keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Denzel the Equalizer

Paha. Tosi paha.

Ensin oli Arnold the Barbarian. Sitten tuli Dolph the Punisher. Nyt saapuu Denzel the Equalizer. Mikä viimeksi mainitun erottaa ensinmainituista? No, kaikki kunnia Itävallan ja Ruotsin suurmiehille, mutta he eivät ole kaksinkertaisia Oscar-voittajia eikä heitä, outoa kyllä, lasketa sukupolvensa johtavien luonnenäyttelijöiden joukkoon. Ja sama toimii toiseenkin suuntaan: voidaan kysyä, mitä ihmettä lukuisten näyttelijäopiskelijoiden esikuva tekee stathamilais-stallonelaisella maaperällä? Vastaus: tappaa ihan v----ti jengiä.

Entäpä: miksi?

The Equalizer - oikeuden puolustajan (suomennoksen oikeutuksen pohtimiseen voisi käyttää oman blogauksensa) pohjalla on aivan eri näköinen 80-luvun televisiosarja, jossa Edward Woodwardin oloinen entinen tiedusteluagentti auttaa puolustuskyvyttömiä rikollisten uhatessa. Woodward osasi olla badass, mutta yleensä hän jo ikänsä vuoksi hyödynsi tapauksissaan pitkän kokemuksensa tuomia taktisia kykyjä. Elokuvaversiossa ensi joulukuussa 60 täyttävä Denzel Washington saa kuulla moneen otteeseen olevansa "vanhus" - ongelmana vain on, että näyttelijä ei näytä lähellekään kuusikymppiseltä eikä myöskään liiku ikäisensä lailla. Kalju kun ei harmaannu. Asian ydin menee harakoille.

The Equalizer on moderni toimintaelokuva. Tämä tarkoittaa muun muassa, että protagonistin toiminnan keskipiste ei ole vastustajan ovelassa harhauttamisessa, vaan tämän ylivoimaisessa jyräämisessä. Mikä taas saa kysymään, miksi lähtökohdaksi on ylipäätään otettu mainittu tv-sarja?

Ohjaajana toimii afroamerikkalainen Antoine Fuqua, jonka työt ovat olleet joka kerta edeltäjäänsä väkivaltaisempia. Uusinta edelsi reaalipoliittisesti dementointunut Olympos on valloitettu (2013), joka, pakko myöntää, oli väkivallan määrässä runsaskätisempi. Mutta väkivallan esittämisessä ja keinoissa The Equalizer nousee vähintäänkin vakavaksi haastajaksi. Mikä tuntuu edelleenkin yllättävältä lähtökohdat huomioon ottaen, sillä sen paremmin Edward Woodwardia kuin Denzel Washingtonia ei helpolla kuvitellut Ramboksi. Puhtaan kerronnallisesti The Equalizer saattaa olla Fuquan paras työ. Elokuvan ongelmat eivät liity ainakaan sen rullaavuuteen tai kuvarajauksiin. Digiprojektio on aivan parhaita näkemiäni.

Toimintaohjaaja Fuquan urassa herättää huomiota sen jotenkin yhteismitaton poliittinen vire. Esimerkiksi Training Day (2001) - Fuquan ja Washingtonin ensimmäinen yhteistyö - käsitteli korruptiota toisinaan väkevästikin; Shooter (2007) otti hyvinkin suoraan kantaa yhdysvaltalaisen poliittisen vallankäytön rumuuteen; ja Olympus on valloitettu oli ainakin käsittelevinään terrorismia. Vaikka näiden aiheiden käsittely jää käytännössä lapsen tasolle, eivät ne ole mukana pelkkänä keppihevosena, vaan Fuqua vaikuttaa ottavan ne tosissaan. The Equalizerista tämä aspekti jää pois paitsi ehkä juuri koristeena. Merkillepantavaa on kuitenkin, että kuvasta on poistettu poliisikoneisto täysin, lukuun ottamatta paria vitsiä ostetuista kytistä. Denzel on siis tässä maailmassa yksin pahoja poikia vastassa.
Kalju. Tosi kalju.

Sääli pahiksia, sillä heillä ei ole mitään mahiksia. Denzel pyyhkäisee sieluja täältä tuonpuoleiseen ylivertaisella tehokkuudella. On pakko laskea tahattoman huumorin kategoriaan Denzelin keinojen lipsumisen splatter-genren puolelle. Mikään erään kohtauksen rytmissä ja vireessä ei ainakaan anna ymmärtää, että se olisi tahallinen alluusio Abel Ferraran pahamaineiseen (ja tätä sata kertaa parempaan) esikoiseen.

Viimeiset kymmenen vuotta Denzel Washington on tehnyt melkein pelkästään The Equalizerin kaltaisia trillereitä, joissa maailman pahaa ei voiteta puheella ja diplomatialla, vaan miekalla ja tulella. Hänen viimeisin oma ohjauksensa, The Great Debaters (2007), on täydellisessä ristiriidassa CV:n yleiseetoksen kanssa. Joten pitää kysyä, mitä Denzel haluaa sanoa? Kuten Lento (2012) jälleen kerran osoitti, käsittämättömän karisman omaava Washington, joka ei tiettävästi ole missään eikä koskaan näytellyt huonosti, on liian hyvä tuhlattavaksi The Equalizerin kaltaisiin helppoihin rooleihin. Ja liian älykäs ollakseen oikeisto-hollywoodilaisen kvasi-fasismin julistepoika.

"Elämäsi kaksi tärkeintä päivää ovat päivä, jona synnyit ja päivä, jona ymmärrät miksi." Mark Twainillä tuskin oli tuota mietelausetta luodessaan mielessä kanssaihmisten lahtaaminen silmä silmästä -periaatteella. The Equalizer käyttää ko. viisautta mottonaan yhtä uskottavasti kuin Con Air Dostojevskia. Tuloksena kukaan ei opi mitään. Joten, The Equalizer on taiten tehty toimintaelokuva, joka ei missään vaiheessa junnaa paikallaan, mutta ei missään vaiheessa myöskään anna mitään jauhettavaa sen paremmin aivoille kuin sydämellekään. Se on moderneilla tuotantoarvoilla toteutettu alfaurosfantasia, jonka simplistinen käsitys hyvän ja pahan luonteesta ei kestä kevyintäkään kriittistä vilkaisua. Tämän väitteen parhaaksi todisteeksi käy se, että toimintajaksojen sijaan elokuvan toimivimmat kohtaukset ovat joko keskusteluhetkiä tai jännityksentäyteisiä kissa-hiiri-pelejä. Jälkimmäisiä on liian vähän.

3 kommenttia:

  1. En ole nähnyt tätä, mutta enpä ole kuullut/lukenut oikeastaan kenenkään kommentoineen sen tuovan laisinkaan mieleen Edward Woodwardin tähdittämän tv-sarjan kuin tietenkin nimeltään ja se saakin hieman miettimään, että kun kyseessä on tv-sarja jota aika varmasti ns. nuorempi polvi ei tunne ja jos elokuva taas ei tunnu tutulta sarjaa tunteville niin mitäköhän nimivalinta auttaa. Onhan näitä samoja tarinoita tehty rutosti ilman yhteyttä Equalizeriin, joten yhtä hyvin Denzel voisi olla Man on Firen kuolleista palautettu Creasy ja tuolloin kyseessä olisi ollut kenties myyvempi nimi (mitenkään siis oikeasti puuttumatta Equalizerin rahalliseen menestykseen). Toki kannatan rohkeutta muuttaa lähdeteosta omassa näkemyksessä, mutta kun nimenomaan ne mainitsemasi taktisten kykyjen hyödyntäminen oli Woodwardin itsensä ohella McCallin keino viimeistään erottua kaikista Kovaa peliä Bostoneista, niin sellaisen poisto ei ainakaan itseni kaltaiselle alkuperäisen tv-sarjan ystävälle ole hyvä asia. Varmasti Fuquan näkemys tulee jossain vaiheessa katsottua, mutta tuleeko se nähtyä Equalizerina onkin sitten eri asia.

    Se tosin on myönnettävä, että tämä ns. isätoiminta alkaa pikku hiljaa kuluttamaan itseään loppuun ja vaikka kenties mielummin näenkin actionsankareina Neesonia ja Washingtonia kuin Tatumia ja vastaavia, niin sitä tuntuu tulevan nykyisin hieman liian paljon liian lyhyellä aikavälillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin puhuttu. Leffaa ja tv-sarjaa on vertailtu paljon amerikkalaisissa arvioissa. Arvatenkin Kutsukaa McCall pyörii siellä uusintoina harva se päivä jollain taivaskanavalla. Yleisesti ottaen Equalizer on saanut sitä suotuisamman vastaanoton mitä tuntemattomampi tv-sarja on.

      Olisiko "isätoiminnan" (hyvä sana) menestyksen takana nostalginen kaipuu kasaritoimintaan? Mene tiedä.

      Lapsena tykkäsin paljon Kovaa peliä Bostonista. Nyt tekisi mieli tsekata vaikka McCallin 1. kausi.

      Poista
  2. Kovaa peliä Bostonissa oli kyllä aikoinaan kova sana maailmaa vastaan. Eritoten silloin kun mukana menossa seikkaili mies nimeltä Hawk.

    VastaaPoista