Monroen Helsingin agentti teki eilen uusintavierailun Kallion Bar Molotovin leffavisaan. Viime viikon kepillä jäätä -kokeilu tuotti kismittävän kakkossijan, joten nyt oli revanssin aika. Edellisviikolla harjoiteltiin, nyt ei annettu enää tuumaakaan periksi - lopputuloksena Lumiere Kokkoset komeili visan ykkössijalla ja siirtyi myös komeasti Cupin johtoon. Taakse jäivät niin Gary Busey, Veijarit kuin Pekko aikamiespojan anustappiaikakin.
Molotovin visa oli vaikuttanut viime viikolla lupaavalta ja uusintakierros vain vankisti käsitystä laadukkaasta tietokilpailusta. Visa on graafisesti huimasti edellä Monroen omaa Cupia, sillä videotykin, grafiikkaohjelman ja pienen kankaan avulla Molotovin visalle on luotu oma ilme, ja he pystyvät myös esittämään videonäytteitä. Eilinen visa liikkui noin 95 %:sti amerikkalaisen elokuvan perinnössä ja erityisen painon saivat genrehelmet ja b-luokan kuriositeetit (esim. "Kuka näytteli Black Belt Jonesissa, Enter The Dragonissa ja Black Samuraissa?") .
Molotovin visan rakenne etenee musanäytteistä kirjallisten, osin kuviin perustuvien kysymysten kautta videoklippeihin, joita oli eilen kahdeksan. Musatärppejä LK:lla oli mm. Charade/Henry Mancini ja Syvän joen banjokohtaus. Ratkaisevassa videonäyteosiossa saimme kiinni mm. Tyttö nimeltä Ceben, Kuningas ja satakielen (tai meidän versiossamme "linnun"), Cinema Paradison sekä ihan hatusta hakemamme Valley Girlsin, vaikka viimeinen s unohtuikin.
Kritiikkiä voi esittää hieman hitaasta tahdista - kysymysten välissä oli turhankin paljon ilmaa. Siten visa venyi kello 20:n alkamisajastaan niin, että oltiin jo vartti vuorokauden 23:nnen tunnin puolella ennen lopettamista. Olisi mukavaa, jos visa päättyisi ennen kymmentä, koska silloin ehtisi istua keskustelemassa joukkuetovereiden kanssa.
Erityistä huomiota visassa kiinnittää - kuten visaisännät sen muotoilivat - se, että se on "erittäin hyvin sponssattu". Palkintoja nimittäin jaetaan runsaasti. Eilen viisi ensimmäistä joukkuetta sai dvd-palkinnon ja vielä heidän lisäkseen "lucky losers" -palkintoina arvottiin Monroen hiljan esittämän The Last Border -elokuvan alkuperäinen juliste sekä Filmihullu-antologian toinen osa. MIKSI viimeksi mainittu oli lohdutuspalkinto, jää mysteeriksi, sillä se oli voittokasan ylivoimaisesti arvokkain tuote. Olin näreissäni, myönnän sen.
Visa veti pienehkön Molotovin tupaten täyteen ja atmosfääri kohosi helteiseksi.
PS. MonroeCupin visarungot ovat tulossa FilmiLiekkiin selvitettyämme eräitä editoriaalisia sudenkuoppia.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Tähän päättyy R&A
Monroe R&A:ssa 2011
Tämä kirppuinen skribentti päättää noin tunnin päästä leffafestarinsa kimki-dukilla. Mitäpä Rakkautta ja Anarkiaa olisi ilman Korean originellia? Kim Ki-Duk on perinyt Beat Takeshin paikan festivaalin ruumiillistumana teoksillaan, joissa todellakin sukellellaan rakkauden ja anarkian risteyskohdassa. On sanalla sanoen täydellistä antaa Kim Ki-Dukin videoteoksen Arirang päättää nämä kekkerit tältä vuodelta. Turhan useinhan R&A:ssa rakkaus tarkoittaa pornoa ja anarkia väkivaltaa, mutta KKD on aito asia.
Arirangin jälkeen - oikeammin sen lisäksi - on vielä monta elokuvaa kirjoitettavana muistiin. Yhdessä tarkasteltuna kaikki viimeisen kymmenen päivää tajuntaa mörssänneet elokuvat muodostavat kokonaisuuden, joka yllättää laadukkuudellaan. Varsinaisia huteja ei tullut vastaan yhtäkään paitsi tylsä Incidies, mutta sekään ei ollut mitenkään turha teos - olisin vain mieluummin nähnyt näytelmän, johon se perustui. Varsinaisia huipputeoksia ei tosin niitäkään ollut montaa: Play ja Once Upon A Time In Anatolia tekivät suurimman vaikutuksen, mutta eivät nekään nousseet muutaman viikon takaisen Torinon hevosen osoittamalle tasolle.
Monet näytöksistä, joihin otin osaa, täyttivät penkkirivit laidasta laitaan. Pienimmän yleisömenestyksen sai kolmetuntinen Bollywood-ihanuus Zindagi na milegi dobara. Mitä luultavimmin kestonsa vuoksi leffa houkutti Maxim 1:een reilun parikymmentä erittäin hyvin viihtynyttä katsojaa.
Kaikkiaan kolme monroelaista osallistui tai yritti osallistua R&A:han. Minä olin heistä ahkerin penkinkuluttaja. Muilla ei ollut vastaavaa onnea. Päivän reissulla ja hyvin rajoitetulla ajalla liikkunut monroelainen ei saanut lippua mihinkään. Toinen, joka talkoili kolme ja puoli päivää, kävi sinä aikana järjestelmällisesti katsomassa tarjonnan kehnoimmat palat Eetusta ja Konnasta sekä Elokuusta alkaen. Hyvää tuulta riitti silti kaikilla.
