perjantai 28. tammikuuta 2011

Väsyttää niin saatanasti

DocPoint-viikko

Ohi ilmeisimpien amerikkalaistäkyjen - I'm Still Here, Inside Job - Päivän Tärpiksi tarjotaan Jacqueline Zündin ohjausta Good Night Nobody. Se on täydellinen valinta itsensä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan jo alkumetreillä uuvuttaneelle festarieläimelle: aihe on unettomuus, ilmiö, jonka kanssa olen solminut läheisen suhteen jo kapaloiässä. Itse asiassa seurustelin sen kanssa viime yönäkin.

Koska mykkäelokuvanäytös on nin kallis - JA loppuunmyyty - menen samastumaan ihmisiin, jotka eivät ole sanan varsinaisessa mielessä nukkuneet moneen v u o t e e n. Good Night Nobodyn lisäksi illan ohjelmassa ovat myös ensimmäisen lauseen jenkit.

Jos kesken Good Night Nobodyn nukahtaa, tarkoittaako se, että se on onnistunut?

Kirjoitettu Kirjasto Kympissä vartin koneella, jonka näppäimistön useimmat kirjaimet ovat kuluneet pois.

2 kommenttia:

  1. voi voi unettomuus ja väsynyt festari-ihmiseläin. illan iloksi wänk, piikkimattoa ja drinksu. sillä pysyy mieli kunnossa, uni unettoman luokse houkuttuu ja sitten onkin ruumiskeho levossa.

    minusta tuntuu ettet katso riittävästi elokuvia siellä suuressa maailmassa.

    VastaaPoista
  2. Olet siis saapunut Helsinkiin. Ilmoittelehan milloin kerkeät tavata? :)

    VastaaPoista