliset jäähyväisensä 93-vuotiaana.
Mickey Rooney, syntymänimeltään Ninian Joseph Yule Jr., oli ympäri maailman tunnettu "household name", mutta ei sen tapainen näyttelijä, jota suinpäin kutsuisi jättiläiseksi kollegojensa joukossa. (Varsinkaan, koska hänen varrellaan oli mittaa 157 senttiä.) Hänen merkityksensä linkkinä vanhaan Hollywoodiin ja erityisesti amerikkalaisessa kollektiivisessa tajunnassa on kuitenkin sivuuttamaton. Huhtikuun kuudentena katkesi myös yksi pisimmistä valkokangasurista, mitä historia tuntee.
Mickey Rooney käytännössä syntyi estradeille. Hänen vanhempansa olivat vaudeville-artisteja, jotka esittelivät (vai möivät?) poikansa yleisölle puolitoistavuotiaana. Ensiesiintyminen valkokankailla tapahtui vuonna 1926; tänä vuonna pitäisi olla tulossa vielä Yö museossa 3 ja uustulkinta Tohtori Jekyllistä ja Herra Hydestä - ensimmäisen ja viimeisen väliin jää 88 vuotta. Ja vaikka Rooneysta ei koskaan tullut Brandoa, nämä vuodet eivät olleet merkityksetöntä puuhastelua eikä uraan mahtunut merkittäviä katkoja.
Mickey Rooney on yksi historian kuuluisimmista lapsitähdistä, Judy Garlandin ja Shirley Templen sukua. Näistä ensinmainitun kanssa Rooney muodosti kuuluisan valkokangasparin. Rooney oli jo mykkäkaudella oman lyhytelokuvasarjansa tähti. Studioiden kultaisessa häkissä Rooneysta leivottiin viihdyttämisen ammattilainen ja rahasampo. Rooney osasi laulaa, tanssia - ja näytellä. 30- ja 40-luvun taitteessa kaikki, mihin Rooney koski, muuttui kullaksi. Hän teki samaan aikaan sekä sarjan viehättäviä musikaalisia komedioita legendaksi nousevan Garlandin kanssa - Me hurmurit (Babes in Arms, 1939), Me jazzikuninkaat (Strike Up the Band, 1940), Me tähdet (Babes on Broadway, 1941), Me villissä lännessä (Girl Crazy, 1943) - että ennen kaikkea lopulta 19-osaiseksi kasvaneen Andy Hardy -sarjan.
Lasse Pöystin Suomisen Ollin selkein esikuva, Andy Hardy, ruumiillisti kaikkea muuta tehokkaammin yhdysvaltalaisten ihannekuvan hyvätapaisesta ja neuvokkaasta amerikkalaisteinistä toisen maailmansodan varjostaman aikakauden stressaavassa ilmapiirissä. Andyn saaga alkoi vuoden 1937 A Family Affairista jatkuen täydellä höyryllä vuoteen 1946 ja saaden vielä codan vuonna 1958 Andy Hardy Comes Homen ilmestyessä.
Mikä merkitys taiteessa tai viihteessä on pidetyksi tulemisella? Siis sillä ilmiöllä, kun sanotaan yleisön ottavan jonkun esiintyjän omakseen? Vailla merkitystä tai minkäänlaisen ylenkatseen arvoinen tämä seikka ei ole. Mickey Rooneykin nosti yleisönsä eteen jonkinlaisen peilin, josta he saattoivat nähdä itsensä toiveikkaana, optimistisena versiona, uskoa huomiseen luovana. Illuusio tai ei, tähän sisältyy kiistatonta voimaa.
Vuonna 1939 Rooney sai yhdessä Deanna Durbinin kanssa Yhdysvaltain elokuva-akatemialta erityisen "nuoriso-Oscarin". Seuraavana vuonna hänestä tuli Babes in Armsista palkinnon siihenastisen historian nuorin kandidaatti pääosaroolisuorituksesta. Seurasi vielä kolme muuta ehdokkuutta - The Human Comedy (1943), Taivaan ja helvetin välillä (The Bold and the Brave, 1956), Musta ori (The Black Stallion, 1979) - ja huipennuksena kunnia-Oscar elämäntyöstä vuonna 1983: kuinka moni aavisti tuolloin uran jatkuvan aktiivisena vielä kolme vuosikymmentä?
Carroll Ballardin hienossa esikoisohjauksessa Musta ori Mickey Rooney signeerasi kuusikymppisenä luultavasti hienoimman työnsä. Menestyksen päivänsä hukanneen hevoskouluttajan kuvassa on elämää suurempaa karismaa ja jopa tekniikalla briljeerausta. Sekä katkeruutta, josta Hollywood-glamour on kaukana. Rooneyhan oli näitä kuuluisia, pahamaineisia "studiolapsia", jotka kävivät koulunsakin Hollywood-järjestelmän sisällä. Rooney selvisi lopulta partneriaan Garlandia paremmin, mutta esimerkiksi kahdeksan avioliittoa (joista ensimmäinen Ava Gardnerin kanssa!) kertovat paljonpuhuvaa kieltään.
Toinenkin, aivan toisella tavalla, legendaarinen rooli on nostettava esiin: Holly Golightlyn närkästynyt naapuri herra Yunioshi klassikossa Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1961). Hölmistyttävässä liki cameossa repivät eri suuntiin toisaalta räikeä, stereotyyppeihin perustuva pilkka toisessa maailmansodassa pieksettyä kansaa kohtaan, toisaalta näyttelijän pidäkkeetön heittäytyminen teknisesti huikeasti piirretyn roolin sisään.
Tietopankki IMDb listaa Mickey Rooneylle 338 roolia elokuvissa ja televisiossa. Hän aloitti huipulta ja, jos Yö museossa -hittisarjaa pitää kriteerinä, päätti sen huipulla, Hollywoodmaan kantakalustona. Mickey Rooneyn mukana katosi eräs vahvimmista siteistä mitä ajallamme oli elokuvan varhaishistoriaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti