torstai 27. tammikuuta 2011

Kuolemattomuuden julistus

DocPoint-viikko

Festivaali on alkanut hitaasti, liiankin hitaasti. No, huomenna ehtii ottaa vahinkoa takaisin, mutta vain yksi näytös tälle päivälle?

Kahdesta elokuvasta ensimmäinen, Declaration Of Immortality, on muotokuva puolalaisesta kalliokiipeilijästä, alansa legendasta. Huolellisesti rakennettu puolituntinen miellytti harkitulla visuaalisella kokonaisuudellaan, mutta keskellä elokuvaa tuntui vellovan jonkinlainen tyhjiö, joka jätti kysymään, mitä todella haluttiin sanoa. Ohjaaja Marcin Koszalkan päätös tuoda itsensä mukaan rakenteeseen ei tuonut mitään lisää. Vuorenvarma ohjaus pysyi kuitenkin kasassa ja tuotti erinomaisia kuvia 50-vuotiaan Piotr "Hullu" Korczakin menosta Tatra-vuorilla. Digitaalinen kopio oli ihan hyvälaatuinen, mutta filmiprintti olisi pessyt kliinisyyttä ja tehnyt elokuvasta vielä kauniimman.

Jälkimmäisestä elokuvasta on hyvin niukalti sanottavaa. Sounds Under The Sun kestää reilun tunnin ja kuvaa nykysäveltäjiä - mm. Sir John Tavener - työnsä äärellä. Vasta lopputeksteistä selviää, että heitä yhdistää kutsu Latviaan säveltämään aurinko-aiheisia teoksia. Elokuva on niin päämäärätön, että silmät eivät aina pysyneet auki ja vieruskaveri kirjoitteli tekstareita. Lopussa tosin kuullaan ihmeellisen kaunis kuorokappale. Tunti ei mennyt siten ihan hukkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti