tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sodankylä XXV ja 91. blogikirjoitus

FilmiLiekki täytti vuoden kymmenen päivää sitten. Lienee sopivaa luonnehtia kerhomme blogia kokeilevaksi areenaksi elokuvan tiimoilla pyöriville etsinnöille; se on ollut purkautumistie mieleenjuolahduksille ja ilmoitustaulu kaikenkarvaisille Monroe-uutisille.

FilmiLiekkiin kirjoittamisesta: se on ollut kivaa, mutta jokseenkin ennalta arvattua haastavampaa. Tämän todistavat toisaalta artikkeleiden venymiset suhteellisen pitkiksi ja toisaalta niiden määrä - 90 blogijuttua 365 päivässä ei ole mitätöntä, mutta ei liikaakaan. Luonteenomaisesti kesti puolitoista viikkoa saada aikaan teksti FilmiLiekin vuosipäivästä... Toisena vuonnaan blogimme toivoaksemme saa epäsäännöllisen julkaisutahdin kuriin ja lisää muutenkin puita kaminaan. Ainakin Monroen loppuvuoden toimintasuunnitelma antaa kirjoittamiseen aihetta, kun tulossa on MindFuck-yötä, ValoKinoa, Finnish Cinemathequeta ja Animen Yö 2:sta, leffavisoista ja ex tempore -keksinnöistä puhumattakaan.

Jo neljännessä artikkelissaan FilmiLiekki kosketteli Sodankylän elokuvajuhlia, "Keskiyön Auringon Festivaalia", joka huomenna avaa jälleen portteja ja ikkunoita elokuvataiteen historiaan. Juhlavuonnaan 2010 Sodis ylpeilee aiheellisesti tarjonneensa jo neljännesvuosisadan ajan kenties maailman tinkimättömintä ja korkeatasoisinta elokuvaohjelmistoa sekä kaivattua ravintoa Lapin nääntyville hyttysille. 25 vuotta on merkittävä ajanjakso ja saavutus mille tahansa vuotuiselle tapahtumalle, mutta mikä Sodiksessa on todella "huikaisevaa" ja "ilmestyksenomaista" on, että se on kyennyt pitämään kiinni todella korkeuksiin asettamistaan standardeista. Sodiksen henki heijastelee toivetta sivistyneestä kulttuuri-ihmisestä - mutta, huomatkaa toki, riisuttuna hienostelun ja onton korkealentoisuuden ornamentiikasta -, joka ilmaisee itseään sekä tekijänä että katsojana keskiarvoa korkeammista lähtökohdista. Se ei ole hassumpi visio ja linjassa ideoijiensa elokuvallisen ja kirjallisen sanottavan kanssa: tuskinpa yksikään Sodiksesta kylläisenä pois lähtenyt cinefiili on jättänyt mielessään kiittämättä Anssi Mänttäriä, Kaurismäen veljeksiä ja Peter von Baghia.

Yhtä luonnollista kuin hengittäminen on, että juhlavuonna tamperelaisetkin elokuvakerhot, niin Monroe kuin Charliekin, ovat lähettäneet luotaimensa napapiirin tuolle puolen. Me kotipuoleen jääneet odotamme uutisia ja tunnelmakuvia, joita lähettiläämme sitten joskus tänne kantavat. Niitä saanemme jakaa kesäväreihin sonnustautuneessa FilmiLiekissäkin.

Kaikille Sodankylään matkaaville toivomme rakkautta ilman auringonlaskua. T: Monroen kotipartio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti