Epämääräisen ja epäilyttävän elävän kuvan yleensä riemukas juhla, Cinemadrome-festivaali, palaa kevätauringon alla Niagaraan. Taiteesta roskaa taikova tapahtuma on ryöminyt kunnioitettavalla tavalla tamperelaisten elokuvaharrastajien ihon alle eikä Cinemadromea käy enää millään ohittaminen elokuvakalenterissa, olipa taso sitten mitä hyvänsä - minkä Dromen puuhamiehet ovat pitäneet odotettua korkeampana.
Manos a manos.
Perusasiat ovat silti perusasioita. Niinpä oli väistämätöntä, että Lloyd Kaufman nostaisi päätään ennemmin tai myöhemmin. Ensi viikonloppuna kaksipäiväisenä luoksemme saapuva Cinemadrome osoittaa kunniaa legendaariselle halpistehdas Troma Inc:lle esittämällä olennaiset luvut studion tarun alusta ja lopusta.
Joel M. Reedin kulttiklassikko Bloodsucking Freaks (aka Master Sardu and the Horror Trio aka The Incredible Horror Show) oli vuonna 1975 keskeneräinen kummajainen, kun se pantiin uuteen uskoon Troman yksihuoneisella studiolla ja julkaistiin valmiina kummajaisena vuonna 1976. Siitä saakka se on kerännyt mainetta asiaankuuluvissa piireissä ja osoittanut tietä Troman tulevaisuudelle, joka sinetöityi vuoden 1984 Toxic Avengerilla.
Lloyd.
Janan toisesta päästä Drome tuo nähtäville uusinta uutta: noin kolmannen jatko-osan Troma-klassikolle Class of Nuke'em High eli suomeksi Sairasta menoa (1986). Ylpeästi otsikkoa Return to Nuke'em High, vol. 1 (!) kantava kaufmanilainen satiiri tuo lisää mutantteja amerikkalaisen lukion käytäville ja opettajainhuoneeseen niille, jotka kokevat vajausta tässä suhteessa. Vol. 2 makaa jo viittä vaille valmiina 68-vuotiaan auteurin leikkauspöydällä.
Valitettavasti tällä kertaa ei Dromessa nähdä mykkäklassikkoa. Sen sijaan nähdään Manos, The Hands of Fate (1966), yleisesti yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana kalkkunana pidetty legendaarinen osaamattomuuden sinfonia. Tahaton komiikka a-go-go!
Kiintoisia löytöjä ovat myös brittiläisen kulttiohjaaja Donald Cammellin yhdessä China Kong -nimisen skenaristin kanssa kirjoittama myöhäisteos White of the Eye (Tappajan silmin, 1987), jonka mystinen atmosfääri ja ällistyttäviksi luonnehditut loppukäänteet kiehuttavat lupaavaa hypeä; sekä The Worm Eaters (1977) niille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisistä, jotka pystyvät kommunikoimaan matojen kanssa.
Europa Report.
Uutuus-hyllyä edustavat Olivier Beguinin sveitsiläinen, ilmeisen verinen vampirismi-variaatio Chimères sekä hieman kiinnostavampi Europa Report, joka kohottaa kulmakarvoja scifiydellään ja laatunäyttelijöillään: päävastuun kantavat eteläafrikkalainen kameleontti Sharlto Copley (District 9, Elysium, Oldboy) ja eturivin ruotsalainen luonnenäyttelijä Michael Nyqvist (Kimpassa, Millennium-trilogia).
Kaikenlaista Sardusta Torgoon lupaa Cinemadrome tälläkin kertaa. FilmiLiekissä luvassa raportteja viikonlopun etenemisestä.
(sija, joukkue, pisteet osakilpailussa, cup-pisteet)
1. Hudson Hawks - 31 pt. (6)
2. Iguaani 3 - 29 pt. (5) [RATKONTA]
3. Peter Lorren silmät - 29 pt. (5)
4. Savage Smith - 24 pt. (3)
5. Some Like it Not - 18 pt. (2)
2.4.: Sitä sun tätä, vol. 2
I. kierros: Perusjutut (10 pt.)
1.
Mistä elokuvista seuraavat repliikit ovat kuuluisia: A) “It really tied
the room together.” B) “Me love you long time!” C) “There is no spoon.”
(3 pt.)
2.
Ketkä voittivat muutama viikko sitten Oscarit seuraavissa sarjoissa: A)
Paras naispääosa B) Paras miessivuosa C) Paras pitkä dokumentti
(elokuvan nimi)? (3 pt.)
3. Kuka oli ehdolla 49:ttä kertaa; entä kuka oli ehdolla 24:ttä kertaa? (2 pt.)
4.
Kenen kirjailijan teksteihin perustuvat Moderato Cantabile, Pitkä
poissaolo, Mademoiselle ja Nathalie Granger - viim. mainitun hän myös
ohjasi. (1 pt.)
5.
Mikä seuraavista ei ole kirjafilmatisointi: A) Ben-Hur B) Ashes of Time
C) Vihreän papaijan tuoksu D) Lihan värinä/La carne tremula? (1 pt.)
II. kierros: A/B (10 pt.)
7. A) Mikä oli Hayao Miyazakin esikoispitkä ohjaus? B) Mikä elokuva perustuu Jordan Belfourin kirjaan?
8. A) Missä Disney-animaatiossa pahista esitti Jeremy Irons? B) Mikä elokuva perustuu Giovanni di Lampedusan ainoaan romaaniin?
9. A) Minkä hittianimaation Don Bluth ohjasi Universalille vuonna -86? B) Mikä elokuva perustuu David Mitchellin romaaniin?
10.
A) Minkä elokuvan soundtrack on ollut USAn albumilistan ykkösenä
viimeiset pari kuukautta? B) Mikä kirja perustuu Yann Martelin
palkittuun romaaniin?
11.
A) Mikä on kassatuloissa mitattuna historian menestynein
animaatioelokuva? B) Mikä elokuva perustuu Jim Carrollin
omaelämäkerralliseen romaaniin?
4
pt. Ikä: 93. Oscar-ehdokkuuksien määrä: 4. Ensimmäinen leffarooli
vuonna: 1926. Avioliittojen määrä: 8. Ensimmäisen vaimo nimi: Ava
Gardner.
2
pt. Syntymänimi Ninian Joseph Yule Jr. Viimeisen Oscar-ehdokkuutensa
hän on saanut hevosklassikosta Musta ori (1979). Hän esitti Gusia
komediassa Yö museossa ja Audrey Hepburnin japanilaista naapuria
klassikossa Aamiainen Tiffanylla.
1 pt. Hänen tunnetuin hahmonsa on “All-American teenager” Andy Hardy, jota esitti liki 20:ssa elokuvassa.
18. Mikä elokuva?
4 pt. Tämä espanjalaisen ohjaama ranskalainen elokuva ilmestyi 1972 ja palkittiin vuoden parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla.
2
pt. Näyttelijöinä mm. Delphine Seyrig ja Michel Piccoli. Fernando Rey
esitti Mirandan tasavallan suurlähettilästä, joka pyöritti siinä sivussa
huumekauppaa.
1 pt. Se oli Luis Buñuelin 3:ksi viimeinen elokuva.
19. Kuka 43-vuotias näyttelijä?
4
pt. Hän esiintyi imagonsa vastaisesti alastonkohtauksissa taiteilija
Rembrandtina Peter Greenawayn ohjauksessa vuonna 2007. Television
puolella hän on jo legenda.
2 pt. Love Actuallyssa hän esitti elokuvien stand-iniä. Hänellä on myös rooli kaikissa Cornetto-trilogian osissa.
1 pt. Ensimmäisen ison pääroolinsa hän teki elokuvassa Linnunradan käsikirja liftareille. SIttemmin hänestä tuli Bilbo Reppuli.
VASTAUKSET
1. kierros
1. A) The Big Lebowski B) Full Metal Jacket C) Matrix
2. A) Cate Blanchett B) Jared Leto C) 20 Feet From Stardom
3. John Williams; Woody Allen
4. Marguerite Duras
5. C
2. kierros
7. A) Cagliostron linna B) The Wolf of Wall Street
8. A) Leijonakuningas B) Tiikerikissa
9. A) Fievel matkalla Amerikkaan (An American Tail) B) Pilvikartasto
4. (1 pt.) Elokuva kaikesta, mikä
sosiaalisessa mediassa vituttaa = (Perkele! Kuvia somesta)
Bonustehtävä:
5. Luo oma -1 -elokuva
juoniselostuksineen (suomeksi/englanniksi). Tuomaristo antaa
hyväksytystä suorituksesta yhden pisteen – omaperäisin/hauskin
saa huutoäänestyksen/mutun perusteella kaksi pistettä. Aikaa
kirjallisen tehtävän palauttamiseen on visan loppuun.
Kirjoita -1 -leffasi alle:
Finding Emo: Emoa etsimässä [Peter Lorren silmät] - Pikku Mauri etsii
väkijoukkoon kadonnutta emoikoni-äitiään alternative
punk-festivaaleilta.
Kaupungin Vaot [Hudson Hawks] - Chaplinin koskettava mykkäkuvaus
urbaanista prostituutiosta.
Mother of Ears [Savage Smith] - Elokuva Dumbon äidin edesottamuksista
ennen Dumboa.
Aw [Some Like it Not] - Sama kuin Saw, mutta kissanpennuilla.
Ron Sky [Iguaani 3] - Juutalainen Ron (näyt. Ron Jeremy) kohtaa nuoren
Hitlerin 1. maailmansodan juoksuhaudoissa ja kertoo hänelle unelmansa
kuumatka-elokuvasta, josta Hitler saa idean V2-raketteihin. Adolf
tajuaa elokuvan voiman ja alkaa tuottamaan arjalaista ideologiaa
tihkuvia aikuisviihde-elokuvia.
Neljä päivää sen jälkeen, kun oli ollut aiheena Monroen Leffavisan vihjekysymyksessä (päivitys tuloillaan), Mickey Rooney jätti lopulliset jäähyväisensä 93-vuotiaana.
Mickey Rooney, syntymänimeltään Ninian Joseph Yule Jr., oli ympäri maailman tunnettu "household name", mutta ei sen tapainen näyttelijä, jota suinpäin kutsuisi jättiläiseksi kollegojensa joukossa. (Varsinkaan, koska hänen varrellaan oli mittaa 157 senttiä.) Hänen merkityksensä linkkinä vanhaan Hollywoodiin ja erityisesti amerikkalaisessa kollektiivisessa tajunnassa on kuitenkin sivuuttamaton. Huhtikuun kuudentena katkesi myös yksi pisimmistä valkokangasurista, mitä historia tuntee.
Mickey Rooney käytännössä syntyi estradeille. Hänen vanhempansa olivat vaudeville-artisteja, jotka esittelivät (vai möivät?) poikansa yleisölle puolitoistavuotiaana. Ensiesiintyminen valkokankailla tapahtui vuonna 1926; tänä vuonna pitäisi olla tulossa vielä Yö museossa 3 ja uustulkinta Tohtori Jekyllistä ja Herra Hydestä - ensimmäisen ja viimeisen väliin jää 88 vuotta. Ja vaikka Rooneysta ei koskaan tullut Brandoa, nämä vuodet eivät olleet merkityksetöntä puuhastelua eikä uraan mahtunut merkittäviä katkoja.
Mickey Rooney on yksi historian kuuluisimmista lapsitähdistä, Judy Garlandin ja Shirley Templen sukua. Näistä ensinmainitun kanssa Rooney muodosti kuuluisan valkokangasparin. Rooney oli jo mykkäkaudella oman lyhytelokuvasarjansa tähti. Studioiden kultaisessa häkissä Rooneysta leivottiin viihdyttämisen ammattilainen ja rahasampo. Rooney osasi laulaa, tanssia - ja näytellä. 30- ja 40-luvun taitteessa kaikki, mihin Rooney koski, muuttui kullaksi. Hän teki samaan aikaan sekä sarjan viehättäviä musikaalisia komedioita legendaksi nousevan Garlandin kanssa - Me hurmurit (Babes in Arms, 1939), Me jazzikuninkaat (Strike Up the Band, 1940), Me tähdet (Babes on Broadway, 1941), Me villissä lännessä (Girl Crazy, 1943) - että ennen kaikkea lopulta 19-osaiseksi kasvaneen Andy Hardy -sarjan.
Lasse Pöystin Suomisen Ollin selkein esikuva, Andy Hardy, ruumiillisti kaikkea muuta tehokkaammin yhdysvaltalaisten ihannekuvan hyvätapaisesta ja neuvokkaasta amerikkalaisteinistä toisen maailmansodan varjostaman aikakauden stressaavassa ilmapiirissä. Andyn saaga alkoi vuoden 1937 A Family Affairista jatkuen täydellä höyryllä vuoteen 1946 ja saaden vielä codan vuonna 1958 Andy Hardy Comes Homen ilmestyessä.
Mikä merkitys taiteessa tai viihteessä on pidetyksi tulemisella? Siis sillä ilmiöllä, kun sanotaan yleisön ottavan jonkun esiintyjän omakseen? Vailla merkitystä tai minkäänlaisen ylenkatseen arvoinen tämä seikka ei ole. Mickey Rooneykin nosti yleisönsä eteen jonkinlaisen peilin, josta he saattoivat nähdä itsensä toiveikkaana, optimistisena versiona, uskoa huomiseen luovana. Illuusio tai ei, tähän sisältyy kiistatonta voimaa.
Vuonna 1939 Rooney sai yhdessä Deanna Durbinin kanssa Yhdysvaltain elokuva-akatemialta erityisen "nuoriso-Oscarin". Seuraavana vuonna hänestä tuli Babes in Armsista palkinnon siihenastisen historian nuorin kandidaatti pääosaroolisuorituksesta. Seurasi vielä kolme muuta ehdokkuutta - The Human Comedy (1943), Taivaan ja helvetin välillä (The Bold and the Brave, 1956), Musta ori (The Black Stallion, 1979) - ja huipennuksena kunnia-Oscar elämäntyöstä vuonna 1983: kuinka moni aavisti tuolloin uran jatkuvan aktiivisena vielä kolme vuosikymmentä?
Carroll Ballardin hienossa esikoisohjauksessa Musta ori Mickey Rooney signeerasi kuusikymppisenä luultavasti hienoimman työnsä. Menestyksen päivänsä hukanneen hevoskouluttajan kuvassa on elämää suurempaa karismaa ja jopa tekniikalla briljeerausta. Sekä katkeruutta, josta Hollywood-glamour on kaukana. Rooneyhan oli näitä kuuluisia, pahamaineisia "studiolapsia", jotka kävivät koulunsakin Hollywood-järjestelmän sisällä. Rooney selvisi lopulta partneriaan Garlandia paremmin, mutta esimerkiksi kahdeksan avioliittoa (joista ensimmäinen Ava Gardnerin kanssa!) kertovat paljonpuhuvaa kieltään.
Toinenkin, aivan toisella tavalla, legendaarinen rooli on nostettava esiin: Holly Golightlyn närkästynyt naapuri herra Yunioshi klassikossa Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1961). Hölmistyttävässä liki cameossa repivät eri suuntiin toisaalta räikeä, stereotyyppeihin perustuva pilkka toisessa maailmansodassa pieksettyä kansaa kohtaan, toisaalta näyttelijän pidäkkeetön heittäytyminen teknisesti huikeasti piirretyn roolin sisään.
Tietopankki IMDb listaa Mickey Rooneylle 338 roolia elokuvissa ja televisiossa. Hän aloitti huipulta ja, jos Yö museossa -hittisarjaa pitää kriteerinä, päätti sen huipulla, Hollywoodmaan kantakalustona. Mickey Rooneyn mukana katosi eräs vahvimmista siteistä mitä ajallamme oli elokuvan varhaishistoriaan.
1. Mystinen figuaani (Iguaanit) 29 pt. (6+0+4+5+2+6) = 23
2. Peter Lorren Silmät 20 pt. (4+6+6+1+4+2) = 22
3. Kongon Kingit 26 pt. (1+6+1+2+5+5) = 19
4. Some Like it Not 18 pt. (5+1+3+5+2+1) = 16
5. Hudson Hawks 26 pt. (4+0+0+0+6+5) = 15
5. Savage Streets 25 pt. (2+2+5+3+0+3) = 15
7. Nakke - (0+4+0+6+0+0) = 10 pt.
8. Will Smithin Pojat - (0+0+0+0+4+0) = 4
9. Terence & Bud - (0+4+0+0+0+0) = 4
4
pt. Hänen viimeisin, neljäs, ohjauksensa vuodelta 2006 on
uusintafilmatisointi japanilaisesta Antarcticasta. Remaken nimeksi tuli
Suomessa Seikkailu Etelänavalla.
2
pt. Hänen päätyönsä on ollut tuottaminen. Hän muodosti maineikkaan
trion Kathleen Kennedyn ja Steven Spielbergin kanssa. Viiden
Oscar-ehdokkuuden joukossa ovat Benjamin Button, Seabiscuit ja Kuudes
aisti.
1 pt. Muut ohjaukset ovat Araknofobia, Elossa! ja Congo.
18. Mikä elokuva vuodelta 2000?
4 pt. Pääroolin veti Patrick Fugit. Philip Seymour Hoffman esitti Lester Bangsiä.
2 pt. Francis McDormand ja Kate Hudson olivat molemmat ehdolla naissivuosasta.
1 pt. Cameron Crowe ohjasi ja käsikirjoitti.
19. Kuka näyttelijätär?
4
pt. Hän syntyi Lontoossa vuonna 1946. Kuuluisin pääosa lienee Jack
Cardiffin vuoden -68 kulttielokuvassa The Girl on a Motorcycle.
2
pt. Päremmin laulajana tunnetun näyttelijän muistettaviin sivurooleihin
kuuluvat Betty Patrice Chereaun Intimacyssa ja keisarinna Maria Theresa
Sofia Coppolan Marie Antoinettessa.
1
pt. Mick Jaggerin entisen tyttöystävän klassikkolevytys The Ballad of Lucy Jordan yhdistää Dusan Makavejevin Montenegroa (1981) ja Ridley
Scottin Thelma ja Louisea (1991).
VASTAUKSET
1. kierros
1. Street Smart/Yön ammattilaiset; 5 kertaa
2. Maltan haukka (1 pt.) The Maltese Falcon (2 pt.)
3. Meet the Fockers
4. Mike Figgis
5. Morgan Freeman; Danny Glover
6. Zombie ja kummitusjuna, Harri & The Mulefukkers, Matti Pellonpää
2. kierros
7. A) Martin Freeman B) “BAD MOTHERFUCKER”
8. A) Man on Fire B) Michael Fassbender
9. A) Michael J. Fox B) Matthew Fox
10. A) Michelle Pfeiffer B) Megan Fox
11. A) Millenium Falconin B) Mikael Fränti
3. kierros
12. Pingviinien matka
13. Deep Impact
14. Million Dollar Baby
15. The Bucket List/Nyt tai ei koskaan
16. The Shawshank Redemption
4.kierros
17. Frank Marshall
18. Melkein julkkis eli Almost Famous eli “Melkein feimi”