Sodankylässä kesäkuussa vierailleen Małgorzata Szumowskan Body/Ciało muodostaa erinomaisen parin Every Thing Will Be Finelle. Viime helmikuussa Berliinissä, kun Wim Wendersille nostettiin hattua festivaalin kunniapalkinnolla, Szumowska palkittiin kilpasarjan parhaana ohjaajana. Eikä ison elokuvafestivaalin tuomaristoja millään hölmöläisillä täytetä.
Molemmat elokuvat käsittelevät kuolemaa ja siitä toipumista. Molemmat elokuvat käsittelevät teemaa fiksusti ja inhimillisesti, mutta hyvin eri keinoin. Niinpä elokuvat osoittautuvat hyvin erilaisiksi.
Hypervakava Every Thing Will Be Fine vaikuttaa Ciałon rinnalla melkein eteeriseltä. Szumowska nostaa etualalle suremisen ruumiilliset vaikutukset. Keskiössä ovat syömishäiriöisten nuorten naisten terapiaistunnot, joista veikkaan koko elokuvan alunperin lähteneen keriytymään. Szumowska ohjaa alati vuorenvarmuudella, mutta näissä kohtauksissa keskittyminen on jotain erityistä. Szumowskan visuaalinen johtomotiivi on luonnollisesti kehollisuus, mutta tyyli ei ole ekpressionismi, vaan jotain orgaanisempaa. Jo elokuvan kolmannessa otoksessa nähdään puunoksaan hirttäytynyt mies. Kerronnallisesti tämä jää silti prologiksi. Ciałosta voisi luetella pitkän listan huomioita, joiden kautta Szumowska kommentoi kehollisuutta, mutta tärkein dialektiikka on sen päähenkilöiden välillä: perheen äidin menehtymisestä kärsivien bulimisen tyttären ja tämän viinalla ja roskaruualla itseään paisuttavan poliisi-isän silmään pistävä kontrasti. Väliin jää tyttären terapeutti, joka uskoo olevansa meedio, mistä skenaario kehittää virkeän jännitteen käsinkosketeltavan tämänpuoleisen ja hahmottoman henkimaailman välille.
Elokuvaksi, jossa kirjaimellisesti kaivetaan hautoja esiin, Ciało ei ole lainkaan haudanvakava. Szumowska muistuttaa, että puolalaiset ovat aina hallinneet mustan huumorin ja ironian. Teoksen keveys syntyy osaltaan omintakeisesta, ennalta arvaamattomasta käsikirjoituksesta. Olennaista on myös loistava näyttelijätyö. Lopputulos on hyvin feministinen - tai ainakin feminiini -, voimauttava elokuva, joka on vastalääkettä elokuvalliselle saarnaamiselle. Siinä ohessa Szumowska heittää pisteliäitä kommentteja Puolankin ahdasmielistyvän yhteiskunnallisen ilmapiirin seurauksista. Kuten siitä epätoivon määrästä, mitä abortin laittomaksi tekeminen aiheuttaa. Siinä kovavatsaisellakin jeparilla on ammattitaito koetuksella.
"Et koskaan kulje yksin." Ciałon solidaarinen eetos näkyy sen johtopäätöksissä siitä, miten heikko ihminen on yksin tai jätettynä yksin. Yksilöä on paljon helpompi johdatella kuin joukkoa tai edes paria. Tämä palvelee vallantahtoisia. Liitossa - perheen, rakastetun, kavereiden, harrastustovereiden tai terapiaryhmäläisten kanssa - tuntee itsensä vahvemmaksi. Ehkä koska on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti