On julkinen salaisuus, tai ei salaisuus lainkaan, että tamperelainen elokuvasivistys on - tarkoittamatta ketään loukata - varsin ohutta harsoa. Se on luonnollista, sillä sijaitseehan Tampere maassa nimeltä Suomi, jonka yhteydessä ei useinkaan ole aivan helppoa käyttää sanoja kulttuuri ja elokuva samassa lauseessa, eikä Tampere sijoitu Suomen sisäisessäkään vertailussa nimenomaan elokuvakaupunkina kärkipaikoille.
Asiantilan kohentaminen olisi toivottavaa. Yksi mahdollisuus mainittuun kohentamiseen on virkistää elokuvallista silmäänsä kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä elokuva-arkistosarjan näytöksissä. KAVAn näytökset ansaitsevat huomiota erityisesti tänä syksynä, sillä parhaillaan pyörivä syyssarja on poikkeuksellisen rikas ja korkeatasoinen.
Art House Cinema Niagarassa jatkuva sarja on ehtinyt tänä iltana toiseen osaansa. Viime viikolla nähtiin kevyenä, hyvin viihdyttävänä alkulämmittelynä Monty Python Hollywoodissa -"konserttitaltiointi". Se pitää sisällään muun hauskan ohessa kaikkien aikojen Punahilkka ja susi -tulkinnan. Tänä iltana - voi teitä, jotka ette pitäneet asiaa silmällä - laitettiin isoa vaihdetta silmään, kun Volker Schlöndorffin mestarillinen Günter Grass -sovitus Peltirumpu valaisi valkokankaan.
Ja jatkoa seuraa. Syksyn arkistosarja on kiehtovin pitkään aikaan sen vuoksi, että joukossa on paljon ei niin ilmeisiä valintoja tunnustetuilta mestareilta. Kuka on esimerkiksi nähnyt Luis Buñuelilta juuri Neitsytsaaren? Eikä Carl Dreyerilta nähdä sitä Jeanne D'arcia tai Sanaa vaan aivan yhtä maineikas, mutta harvemmin esitetty Vihan päivä. Ja todellisten cinefiilien hellimältä uuden aallon kauhukakaralta Georges Franjulta saadaan nähtäväksi Valokeila murhaajaan -harvinaisuus.
Vähiten kiinnostava klassikko tällä kertaa lienee King Vidorin kolme ja puolituntinen Sota ja rauha, useimmiten epäonnistuneeksi mainittu. Mutta siinäkin on Audrey Hepburn. Sen parina onkin sitten yhtä pitkä Tuulen viemää, jonka väliin jättämistä ei voi perustella millään. Tämä elokuva jos mikä on dvd:nä telkkarissa ja filminä valkokankaalla kaksi eri asiaa.
Elokuvan tulevaisuutta pohtivat voivat kokeilla Taksikuskia kovasti keskustelua herättäneenä 4K-digikopiona. Mutta enpä odottaisi liikoja.
Vielä on tulossa Louis Mallen aina kohahduttava "kaikkien aikojen ilotalokuvaus" Pretty Baby, jonka ei millään voisi kuvitella pääsevän tuotantoon enää näinä poliittisen korrektiuden kulta-aikoina. 12-vuotiaan Brooke Shieldsin monessa mielessä paljaan rehellinen näyttelijäsuoritus pistää ihmettelemään, miksi nämä lahjat myöhemmin näivettyivät.
Syyssarjan kohokohdan muodostavat kaiketi kaksi Stanley Kubrickin mestariteosta. Barry Lyndonin voisi nostaa superlatiiveja etsiessä esimerkiksi elokuvahistorian täydellisimmin kuvatuksi teokseksi. Mykistävän kuvakauneuden alle piirtyy nerokas satiirinen epookki, jossa katsoja pääsee muun muassa keskelle 30-vuotista sotaa ja hukkuu sanoinkuvaamattoman kauniin musiikin aallokkoon.
Eyes Wide Shut puolestaan on 1990-luvun suurin elokuvallinen mestariteos. Aivan yksinkertaisesti.
KAVAn syyssarja päättyy Sofia Coppolan kunnianhimoiseen Marie Antoinetteen. Se ei ole täydellinen elokuva, mutta mielenkiintoisesti sen sinänsä pienille horjahteluille on kritiikeissä annettu suhteeton painoarvo. Sillä Coppolan moderni, nykyaikaa kommentoiva näkemys on usein peräti nerokas. Hiljattain Cannesissa palkittu Kirsten Dunst on vaikuttava myös cluelessina kuningattarena, ja yllättävä musiikkiraita on saatu sopimaan kokonaiskuvaan uskomattoman luontevasti.
Syksyn, ja nimenomaan tämän syksyn, arkistosarja muodostaa kokonaisuudessaan melkoisen antoisan ja monipuolisen kurssin elokuvailmaisun keinoista ja historiasta, jollaisesta ei liian usein Tampereella pääse nauttimaan.
maanantai 3. lokakuuta 2011
lauantai 1. lokakuuta 2011
Monroen Leffavisa, 3/7
Monroe Cup
1. Lone Iguanas (/Lume Iguamus) (5+4+4) 13
2. 400 Kekkosta (4+6+2) 12
3. Savage Streets (4+2+5) 11
4. Pektoplasma (1+3+6) 10
5. E. E. Horton (/Jänis Horton) (6+2+0) 86. Kate Beckinsale fans (2+5+0) 7
7. Peter Lorren silmät (1+1+3) 5
8. KVS (2+0+0) 2
9. Harmaa Tampere (1+0+0) 1
10. Carpe Jugulum (0+1+0) 1
11. Albatrossi (0+0+1) 1
12. Yrpä ja Illu (0+0+1) 1
torstai 29. syyskuuta 2011
Syksyn MonroeCupin rungot 1
MONROECUP SYKSY -11, 1. KIERROS 14.9. (max. 42 pt.)
Perustrivia:
1.Miltä paikkakunnalta alkaa Joe Wrightin ohjaama uutuusleffa Hanna? (1 pt.)
- Kuusamosta
2. Mikä luku yhdistää zombeja, Heath Ledgeriä ja Sandra Bullock-elokuvaa? (1 pt.)
- 28 (28 päivää/viikkoa myöhemmin; kuolema 28-vuotiaana; 28 päivää)
3. Ketkä neljä istuivat Peter von Baghin vieraina aamukeskusteluissa tämän vuoden Sodankylän festareilla? (4 pt.)
- Michael Chapman, Atom Egoyan, Souleymane Cissé ja Apitchatpong Weerasethakul
4. Mikä oli Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin esittämän avioparin sukunimi Eyes Wide Shutissa - nimi oli johdettu eräästä supertähdestä. (1 pt.)
Perustrivia:
1.Miltä paikkakunnalta alkaa Joe Wrightin ohjaama uutuusleffa Hanna? (1 pt.)
- Kuusamosta
2. Mikä luku yhdistää zombeja, Heath Ledgeriä ja Sandra Bullock-elokuvaa? (1 pt.)
- 28 (28 päivää/viikkoa myöhemmin; kuolema 28-vuotiaana; 28 päivää)
3. Ketkä neljä istuivat Peter von Baghin vieraina aamukeskusteluissa tämän vuoden Sodankylän festareilla? (4 pt.)
- Michael Chapman, Atom Egoyan, Souleymane Cissé ja Apitchatpong Weerasethakul
4. Mikä oli Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin esittämän avioparin sukunimi Eyes Wide Shutissa - nimi oli johdettu eräästä supertähdestä. (1 pt.)
- Harford
5. Ketkä kaksi ovat esittäneet valkokankaalla Rooster Cogburniä? (2 pt.)
- John Wayne, Jeff Bridges
A vai B?
5. Ketkä kaksi ovat esittäneet valkokankaalla Rooster Cogburniä? (2 pt.)
- John Wayne, Jeff Bridges
A vai B?
Joukkueet vastaavat joka kohdassa jompaan kumpaan kysymykseen. A on pisteen arvoinen, B kahden.
6. A) Mikä on historian kallein esikoisohjaus, vuodelta 2006? (1 pt.) B) Kuka sen ohjasi? (2 pt.)
- A) Mission Impossible 3 B) J.J. Abrams (150 milj. doll.)
7. A) Mikä on Austin Powersin keskimmäinen nimi? B) Entä mikä on Homer Simpsonin?
- A) Danger B) Jay
8. A) Mikä oli Mike Leigh'n esikoisohjaus? B) Minä vuonna se ilmestyi?
- A) Ilottomat hetket/Bleak Moments B) 1971
9. A) Mikä oli Steven Spielbergin esikoisohjaus? B) Kenen esikoinen oli Element of Crime?
- A) Sugarland Express B) Lars von Trier
10. A) Mikä on Terrence Malickin uusin ohjaus? B) Mikä on Béla Tarrin uusin ohjaus?
- A) The Tree of Life B) A Torinói ló/The Turin Horse/Torinon hevonen
Vihjeet:
11. Mikä elokuva?
4 pt. Se oli Clint Eastwodin isoin 60-luvun menestys ja MGM:n isoin hitti vuonna 1968.
2 pt. Clint lähettää siinä ajasta ikuisuuteen enemmän väkeä kuin missään toisessa elokuvassaan. Natseja niittaantuu 30-40.
1 pt. Käsikirjoituksen laati Alistair MacLean, toista pääosaa esiti Richard Burton ja alkukielinen nimi on napattu Shakespearelta.
- Kotkat kuuntelevat/Where Eagles Dare
6. A) Mikä on historian kallein esikoisohjaus, vuodelta 2006? (1 pt.) B) Kuka sen ohjasi? (2 pt.)
- A) Mission Impossible 3 B) J.J. Abrams (150 milj. doll.)
7. A) Mikä on Austin Powersin keskimmäinen nimi? B) Entä mikä on Homer Simpsonin?
- A) Danger B) Jay
8. A) Mikä oli Mike Leigh'n esikoisohjaus? B) Minä vuonna se ilmestyi?
- A) Ilottomat hetket/Bleak Moments B) 1971
9. A) Mikä oli Steven Spielbergin esikoisohjaus? B) Kenen esikoinen oli Element of Crime?
- A) Sugarland Express B) Lars von Trier
10. A) Mikä on Terrence Malickin uusin ohjaus? B) Mikä on Béla Tarrin uusin ohjaus?
- A) The Tree of Life B) A Torinói ló/The Turin Horse/Torinon hevonen
Vihjeet:
11. Mikä elokuva?
4 pt. Se oli Clint Eastwodin isoin 60-luvun menestys ja MGM:n isoin hitti vuonna 1968.
2 pt. Clint lähettää siinä ajasta ikuisuuteen enemmän väkeä kuin missään toisessa elokuvassaan. Natseja niittaantuu 30-40.
1 pt. Käsikirjoituksen laati Alistair MacLean, toista pääosaa esiti Richard Burton ja alkukielinen nimi on napattu Shakespearelta.
- Kotkat kuuntelevat/Where Eagles Dare
12. Mikä harrastus ja ammatti?
4 pt. Tämän harrastuksen nimeä kantava näyttelijä on tuttu mm. elokuvista Road Trip ja Hustle & Flow: jälkimmäisessä Terrence Howardin roolihahmolla on sama nimi.
2 pt. Tämä harrastus on tuttu myös Disturbian, Eagle Eyen ja I Am Number Fourin ohjaajan nimestä.
1 pt. Se on It's All Gone Pete Tongin päähenkilön ammatti.
- DJ
4 pt. Tämän harrastuksen nimeä kantava näyttelijä on tuttu mm. elokuvista Road Trip ja Hustle & Flow: jälkimmäisessä Terrence Howardin roolihahmolla on sama nimi.
2 pt. Tämä harrastus on tuttu myös Disturbian, Eagle Eyen ja I Am Number Fourin ohjaajan nimestä.
1 pt. Se on It's All Gone Pete Tongin päähenkilön ammatti.
- DJ
13. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän esitti kertojaa vuoden -93 hitissä Elossa!
2 pt. Hän esitti Clintin jahtaamaa murhaajaa elokuvassa Tulilinjalla.
1 pt. John Cusack ryömi hänen päänsä sisään Charlie Kaufmanin tarinassa.
- John Malkovich
4 pt. Hän esitti kertojaa vuoden -93 hitissä Elossa!
2 pt. Hän esitti Clintin jahtaamaa murhaajaa elokuvassa Tulilinjalla.
1 pt. John Cusack ryömi hänen päänsä sisään Charlie Kaufmanin tarinassa.
- John Malkovich
Videonäytteet (max. 11 pt.)
14. Kuka ohjasi? Kuka esitti miespääosan? Mikä elokuva? (3 pt.)
– Michael Curtiz; Errol Flynn; Captain Blood – Kapteeni Blood
15. Kuka ohjasi ja mikä elokuva on kyseessä? (2 pt.)
- D.A. Pennebaker, Don´t Look Back/Älä katso taaksesi
16. Mikä elokuva ja kuka kuluvana vuonna 81 vuotta täyttävä ohjaaja on elokuvan ohjannut? (2 pt.)
- Film socialisme, Jean-Luc Godard
17. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)
- Animal House - Delta-jengi ; John Landis
18. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)
-Neil Young: Heart of Gold; Jonathan Demme
Drive - b-leffan paluu
R&A:n mainingeissa
Ei.
Tästä ei tule hyvää artikkelia, tunnen sen jo aloittaessani.
Vika on siinä, etteivät ajatusteni päällimmäiset, aktiivisimmat kerrokset askaroi itse puheena olevan elokuvan parissa, vaan tässä toisarvoisessa kysymyksessä: miksi Nicolas Winding Refn palkittiin keväällä Cannesin parhaana ohjaajana tästä Drivesta?
Ei pidä ymmärtää tarkoituksella väärin, en suinkaan lähde mollaamaan Refnin ohjausta. Jos jotakin, niin Drive on hyvin ohjattu lajityyppielokuva. Mutta mitään silmiinpistävän omintakeista siinä ei tapaa paitsi tietysti, jos ei ole nähnyt montaa elokuvaa elämässään. Jos on nuori.
Robert DeNiron johtama Cannesin jury oli tuskin nuori, ja he ovat taatusti nähneet elokuvia.
(Ei tästä tule mitään.)
Eräs Driven keskushenkilöistä kertoo historiastaan tähän tapaan: "Minä tuotin ennen elokuvia. Nopeata toimintaa, autotakaa-ajoja ja sen sellaista. Joku kriitikko kutsui niitä "eurooppalaisiksi". Minusta ne olivat roskaa." Ironiaa tai ei, Drive viittaa tässä itseensä. Se on pohjimmiltaan tyylitelty b-elokuva ja kioskikirjallisuutta valkokankaalla, kuluneista aineksista kyhätty, mutta itseluottamuksella ja taidolla valmistettu. Tällaiset "pienet" elokuvat ovat aina olleet kuin maan suola elokuvan ystäville.
Nautittavuudestaan huolimatta Drivesta puuttuu kuitenkin lataus, joka on ominainen b-elokuvien aatelille. Siinä ei esimerkiksi ole Vanishing Pointin zeitgeistia, Monte Hellmanin eksistentiaalista pohjaa tai ilmeisimmän esikuvan, Driverin, jäänkylmää melvilleläistä karuutta. Viimeksi mainittu Walter Hillin pääteos tulee Refnin teosta katsoessa aivan erityisesti mieleen. Drive häviää esikuvalleen suunnilleen sen viimeisen r:n verran.
Driven skenaariossa esiintyy pelkkiä perustilanteita ja -hahmoja. Ensimmäinen kohtaus tuntuu melkein luotaantyöntävän kliseiseltä Kuskin selittäessä toimintaperiaatteitaan puhelimitse tulevalle työnantajalleen. Viimeksi tämä nähtiin Transporterissa. Päähenkilö on jälleen yksi antisankari vailla nimeä ja menneisyyttä yksinäisten sielujen miljoonakaupungissa. Kuvioon kuuluu järjestäytynyttä rikollisuutta, kohtalokas keikka, tietysti miljoona dollaria - ja tyttö. Autolla ajoa tarjotaan yllättävän kitsaasti. Eikä kovin paljoa oteta irti myöskään päähenkilön osa-aikatyöstä elokuvien stunt-ajajana.
Kuski on Ryan Goslingin kaltaiselle taiturille helppo pala. Aivan turha tulla selittämään, etteikö rooli olisi ollut Goslingille piece of cake. Näyttelijä tekee keskittynyttä työtä harvasanaisena keskushenkilönä, mutta Lars ja se ainoa oikean kaltaista briljeerausta ei nyt nähdä. Kohtauksissa suloisen Carey Mulliganin kanssa on sähköä, jota muu elokuva olisi kaivannut, eikä Gosling peittele roolin pohjimmaltaan psykopaattisia perusvirityksiä: tapporuma hopeinen skorpionitakki pysyy päällä, roiskui mitä roiskui. Ja kyllähän sitten roiskuukin.
Yksi USA:n rakastetuimmista pitkän linjan koomikoista, Albert Brooks, kääntää kelkkansa ja tekee painokkaasti tarinan isoimman pahiksen. Tämä ei arvattavasti jää amerikkalaisilta kriitikoilta huomaamatta. (Ei tämä nyt vieläkään oikein...)
Mitä persoonallista Refnin harkitussa ohjauksessa on, liittyy hänen musiikin käyttöönsä. Erikoinen syntikkapop liikuttaa assosiaatiot 70-luvulta 80-luvun puolelle. Erityisen tehokkaasti soi Collegen A Real Hero. Jotakin, jokin kohtalokkuuden tunne jää kuitenkin uupumaan. Drive on tyylikkyydestään huolimatta niin ohut ja niin nähty, että sitä ei katso erityisen eläytyen. Kylmimmiksi jäävät tärkeät perhekeskeiset kohtaukset, joissa Kuski kommunikoi naapurin äidin ja tämän pojan kanssa. Jotenkin Drive ei tunnu keskustelevan lainkaan oman aikansa kanssa, ja kenties tämä vaikuttaa sen tunneköyhyyteen. (Mene ja tiedä.)
R&A-katalogissa Drivea verrattiin Driverin lisäksi toiseen kulttiteokseen Elää ja kuolla L.A.:ssa. Drive sijoittuu näiden kahden välimaastoon yhdentekevämpänä kuin Driver, mutta selvästi Friedkinin ohjauksen edelle.
Ei.
Tästä ei tule hyvää artikkelia, tunnen sen jo aloittaessani.
Vika on siinä, etteivät ajatusteni päällimmäiset, aktiivisimmat kerrokset askaroi itse puheena olevan elokuvan parissa, vaan tässä toisarvoisessa kysymyksessä: miksi Nicolas Winding Refn palkittiin keväällä Cannesin parhaana ohjaajana tästä Drivesta?
Ei pidä ymmärtää tarkoituksella väärin, en suinkaan lähde mollaamaan Refnin ohjausta. Jos jotakin, niin Drive on hyvin ohjattu lajityyppielokuva. Mutta mitään silmiinpistävän omintakeista siinä ei tapaa paitsi tietysti, jos ei ole nähnyt montaa elokuvaa elämässään. Jos on nuori.
Robert DeNiron johtama Cannesin jury oli tuskin nuori, ja he ovat taatusti nähneet elokuvia.
(Ei tästä tule mitään.)
Eräs Driven keskushenkilöistä kertoo historiastaan tähän tapaan: "Minä tuotin ennen elokuvia. Nopeata toimintaa, autotakaa-ajoja ja sen sellaista. Joku kriitikko kutsui niitä "eurooppalaisiksi". Minusta ne olivat roskaa." Ironiaa tai ei, Drive viittaa tässä itseensä. Se on pohjimmiltaan tyylitelty b-elokuva ja kioskikirjallisuutta valkokankaalla, kuluneista aineksista kyhätty, mutta itseluottamuksella ja taidolla valmistettu. Tällaiset "pienet" elokuvat ovat aina olleet kuin maan suola elokuvan ystäville.
Nautittavuudestaan huolimatta Drivesta puuttuu kuitenkin lataus, joka on ominainen b-elokuvien aatelille. Siinä ei esimerkiksi ole Vanishing Pointin zeitgeistia, Monte Hellmanin eksistentiaalista pohjaa tai ilmeisimmän esikuvan, Driverin, jäänkylmää melvilleläistä karuutta. Viimeksi mainittu Walter Hillin pääteos tulee Refnin teosta katsoessa aivan erityisesti mieleen. Drive häviää esikuvalleen suunnilleen sen viimeisen r:n verran.
Driven skenaariossa esiintyy pelkkiä perustilanteita ja -hahmoja. Ensimmäinen kohtaus tuntuu melkein luotaantyöntävän kliseiseltä Kuskin selittäessä toimintaperiaatteitaan puhelimitse tulevalle työnantajalleen. Viimeksi tämä nähtiin Transporterissa. Päähenkilö on jälleen yksi antisankari vailla nimeä ja menneisyyttä yksinäisten sielujen miljoonakaupungissa. Kuvioon kuuluu järjestäytynyttä rikollisuutta, kohtalokas keikka, tietysti miljoona dollaria - ja tyttö. Autolla ajoa tarjotaan yllättävän kitsaasti. Eikä kovin paljoa oteta irti myöskään päähenkilön osa-aikatyöstä elokuvien stunt-ajajana.
Kuski on Ryan Goslingin kaltaiselle taiturille helppo pala. Aivan turha tulla selittämään, etteikö rooli olisi ollut Goslingille piece of cake. Näyttelijä tekee keskittynyttä työtä harvasanaisena keskushenkilönä, mutta Lars ja se ainoa oikean kaltaista briljeerausta ei nyt nähdä. Kohtauksissa suloisen Carey Mulliganin kanssa on sähköä, jota muu elokuva olisi kaivannut, eikä Gosling peittele roolin pohjimmaltaan psykopaattisia perusvirityksiä: tapporuma hopeinen skorpionitakki pysyy päällä, roiskui mitä roiskui. Ja kyllähän sitten roiskuukin.
Yksi USA:n rakastetuimmista pitkän linjan koomikoista, Albert Brooks, kääntää kelkkansa ja tekee painokkaasti tarinan isoimman pahiksen. Tämä ei arvattavasti jää amerikkalaisilta kriitikoilta huomaamatta. (Ei tämä nyt vieläkään oikein...)
Mitä persoonallista Refnin harkitussa ohjauksessa on, liittyy hänen musiikin käyttöönsä. Erikoinen syntikkapop liikuttaa assosiaatiot 70-luvulta 80-luvun puolelle. Erityisen tehokkaasti soi Collegen A Real Hero. Jotakin, jokin kohtalokkuuden tunne jää kuitenkin uupumaan. Drive on tyylikkyydestään huolimatta niin ohut ja niin nähty, että sitä ei katso erityisen eläytyen. Kylmimmiksi jäävät tärkeät perhekeskeiset kohtaukset, joissa Kuski kommunikoi naapurin äidin ja tämän pojan kanssa. Jotenkin Drive ei tunnu keskustelevan lainkaan oman aikansa kanssa, ja kenties tämä vaikuttaa sen tunneköyhyyteen. (Mene ja tiedä.)
R&A-katalogissa Drivea verrattiin Driverin lisäksi toiseen kulttiteokseen Elää ja kuolla L.A.:ssa. Drive sijoittuu näiden kahden välimaastoon yhdentekevämpänä kuin Driver, mutta selvästi Friedkinin ohjauksen edelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)