lauantai 14. tammikuuta 2023

Millainen on hyvä leffavisakysymys?

 Kun ei ole elämää ja parempaakaan tekemistä niin ajattelin kirjoittaa vähän blokia pitkästä aikaa. Alunperin minun piti kirjoittaa Jeanne Dielmanista ja itse asiassa olinkin sen kirjoittanut, mutta jätin sen julkaisematta, koska en jaksa sitä aikuisvauvojen parkuntaa siitä miten "sinun mielipiteesi on väärä ja minun oikea". 

Mutta itse leffavisoista. Olen tehnyt visakysymyksiä Monroen visoihin jo lähemmäs kymmenen vuotta. En ole ihan varma edes milloin aloitin,  mutta jossain vaiheessa niitä tuli tehtailtua lähes viikottain, koska aiemmin Monroet visat olivat viikottain. Konsepti oli eri ja koska videokysymyksiä ei ollut niin niiden tekeminenkin oli jokseenkin nopeaa. Olen myös osallistunut itse kisaajana leffavisoihin Monroen lisäksi myös O'Connellsin leffavisoissa, kun se vielä pyöri. Sen lisäksi olin hetken aktiivi Turun leffavisoissa vaikka se olikin toisella paikkakunnalla niin siellä oli silti mukava käydä ja sinne oli mukava tehdä visoja. Tämän lisäksi olen myös käynyt Helsingissä Totuus elokuvasta-visassa. Nämä kaikki ovat olleet konsepteiltaan hyvin erilaisia ja myös tasoltaan hyvin erilaisia. Voin väittää, että kaikein kovin taso on ollut ylivoimaisesti Turun leffavisassa. Siellä myös joukkueiden koko on myös vähän muuta, kun voi olla toistakymmentä henkilöä yhdessä joukkueessa. Eli käytimme näistä termiä "monsterijoukkue". Ja siellä tietämys eri elokuvien alalajeihin oli vaan hyvä. Jotkut tiesivät vanhat Suomi-filmit, toiset taas animet, toiset taas jopa iranilaistet elokuva, jne. Kun joukkueessa joku hallitsee yhden alueen ja joku toinen toisen niin voitto voi olla varma.

Mutta vähän historiaa tähän väliin. Olimme ystäväni Markun kanssa ensimmäistä kertaa Monroen leffavisassa 2013 loppuvuonna. Vanha Voionmaan opiston kaveri sattui tulemaan vastaan ja vinkkasi paikkaa. Joten päätimme osallistua. Ravinta Artturissa satuimme puhumaan Bruce Williksen megaflopista, eli Hudson Hawksista ja siitä miten se oli Brucen unelmaprojekti, josta tuli kuitenkin monella tavalla katastrofi. Olimme myös vuotta aiemmin vuonna 2012 käyneet New Yorkissa seikkailemassa kahdestaan ja kävimme myös Hudsonin joella seilaamassa. Joten monien asioiden summana päätimme sillä kyseisellä kerralla nimetä joukkueemme Hudson Hawksiksi. Eli monikossa. (Näin lähes 10 vuotta myöhemmin käytämme yhä tätä nimeä kun osallistumme visoihin.) Koska aikaa on kulunut niin en muista ihan faktatiedoksi väittää, mutta mielestämme voitimme sen ensimmäisen visan mihin osallistuimme. Sen jälkeen osallistuimme uudestaan ja taas tuli voitto. Tätä jatkui jonkin aikaa ja vakkarijoukkueet ihmettelivät ketkäs nämä kaksi haukkaa oikein ovat ja miksi heidän turhan tiedon pankkinsa ovat ja tutustuimme sitten toisiimme. Ei mennyt aikaakaan kun olin itsekin pitämässä visoja ja mukana Monroen toiminnassa. Samoin kävi Markulle.

Turussa kävimme osallistumassa sen jälkeen seuraavana vuonna 2014 ja huomasimme, että miten kova taso visoissa on siellä, mutta sinnekin mentiin. Hudsonin haukat olivat yleensä 3-4 henken joukkeena vastassa "monstereille" ja koskaan emme saaneet voittoa sieltä. Hopeaa muistaakseni mikä oli suuri saavutus. Sinne visojen tekeminenkin vaati huomattavasti paljon enemmän tekemistä, koska visat alkoivat klo 19 ja päättyivät yleensä 22-23 aikaan. Joten kysymyksiä oli yleensä lähemmäs sata tai yli. Monroen visoissa kysymyksiä on yleensä joku parikymmentä ja kesto sen 1,5-2h. Eli paljon kevyempää.

