Elokuvakerho Monroe ylpeänä esittää: Blondin kosto (Legally Blonde, USA, 2001, ohj. Robert Luketic)
Perjantaina 25.8.2023 klo 21 Arthouse Cinema Niagarassa, liput 8 euroa.
Klo 20 alkaen blondi alustus elokuvaan pj. Noora Vaakanaisen johdolla. Vieraana kirjallisuustieteen dosentti Hanna Samola.
Esitys aidolta 35 mm:n filmikopiolta!
Monroen kesä loppuu ja syksy alkaa tyttöenergiaa pursuavalla lakikomedialla, joka Suomessa kantaa hieman ontuvaa nimeä Blondin kosto. Pääroolissa Elle Woodsina taituroi bravuurissaan Oscar-voittaja ja armoitettu komedienne Reese Witherspoon.
Elokuvakerhommehan on jo perustamisestaan lähtien ollut blondiaatteen pää-äänenkannattaja: nimemme on kunnianosoitus vaaleaverikköjen kuningattarelle Marilyn Monroelle (1926-62). Niagara puolestaan on paitsi Tampereen paras elokuvateatteri myös yksi Marilynin kuolemattomista elokuvista.
Vaikka emme sitä näytöstä suunnittelemaan lähtiessämme aavistaneetkaan, on 2023 blondien vuosi Barbie-ilmiön ansiosta. Ja Wilma Murron. Meidän "Laillisesti blondimme" heijastaa zeitgeistia kuin nyrkki silmään, blondisti metaforia sekoittaakseni.
Legally Blonde teki Reese Witherspoonista lopullisesti supertähden. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli tehnyt mahtavan roolin Alexander Paynen loistosatiirissa Vaalit (Election), mutta Blondin kosto löysi katsojatkin. Tuloja kertyi lopulta yli 140 miljoonaa dollaria. Lisäksi Witherspoon sai jälleen Golden Globe -ehdokkuuden - syystäkin.
Merkittävämpää on kuitenkin, että Blondin kosto on jäänyt pysyvästi elämään chick flick -klassikkona, ja Elle Woods on kohonnut ikoniksi. Elle on todistettavasti innoittanut lukuisia nuoria naisia lähtemään lakia opiskelemaan, hiustenväristä viis.
Ennen elokuvaa tarjoamme loistavan tilaisuuden syventyä "tyhmän blondin" käsitteen kiehtovaan mystiikkaan ja historiaan kahden veitsenterävän blondin seurassa, kun Noora Vaakanainen ja Hanna Samola kaivavat tämän näennäisen kevyen komedian helmoista esiin ne piilotasot, joiden vuoksi elokuva on jo yli 20 vuotta samastuttanut chick flick -genren ystäviä.
Olitpa sitten laillisesti tai laittomasti blondi, täysi barbie tai toivottoman clueless, olet lämpimän pinkisti tervetullut kaltaistesi joukkoon tänä perjantaina Niagarassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti