Elokuvakerho Monroe esittää Arthouse Cinema Niagarassa 35 mm:n filmiltä Brian Levantin ohjaaman Isäni on Turbomies (Jingle All The Way, 1996) lauantaina 14.12. kello 20.30. Liput vain 9 euroa.
Elokuvakerhomme huippulaadukas joulunäytösten putki saavutti loogisen päätepisteensä jo viime vuonna, kun esitimme filmiltä Stanley Kubrickin joutsenlaulun Eyes Wide Shut, jonka taiteellisia meriittejä ei oikein käy ylittäminen - joten mihin suuntaan jatkaa siitä?
Onneksi jouluelokuvan alagenre on joviaalin joustava, omalakinen, eikä ota itseään turhan vakavasti. Jouluna meillä kaikilla on lupa sonnustautua vähän liian isoon pipoon, joka ei taatusti kiristä. Siksi valitsimme tälle joululle lumisateen keveää, rentoa, hupsua ajanvietettä, joka on Eyes Wide Shutia tunnin lyhyempi ja sisältää 99 % vähemmän taidetta - ja on silti, hyvin tarkkaan määritellyssä diskurssissa, lunastanut itselleen jouluklassikon aseman. Tavallaan. Vaikka sitten vääristä syistä.
Siksi: Isäni on Turbomies. Joka on hieno suomennos, alan klassikkoja.
Jos Eyes Wide Shut tai joulusarjassamme sitä edeltänyt Batman - paluu ovat esimerkkejä auteur-elokuvista, on Isäni on Turbomies auteur-filosofian vastakohta. Ohjaaja Brian Levantilla ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä, hän on pelkkä palkollinen, tuottajien käsikassara. Koko hankkeen taustalla on ajatus maailman isoimman elokuvatähden valjastamisesta jouluun valmistautuvien lapsiperheiden koko kansan viihdyttäjäksi ilman taka-ajatuksia. Ei taidetta taiteen vuoksi, vaan pikaruokaa pikaruoan vuoksi. Tällaisessa tuotannossa vain päätähti on tärkeä, kaikki muut tekijät ovat korvattavissa ja siksi eräällä lailla anonyymeja.
Mentaliteettia korostaa elokuvan tarina, jota riittää lyhärin tarpeisiin. A.S.:n esittämä isä lupaa pojalleen joulun hittilelun - kuten kaikki muutkin isät, joten lelu loppuu kaupoista, ja viimeisten metsästäminen eskaloituu koko kaupungin kattavaksi "sodaksi", missä isät ovat susia toisilleen. Pääpaino on vankasti toiminnassa ja slapstickissä.
Isäni on Turbomies on kaavamainen tehdastuote, mutta reilu peli, sillä yleisö tietää tämän ja on halukas vaihtokauppaan. Melko rumasti haukuttu elokuva keräsi Pohjois-Amerikassa kuitenkin 130 miljoonan dollarin tulot, mikä ei ole ihan heikosti.
"Klassikoksi" sen ovat kuitenkin nostaneet irvileuat. Vuosien myötä Jingle All The Waystä on tullut rakastettu lempeän ivan kohde. Suurin ansio elokuvan hengissä pysymiselle kollektiivisessa muistissa lankeaa mestarisatiirikko Robert Smigelille (synt. 1960), joka toteutti viime vuonna katsojien sydämet valloittaneen Leo-animaation. Tehdessään töitä Conan O'Brienin ohjelmissa Smigel teki rankkaa poliittista pilaa mm. Arnold Schwarzeneggeristä, joka "haastatteluissaan" Conanin kanssa ei koskaan unohtanut puffata "holiday smash hittiään" Jingle All The Way. Juuri nämä sketsit ovat tehneet elokuvasta unohtumattoman Conan-fanien keskuudessa, mistä vitsi on sitten levinnyt eteenpäin.
Ja nyt tämä komeus on kaiken kansan nähtävillä Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa. Filmikopiona. Mikä aika olla elossa.
Jos luet tätä esittelyä, kuulut varmuudella niihin, joille elokuva on osa elämäntapaa (tai jopa itse elämäntapa, missä tapauksessa voin vain esittää syvimmät pahoitteluni kohtalotoverilta kohtalotoverille). Kaiva siis tonttulakki vaatehuoneen nurkasta, viskaa vonbaghit varjoihin, kevennä mielesi, ja pakene kanssamme todellisuutta puoleksitoista tunniksi Hollywoodin unimaailmaan. Se on sallittua kerran vuodessa. Kilisee kilisee kulkuset.
Jingle.
All.
The.
Way.
Jouluterveisin
Elokuvakerho Monroe
