Naisvihaajan muotokuva: Anssi Mänttärin Saunavieras

Saunavieraan hienous ei kumpua sen elokuvallisuudesta, näyttelijätöiden rehevyydestä, ei edes kertomuksen jännitteistä, vaan siitä, että se on väärentämättömästi Anssi Mänttärin elokuva.

Näinä aikoina (joskaan "ajat" eivät välttämättä ole muuttuneet sen kummemmiksi vuosikymmeniin), jolloin valkokankaan hehkussa on yleensä tyytyminen anonyymiin, mutta siististi ja mukavasti rullavaan viihteeseen, persoonallinen filmi erottuu joukosta ja muistuttaa jo silkassa harvinaisuudessaan likeisesti taideteosta. Saunavieras on tällainen, sillä vain Anssi Mänttäri olisi voinut tehdä tämän elokuvan. Oikeutetusti hän allekirjoittaakin sen isoin kirjaimin.

Saunavieraalla on vain yksi tekijä, jolla on paljon avustajia. Tämän vuoksi sen "ääni" erottuu kaikista muista. Sekään ei merkitsisi mitään, jos äänen takaa ei löytyisi sanottavaa. Käsiteltäköön teoksen silmäänpistäviä puutteita myöhemmin, mutta Saunavieraasta löytyy tuskin vuorosanaa tai kameranliikettä, joka ei punoutuisi tarpeellisena kokonaisuuteen. Siksi se vetää mukaansa hämmästyttävästi vaatimattomasta ulkoasustaan huolimatta.

Niin kuin Mänttärin elokuvat aina, Saunavieraskin on ihmistutkielma. Parissakymmenessä näytelmäelokuvassaan Mänttäri on ehtinyt jo luonnostella melkoisen rikkaan katraan tunnistettavia tyyppejä ympäriltämme, mutta ei mitään niin holtittomasti itsekeskeisyydessään rypevää kuin Lappiin kelomökilleen paennut menestyskirjailija Jalo Rautakallio - upea nimi vastaa upeaa hahmoa. Rautakallio on niitä öykkäreitä, jotka oikeuttavat ylemmyytensä toisten edessä lahjakkuudellaan, älyllään ja menestyksellään ja väärinkäyttävät kaikkia kolmea. Syväkerroksista Mänttäri kaivaa esiin epäonnistujan, joka ei urallaan ole yltänyt nuorempana hellimiinsä ideaaleihin ja on purkanut riittämättömyyden tunnettaan niillä perinteisillä tavoilla, jotka ovat kariuttaneet kaikki ihmissuhteet. Löytäessämme Rautakallion elämänvaiheesta, jossa keski-ikä on juuri taittumassa vanhuuteen, kirjailija ruokkii viinalla vimmaisesti libidonsa viimeliekkejä heijastaen patoumansa siekailemattomana misogyniana.

Mänttärin skarpissa käsikirjoituksessa - joka sivumennen sanottuna lienee tekijänsä paras sitten Palkkasoturin, ja jonka rinnalla muut aikamme kotimaiset skenaariot näyttäytyvät "täyn' ääntä, vimmaa, vaan tarkoitusta vailla" - Rautakallion vastapeluriksi ilmaantuu otsikon roolin täyttävä geologi, joka peilaa passiivisuudellaan kirjailijan yliampuvaa egoa. Alkaa tunteella käsitelty keskusteludraama, joka sisältää psykologisen trillerin potentiaalin tavalla, jonka autenttisuutta ei olla tavoitettu missään aikoihin: Saunavieras on jännittävä ja kiinnostava ilman, että se käyttää hyväksi genre-elokuvan kaavioita.

Saunavieraassa kiroillaan ja mäyhätään estoitta, mutta ohjaajan kosketuksesta johtuen ei nyt sorruta peripohjolalaiseen huutamisen teatteriin. Kankaalla vaikuttaa kaksi voimahahmoa, kaksi näyttelijää, Jone Takamäki ja Kari Väänänen, joiden välinen kommunikointi pysyy aina asiassa välittäen uskottavia tunteita ja kriittisen yhteiskuntanäkemyksen, jonka kanssa katsojakin kykenee istuimellaan mielekkääseen keskusteluun.

Saunavieraan dynamona toimivan Kari Väänäsen lahjakkuutta ei ole asetettu kyseenalaiseksi enää vuosikymmeniin, mutta syystä tai toisesta hän ei elokuvanäyttelijänä ole ollut kiinnostava pitkään aikaan. Nyt kaikki muuttuu. Jalo Rautakallio on tour de force. Väänänen repii kirjailijamäntin kliseen rajoilta mahtaviin ulottuvuuksiin. Ehkä roolin upeus on suoraa perua siitä, että Mänttäri kirjoitti hahmon suoraan Väänäselle, ehkä syy on muualla - kunnia kuuluu joka tapauksessa loistavalle näyttelijälle. Tässä ollaan tekemisissä näyttelijän perustehtävän kanssa, tuoda päivänvaloon ympärillämme hyöriviä tyyppejä, joista asuttamamme yhteisö muodostuu, ja auttaa ymmärtämään, mitkä näiden (eli meidän) syyt ja seuraukset tässä yhteisessä kaaoksessamme ovat. Väänäsen tyhjentävä esitys sallii kurkistaa tiettyihin patologisiin piirteisiin, jotka hiekoittavat oravanpyörämme rattaita - mutta tuovat siihen myös lisäväriä.

Saunavieras jatkaa sitä luontevasti keskustelevaa elokuvaa, mistä Mänttäri tunnetaan. Kaikki syntyy kohtaamisissa, ajatusten siirrossa, mistä kasvaa säiemäisesti elokuvantekijän oma kuva maailmasta. Sen kanssa voi sitten väitellä ja purnata, joka tapauksessa siihen voi ottaa osaa. Jos tämä elokuvan sisällöksi kutsumamme aines jättää kylmäksi, on elokuvantekijä epäonnistunut yrityksessään tavoittaa katsojan eikä elokuvaa pelasta mikään. Jos sitä taas pitää kiinnostavana, paljastuu Saunavieras kaiken muun lisäksi hyvin hauskaksi elokuvaksi. Rautakallion lataukset - etenkin naissukupuolta kohti - ovat usein aika huikean katkeraa tulitusta, höystettynä tarvittaessa vaikka Einari Vuorelan säkein. Mänttäriinsä perehtyneitä puolestaan palkitaan maukkailla sisäpiirin vitseillä: maallisen mammonan ja menestyksen kroonisesti karttama ohjaaja nähdään yhden kohtauksen verran "vuorineuvoksena, yhtenä tämän maan rikkaimmista miehistä"...

Paljon on Saunavieraan yhteydessä puhuttu sen toteutuksen kömpelyydestä. Elokuvaa on milloin haukuttu, milloin moitittu huonosti kuvatuksi ja ohjatuksi, ylipäätään huonosti tehdyksi. Kritiikillä on oikeutuksensa. Mutta elokuvan puutteet eivät liity tarkkaan ottaen sen ohjaukseen eivätkä kuvaukseen.

Saunavieraan kuvauksessa on muutama kömpelösti tärähtelevä ajo (ehkäpä 12 kuvauspäivää olivat hiukan niukat...), mutta muuten kamera tekee juuri sen, mitä Mänttärin elokuva vaatii: yksinkertaisimmista mahdollisista asemista se sallii kuvattavien hahmojen/näyttelijöiden hengittää ja asettua osaksi tilaa, jonka jakavat katsojien kanssa. Saunavieraassa tämä on erityisen tärkeää, koska näyttelijät liikkuvat pitkiä aikoja dokumentaarisessa alastomuuden tilassa. Mänttärin pelkistetty lähestymistapa sallii heidän säilyttää arvokkuutensa ja tehdä roolia. Tämä liittyy siten myös ohjaukseen.

Ongelma onkin kuvanlaatu. Saunavieras näyttää kotivideomaiselta, mutta siitä ei pidä syyttää ensi sijassa kuvaajaa - ohjaaja kantaa tietenkin osan vastuusta -, vaan jälkituotannosta vastaavia. Saunavieras asettaa koko ajan vellovan keskustelun digitaalisesta elokuvasta vielä uuteen näkökulmaan, sillä sen yhteydessä ei voi puhua mielekkäästi siitä, miten "digiprojektio on filmin kalpea xerox-kopio": jälki on liian kömpelöä. Mutta miten asettaa tämä muutoin nautittava, älykäs ja hauska elokuva perspektiiviin? Vastaus saapuu tämän artikkelin kirjoittamisen aikana. Teattereihin saapuu amerikkalainen Haywire, paljon korkeamman profiilin elokuva, joka Saunavieraan lailla ei ole käynyt läpi millin vertaa fotokemiallista prosessia. Ja katso! missään olennaisessa mielessä se ei näytä yhtään Saunavierasta paremmalta. Toki siinä on enemmän värisävyjä, kamera liikkuu vinhemmin, jälkikäsittely näyttää siloitellummalta - mutta yhtä kaikki Haywire näyttää aivan yhtä häiritsevästi luonnottoman videolta kuin tuhat kertaa halvempi Saunavieras. Vain tämä vaikutelma on olennainen. Eikä Haywirella ole muussa mielessä yhtä kiinnostavaa annettavaa kuin Saunavieraalla. Jos siis Saunavieras näyttää "epäelokuvalliselta" - tarpeettomassakin määrin - ei syy ole sen tekijöissä, vaan ajan muuttuvissa käytännöissä, jotka repivät elokuvan alkuperäistä hohdetta kaikkialta minne kyntensä yltävät.

Näissä oloissa syntyneeksi elokuvaksi Saunavieras on kunniallisempi ja kestävämpi saavutus kuin ylivoimainen valtaosa multiplexien nykytarjonnasta. Ja vain yksi luku Anssi Mänttärin vähintäänkin ainutlaatuiseksi luonnehdittavalla uralla, jonka seuraavista luvuista on jo kolme (!) viittä vaille valmiita.

Pimeyden ja hiljaisuuden maa?

Werner Herzog on ihmeellinen elokuvantekijä. Toissa lauantaina meillä oli ilo nähdä hänen elokuvansa Land of Silence and Darkness (1971) Kulttuurikahvila Hertassa. Kuurosokeista kertovan filmin jälkeen seurasi keskustelua elokuvan herättämistä tuntemuksista. Keskustelua johtamassa olivat Pentti Pietiläinen Tampereen Kuurosokeiden Toimintakeskuksesta sekä Milla Päiväniemi, kuurosokea taiteilija, äiti ja yrittäjä, joka toimii aktiivisesti erilaisissa vammaisyhdistyksissä. Yksi kuurosokeita edustavista oli saapunut Herttaan Helsingistä saakka, mistä kunnioitusta hänelle!

Land of Silence and Darknessin keskiössä on täysin kuurosokea Fini Straubinger, joka kiertää ympäri Saksaa yrittäen auttaa kuulonäkövammaisia. Useat näistä Straubingerin tapaamista ihmisistä ovat laiminlyötyjä, jotka menetettyään kykynsä nähdä ja kuulla ovat sulkeutuneet itseensä vailla taitoja kommunikoida ulkopuolisen maailman kanssa. Yksi heistä asuu mielisairaalassa, jonne hänet on suljettu, kun muutakaan ei ole osattu tehdä. Straubinger matkaa hänen luokseen junalla. Fini yrittää hellittämättä saavuttaa kontaktin kuurosokean kanssa, joka aiemmin on osannut viittomakielen, mutta unohtanut sen sokeuduttuaan lopullisesti. Yritykset jäävät kuitenkin vaille tulosta. Elokuvan yhdessä ravituttelevimmista kohtauksista kuurosokea vain tuijottaa kameraan (jota ei tietenkään näe), katsojan jäädessä Straubingerin tavoin täysin hänen maailmansa ulkopuoliseksi olennoksi. Straubinger ei taivu tästä epäonnistumisista, vaan jatkaa matkaansa seuraavaan kuurosokean luo. Hän on samalla tavalla poikkeuksellisen lannistumaton yksilö Herzogin hahmogalleriassa, kuin vaikkapa Fitzcarraldo kymmenen vuotta Pimeyden ja hiljaisuuden maan jälkeen.

Oikealla oleva Milla Päiväniemi viittoo tulkkinsa kanssa taktiilisti. Arkielämässä Päiväniemen ei tarvitse turvautua taktiiliiviittomaan.

Milla Päiväniemi kertoi keskustelussa elokuvan olleen hirveä ja ahdistava johtuen välinpitämättömyydestä, jota useat dokumentin kuurosokeista joutuivat arjessaan kohtaamaan. Elokuvassa myös esiteltiin kohtaloita, jotka herättivät syvää toivottomuuden tunnetta. Esimerkiksi lapsesta saakka kuurosokealle Vladimirille ei ollut edes yritetty opettaa kommunikaation alkeita. Nuori mies vain päristeli huuliaan ja hakkasi itseään päähän pienellä pallolla. Hetkeksi Vladimir rauhoittui, kun hänelle annettiin radio syliin, sillä hän kykeni aistimaan sen aiheuttamat väristykset. Straubinger totesi jo tavattuaan Vladimirin, että tämä tuskin tulee koskaan oppimaan minkäänlaista tapaa kommunikoida. Vladimirin kaltaisten kohtaloiden vastapainona Pimeyden ja hiljaisuuden maa oli täynnä kauneutta ja toivoa. Etenkin kohtaus, jossa Straubinger kuurosokeiden ystäviensä kanssa nousee ensimmäistä kertaa eläissään lentokoneen kyydissä yläilmoihin, oli puhtaan vapauttava ja iloa pullollaan.

Herzog kuvasi elokuvansa aivan 1970-luvun alussa ja paljon on muuttunut sen jälkeen. Usherin-syndrooman vuoksi kuulonsa menettänyt Marianne Mielityinen kertoi, että Suomessa kuurosokeiden tilanne muuttui parempaan suuntaan 1980-luvulta lähtien. Nykyisin ajatellaan, että kuurosokea saa itse päättää elämänsä kulusta. Kuurosokea Paula kertoi, että aiemmin näitä asioita saneltiin muiden toimesta. Muutama vuosikymmen sitten hänen kuurosokea ystävänsä oli joutunut jättämään yliopiston kesken opettajien kehotuksesta, sillä opettajat olivat kokeneet kuulonäkövamman esteeksi opintojen suorittamiselle. Vielä 1970-luvulla ajateltiin, että on olemassa erikseen kuurosokeille soveltuvia ammatteja, esimerkiksi korinpunonta.

Lapsesta saakka kuuro Marianne Mielityinen viittoi tulkilleen, joka suomensi viittomat puheeksi.

Kahdeksankymmentäluvulla syntynyt Mielityinen kertoi kyenneensä elämään haluamallaan tavalla ilman kokemusta syrjinnästä. Hän on ollut pienestä saakka mukana vertaistukiryhmissä toisin kuin Päiväniemi, joka koki tämän puutteeksi. Myöhemmällä iällä saavutettu vertaisten tuki auttoi häntä huomattavasti kuurosokeuden hyväksymisessä ja oman identiteetin rakentamisessa. Vailla aistivammojakin syntyneet ihmiset joutuvat kamppailemaan itsensä kanssa, mutta kuurosokeiden kohdalla kysymykset ovat täysin erilaisia. Elokuvassa Fini Straubinger kertoi kärsineensä rajuista masennuskausista kuurouduttuaan nuorella iällä onnettomuuden seurauksena. Päiväniemen mukaan noin puolet kuurosokeista joutuu syömään masennuslääkkeitä.

Pentti Pietiläisellä on pitkä kokemus kuurosokeiden kanssa työskentelystä. Kuvassa hän demonstroi kuinka kommunikaation onnistuminen välillä vaatii mielikuvitusta ja spontaaniutta.

Pimeyden ja hiljaisuuden maassa Fini Straubinger eli tulkkiensa varassa. Tietoa välitettiin hänelle manuaalisesti kädestä käteen. Tulkki paineli sormillaan Straubingerin kämmenpohjaan kuvioita, jotka muodostivat sanoja kirjain kerrallaan. Tätä kommunikoinnin tapaa kutsutaan BANZL-aakkosiksi, ja se ei ole Suomessa käytössä. Päiväniemi kertoi, että kerran kuurosokeiden illanvietossa he laskivat pöydän ympärille kokoontuneiden käyttävän 22 erilaista kommunikaation tapaa. Hämmästyttävin puoli Hertassa vietetyssä illassa olikin se, kuinka luontevasti ja sujuvasti kuurosokeat kommunikoivat tulkkiensa avustuksella hyödyntäen erilaisia ”puhumisen” tapoja, kosketusta, viittomakieltä, taktiilia, huulilta lukua ja puhetta.

Lämpimästi kiitos kaikille osallistuneille!

Monroen Leffavisa, Cup2, 4/6

1. Iguana/Kolmas iguaani/

12 iguaania/300 urheaa iguaania (6+5+6+4) 21

2. Savage Streets (5+0+4+5) 14

3. Inf. Pull. (5+0+2+6) 13

4. Peter Lorren Silmät (3+4+3+3) 13

5. Luis Guzmanin myöhemmät vuodet Monadinomadina (0+6+0+0) 6

6. Team Wiseau (0+0+6+0) 6

7. Albatrossi (2+3+0+0) 5

8. Yksinäiset ratsastajat (0+0+1+3) 4

9. Hakkaraiset (0+0+1+0) 1
10. Tomaatti (0+0+1+0) 1

Peruskysymykset (max. 6 pt.)

1. Millä nimellä paremmin tunnetaan Sundance-voittaja Serbuan maut, ja
mistä maasta elokuva on kotoisin? (2 pt.)
- Raid - The Redemption; Indonesiasta
2. Seuraavista kolme on Luchino Viscontin ohjauksia, mutta mikä on
Roberto Rossellinin? A) Senso B) Pàisa C) Ossessione D) Bellissima (1 pt.)
- B
3. Mistä elokuvasta Pakojunasta miessivuosan Oscar-ehdokkuuden saaneen
näyttelijän sisko voitti Oscarin? (1 pt.)
- Erin Brockovich (Eric ja Julia)
4. Kuka itävaltalaissyntyinen näyttelijätär keksi näyttelijäuransa
ohella langattomassa viestinnässä käytetyn tekniikan perusperiaatteet?
-Hedy Lamarr, joka sai vuonna 1942 patentoidusta keksinnöstä kunniaa
vasta 1997
5. Minkä elokuvan slogan: “First super hero ...from New Jersey!” eli
suomeksi “New Jersey ...ensimmäinen supersankari!”
- Toxic Avenger

A vai B?
Vastaus jompaan kumpaan, A = 1 pt., B= 2 pt.
6. A) Mikä on punkbändi Pertti Kurikan nimipäivistä kertovan elokuvan
nimi? B) Missä elokuvassa kyseisen bändin musiikkia oli ensimmäisen
kerran?
- A)Kovasikajuttu B)Vähän kunnioitusta
7. A) Mikä oli ensimmäinen piirroselokuva, jossa nähtiin sekä Disneyn
että Warner Bros:in hahmoja? B) Disneyllä oli kultakautenaan Looney
Tunes -niminen lyhytanimaatioiden “sarja”. Minkä niminen oli Warner
Bros:in vastaava?
- A) Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? B) Silly Symphonies
8. A) Mikä elokuva voitti parhaan pitkän animaation Oscarin tänä
vuonna? B) Mikä elokuva voitti Risto Jarva -palkinnon Tampereella tänä
vuonna?
- A) Rango B) Korsoteoria
9. A) Mikä oli Aki Kaurismäen ensimmäinen elokuva Matti Pellonpää
pääosassa? B) Mikä oli Anssi Mänttärin ensimmäinen elokuva Matti
Pellonpään kanssa?
- A) Esikoispitkä Rikos ja rangaistus B) Regina ja miehet (pieni
sivuosa; yhteensä Mänttäri teki Pellonpään kanssa 8 elokuvaa)
10. A) Missä elokuvassa Mel Gibson ohjasi Jim Caviezeliä? Missä
elokuvassa Robert Redford ohjasi Melanie Griffithiä ja Christopher
Walkenia?
- A) The Passion of the Christ B: The Milagro Beanfield War

Vihjeet:

11. Kuka 41-vuotias näyttelijä?
4 pt. Hän esitti Sookieta...Gilmoren tytöissä.
2 pt. Hänellä on oma sitcom Mike & Molly, josta hän muutama kuukausi
sitten voitti Emmyn.
1 pt. Hän saavutti Oscar-ehdokkuuden naissivuosasta komediasta Kaasot
eli Bridesmaids.
- Melissa McCarthy

12. Kuka elokuvaohjaaja?
4 pt. Hän on kertonut, ettei ole niinkään kiinnostunut faktoista, vaan
totuuden muista, kiinnostavammista, ulottuvuuksista. Töissään hän
vannoo ekstaattisen totuuden nimeen.
2 pt. Hänen mukaansa universumia ei niinkään määritä harmonia kuin
kaaos, väkivalta ja kuolema. Tänään kello 19.00 häneltä nähdään
Elokuvateatteri Orionissa 3D-elokuva, joka kertoo ikivanhoista
luolamaalauksista, jotka on löydetty Chauvetin luolasta
Etelä-Ranskasta. Elokuva nähtiin ensi-iltaviikonloppunaan viidellä
valkokankaalla koko maailmassa, mikä on häväistys.
1 pt. Hänen kirjallisia töitään ovat muun muassa Jäinen matka ja vielä
suomentamaton The Conquest of the Useless. Molemmat kirjat on
koostettu hänen päiväkirjamerkinnöistään. Jälkimmäisen merkinnät ovat
ajalta, jolloin hän teki Amazonin viidakossa elokuvaa Fitzcarraldo
pääosassaan Klaus Kinski.
- Werner Herzog

13. Kuka kirjailija, valokuvaaja ja elokuvaohjaaja?
4 pt. Hän syntyi 1954 Rovaniemellä ja on alkuperäiseltä etunimeltään
Reijo. 27-vuotiaana hän valokuvasi Irlannin Aran saarilla ihmisiä,
jotka olivat esiintyneet Robert J. Flahertyn elokuvassa Aran-saarten
mies.
2 pt. Hän on saanut valtion palkinnon niin kirjallisuudessa kuin
valokuvauksessakin. Hänen romaanejaan ovat muun muassa Tuhkasydän ja
Matka vuorimaahan. Viime vuonna hänen valokuvateoksensa ja elokuvansa
olivat vahvasti esillä Helsingin juhlaviikoilla.
1 pt. Hänen ensimmäinen pitkä fiktioelokuvansa on vuonna 2011
ensi-iltansa saanut Matka eedeniin. 14.4. Elokuvakerho Monroe esittää
Kulttuurikahvila Hertassa hänen elokuvansa Holokaustin värit.
- Rax Rinnekangas

Ääntä ja musaa:

14. Mistä tv-elokuvasta? (1 pt.) http://www.youtube.com/watch?v=qin4o5TXfzw
- The Rutles: All You Need Is Cash
15. Mikä elokuva? Kuka esitti Virgil Tibbsiä miespääosassa? (2 pt.)
- Yön kuumuudessa (In the Heat of the Night), Sidney Poitier
16. Mikä elokuva? Ketkä kaksi näyttelijää puhuvat? Kuka legendaarinen
ohjaaja? (4 pt.)
- Kourallinen dynamiittia (Two Mules for Sister Sara), Shirley McLane
& Clint Eastwood, Don Siegel
17. Mikä elokuva? Mikä oli ensimmäinen sarjakuva-albumi, jossa
kyseisen elokuvan päähahmo ensikerran seikkaili? (2 pt.)
- Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus, Tintti Neuvostojen maassa
18. Mistä elokuvasta kyseinen kappale on? (1 pt.)
- Hevoskuiskaaja

Heijastuksia ympäriltämme – yhteiskunnallisen elokuvan sarja

Elokuvakerho Monroe esittää maalis- ja huhtikuun aikana kahvilasarjan Kulttuurikahvila Hertassa (Näsinlinnankatu 22). Heijastuksia ympäriltämme -sarjan elokuviin on vapaa pääsy, ja jokaisen elokuvan epilogina paikalle kutsumamme vieraat vetävät keskustelua elokuvan teemojen tiimoilta. Näin pyrimme sitomaan kulloisenkin elokuvan omaan aikaamme, esimerkiksi vammaisten asemaan Suomessa, mitä peilataan vasten Werner Herzogin vuonna 1971 kuvaamaa elokuvaa Land des Schweigens und der Dunkelheit.

Muut sarjan elokuvat vievät erilaisten ilmiöiden äärelle, kuten kidutetuista ihmisistä kertova Jälki elämässä, tai ne antavat etäisyyttä nähdäksemme jotain, mikä seuraa meitä arjessa kuin hai laivaa. Tästä esimerkkinä sukupuolta ruotiva hollantilaistuotanto Say My Name, joka kertoo naisräppäreistä ympäri maailman. Suomalaisen valokuvaajan, kirjailijan ja elokuvaohjaajan Rax Rinnekankaan Holokaustin värit sen sijaan valottaa yhtä eurooppalaisen historian pitkää ja syvää juonnetta, antisemitismin historiaa.

24.3. Pimeyden ja hiljaisuuden maa

16.30 Werner Herzog: Land of Silence and Darkness (1971, Länsi-Saksa, tekstitys englanniksi, subtítiled in English)

18.00 Kuurosokeus ja vammaisten asema Suomessa

- keskustelijoina kuurosokea Milla Päiväniemi yhdessä tulkkinsa kanssa sekä Tampereella Kuurosokeiden Toimintakeskuksessa ohjaajana työskentelevä Pentti Pietiläinen

Fini Strauberg menetti kuulo- ja näköaistinsa nuorella iällä. Elokuvassa Werner Herzog pureutuu Straubergin kautta kuurosokeiden elämään, tapaan kommunikoida ja kokea ympäröivä maailma. Herzog esittelee meille kuinka kuurosokeat “puhuvat” kosketuksen avulla, muodostaen keskustelukumppanin kämmenpohjaan kuvioita sormillaan. Elokuvassa Strauberg ja ryhmä kuurosokeita nousevat ensimmäistä kertaa lentokoneen kyytiin matkatakseen ilmojen halki. Toisessa kohtauksessa syntymästään saakka kuurosokea Harald laskeutuu uima-altaaseen elämänsä ensimmäistä kertaa. Vettä ikänsä pelännyttä poikaa suostuteltiin vuoden verran tähän. Herzog asettaa katsojan kokemaan maailmaa pimeyden ja äänettömyyden perspektiivistä. Samalla hän pohtii kommunikaation rajoja, sitä, kuinka voimme oppia ja elää ilman niitä aisteja, jotka vaikuttavat kaikkein keskeisimmiltä.

31.3. Riimejä sukupuolesta ja toiminnasta

15.00 Nirit Peled: Say My Name (2010, Hollanti, kieli englanti/in English)

16.15 Suomalainen musiikkibisnes sukupuolen näkökulmasta

- keskustelijat varmistuvat myöhemmin

Suomessa räp on miehinen laji. Ylipäätään naispuoleisia yrittäjiä ei oikein tuppaa löytymään saatikka sitten heitä, jotka olisivat nimeä itselleen ehtineet keräämään. Nirit Peledin ohjaama Say My Name kertoo naisista, joille räp on elämä. Samalla elokuva pyrkii raottamaan sovinistia piirteitä omaavan musiikkilajin verhoa. Peled antaa puheenvuoron naisräppäreille ympäri maailman Angolasta Bronxiin ja Britteinsaarille saakka. Joukossa on niin MC:n urasta haaveilevia lyyrikoita kuin kokeneempia tekijöitä aina Erykah Badusta lähtien. Nämä naiset puhuvat sukupuolesta, luokasta, räpmusiikista ja siitä, millaista on saada sanottavansa sanotuksi miesten dominoimassa hiphopin maailmassa.

14.4. Euroopan historia ja antisemitismi

15.00 Rax Rinnekangas: Holokaustin värit (2009, Suomi, subtitled in English)

16.00 Holokaustin merkitys Lähi-idän politiikassa

- keskustelijoina kirjailija, YLEn ulkomaan toimittaja Hannu Reime ja politiikan opiskelija, Israel-Palestiina-konfliktin asiantuntija Petter Nissinen

Ohjaaja, valokuvaaja ja kirjailija Rax Rinnekankaan mietteliäs dokumenttielokuva keskittyy koko maailman yhteiseen kauhukuvaan, natsien suorittamaan juutalaisten joukkotuhoon. Hän ottaa sodanjälkeisen Euroopan ihmisistä esimerkiksi itsensä ja peilaa omia tuntemuksiaan kollektiivisen itsetutkiskelun kautta niihin mahdollisuuksiin, joita sodan ajan ihmisillä oli käytettävissään. Oikeastaan – tarkemmin sanottuna – ei ole mitään’sodan aikaa’, joka oli joskus ja jonka tunnemme vain mustavalkokuvista. Tuo murhan aika on täyttä totta täysissä väreissä, Rinnekangas tahtoo korostaa.

Elokuva tuo pääkohdittain ja väljästi esiin ne teoreettiset lähtökohdat, joiden kautta arjalaisuuden ja natsismin aate – kuin salaa – syntyi. Aatteen sairaus ja hulluus on mustana jälkenä elokuvan hartaan ja hiljaisen kertojan mielessä; se on kuin syöpä, joka on voitettu, mutta jonka pelätään uusiutuvan. Tähän hulluuteen elokuva kiinnittää katseensa. Tuon mielipuolisuuden voittaminen ei käy kieltämisen eikä pelon kautta, vaan sitä tulee katsoa ja ymmärtää. Elokuva kysyy: voimmeko voittaa aatteen siten, että ihminen jää elämään?

21.4. Kidutetut

16.00 Mervi Junkkonen: Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta (2012, Suomi)

17.00 Valtiokoneisto ja kidutuksen oikeuttaminen

- keskustelijat varmistuvat myöhemmin

Amnesty Internationalin mukaan viranomaisten suorittamaa kidutusta, hakkaamista, nöyryytystä ja uhkailua, ilmenee 111 valtiossa – yli puolessa kaikista maailman maista. Mervi Junkkosen dokumentti Jälki elämässä on tarina kidutetuista ihmisistä ja Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Neljän miehen arkea seurataan aina lastensa leikkipaikoilta marjametsään ja vastaanottokeskukseen. Miehet joutuvat kohtaamaan menneessä koetut kauhut päivittäin. Yksi elokuvan päähenkilöistä, Hector, tiivistää kokemuksen kidutuksesta seuraavasti: ”Uskon, että me, joita kidutettiin, emme palaa koskaan ennalleen.”

Suomen talvessa miehet odottavat päätöksiä maahanmuuttoviranomaisilta. Saavatko he jäädä maahan? Saavatko he perheensä yhdistetyksi? Uudelta kotimaaltaan miehet odottavat vapautta ja oikeuden toteutumista.