Tarkoitukseni on pohtia mikä on hyvä leffavisakysymys? Tai onko sellaista edes? Uskoisin, että tässä on kyse samasta kuin mikä on elokuvissa; tunne yleisösi. Jos räätälöi todella vaikean visan mitä esimerkiksi Turussa oli niin olisiko se liian vaikea Monroen kävijöille? En itse asiassa tiedä. Kun itse teen visoja niin kokoan kysymykset melko laiskasti englannin- tai suomenkielisistä elokuvista. Iranilaiset ja kuubalaiset elokuvat jäävät pois. Miksi näin teen? Koska minulla on pari periaatetta millä teen kysymyksiä. Ensimmäinen on se, että minun pitää itse tietää siihen vastaus. En voi siis kysyä jotain mikä elokuva sai parhaan lyhytelokuvan Oscarin vuonna nakki ja makkara. Eli minun pitää tietää vastaus silloin kun sitä minulta kysytään. Toinen periaate on se, että sen kysymyksen on oltava jossain määrin ns. yleisön tiedossa. Eli kysymys ei voi olla, että tiedättekö kuka toimi käsikirjoitustohtorina siinä ja siinä elokuvassa. Joissain elokuvissa niistä on mainittu, mutta suurimmassa osassa sitä virkaa ei ole kredititoitu. Joten se tieto on oltava jostain saatavilla. Eli ei kelpaa, että kuulin tämmösen huhun jostain.

Joskus on ollut puhetta, että tekisi ns. mahdottoman visan. Eli kysyisi oikeasti kysymyksiä joita kukaan ei voi tietää. Tai sitten voikin? Tyyliin mikä leffa näytettiin vuosi sitten tänä päivänä Subilta. Olisko semmonen sitten mielestä? No ei. Kun teen visoja niin yritän laittaa mukaan aina helppoja kysymyksiä. Jälleen kerran periaate. Ihminen saa mielihyvän tunnetta kun se tietää vastauksia. Sen sijaan jos koko ajan palauttaa tyhjiä lappuja niin mielekkyys katoaa ja myös kiinnostus osallistua toista kertaa myös. 

Mutta mikä on se hyvä leffavisakysymys? Mielestäni paras minkä keksin oli se kun teimme Star Wars-visan vuoden 2015 joulukuussa ja sinne laitoimme viimeisen vihjekysymyksen. Vastaus oli hyvinkin selvä kun sen lopulta tajusi että sehän se tietenkin on. Mutta se miten kysymys rakennettiin oli sitä, että pikkuhiljaa kerroimme tämän miehen tarinan:

Kuka vuonna 1966 syntynyt elokuvan monitaituri? 

10p. Tämä ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja-näyttelijä-säveltäjä aloitti uransa tekemällä musiikin ja äänitehosteet kauhuelokuvaan Nightbeast (1982), ollessaan vasta 16-vuotias. Hän väittää myös neuvoneensa samoihin aikoihin John Carpenteria elokuvan Pako New Yorkista viimeistelyssä. 

5p. Ura Hollywoodissa alkoi toden teolla 80- ja 90-luvulla, jolloin sankarimme kirjoitti elokuvat Muisti hukassa, Tapaus Henry, Ikuisesti nuori ja oli mukana kirjoittamassa elokuvaa Armageddon. Hän on urallaan astunut rohkeasti myös kameran eteen. Seuraavassa näyte elokuvasta Moni kakku päältä kaunis (Six Degrees of Separation) vuodelta 1993, jossa sankarillamme on vaikea isäsuhde: https://youtu.be/D7dgTE-JB2U?t=54s (tämä oli siis ääninäyte koska Artturissa meillä ei ollut videokysymyksiä mahdollista näyttää)

3p. Sankarimme on myös säveltänyt tunnusmusiikit mm. sarjoihin Person of Interest - Kohde, Almost Human, Revolution, Fringe ja Alcatraz. 

1p. Elokuvapuolella henkilön kahdessa edellisessä ohjauksessa nähtiin paljon tuoreita ”tähtiä”. Lisää ”tähtiä” tullaan näkemään myös miehen seuraavassa elokuvassa, tällä kertaa mukana on muutama vanhempikin ”tähti”.

Vastaus on tietenkin J.J. Abrams.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti