Ruotsi: 6
Ranska: 0
Joskus teoksen heikkoudet ja vahvuudet paljastaa puhuttelevimmin vertailun kaunis ja yksinkertainen metodi. Esimerkki.
Ranskalainen Profeetta on saanut ylenmäärin ansiotonta ylistystä niin kriitikoiden, tuomaristojen kuin maallikoidenkin taholta, mutta tätä väitettä on tuskallisen hankalaa osoittaa todeksi pelkän sanan ja analyysin voimalla. Profeetan puutteet näyttäytyvätkin aivan toisessa, kirkkaammassa valossa, kun rinnalle asetetaan toinen samanaiheinen uutuuselokuva.
Daniel Éspinosan Snabba cash eli Rahalla saa asettaa Jacques Audiardin palkintomenestyksen viittä vaille naurettavaan valoon, sillä siinä missä ranskalainen gangstailu tyytyy ulkokohtaiseen pätemiseen ja epäselvään psykologiseen tematiikkaan, ruotsalainen rikostarina on aito asia, rehellisesti kovaksikeitetty.
Audiardin elokuva sisältää omat kiinnostavat elementtinsä. Sen peruslähtökohta, näyttää, miten (järjestäytynyt) rikollisuus syntyy ja kehittyy mitättömän tuntuisista, mutta pakottavista alkuasetelmista, on aiheena antoisa ja ajatuksen tasolla pätevästi kehitelty: saamme todistaa 19-vuotiaan pikkurikollisen evoluutiokehityksen lain tuolla puolen. Se, että kuvaus on uskottava, muttei vakuuttava, kertoo elokuvan jäämisestä paperille. Ohjaajana Audiard tekee pinnalta siistiä, kvasinaturalistista elokuvaa, mutta henki ja aitous puuttuvat.
Se mikä Audiardin elokuvasta puuttuu, on Éspinosan teoksen vahvuus. Jos jotain, Snabba cashissa on draivia. Kun Profeetan kahden ja puolen tunnin aikana ehtii kokeilla nokosia pariin kertaan, ei Snabba Cashin kaksituntisen aikana ehdi juuri silmää räpäyttää. Eikä tämä ole kiinni pelkästään kineettisestä tyylistä. Merkillisellä tavalla Éspinosa pääsee kameroineen paljon lähemmäksi ihmistä kuin Audiard. Snabba cashkin on kuvaus nuoren miehen korruptoitumisesta, mutta Éspinosa määrittelee päähenkilöä ympäröivät yhteiskunnalliset olosuhteet Audiardia täsmällisemmin ja laajemmin. Siinä missä Profeetan henkilöt, keskushahmonaan algerialaistaustainen Malik, käyvät vaihtoehdotonta selviytymistaistelua yhteiskunnan viemärinreunalla, kertoo Snabba cash dramaturgisesti ja sosiologisesti kiinnostavamman tarinan yksilöstä, joka valitsee oman kyseenalaisen tiensä läpeensä kapitalistisen arvomaailman sumentamana. Eikä Éspinosa jätä kiveä kääntämättä näyttäessään kuinka tämä käy.
Vastakkainasettelun jälkeen jää vaikutelma siitä, että Snabba cashin nähtyään on oppinut jotain, mutta Profeetan nähtyään ei. Snabba cash ja sen vääjäämättömän predestinoitu päähahmo JW puhuttelevat kertakaikkiaan laajemmassa kontekstissa; vastaavasti Profeetasta jää lähinnä käteen vain Tahar Rahimin hieno näyttelijäntyö, joka konkretisoi yhden valtavirran uomasta pois sysityn ihmistyypin. Mutta Audiardilta jäävät päähenkilönsä kohtalon takana vaikuttavat syyt tutkimatta ja selvittämättä - Éspinosalla ne ovat koko jutun pièce de résistance.
Audiardin ruotsalainen kollega sanoo lisäksi sanottavansa elokuvallisesti tehokkaammin. Éspinosalla on kiinteämpi kosketus ympäristöön, jossa hänen protagonistinsa kompastelevat. Vertailun vuoksi voimme ottaa Audiardilta Profeetan alkupuoliskon avainkohtauksen, jossa Malik pakotetaan repimään vankitoverin kaulavaltimo auki: kohtausta katsoo lähinnä tylsistyneenä, sillä sen takana vaikuttava provokaatio ei tunnu vakuuttavalta saati tuoreelta. Kun Éspinosa puolestaan sijoittaa oman teoksensa alkupuolelle pahoinpitelyn miestenhuoneessa, hän pitää huolen, että kohtaus pamahtaa katsojan silmille niin, että varmasti käy selväksi, miten paljon tämän tarinan henkilöt ovat valmiita satuttamaan lähimmäisiään. Ei toki Éspinosankaan visuaalisessa hahmotuksessa mitään uutta ole, ja lyhytelokuvaestetiikasta peritty ylivalottava kuvaustapa käy kahdessa tunnissa lievästi monotoniseksi.
Hyvän elokuvan merkki - vastakkaisena huonolle - on kuitenkin, että jälkeenpäin mielessä pyörivät sen vahvuudet eivätkä heikkoudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti