Kreikasta rantautui viikon viiveellä murheellinen uutinen Mary Tsonin kuolemasta kahdeksas päivä kuluvaa kuuta vain 30-vuotiaana. Kansainvälisesti Tsoni muistetaan Kreikan kuumimman nykyohjaajan Yorgos Lanthimosin läpimurtoelokuvasta Kynodontas eli Dogtooth (2009). Liki absurdin omaperäinen komedia päätyi vastoin odotuksia - mutta ansaitusti - Oscar-ehdokkaaksi ulkomaisten elokuvien sarjassa: se on usein mainittu historian oudoimpana Oscar-ehdokkaana. Tsoni näytteli Perheen nuorinta tytärtä.
On surullista, kun Kohtalottaret pyyhkäisevät lahjakkuuden näin varhain. Vastapainona, silti, joillekin valituille suodaan aikaa Maan päällä runsaalla kädellä. Mm. seuraavat Elokuvan merkkihenkilöt porskuttavat edelleen menemään korkeassa iässä muodostaen siltoja kauas elokuvan kultaiseen historiaan.
Ensin pari ysikymppistä
Newyorkilainen Mel Brooks (s. Melvin Kaminsky 28.6.1926) on jo aikaa sitten muodostunut amerikkalaisen komedian instituutioksi. EGOT-voittajana hän on valloittanut niin elokuvan, television, ääniteteollisuuden kuin näyttämötkin. Vaikka on vakuuttanut sekä ohjaajana että näyttelijänä, on valtavan vitaalinen Brooks aina painottanut olevansa ennen kaikkea kirjoittaja. Jos jokin hänen monista lahjoistaan jää varjoon, niin todettakoon ykskantaan Brooksin olevan kertakaikkisen loistava laulunkirjoittaja. Elokuvissa Brooks työskentelee yhä, lähinnä ääninäyttelijänä. Hän oli vuosikymmeniä naimisissa hienon näyttelijättären, Anne Bancroftin (1931-2005), kanssa. Heidän poikansa, Max, on luomassa kiinnostavaa uraa kirjailijana: hittielokuva World War Z bastardisoi Maxin erinomaisen esikoisromaanin.
1. elokuva (ohj.): Kevät koittaa Hitlerille (The Producers, 1967)
1. elokuva (näyt.): 12 pallia eli kevät koittaa anopille (12 Chairs, 1970)
Toist. viim. elokuva (näyt.): Huvila kukkulalla (Up at the Villa, 2000, kreditoimaton)
Alkuperäinen kuminaama Jerry Lewis (s. Joseph Levitch 16.3.1926) on Mel Brooksin veroinen komedialegenda - ja ehkä enemmänkin: Antti Alasen mukaan Lewis on "toisen maailmansodan jälkeisen amerikkalaisen komedian suurin vaikuttaja". Hänen elokuvansa eivät tätä nykyä elä kollektiivisessa alitajunnassa yhtä vahvoina kuin Brooksin, mutta huippukaudellaan Lewis oli kunnianhimoinen ja anarkistinen kokeilija. Ohjaajana hän oli ensimmäinen, joka käytti kuvauspaikalla monitoria nähdäkseen saman kuin kuvaajansa. Näyttelijänä hän on antanut suoria vaikutteita muiden muassa Robin Williamsille, Steve Martinille, Eddie Murphylle ja tietysti Jim Carreylle. 50 täytettyään Lewis uskaltautui myös merkittäviin draamarooleihin huippu-auteurien palveluksessa Koomikkojen kuninkaassa (King of Comedy, ohj. Martin Scorsese, 1982) ja Arizona Dreamissä (ohj. Emir Kusturica, 1993). Viime syksynä sai ensi-iltansa mielipiteitä jakanut, peräti kolme vuotta "hyllyllä istunut" Max Rose, jonka inhoajatkin ylistivät iäkkään koomikkoneron vakavaa pääosasuoritusta.
1. elokuva (näyt.): Tontut toverukset (My Friend Irma, 1949)
1. ohjaus: Jerry Lewis piccolona (The Bellboy, 1960)
Toist. viim. elokuva (näyt.): The Trust (2016)
100
Danielle Darrieux (s. 1.5.1917) täytti sata vuotta vappuna. Graham Greene lienee ollut kauniskasvoiseen ranskalaisikoniin rakastunut, niin haltioituneita rivejä brittikirjailija kynästään sinkosi: Greene valittaa, että Darrieux vaatii käsikirjoittajalta liikaa, sillä näyttelijättären viattomuus ei ole elävästä elämästä, vaan sen "täytyy olla runoutta tai se ei ole mitään". Toinen esimerkki Darrieux'n vetovoimasta: ranskalaiset antoivat suosikilleen erikoisen nopeasti anteeksi tämän keimailut valloitettujen kanssa miehitetyssä Pariisissa. Darrieux on esiintynyt valkokankaalla yhdeksällä vuosikymmenellä; hän aloittikin poikkeuksellisen varhain: William Thielen Le bal ("Tanssit") vuodelta 1931 esittelee vain 14-vuotiaan löydön. Jo pari vuotta myöhemmin seurasi avioliitto 27 vuotta vanhemman elokuvaohjaajan Henri Decoinin kanssa. Liitto päättyi muutamassa vuodessa, mutta yhteistyö jatkui kantaen hedelmää 16 elokuvan verran. Sen tietyn ranskalaisen kepeyden/keveyden ruumiillistuma lienee taltioitunut ikimuistoisimmin filmille parissa Jacques Demyn musikaalissa (Rochefortin tytöt, Huone kaupungissa) sekä kolmessa keskeisessä Max Ophülsin-teoksessa (Intohimojen karuselli, Lemmenunelma, Salaperäiset korvarenkaat).
1. elokuva: Le bal (1931)
Toist. viim. elokuva: Pièce montée (2010)
Puolalainen lava- ja valkokangasnäyttelijä Maciej Maciejewski (1.10.1914) syntyi Kansakunnan synnyn vuonna, ensimmäisen maailmansodan ehdittyä neljännelle kuulleen. Maciejewskin elämä kattaa lähes koko puolalaisen elokuvan historian: maan ensimmäinen (säilynyt) koko illan elokuva on jo vuodelta 1908. Meillä Maciejewski muistetaan kahdesta mestarien - joista molemmista on jo aika jättänyt - työstä: viime vuonna kuolleen (12 vuotta Maciejewskia nuoremman) Andrzej Wajdan Kanal, kirottujen tie (1957) ja Krzysztof Kieślowskin Lyhyt elokuva tappamisesta (1988).
1. elokuva: Nuori Chopin (Młodość Chopina, 1952)
Toist. viim. elokuva: Egoiści (2000)
Teräsvaari mikä teräsvaari. Kirk Douglas (s. Issur Demsky 9.12.1916) on viimeinen aidoksi asiaksi luonnehdittava Hollywood-legenda - miesten puolelta - unelmakaupungin suuruuden ajalta. Douglas näytteli William Wylerin, Vincente Minnellin, Lewis Milestonen ja Joseph L. Mankiewiczin huipputöissä - sekä kahdessa Stanley Kubrickin ohjauksessa: Spartacus (1960) on yhtä paljon tuottaja-tähtensä kuin nuoren palkkarenkiohjaajan teos, kun taas kuolematon Kunnian polut (Paths of Glory, 1957) on yksiselitteisesti näyttelijän uran paras elokuva ja ehkäpä paras roolikin. Myöhemmin myös Brian De Palma sai kunnian ohjata Douglasia. Oscar-ehdokkuuksia on kertynyt kolme, ja niiden lisäksi parikymmentä vuotta sitten kunnia-Oscar tuolloin kahdeksankymppiselle tähdelle. Kirkin poikakin, Michael, on jo 72-vuotias: hän on niitä Oscareita voittanut kaksin kappalein.
1. elokuva: Paholaisnainen (The Strange Love of Matha Ivers, 1946)
Toist. viim. elokuva: Illusion (2004)
Hollywoodin ikäkuningatar on iki-ihana Olivia de Havilland (1.7.1916). De Havilland syntyi Tokiossa brittiläiselle pariskunnalle ja kasvoi kolmevuotiaasta Kaliforniassa. Hänen 30-luvulla alkanut, kaksi Oscar-pystiä talteen korjannut uransa kattaa lukuisia klassikoita Tuulen viemästä (Gone With The Wind, 1939) kahdeksan elokuvan sarjaan Errol Flynnin kanssa. Tässä on elävä nainen, joka pystyy kertomaan omakohtaisesti, millaista oli tehdä töitä Hollywood-koneiston sisällä tehtaan aivan terävimmän kärjen suurtuotannoissa - joukossa edellä mainittu klassikkojen klassikko. Mutta valkokangasura on yllättävän suppea alle viidelläkymmenellä työllä - monet niistä toki pysyvästi muistiin iskostuneita merkkiteoksia. Mielenkiintoinen yhteys löytyy Ranskasta: de Havillandin luottodubbaaja siellä on Renée Simonot, Catherine Deneuven äiti, ja yhä joukossamme - 105-vuotiaana!
1. elokuva: Alibi Ike (1935)
Toist. viim. elokuva: The Fifth Musketeer (1979)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti