Tästä elokuvasta ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Rowan Joffen ohjauksessa Graham Greenen kuulusta romaanista Kiveä kovempi eli Brighton Rock on saattanut olla ylevät tavoitteet. Mene, tiedä. Elokuvasta on joka tapauksessa tullut valkokangasvastine vasta tyhjennetylle elementtiasunnolle. Brighton Rock on lohduttoman ikävystyttävä, ontto ja vailla mitään samastumiskohteita.
Eniten kaduttaa, etten ottanut lukeakseni Greenen romaania. Elokuva on nyt tavallaan pilannut sen. Tai voihan olla, että kirja on yhtä huono kuin elokuvakin, mutta on painavia syitä epäillä sellaista.
Joffen elokuva ei epäonnistu suinkaan siksi, että se jäisi vellomaan epäolennaisuuksiin tai olisi väritön. Joffe on tavoitellut elokuvaansa alati kiristyvän ruuvipenkin tunnetta, vähän kuin Epäillyissä, esimerkin vuoksi. Mutta Joffe ei saa mitään kosketusta henkilöihinsä, heidän motiiveihinsa eikä taustalla velloviin, mod-kulttuurin noususta ilmoittaviin nuorisomellakoihin. Ainoa, mitä kankaalla on, on ylisyvillä väreillä kyllästetty, jatkuvasti liikkuva kuva. Brighton Rockin visuaalinen sävy on haettu jälkikäsittelyssä, minkä vuoksi elokuva näyttää luonnottomalta. Värit ovat keinotekoisen oloisia ja yksityiskohdat katoavat siloitellun pinnan alle. Leffa on yksinkertaisesti 2000-lukulaista elokuvantekoa pahimmillaan. Brighton Rock näyttää kalliilta kun sen pitäisi näyttää aidolta, ja huolitellulta kun sen pitäisi näyttää kiinnostavalta.
Näyttelijöitä ei pidä syyttää siitä, että heidän ponnistelunsa kaatuvat taitamattomaan kerrontaan, jossa Greenen oletettavista psykologisista monitasoisuuksista ei ole rahtuakaan jäljellä. Sen huomion voi tehdä, että Sam Riley tuo merkillisesti mieleen nuoren Leonardo DiCaprion. Riley esittää kertomuksen päähenkilöä, gangsterin alkua nimeltä Pinkie. En tiedä, millainen Pinkie on Greenen romaanissa tai aikaisemmassa 40-luvun elokuvaversiossa, mutta Joffen Pinkie on yksiselitteisen paha nuori mies, joka pyrkii ainoastaan pääsemään pälkähästä, johon on veitsensä kautta suistunut. Mitään sisäistä elämää eivät sen paremmin Joffe kuin Rileykaan kykene hänelle antamaan.
Maailmassa tehdään säännöllisen tappavalla tahdilla pinnalta katsoen näyttäviä elokuvia, joissa ei ole sielua, ei sydäntä, ei säpinää; joista ammatikseen lehtiin kirjoittavat tylsämieliset kriitikot vääntävät ylisanoja saadakseen nimensä julisteisiin. Brighton Rock kuuluu näihin elokuviin Tummien perhosten kodin, Erään joulutarinan, Sormusten Herra -trilogian ja monien, monien muiden lisäksi. On katkeraa, että Brighton Rock saa tuotantotekijöidensä vuoksi levityksen jonkun paljon arvokkaamman jäädessä ikuisesti rannalle. Ja sama toistuu jatkuvasti.
torstai 3. helmikuuta 2011
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Leffavisan tulokset 2.2.2011 MC1(1/6)
Visa kotiutui sujuvahkosti uuteen pesäpaikkaan, jossa voiton vei niukasti mutta kunniakkaasti yhden miehen joukkueena 400 Kekkosta.
TULOKSET
TULOKSET
400 Kekkosta 7 pt. (1./x/x/x/x/x )
Nippuja on kolme 6 pt. (2./x/x/x/x/x )
Iguana 5 pt. (3./x/x/x/x/x )
Franklin Pangborn 4 pt. (4./x/x/x/x/x )
Keuhkotautiset marsut 3 pt. (5./x/x/x/x/x )
Savage Streets 3 pt. (5./x/x/x/x/x )
Peter Lorren silmät 1 pt. (7./x/x/x/x/x )
Albatrossi 1 pt. (8./x/x/x/x/x )
Team M 1 pt. (9./x/x/x/x/x )
Veripersepellet 1 pt. (10./x/x/x/x/x )
Nippuja on kolme 6 pt. (2./x/x/x/x/x )
Iguana 5 pt. (3./x/x/x/x/x )
Franklin Pangborn 4 pt. (4./x/x/x/x/x )
Keuhkotautiset marsut 3 pt. (5./x/x/x/x/x )
Savage Streets 3 pt. (5./x/x/x/x/x )
Peter Lorren silmät 1 pt. (7./x/x/x/x/x )
Albatrossi 1 pt. (8./x/x/x/x/x )
Team M 1 pt. (9./x/x/x/x/x )
Veripersepellet 1 pt. (10./x/x/x/x/x )
Elokuvakerho Monroen leffavisa 931 (MC1/1, 2.2.2011)
Peruskysymykset (max. 5 pt.)
1. Kenen kirjoittama romaani innoitti Georges Melies´n tekemään legendaarisen elokuvansa Matka kuuhun vuodelta 1902? 1 pt.
-Jules Verne (myös H.G. Wells hyväksytään)
2. Mikä on vaaleanpunainen pantteri elokuvassa Vaaleanpunainen pantteri vuodelta 1964?
-suuri jalokivi (timantti) 1 pt.
3. Kuka ruotsalainen näyttelijä yhdistää Alain Resnais´n elokuvaa Sota on loppunut ja elokuvia Talven valoa ja Mansikkapaikka? 1 pt.
- Ingrid Thulin
4. Kenen kuulun henkilön murhapäivän ympärille kehittyy elokuva Bobby? 1 pt.
- Robert F. Kennedy
5. Millaisia olentoja ovat Bruno Ganz ja Otto Sander elokuvassa Berliinin taivaan alla? 1pt.
- enkeleitä
A vai B (max. 10 pt.)
6. A) Minkä merkkisellä, Q:n varustamalla autolla James Bond ajaa elokuvassa Huominen ei koskaan kuole? B) Minkä merkkisellä, Q:n varustamalla autolla James Bond ajaa elokuvassa The Spy Who Loved Me?
A: BMW B: Lotus (Esprit S1 turbo sports car)
7. A) Mikä on Matti Pellonpään ammatti elokuvassa Varjoja Paratiisissa? B)Mikä on Charlie Sheenin ”ammatti” elokuvassa Terminal Velocity?
A: roskakuski B: laskuvarjohyppääjä
8. A) Mistä psykosomaattisesta vaivasta kärsii Colin Firth elokuvassa Kuninkaan puhe? B) Mistä ruumiinvaivasta Nicolas Cage kärsii elokuvassa Paha poliisi?
A: pahasta änkytyksestä B: kroonisesta selkäkivusta
9. A) Mihin kulkuvälineeseen sijoittuu elokuva Speed 2? B) Mihin kulkuvälineeseen sijoittuu Robert Aldrichin elokuva The Emperor of The North Pole?
A: valtameriristeilijään (matkustajalaiva) B: junaan
10. A) Mikä oli Darren Aronofskyn ensimmäinen ohjaus? B) Mikä on Darren Aronofskyn viimeisin ohjaus?
A: Pii B: The Black Swan
Vihjeosio (max. 12 pt.)
11. Kuka laulaja-muusikko?
4pt Syntynyt 1943. Piti alunperin näytellä Herzogin Fitzcarraldossa, mutta aikataulut löivät suunnitelmat lyttyyn. Viimeisin huomattava valkokangasesiintyminen vuonna 2001 elokuvassa The Escort - seuralainen.
2pt Häneen usein liitetyn yhtyeen musiikkia on esitetty lukuisissa elokuvissa kuten Mean Streetsissä ja Ilmestyskirja Nytissä. Lisäksi Martin Scorsese on ohjannut kyseistä yhtyeestä dokumentaarisen konserttitaltioinnin.
1pt Vuonna 1968 hän teki yhtyeineen elokuvan yhdessä Jean-Luc Godardin kanssa – tuon elokuvan nimi on Sympathy for the Devil.
- Mick Jagger
12. Mikä vuosikymmen?
4pt Alfred Hitchcock teki ainoan elokuvansa Henry Fondan kanssa ja John Ford ainoan elokuvansa kera Clark Gablen.
2pt Tällä vuosikymmenellä ensimmäiset ohjauksensa tekivät Sydney Lumet, Claude Chabrol ja Robert Aldrich. Cahiers du Cinema perustettiin ja 3D tuli ensimmäistä kertaa kaupalliseen elokuvateatterikäyttöön.
1pt Aki ja Mika Kaurismäki syntyivät, Andrei Tarkovsky teki ensimmäiset lyhytelokuvansa. Tätä vuosikymmentä kuvaavat enemmän tai vähemmän nostalgisesti mm. elokuvat L.A. Confidential ja American Graffiti.
- 1950-luku
13. Kuka ohjaaja?
4pt Hän valmistui teatterikorkeakoulusta vuonna 1949 ja teki tämän jälkeen laskusuhdanteisen uran näyttelijänä esiintyen elokuvien sivurooleissa ja teatteriseurueissa aina 50-luvun loppupuolelle saakka, kunnes lähti opiskelemaan elokuvaa Neuvostoliittoon.
2pt Hän rakastui usein elokuviensa naisnäyttelijöihin, kuten Tarja-Tuulikki Tarsalaan. Hänen elokuvissaan esiintyivät jo 1960-luvulla niin Spede kuin Vesa-Matti Loirikin. Ura loppui 1990-luvun alussa, jolloin ohjaaja suunnitteli Kalle Päätalo filmatisointien jälkeen tekevänsä elokuvan Urho Kekkosesta. Ennen aikainen kuolema kuitenkin esti suunnitelman toteutumisen.
1pt Hänen elokuviaan ovat muun muassa Pojat, Ajolähtö, Sissit ja Mona ja palavan rakkauden aika.
- Mikko Niskanen
Ääninäytteet (max. 10 pt.)
14. Elokuva ja ilmestymisvuosi? 2pt V: Enter the Dragon, 1973
15. Elokuva ja ohjaaja? 2pt V: Virgin Suicides, Sofia Coppola
16. Elokuva ja laulun esittäjä? 2pt V: Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Leif Wager
17. Elokuva, kuka näyttelijä puhuu? 2pt V: Nosferatu - yön valtias, Klaus Kinski
18. Elokuva, kuinka monta Oscaria voitti? 2pt V: Menetetty maa, 4 (ohjaus, paras elokuva, sivuosanäyttelijä ja käsikirjoitus)
Rajan yli: Ranskasta Saksaan (Suomessa)
Werner Herzog -sarja
"I believe the common denominator in the universe is not harmony, but chaos, hostility and murder."
- W.H.
Olen nähnyt 13 näytöstä elokuvia 7 päivän sisään. Kun Werner Herzogin dokumenttielokuvasarja puolen tunnin päästä jatkuu, nousee näytösmäärä 14:ään.
Ja pidot vaan paranee. Herzog sopii mitä mainioimmin jatkoksi Jean Painlevén visioille. Molemmat ovat omintakeisia, riippumattomia ja jäljittelemättömiä: kumpikaan ei ole saanut seuraajia, vaikka monet ilmoittavat heidät innoittajikseen.
Baijerin suuren individualistin dokumenttiprojekteja 60-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoleenväliin kartoittava Göethe-instituutin suursarja on digiprojisointinakin sivuuttamaton. Niagaran digi-Herzogit ovat tyydyttäviä kuin korvikekahvi: niitä mieluummin sietää näin harvinaisten helmien kohdalla kuin on kokonaan ilman.
Jo maanantain aloitusnäytös tarjosi täyttä tavaraa.
Herakles (1961), tai Herkules, voisi olla nimeltään myös Excelsior, painelee kuntosalille tiirailemaan kehonrakentajia. Tiiviisti rakennettu elokuva on muotovalio, jossa kyseenalaistetaan ruumiinkulttuuri asettamalla se rinnan ihmisen hirmutekojen ja tuhoamisvimman kanssa. Bodauksen kanssa leikataan ristiin kuvia pommikoneista, jotka ulostavat vastenmieliset lastinsa anonyymille kamaralle. On kokonaan katsojan omasta maailmankatsomuksesta kiinni, ymmärtääkö elokuvan pilkkana vai vakavana pamflettina ihmisluonnon hävettävimmistä puolista. Itse olen taipuvainen jälkimmäiseen tulkintaan. Herzog tyytyy kysymään, puhdistaisivatko nämä herrasmiehet Augeiaan tallit - olisiko heistä urotekoihin?
Seesteinen Fata Morgana (1971) ei ole helppo teos. Mikään elokuvassa ei anna viitteitä siitä, että se on itse asiassa ”Andromedasumun olioiden Uxmal–nimisestä planeetasta tekemä selostettu filmikertomus". Sillä ei ole kauheasti väliä, mitä edellisellä tarkoitetaan - Fata Morganassa Herzog on tehnyt itsensä näköisen luomiskertomuksen. On hyvin sopivaa, että nimi tarkoittaa kangastusta. Elokuvan kolme osaa - Luominen, Paratiisi ja Kulta-aika - liikkuvat visuaalisesti Pohjois-Afrikan ja Etelä-Amerikan aavikoilla, missä ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Elokuva tuntuu kysyvän: "Tätä vartenko meille on annettu elämä?" Se saattaa myös kysyä, onko tämä todella Maa vai sittenkin Maan jälkeinen Helvetti. Onko maailmamme pelkkää kangastusta? Ja jos vastaus on myönteinen, onko todellinen elämä edessäpäin vai jo jäänyt taakse?
Elokuva huokuu syvää rauhaa - ja rauhankaipuuta, joka varmasti on lähtöisin elokuvantekijästä. Herzog toistaa elokuva alussa yhä uudestaan lentokoneiden laskeutumisen kiitoradalle, kunnes siitä tulee melkein mantra ja tyhjä merkityksestä. Itse kokemus tai kokeminen merkitsee.
LA SOUFRIÈRE - Väistämättömän katastrofin odottelua. Siinä vasta herzogilainen otsikko. Vuonna 1976 tulivuori uhkaa hävittää guadalupelaisen rannikkokaupungin kartalta. Kaupunki evakuoidaan, vain kolme miestä kieltäytyy lähtemästä, koska he luottavat Jumalan tahtoon - ja ovat köyhiä. Herzog ryntää - tietenkin - aavekaupunkiin ja vuoren rinteille tietäen, että räjähdys voi tapahtua milloin vain.
La Soufrière on ensiluokkainen reportaasi kymmenien tuhansien ihmisten elämään vaikuttavasta luonnonilmiöstä. Herzog näkee katastrofin paljastamat yhteiskunnalliset lainalaisuudet: köyhät kärsivät rikkaita enemmän. Elokuva kertoo ihmisten käyttäytymisestöä ääritilanteessa. Kaupunkiin jääneiden miesten perustelut ovat itse yksinkertaisuus - ja lapsellisen irrationaaleja. Samalla hän tallentaa ainutlaatuisia otoksia purkautumisen merkkejä osoittavasta tulivuoresta ja myrkyllisistä rikkipilvistä.
"I believe the common denominator in the universe is not harmony, but chaos, hostility and murder."
- W.H.
Olen nähnyt 13 näytöstä elokuvia 7 päivän sisään. Kun Werner Herzogin dokumenttielokuvasarja puolen tunnin päästä jatkuu, nousee näytösmäärä 14:ään.
Ja pidot vaan paranee. Herzog sopii mitä mainioimmin jatkoksi Jean Painlevén visioille. Molemmat ovat omintakeisia, riippumattomia ja jäljittelemättömiä: kumpikaan ei ole saanut seuraajia, vaikka monet ilmoittavat heidät innoittajikseen.
Baijerin suuren individualistin dokumenttiprojekteja 60-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoleenväliin kartoittava Göethe-instituutin suursarja on digiprojisointinakin sivuuttamaton. Niagaran digi-Herzogit ovat tyydyttäviä kuin korvikekahvi: niitä mieluummin sietää näin harvinaisten helmien kohdalla kuin on kokonaan ilman.
Jo maanantain aloitusnäytös tarjosi täyttä tavaraa.
Herakles (1961), tai Herkules, voisi olla nimeltään myös Excelsior, painelee kuntosalille tiirailemaan kehonrakentajia. Tiiviisti rakennettu elokuva on muotovalio, jossa kyseenalaistetaan ruumiinkulttuuri asettamalla se rinnan ihmisen hirmutekojen ja tuhoamisvimman kanssa. Bodauksen kanssa leikataan ristiin kuvia pommikoneista, jotka ulostavat vastenmieliset lastinsa anonyymille kamaralle. On kokonaan katsojan omasta maailmankatsomuksesta kiinni, ymmärtääkö elokuvan pilkkana vai vakavana pamflettina ihmisluonnon hävettävimmistä puolista. Itse olen taipuvainen jälkimmäiseen tulkintaan. Herzog tyytyy kysymään, puhdistaisivatko nämä herrasmiehet Augeiaan tallit - olisiko heistä urotekoihin?
Seesteinen Fata Morgana (1971) ei ole helppo teos. Mikään elokuvassa ei anna viitteitä siitä, että se on itse asiassa ”Andromedasumun olioiden Uxmal–nimisestä planeetasta tekemä selostettu filmikertomus". Sillä ei ole kauheasti väliä, mitä edellisellä tarkoitetaan - Fata Morganassa Herzog on tehnyt itsensä näköisen luomiskertomuksen. On hyvin sopivaa, että nimi tarkoittaa kangastusta. Elokuvan kolme osaa - Luominen, Paratiisi ja Kulta-aika - liikkuvat visuaalisesti Pohjois-Afrikan ja Etelä-Amerikan aavikoilla, missä ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Elokuva tuntuu kysyvän: "Tätä vartenko meille on annettu elämä?" Se saattaa myös kysyä, onko tämä todella Maa vai sittenkin Maan jälkeinen Helvetti. Onko maailmamme pelkkää kangastusta? Ja jos vastaus on myönteinen, onko todellinen elämä edessäpäin vai jo jäänyt taakse?
Elokuva huokuu syvää rauhaa - ja rauhankaipuuta, joka varmasti on lähtöisin elokuvantekijästä. Herzog toistaa elokuva alussa yhä uudestaan lentokoneiden laskeutumisen kiitoradalle, kunnes siitä tulee melkein mantra ja tyhjä merkityksestä. Itse kokemus tai kokeminen merkitsee.
LA SOUFRIÈRE - Väistämättömän katastrofin odottelua. Siinä vasta herzogilainen otsikko. Vuonna 1976 tulivuori uhkaa hävittää guadalupelaisen rannikkokaupungin kartalta. Kaupunki evakuoidaan, vain kolme miestä kieltäytyy lähtemästä, koska he luottavat Jumalan tahtoon - ja ovat köyhiä. Herzog ryntää - tietenkin - aavekaupunkiin ja vuoren rinteille tietäen, että räjähdys voi tapahtua milloin vain.
La Soufrière on ensiluokkainen reportaasi kymmenien tuhansien ihmisten elämään vaikuttavasta luonnonilmiöstä. Herzog näkee katastrofin paljastamat yhteiskunnalliset lainalaisuudet: köyhät kärsivät rikkaita enemmän. Elokuva kertoo ihmisten käyttäytymisestöä ääritilanteessa. Kaupunkiin jääneiden miesten perustelut ovat itse yksinkertaisuus - ja lapsellisen irrationaaleja. Samalla hän tallentaa ainutlaatuisia otoksia purkautumisen merkkejä osoittavasta tulivuoresta ja myrkyllisistä rikkipilvistä.
tiistai 1. helmikuuta 2011
The World According To Gene Painlevel
DocPoint-viikko
Vaati päivän toipua DocPointin aikaan saamasta univajeesta. Festivaalin viimeinen päivä kului tavatessa ystäviä ja vaihtaessa kuulumisia. Vain yksi näytös. Maanantaiaamuna kimppakyydillä takaisin Tampereelle - kiitokset Jennille ja Liinalle. Kotona nokoset ja Niagaralle käynnistämään Werner Herzog -sarja ja Elokuva-arkiston kevät. Tampereen elokuvajuhlat julkaisi ohjelmistonsa ja kilpailusarjaan päässeet.
DocPoint kuulopuheina: Kinshasa Symphony sai myrskyisät aplodit, Ken Wardropin His & Hers ja Nicolas Philibertin Nénette olivat hyviä, samoin kehuttiin The World According To Ion B:tä ja Queen Beetle Conquers Tokyota. En tavannut ketään, joka olisi nähnyt Hoop Dreamsin, vaikka se olisi ollut päänähtävyyksiä, jollei Jean Painlevén kakkosnäytös olisi osunut samaan aikaan.
Ranskalaisen originellin tiede-elokuvat olivat omaa luokkaansa yhdeksän nähdyn näytöksen joukossa. Piilevä on täydellinen esimerkki elokuvasta á la Painlevé.
Piilevä on mikroskooppinen, jakautuva eliö, joka ajelehtii meressä virtojen mukana. Siitä ei pitäisi olla paljon sanottavaa. Mutta kun Painlevé kuvaa piilevää tuhatkertaisena suurennoksena, se alkaa äkkiä kiehtoa mieltä. Piilevän "elämä" tuntuu tarkoituksettomalta, se vain jakautuu ja ajelehtii, jakautuu ja ajelehtii. Mutta joukkona ne saavat aikaan merkillistä kuhinaa, jossa on jotain inhimillistä: on kuin katselisi torille kokoontunutta kansaa. Näin Painlevé toimii kaiken kuvaamansa kanssa. Hän näkee jokaisen olennon omalla tavallaan inhimillisenä inhimillistämättä niitä keinotekoisesti, kuten esimerkiksi Pingviinien marssissa. Vielä hauskemmin tämä katsantokanta näkyy esimerkillisessä luontoelokuvassa "Torien kyyhkyset", jossa persoonattoman oloisista puluista löytyy valtava skaala yksilöllisiä piirteitä - kunhan vain osaa pysähtyä ja katsoa tarpeeksi tarkkaan. Pulu ei ole pulu ei ole pulu, eroja on värityksessä, nokan muodossa, kävelytavassa, laskeutumistyyleissä jne. Arkinen maailmamme muuttuukin jännittäväksi vivahteiden runsaudensarveksi.
Painlevén huipputöitä on Freshwater Assassins, kertomus näennäisen rauhallisen lammikon tai järven pinnanalaisesta maailmasta, joka on täynnä selviytymistaistelun aiheuttamaa tappamista. Elokuvan motto, joka soveltuu yhtä hyvin ihmisyhteisöönkin, on syö tai tule syödyksi. Viedessään kameran intiimin lähelle muutaman sentin mittaisia, persoonattomia otuksia, Painlevé saa aikaan karmivan kauhuelokuvan, joka täyttyy ääriään myöten säälimättömästä, tunteettomasta tappamisesta. Onneksi elokuva on vain muutamien minuuttien mittainen...
Ja entäpä Vampyyri? Pinnalta se on tieteellisen täsmällinen tutkimus kymmensenttisestä vampyyrilepakosta, joka elää juoden toisten eläimien verta. Mutta assosiaatiot kuljettavat tarinaan mukaan meidän ihmismaailmamme piirteitä. Vuonna 1945 valmistunutta elokuvaa on tutkittu natsismin allegoriana. Vampyyrilepakko on kuvattu tarkoituksellisen vastenmielisenä olentona, huippukohtana kuva vampyyrilepakon siiven lyönnistä, joka näyttää natsitervehdykseltä. Kammottavuutta ja koomisuutta virittyy kohtaukseen marsun häkissä. Lepakon valta itseään isompaan, huvittavan jättiläismäiseltä näyttävään uhriinsa näyttää maagiselta.
Painlevén elokuvat kertovat lopulta aina ihmisestä ja meidän harhautuneesta maailmankäsityksestämme. Kolmasosa maanpinnasta muodostuu piilevän jätteistä, joita käytetään myös dynamiitin valmistusaineena.
Vaati päivän toipua DocPointin aikaan saamasta univajeesta. Festivaalin viimeinen päivä kului tavatessa ystäviä ja vaihtaessa kuulumisia. Vain yksi näytös. Maanantaiaamuna kimppakyydillä takaisin Tampereelle - kiitokset Jennille ja Liinalle. Kotona nokoset ja Niagaralle käynnistämään Werner Herzog -sarja ja Elokuva-arkiston kevät. Tampereen elokuvajuhlat julkaisi ohjelmistonsa ja kilpailusarjaan päässeet.
DocPoint kuulopuheina: Kinshasa Symphony sai myrskyisät aplodit, Ken Wardropin His & Hers ja Nicolas Philibertin Nénette olivat hyviä, samoin kehuttiin The World According To Ion B:tä ja Queen Beetle Conquers Tokyota. En tavannut ketään, joka olisi nähnyt Hoop Dreamsin, vaikka se olisi ollut päänähtävyyksiä, jollei Jean Painlevén kakkosnäytös olisi osunut samaan aikaan.
Ranskalaisen originellin tiede-elokuvat olivat omaa luokkaansa yhdeksän nähdyn näytöksen joukossa. Piilevä on täydellinen esimerkki elokuvasta á la Painlevé.
Piilevä on mikroskooppinen, jakautuva eliö, joka ajelehtii meressä virtojen mukana. Siitä ei pitäisi olla paljon sanottavaa. Mutta kun Painlevé kuvaa piilevää tuhatkertaisena suurennoksena, se alkaa äkkiä kiehtoa mieltä. Piilevän "elämä" tuntuu tarkoituksettomalta, se vain jakautuu ja ajelehtii, jakautuu ja ajelehtii. Mutta joukkona ne saavat aikaan merkillistä kuhinaa, jossa on jotain inhimillistä: on kuin katselisi torille kokoontunutta kansaa. Näin Painlevé toimii kaiken kuvaamansa kanssa. Hän näkee jokaisen olennon omalla tavallaan inhimillisenä inhimillistämättä niitä keinotekoisesti, kuten esimerkiksi Pingviinien marssissa. Vielä hauskemmin tämä katsantokanta näkyy esimerkillisessä luontoelokuvassa "Torien kyyhkyset", jossa persoonattoman oloisista puluista löytyy valtava skaala yksilöllisiä piirteitä - kunhan vain osaa pysähtyä ja katsoa tarpeeksi tarkkaan. Pulu ei ole pulu ei ole pulu, eroja on värityksessä, nokan muodossa, kävelytavassa, laskeutumistyyleissä jne. Arkinen maailmamme muuttuukin jännittäväksi vivahteiden runsaudensarveksi.
Painlevén huipputöitä on Freshwater Assassins, kertomus näennäisen rauhallisen lammikon tai järven pinnanalaisesta maailmasta, joka on täynnä selviytymistaistelun aiheuttamaa tappamista. Elokuvan motto, joka soveltuu yhtä hyvin ihmisyhteisöönkin, on syö tai tule syödyksi. Viedessään kameran intiimin lähelle muutaman sentin mittaisia, persoonattomia otuksia, Painlevé saa aikaan karmivan kauhuelokuvan, joka täyttyy ääriään myöten säälimättömästä, tunteettomasta tappamisesta. Onneksi elokuva on vain muutamien minuuttien mittainen...
Ja entäpä Vampyyri? Pinnalta se on tieteellisen täsmällinen tutkimus kymmensenttisestä vampyyrilepakosta, joka elää juoden toisten eläimien verta. Mutta assosiaatiot kuljettavat tarinaan mukaan meidän ihmismaailmamme piirteitä. Vuonna 1945 valmistunutta elokuvaa on tutkittu natsismin allegoriana. Vampyyrilepakko on kuvattu tarkoituksellisen vastenmielisenä olentona, huippukohtana kuva vampyyrilepakon siiven lyönnistä, joka näyttää natsitervehdykseltä. Kammottavuutta ja koomisuutta virittyy kohtaukseen marsun häkissä. Lepakon valta itseään isompaan, huvittavan jättiläismäiseltä näyttävään uhriinsa näyttää maagiselta.
Painlevén elokuvat kertovat lopulta aina ihmisestä ja meidän harhautuneesta maailmankäsityksestämme. Kolmasosa maanpinnasta muodostuu piilevän jätteistä, joita käytetään myös dynamiitin valmistusaineena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)