maanantai 28. lokakuuta 2019

Sydämettömän maailman sydämellinen murhaaja: kirjoitettu alustus Ritari Siniparralle.


Mustan komedian epätasainen lajityyppi kätkee sisäänsä useita helmiä, joista yksi kirkkaimmista varmasti on Charles Chaplinin Ritari Siniparta / Monsieur Verdoux (1947). Se kertoo Henri Verdouxista, miehestä joka joutuu etsimään uuden tavan ansaita rahaa, potkuihin päättyneen pankkivirkailijan uransa tilalle. Henristä tulee ”Siniparta”, rikkaita ja yksinäisiä naisia hurmaava ja lopulta myös murhaava sarjamurhaaja. Herrasmiehen elkein, mutta suden sydämin etenevä Verdoux on löytänyt uuden uran, jota alati kasvava ahdinko ajaa eteenpäin höyryjunan nopeudella.
Kyseinen elokuva edustaa Chaplinin lopullista pakoa maailmankuulun komediahahmonsa varjosta ja lienee osuvaa sanoa että herra Verdouxin suurin uhri lieneekin juuri tuo knalliin ja kävelykeppiin sonnustautunut pikku kulkuri, jonka ikuinen optimismi loistaa poissaolollaan tämän pikimustan ja kyynisen elokuvan ympyröissä.
Synkistä lähtökohdistaan huolimatta ei voida silti sanoa etteikö Chaplin osaisi ohjaajana ammentaa esiin edelleen myös hulvatonta komiikkaa, ajoitukseltaan täydellisyyttä hipovaa slapstickkiä myöten.
Kaikessa pirullisuudessaankin Henri Verdoux on myös koominen, jopa lämminhenkinen hahmo, joka auttaa lehdeltä pudonneen toukan takaisin turvaan, samalla kun taaempana oleva uuni tupruttaa tuhkaksi uusimman uhrinsa maallisia jäänteitä.
Chaplinin esiin loihtima murhaaja on ristiriitainen henkilö, jonka pyrkimyksille on mahdotonta hurrata, mutta silti niiden taustalla olevassa miehessä on jotain hyväsydämistä ja syvästi inhimillistä. Tämä tulee erityisesti esiin kohtauksissa joissa vieraillaan Henrin perheen luona ja vietetään hetki ahdinkoon joutuneen, mutta siltikin onnessaan aidon perheen elämää. Pyörätuolissa istuva vaimo ja pieni poika ovat se syy miksi Henri käy töissä ja hänelle mikä tahansa työ on heidän onnensa arvoista.
Vielä huomattavampi ristiriita tulee esiin jaksossa, jossa herra Verdoux päättää kokeilla uutta myrkkyään nuoreen ja kodittomaan naiseen, mutta päättääkin säästää hänen henkensä, naisen kerrottua uskovansa kaikesta huolimatta vieläkin rakkauteen. Teko joka lopulta melkein antaa pelastuksen myös päähenkilöllemme, ellei maailman sydämettömyys olisi siinä vaiheessa jo lyönyt kohtalokkaan leimansa liian syvälle tappajan kyyniseen sydämeen.
Henri Verdouxin hahmossa taistelee taukoamatta hyvä ja paha. Hän on samaan aikaan iljettävä ja kylmäverinen, mutta myös armollinen ja älykäs; Loputtoman kiinnostava ja anteeksipyytelemätön tekojensa äärellä, sillä loppujen lopuksi, kaikki on vain yhtä suurta bisnestä.
Tapahtumien taustalla vaikuttaa maailman suuremmat ongelmat, lamasta lähestyvään sotaan ja niiden rinnalla Henrin rikokset ovat pieniä, mutta sitäkin tuomittavampia.
Lisää ristiriitaisuutta, joka omalta osaltaan sai aikoinaan myös Chaplinin itsensäkin kehumaan Ritari Sinipartaa uransa nerokkaimmaksi aikaansaannokseksi, siitäkin huolimatta että se floppasi täysin aikalaisyleisönsä edessä.
Ehkei katsojat olleet vielä valmiita näkemään kyynistä Chaplinia, tai katsomaan muotokuvaa maailmasta, joka synnytti kaiken sen kyynisyyden. Tai mikä parasta, nauramaan sille päin naamaa.  

Ritari Siniparta / Monsieur Verdoux esitetään osana Elokuvakerho Monroen syyssarjaa: Once Upon a Time in Niagara La 2.11. klo 14.


 Sarjan muut näytökset:

La 9.11. klo 14 Werner Herzog: KLAUS KINSKI, RAKAS VIHOLLINEN (Mein liebster Feind – Klaus Kinski, 1999) 95 min -K12-
La 23.11. klo 14 Mike Leigh: NAKED (Naked, 1993) 132 min -K16-
La 30.11. klo 14 Dennis Hopper: THE LAST MOVIE (The Last Movie, 1971) 108 min -K16-
La 14.12. klo 14 Federico Fellini: LA DOLCE VITA (La dolce vita, 1960) 174 min -K16-


Liput näytöksiin 8‎€ (sarjakortti kaikkiin näytöksiin 35€, myytävänä vain Arthouse Cinema Niagaran kassalla). Elokuvissa on suomenkielinen tekstitys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti