Kansallisen audiovisuaalisen instituutin sarja keväällä 2023 Art House Cinema Niagarassa maanantaisin kello 18.30
Tampereen elokuvakevättä kaunistaa perinteisesti kaksi suurta ja värikästä kukkaa: maalisfestivaali Tampereen lyhytelokuvajuhlat (8.-12.3.2023) ja KAVIn ns. klassikkosarja Niagarassa 35 mm:n filmiltä projisoituina. Tämän kevään arkistosarja on kerrassaan erinomainen.
Maanantai-iltojen helminauha on totuttuun tapaan amerikkalaisvetoinen, mutta alkulaukauksen antaa moderni saksalaisklassikko: Tom Tykwerin (s. 1965) villin energinen Juokse Lola! (1998). Babylon Berlinin luoneen pitkänhuiskean wuppertalilaisen (joka on wimwendersiläinen kaupunki läntisessä Saksassa) kolmas tai neljäs pitkä ohjaus kuuluu 1990-luvun ohittamattomiin ilmiöelokuviin ja sai kokonaisen sukupolvellisen nuoria miehiä rakastumaan saksalaiseen punapäähän.
Poikaystäväänsä pelastava Franka Potente juoksee pitkin kaupunkia hieman Christopher Nolanin mieleen tuovassa aikaleikissä - tosin Tykwer on paljon hauskempi, leikkisämpi ja hullumpi. Virtuoosimaisen ja ihanan elokuvan pulssin muodostaa hengästyttävä teknoääniraita.
Esitys on uusinta viime syksyltä, jolloin näytös jouduttiin perumaan projektorivian takia. Jos katsot vain yhden arkistosarjasta, katso tämä!
Seuraavana maanantaina nostetaan hattua nukkemestari Jim Hensonille (1936-1990). Nuorena kuollut muppettien ja Seesamitien luoja ehti kokeilla kannuksiaan myös kunnianhimoisten elokuvaprojektien puolella. Tuloksista ollaan vähän kahta mieltä, mutta kiehtovuutta ei hensonilaisista uussaduista puutu. Labyrintti (1986) asettaa vastakkain kaksi voimanpesää, David Bowien ja Jennifer Connellyn, fantasiamaailmassa, josta ei puutu vinkeitä olentoja ja musiikkia. Jälkeenpäin on kiinnostavaa pohtia, onko elokuva nykyaikana liian synkkä perhe-elokuvaksi - vaiko ei tarpeeksi?
Hiljattain maailman suosituimmaksi elokuvantekijäksi palanneen kanadalaisen James Cameronin (s. 1954) huonosti vanhentunut Aliens on samalta vuodelta 1986 kuin Labyrintti - ja on ihan yhtä lavasteissa kuvatun näköinen, perheteemainen, väkivaltainen aikuisten satu. Lopputulos lienee (esikoista lukuun ottamatta) Cameronin kokonaisuutena ottaen heikoin työ, mutta sillä on edelleen massiivinen fanipohja. Sigourney Weaver on joka tapauksessa edelleen silkkaa dynamiittia.
Taiwanilaisella mestariohjaaja Ang Leellä on yllättävän paljon yhteistä Cameronin kanssa: he ovat samana vuonna syntyneitä Hollywood-emigrantteja, jotka ovat kiinnostuneita elokuvan teknisten mahdollisuuksien laajentamisesta.
Vaikka Leen suosituimmat elokuvat syntyivät 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, hänen huippukautensa sijoittuu 90-luvulle - ja Jäämyrsky (1997) on tämän kauden kruununjalokivi.
Helena Ylänen kirjoitti siitä viiden tähden arviossaan, että koska Lee edellisenä vuonna oli ohjannut vuoden parhaan brittielokuvan (Järki ja tunteet), on vain johdonmukaista, että hän nyt ohjaa vuoden parhaan amerikkalaisen. Leen myöhemmän tuotannon kompastuskivinä ovat toistuvasti olleet heikot käsikirjoitukset, mutta näin ei ollut vielä Jäämyrskyn aikoihin. Vähälle huomiolle jäänyt mestariteos pohjaa Rick Moodyn ironiseen romaaniin. Timanttisen käsikirjoituksen sommitteli tuolloin Leen tärkein yhteistyökumppani James Schamus, joka sittemmin on luonut hyvin vaikutusvaltaisen uran studiopomona.
Jäämyrsky tutkii 1970-lukulaisia perhesuhteita murentuvan arvomaailman keskellä, ja tällaisten mannerten kartoittajana Lee on virtuoosi. Katalyyttina draamalle toimii aikansa trendi-ilmiö, parinvaihtobileet. Jäämyrskyssä nähdään modernin amerikkalaisen elokuvan hienostunein tyylilajinvaihdos.
Kasti on mykistävä kokoelma 90-luvun olennaisimpia lahjakkuuksia: Kevin Kline, Sigourney Weaver (joka esiintyy arkistosarjassa toista kertaa), Tobey Maguire, Christina Ricci, Adam Hann-Byrd, Katie Holmes, Elijah Wood, Joan Allen.
Aasialaista elokuvataidetta saadaan lisää Akira Kurosawan ultratyylikkään Samuraimiekan (1962) muodossa. Yojimbossa esitellyn miekkamestari Sanjûrôn tarina jatkuu samantapaisessa kahden suvun valtataistelussa. Toshirô Mifune pääroolissa, tietenkin. Tämä kuuluu kevään pakkokatsottaviin.
Saksikäsi-Edwardin (1990) näytös puolustaa paikkaansa sarjassa paitsi suurenmoisena elokuvana myös koska Tim Burton on ajankohtainen viimevuotisen Wednesday-sarjan takia. Siinä nähdään Jäämyrskyssä esittäytyvä Christina Ricci; ja Saksikäsi-Edwardissa ihanimmillaan hehkuva Winona Ryder löytyy tv:n puolelta tietysti Stranger Thingsistä.
Ei ole ylettömän rohkeata väittää Saksikäsi-Edwardia Tim Burtonin mestariteokseksi. Siinä nivoutuvat ohjaajan monet fiksaatiot välittömimmäksi ja hurmaavimmaksi kokonaisuudeksi. Nimiroolin tekee tietenkin Johnny Depp - hänkin varsin ajankohtainen - ensimmäisessä todella virtuoosimaisessa roolissaan.
Niagarassa nähdään näin jo neljäs Burton-elokuva filmiltä puolen vuoden sisällä.
Tim Burton -yhteydet jatkuvat, sillä Loistavissa Bakerin pojissa (1989) nähdään ehkä parhaassa roolissaan Michelle Pfeiffer, viime syksynä Monroen esittämän Batman -paluun ikimuistoinen Kissanainen.
Steve Kloves (s. 1960) on poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja, jonka ura ei ole ihan sitä mitä pitäisi. Hänen urastaan ei toki menestystä puutu, ja kirjalliset taidotkin saivat tunnustusta Oscar-ehdokkuuden muodossa elokuvasta Wonder Boys, mutta omakohtainen ilmaisu sai sitten jäädä Harry Potter -sovitusten ja Hämähäkkimies-tilaustöiden alle.
Mutta, hienoimman ja intohimoisimman työnsä Kloves teki jo alle kolmekymppisenä. Käsikirjoituksen lisäksi Kloves myös ohjasi Bakerin pojat, mainion tarinan kahdesta ravintoloita kiertävästä muusikosta ja naisesta heidän välissään. Onnellisten tähtien alla syntyneeseen pikkuelokuvaan saatiin unelmien kolmikko - Jeff ja Beau Bridges sekä Pfeiffer - jotka pelaavat yhteen kuin olisivat ikänsä näytelleet yhdessä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Pfeiffer varastaa kaikki kohtauksensa, joista kuuluisin on sensuelli laulu pianon päällä.
Kuiskauksia ja huutoja (1972) on Ingmar Bergmanin (1918-2007) ihastelluin 1970-luvun työ. Siinä on kaikki bergmanilainen näyttelijöitä myöten: Harriet Andersson, Liv Ullman, Ingrid Thulin, Erland Josephson. Bergmanin katsominen kannattaa aina. Mestari sai elokuvasta kolme Oscar-ehdokkuutta, ja Sven Nykvist voitti pystin kuvauksestaan.
Paha poliisi (1992) on originellin lahjakkuuden, Abel Ferraran, (s. 1951) pääteos, joka on kasvanut legendaarisiin mittoihin. Ei vähiten Harvey Keitelin kaiken hajalle repivän, iholle käyvän roolisuorituksen takia. Välillä tuntuukin, että Ferrara ja Keitel päättivät haastaa Scorsese-De Niro-kaksikon - eivätkä jääneet pekkaa pahemmiksi.
Pahassa poliisissa ei ole kyse tarinasta - joka on kyllä hyvä - vaan elokuvailmaisun keinoin saavutettavasta maailmankuvasta, joka tuomitsee Ihmisen ehdoitta. Aikanaan tämä oli monelle kriitikolle liikaa. Festareilla jokainen uutuuden nähnyt ei paljon muusta puhunutkaan päiväkausiin. Jotkut elokuvat ravistelevat fyysisesti.
Aivan toisesta maailmasta tulee Francois Truffaut'n (1932-1984) klassisen Antoine Doinel -sarjan päättävä Rakkaus karkuteillä (1979).400 kepposesta alkanut saaga tavoittaa yli kolmekymppiseksi varttuneen Jean-Pierre Léaudin yhä lemmen kiemuroissa...
Hong Kong -syntyisestä Wayne Wangistä (s. 1949) ei tullut Ang Leen veroista kertojaa. Miksi ei? Sitä voivat Smoken (1995) katsomaan menevät ihmetellä. Paul Austerin kanssa hahmoteltu "kaikkien aikojen tupakkaelokuva" on kerrassaan verraton. Jälleen nähdään Harvey Keitel voimiensa huipulla, vastanäyttelijänä William Hurt. Näiden kahden kanssa viettäisi aikaa vaikka koko päivän.
Arkistosarja saapuu päätökseensä vähän tussahtaen, vaikka esitteleekin jälleen yhden lahjansa hukanneen originellin. Jos sarjakuvafilmatisointi The Crow (1994) jää Alex Proyasin (s. 1963) kuuluisimmaksi elokuvaksi, on se vähän väärin. Proyas on erittäin omaperäinen näkijä, jolle tähdet eivät ole koskaan olleet suotuisat. The Crow onkin ajankohtainen nyt, kun Alec Baldwin on syytteessä kuolemantuottamuksesta Rust-elokuvan tiimoilta: The Crow'n kuvauksissahan päätähti Brandon Lee sai surmansa hyvin samantapaisissa olosuhteissa.
Elokuvanteko on vaarallinen laji. Se on parhaimmillaan nautittuna elokuvasalin penkillä, aidolta filmiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti