Sodankylä-sarja
Tällä viikolla FilmiLiekin aiheet pyörivät juuri päättyneen Midnight Sun Film Festivalin ympärillä. Eikä festivaali ole kaikilta vieläkään ohi: tänään ovat talkoolaisten parhautta edustavat vielä purkaneet esityspaikkoja ja siivonneet, ja kohta on alkamassa maailmanlopun karonkka jossain, missä vain hyttynen ihmistä tervehtii.
Alunperin oli tarkoitus, että Monroen blogijaosto raportoisi päivittäin paikan päältä blogiversumiin. Mutta kun viidessä päivässä on katsottava 13 elokuvaa, ehdittävä syödä, nukkua (liian vähän), sosialisoida ja haistella festariatmosfääriä, ei tehoton elokuvakerholainen yhtäkkiä löydäkään mistään aikaa - saati voimia - pitää päiväkirjaa. Hitto, saavutukseksi riittää, että Sodankylän karusellissa pystyy edes suurimman osan hereilläoloajastaan muodostamaan ymmärrettäviä kolmisanaisia lauseita. Niinpä tässä tarjotaan ei niinkään päiväkirjaa, vaan muistoja.
Tiistai. Taivaalta tippui vettä, kun lähdimme pohjoiseen, ja sitä samaa sai, kun etelään palasimme. Kello oli hieman viiden jälkeen aamulla, kun saimme charmikkaaseen maasto-Nissaniin pakattua kaikki matkustajat tavaroineen. Kolmen hengen Monroe-possea vahvisti pari kyytiläistä, joista "Tomi"* jäi pois vähän Jyväskylän jälkeen. Taukoineen 13-tuntinen matka sujui pääosin pirteän pulinan ja arveluttavan musiikin säestyksellä moottoriteitä pitkin. Näiden rivien kirjoittaja ei tavoilleen uskollisesti ollut ehtinyt ennen lähtöä nukkumaan, ja putki venähti lopulta 35 tunnin mittaiseksi. Koska liikkuvassa esineessähän ei voi saada unta.
Rovaniemellä jäimme syömään kiinalaiseen ravintolaan, ja sitten kävimme viime taipaleelle. Poroja näimme kerran, ja ne ilostuttivat meitä kovasti, semminkin kun onnistuimme olemaan ajamatta niiden päälle. Itse Sodankylässä porukkamme hajaantui kukin oman osansa mukaan: kaksi meistä oli näet mukana talkooporukassa, kaksi muuta vielä tässä vaiheessa siviilejä. Niinpä osa meistä kävi taloksi Kitisenrannan legendaariselle koululle staffimajoitukseen, kun taas toinen osa suuntasi puolentoista kilometrin päähän Nilimellan leirintäalueelle. Siellä on festarilaisen hyvä olla, kunhan varautuu hyttysiin ja kylmiin öihin; kuten myöhemmin kävi ilmi, tiistai ja keskiviikko olivat ainoat aurinkoiset festaripäivät.
Vielä matkasta väsyneenä lopetan tämänpäiväisen johdannon leikkamalla terävästi teltoilta seuraavan päivän iltaan, jolloin sain kosketuksen tämän vuoden ensimmäiseen leffakokemukseen. Kuten muistamme, on Sodankylässä neljä esityspaikkaa, kaikki sadan metrin säteellä: Koulu, sen pihalla Iso ja Pieni Teltta sekä vuonna 1948 rakennettu laadukas elokuvateatteri Lapinsuu. Ensimmäinen elokuva oli venäläinen Tambourine, drum, joka on mainitsemisen arvoinen, koska minuutin sisään kävi ilmi, että RUSCICO oli lähettänyt festareille vahingossa ranskaksi tekstitetyn kopion. Tämä aiheutti yleisössä ymmärrettävän joukkopaon, mutta periaatteen "kyllähän ranskaa pitää aina sen verran ymmärtää, että kärryillä pysyy" nojalla sisukas cinefiili sinnitteli vielä tunnin, kunnes joutui myöntämään, että elokuva itse ei ollut kovin hyvä. Harkiten tehty draama kirjastonhoitajan rakkauksista oli sympaattinen, mutta hiukan ohutverinen.
* nimeä ei muutettu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti