Syksyn MonroeCupin rungot 1

MONROECUP SYKSY -11, 1. KIERROS 14.9. (max. 42 pt.)

Perustrivia:

1.Miltä paikkakunnalta alkaa Joe Wrightin ohjaama uutuusleffa Hanna? (1 pt.)
- Kuusamosta
2. Mikä luku yhdistää zombeja, Heath Ledgeriä ja Sandra Bullock-elokuvaa? (1 pt.)
- 28 (28 päivää/viikkoa myöhemmin; kuolema 28-vuotiaana; 28 päivää)
3. Ketkä neljä istuivat Peter von Baghin vieraina aamukeskusteluissa tämän vuoden Sodankylän festareilla? (4 pt.)
- Michael Chapman, Atom Egoyan, Souleymane Cissé ja Apitchatpong Weerasethakul
4. Mikä oli Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin esittämän avioparin sukunimi Eyes Wide Shutissa - nimi oli johdettu eräästä supertähdestä. (1 pt.)

- Harford
5. Ketkä kaksi ovat esittäneet valkokankaalla Rooster Cogburniä? (2 pt.)
- John Wayne, Jeff Bridges

A vai B?

Joukkueet vastaavat joka kohdassa jompaan kumpaan kysymykseen. A on pisteen arvoinen, B kahden.

6. A) Mikä on historian kallein esikoisohjaus, vuodelta 2006? (1 pt.) B) Kuka sen ohjasi? (2 pt.)
- A) Mission Impossible 3 B) J.J. Abrams (150 milj. doll.)
7. A) Mikä on Austin Powersin keskimmäinen nimi? B) Entä mikä on Homer Simpsonin?
- A) Danger B) Jay
8. A) Mikä oli Mike Leigh'n esikoisohjaus? B) Minä vuonna se ilmestyi?
- A) Ilottomat hetket/Bleak Moments B) 1971
9. A) Mikä oli Steven Spielbergin esikoisohjaus? B) Kenen esikoinen oli Element of Crime?
- A) Sugarland Express B) Lars von Trier
10. A) Mikä on Terrence Malickin uusin ohjaus? B) Mikä on Béla Tarrin uusin ohjaus?
- A) The Tree of Life B) A Torinói ló/The Turin Horse/Torinon hevonen

Vihjeet:

11. Mikä elokuva?
4 pt. Se oli Clint Eastwodin isoin 60-luvun menestys ja MGM:n isoin hitti vuonna 1968.
2 pt. Clint lähettää siinä ajasta ikuisuuteen enemmän väkeä kuin missään toisessa elokuvassaan. Natseja niittaantuu 30-40.
1 pt. Käsikirjoituksen laati Alistair MacLean, toista pääosaa esiti Richard Burton ja alkukielinen nimi on napattu Shakespearelta.
- Kotkat kuuntelevat/Where Eagles Dare

12. Mikä harrastus ja ammatti?
4 pt. Tämän harrastuksen nimeä kantava näyttelijä on tuttu mm. elokuvista Road Trip ja Hustle & Flow: jälkimmäisessä Terrence Howardin roolihahmolla on sama nimi.
2 pt. Tämä harrastus on tuttu myös Disturbian, Eagle Eyen ja I Am Number Fourin ohjaajan nimestä.
1 pt. Se on It's All Gone Pete Tongin päähenkilön ammatti.
- DJ

13. Kuka näyttelijä?
4 pt. Hän esitti kertojaa vuoden -93 hitissä Elossa!
2 pt. Hän esitti Clintin jahtaamaa murhaajaa elokuvassa Tulilinjalla.
1 pt. John Cusack ryömi hänen päänsä sisään Charlie Kaufmanin tarinassa.
- John Malkovich

Videonäytteet (max. 11 pt.)

14. Kuka ohjasi? Kuka esitti miespääosan? Mikä elokuva? (3 pt.)

– Michael Curtiz; Errol Flynn; Captain Blood – Kapteeni Blood

15. Kuka ohjasi ja mikä elokuva on kyseessä? (2 pt.)

- D.A. Pennebaker, Don´t Look Back/Älä katso taaksesi

16. Mikä elokuva ja kuka kuluvana vuonna 81 vuotta täyttävä ohjaaja on elokuvan ohjannut? (2 pt.)

- Film socialisme, Jean-Luc Godard

17. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)

- Animal House - Delta-jengi ; John Landis

18. Elokuva ja ohjaaja? (2 pt.)

-Neil Young: Heart of Gold; Jonathan Demme

Drive - b-leffan paluu

R&A:n mainingeissa

Ei.

Tästä ei tule hyvää artikkelia, tunnen sen jo aloittaessani.

Vika on siinä, etteivät ajatusteni päällimmäiset, aktiivisimmat kerrokset askaroi itse puheena olevan elokuvan parissa, vaan tässä toisarvoisessa kysymyksessä: miksi Nicolas Winding Refn palkittiin keväällä Cannesin parhaana ohjaajana tästä Drivesta?

Ei pidä ymmärtää tarkoituksella väärin, en suinkaan lähde mollaamaan Refnin ohjausta. Jos jotakin, niin Drive on hyvin ohjattu lajityyppielokuva. Mutta mitään silmiinpistävän omintakeista siinä ei tapaa paitsi tietysti, jos ei ole nähnyt montaa elokuvaa elämässään. Jos on nuori. 

Robert DeNiron johtama Cannesin jury oli tuskin nuori, ja he ovat taatusti nähneet elokuvia.

(Ei tästä tule mitään.)

Eräs Driven keskushenkilöistä kertoo historiastaan tähän tapaan: "Minä tuotin ennen elokuvia. Nopeata toimintaa, autotakaa-ajoja ja sen sellaista. Joku kriitikko kutsui niitä "eurooppalaisiksi". Minusta ne olivat roskaa." Ironiaa tai ei, Drive viittaa tässä itseensä. Se on pohjimmiltaan tyylitelty b-elokuva ja kioskikirjallisuutta valkokankaalla, kuluneista aineksista kyhätty, mutta itseluottamuksella ja taidolla valmistettu. Tällaiset "pienet" elokuvat ovat aina olleet kuin maan suola elokuvan ystäville.

Nautittavuudestaan huolimatta Drivesta puuttuu kuitenkin lataus, joka on ominainen b-elokuvien aatelille. Siinä ei esimerkiksi ole Vanishing Pointin zeitgeistia, Monte Hellmanin eksistentiaalista pohjaa tai ilmeisimmän esikuvan, Driverin, jäänkylmää melvilleläistä karuutta. Viimeksi mainittu Walter Hillin pääteos tulee Refnin teosta katsoessa aivan erityisesti mieleen. Drive häviää esikuvalleen suunnilleen sen viimeisen r:n verran.

Driven skenaariossa esiintyy pelkkiä perustilanteita ja -hahmoja. Ensimmäinen kohtaus tuntuu melkein luotaantyöntävän kliseiseltä Kuskin selittäessä toimintaperiaatteitaan puhelimitse tulevalle työnantajalleen. Viimeksi tämä nähtiin Transporterissa. Päähenkilö on jälleen yksi antisankari vailla nimeä ja menneisyyttä yksinäisten sielujen miljoonakaupungissa. Kuvioon kuuluu järjestäytynyttä rikollisuutta, kohtalokas keikka, tietysti miljoona dollaria - ja tyttö. Autolla ajoa tarjotaan yllättävän kitsaasti. Eikä kovin paljoa oteta irti myöskään päähenkilön osa-aikatyöstä elokuvien stunt-ajajana.

Kuski on Ryan Goslingin kaltaiselle taiturille helppo pala. Aivan turha tulla selittämään, etteikö rooli olisi ollut Goslingille piece of cake. Näyttelijä tekee keskittynyttä työtä harvasanaisena keskushenkilönä, mutta Lars ja se ainoa oikean kaltaista briljeerausta ei nyt nähdä. Kohtauksissa suloisen Carey Mulliganin kanssa on sähköä, jota muu elokuva olisi kaivannut, eikä Gosling peittele roolin pohjimmaltaan psykopaattisia perusvirityksiä: tapporuma hopeinen skorpionitakki pysyy päällä, roiskui mitä roiskui. Ja kyllähän sitten roiskuukin.

Yksi USA:n rakastetuimmista pitkän linjan koomikoista, Albert Brooks, kääntää kelkkansa ja tekee painokkaasti tarinan isoimman pahiksen. Tämä ei arvattavasti jää amerikkalaisilta kriitikoilta huomaamatta. (Ei tämä nyt vieläkään oikein...)

Mitä persoonallista Refnin harkitussa ohjauksessa on, liittyy hänen musiikin käyttöönsä. Erikoinen syntikkapop liikuttaa assosiaatiot 70-luvulta 80-luvun puolelle. Erityisen tehokkaasti soi Collegen A Real Hero. Jotakin, jokin kohtalokkuuden tunne jää kuitenkin uupumaan. Drive on tyylikkyydestään huolimatta niin ohut ja niin nähty, että sitä ei katso erityisen eläytyen. Kylmimmiksi jäävät tärkeät perhekeskeiset kohtaukset, joissa Kuski kommunikoi naapurin äidin ja tämän pojan kanssa. Jotenkin Drive ei tunnu keskustelevan lainkaan oman aikansa kanssa, ja kenties tämä vaikuttaa sen tunneköyhyyteen. (Mene ja tiedä.)

R&A-katalogissa Drivea verrattiin Driverin lisäksi toiseen kulttiteokseen Elää ja kuolla L.A.:ssa. Drive sijoittuu näiden kahden välimaastoon yhdentekevämpänä kuin Driver, mutta selvästi Friedkinin ohjauksen edelle.

In your face! Paluu Molotoviin

Monroen Helsingin agentti teki eilen uusintavierailun Kallion Bar Molotovin leffavisaan. Viime viikon kepillä jäätä -kokeilu tuotti kismittävän kakkossijan, joten nyt oli revanssin aika. Edellisviikolla harjoiteltiin, nyt ei annettu enää tuumaakaan periksi - lopputuloksena Lumiere Kokkoset komeili visan ykkössijalla ja siirtyi myös komeasti Cupin johtoon. Taakse jäivät niin Gary Busey, Veijarit kuin Pekko aikamiespojan anustappiaikakin.

Molotovin visa oli vaikuttanut viime viikolla lupaavalta ja uusintakierros vain vankisti käsitystä laadukkaasta tietokilpailusta. Visa on graafisesti huimasti edellä Monroen omaa Cupia, sillä videotykin, grafiikkaohjelman ja pienen kankaan avulla Molotovin visalle on luotu oma ilme, ja he pystyvät myös esittämään videonäytteitä. Eilinen visa liikkui noin 95 %:sti amerikkalaisen elokuvan perinnössä ja erityisen painon saivat genrehelmet ja b-luokan kuriositeetit (esim. "Kuka näytteli Black Belt Jonesissa, Enter The Dragonissa ja Black Samuraissa?") .

Molotovin visan rakenne etenee musanäytteistä kirjallisten, osin kuviin perustuvien kysymysten kautta videoklippeihin, joita oli eilen kahdeksan. Musatärppejä LK:lla oli mm. Charade/Henry Mancini ja Syvän joen banjokohtaus. Ratkaisevassa videonäyteosiossa saimme kiinni mm. Tyttö nimeltä Ceben, Kuningas ja satakielen (tai meidän versiossamme "linnun"), Cinema Paradison sekä ihan hatusta hakemamme Valley Girlsin, vaikka viimeinen s unohtuikin.

Kritiikkiä voi esittää hieman hitaasta tahdista - kysymysten välissä oli turhankin paljon ilmaa. Siten visa venyi kello 20:n alkamisajastaan niin, että oltiin jo vartti vuorokauden 23:nnen tunnin puolella ennen lopettamista. Olisi mukavaa, jos visa päättyisi ennen kymmentä, koska silloin ehtisi istua keskustelemassa joukkuetovereiden kanssa.

Erityistä huomiota visassa kiinnittää - kuten visaisännät sen muotoilivat - se, että se on "erittäin hyvin sponssattu". Palkintoja nimittäin jaetaan runsaasti. Eilen viisi ensimmäistä joukkuetta sai dvd-palkinnon ja vielä heidän lisäkseen "lucky losers" -palkintoina arvottiin Monroen hiljan esittämän The Last Border -elokuvan alkuperäinen juliste sekä Filmihullu-antologian toinen osa. MIKSI viimeksi mainittu oli lohdutuspalkinto, jää mysteeriksi, sillä se oli voittokasan ylivoimaisesti arvokkain tuote. Olin näreissäni, myönnän sen.

Visa veti pienehkön Molotovin tupaten täyteen ja atmosfääri kohosi helteiseksi.

PS. MonroeCupin visarungot ovat tulossa FilmiLiekkiin selvitettyämme eräitä editoriaalisia sudenkuoppia.

Tähän päättyy R&A

Monroe R&A:ssa 2011

Tämä kirppuinen skribentti päättää noin tunnin päästä leffafestarinsa kimki-dukilla. Mitäpä Rakkautta ja Anarkiaa olisi ilman Korean originellia? Kim Ki-Duk on perinyt Beat Takeshin paikan festivaalin ruumiillistumana teoksillaan, joissa todellakin sukellellaan rakkauden ja anarkian risteyskohdassa. On sanalla sanoen täydellistä antaa Kim Ki-Dukin videoteoksen Arirang päättää nämä kekkerit tältä vuodelta. Turhan useinhan R&A:ssa rakkaus tarkoittaa pornoa ja anarkia väkivaltaa, mutta KKD on aito asia.

Arirangin jälkeen - oikeammin sen lisäksi - on vielä monta elokuvaa kirjoitettavana muistiin. Yhdessä tarkasteltuna kaikki viimeisen kymmenen päivää tajuntaa mörssänneet elokuvat muodostavat kokonaisuuden, joka yllättää laadukkuudellaan. Varsinaisia huteja ei tullut vastaan yhtäkään paitsi tylsä Incidies, mutta sekään ei ollut mitenkään turha teos - olisin vain mieluummin nähnyt näytelmän, johon se perustui. Varsinaisia huipputeoksia ei tosin niitäkään ollut montaa: Play ja Once Upon A Time In Anatolia tekivät suurimman vaikutuksen, mutta eivät nekään nousseet muutaman viikon takaisen Torinon hevosen osoittamalle tasolle.

Monet näytöksistä, joihin otin osaa, täyttivät penkkirivit laidasta laitaan. Pienimmän yleisömenestyksen sai kolmetuntinen Bollywood-ihanuus Zindagi na milegi dobara. Mitä luultavimmin kestonsa vuoksi leffa houkutti Maxim 1:een reilun parikymmentä erittäin hyvin viihtynyttä katsojaa.

Kaikkiaan kolme monroelaista osallistui tai yritti osallistua R&A:han. Minä olin heistä ahkerin penkinkuluttaja. Muilla ei ollut vastaavaa onnea. Päivän reissulla ja hyvin rajoitetulla ajalla liikkunut monroelainen ei saanut lippua mihinkään. Toinen, joka talkoili kolme ja puoli päivää, kävi sinä aikana järjestelmällisesti katsomassa tarjonnan kehnoimmat palat Eetusta ja Konnasta sekä Elokuusta alkaen. Hyvää tuulta riitti silti kaikilla.

Nyt on siis vielä Arirang jäljellä ja muutama juttu liukuhihnalla.

Antoisat elokuvajuhlat summa summarum.