Nyt on siis vielä Arirang jäljellä ja muutama juttu liukuhihnalla.
Antoisat elokuvajuhlat summa summarum.
Tämä kirppuinen skribentti päättää noin tunnin päästä leffafestarinsa kimki-dukilla. Mitäpä Rakkautta ja Anarkiaa olisi ilman Korean originellia? Kim Ki-Duk on perinyt Beat Takeshin paikan festivaalin ruumiillistumana teoksillaan, joissa todellakin sukellellaan rakkauden ja anarkian risteyskohdassa. On sanalla sanoen täydellistä antaa Kim Ki-Dukin videoteoksen Arirang päättää nämä kekkerit tältä vuodelta. Turhan useinhan R&A:ssa rakkaus tarkoittaa pornoa ja anarkia väkivaltaa, mutta KKD on aito asia.
Arirangin jälkeen - oikeammin sen lisäksi - on vielä monta elokuvaa kirjoitettavana muistiin. Yhdessä tarkasteltuna kaikki viimeisen kymmenen päivää tajuntaa mörssänneet elokuvat muodostavat kokonaisuuden, joka yllättää laadukkuudellaan. Varsinaisia huteja ei tullut vastaan yhtäkään paitsi tylsä Incidies, mutta sekään ei ollut mitenkään turha teos - olisin vain mieluummin nähnyt näytelmän, johon se perustui. Varsinaisia huipputeoksia ei tosin niitäkään ollut montaa: Play ja Once Upon A Time In Anatolia tekivät suurimman vaikutuksen, mutta eivät nekään nousseet muutaman viikon takaisen Torinon hevosen osoittamalle tasolle.
Monet näytöksistä, joihin otin osaa, täyttivät penkkirivit laidasta laitaan. Pienimmän yleisömenestyksen sai kolmetuntinen Bollywood-ihanuus Zindagi na milegi dobara. Mitä luultavimmin kestonsa vuoksi leffa houkutti Maxim 1:een reilun parikymmentä erittäin hyvin viihtynyttä katsojaa.
Kaikkiaan kolme monroelaista osallistui tai yritti osallistua R&A:han. Minä olin heistä ahkerin penkinkuluttaja. Muilla ei ollut vastaavaa onnea. Päivän reissulla ja hyvin rajoitetulla ajalla liikkunut monroelainen ei saanut lippua mihinkään. Toinen, joka talkoili kolme ja puoli päivää, kävi sinä aikana järjestelmällisesti katsomassa tarjonnan kehnoimmat palat Eetusta ja Konnasta sekä Elokuusta alkaen. Hyvää tuulta riitti silti kaikilla.
Nyt on siis vielä Arirang jäljellä ja muutama juttu liukuhihnalla.
Antoisat elokuvajuhlat summa summarum.
lauantai 24. syyskuuta 2011
Medianeras - ennustusarvio
Monroe R&A:ssa 2011
Noin vuonna 2015 Hollywood tekee Medianerasin uusiksi. Tuottajana toimii Fox Searchlight tai Weinstein Company. Englanninkielinen nimi on Side Walls, jolla sitä levitetään myös muualla maailmassa paitsi Ranskassa (jossa sille annetaan nimeksi Le fabuleux destin du Martin et Marianne). Buenos Aires vaihtuu New Yorkiin tai, jos oikein huonosti käy, Los Angelesiin. Mikäli tuotantokustannukset saadaan painettua tarpeeksi alas, myös San Franciscolla on jännittävän arkkitehtuurinsa takia mahdollisuutensa, etenkin, jos vastaavan tuottajan lähisukulaisia elelee siellä.
Pääosiin Martiniksi ja Marianneksi kiinnitetään Ryan Gosling ja Anne Hathaway. Tai Joseph Gordon-Levitt ja Natalie Portman. Ehkä jopa Ellen Page ja Seth Rogen ovat mahdollisia, jos Judd Apatow kiinnostuu sovituksesta. Tärkeää on tähtien tunnistettavuus avaindemografioissa, mutta lopullisen päätöksen sanelee kirjanpito-osasto. Mainostrailereissa tähdet ovat Academy Award Winnersejä tai Nomineeita. Joka tapauksessa, pääosien esittäjät tekevät osaavan sympaattista ja hauskaa työtä Jason Reitmanin, Marc Forsterin tai ehkä vaihtelua etsivän Gore Verbinskin ohjauksessa.
Kivan musiikin elokuvaan tekee Yo La Tengo.
Side Walls tulee ensi-iltaan elokuussa ja tekee kotimaan markkinoilla prikulleen saman kassatuloksen kuin Little Miss Sunshine.
Side Walls saa lähes kaikissa yhdysvaltalaisissa krittikeissä hyvät arvostelut ja Anne Hathaway/Natalie Portman/Ellen Page saa Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta Naipääosasta Komediassa tai Musikaalissa. Juliste on täynnä lainoja kriitikoilta tyyliin "Absolutely delightful!", "Exhilarating!", "Bittersweet and funny!", "Quirky and original", "The romantic comedy of the year!". Roger Ebert kirjoittaa kolmen ja puolen tähden arviossaan mm. seuraavaa:
"Teatterissa vieressäni oikealla puolella istui noin 25-vuotias opiskelijan oloinen nuorimies ja vasemmalla puolellani suunnilleen saman ikäinen hiljaisella tavalla vaikuttavan kaunis nuorinainen. He molemmat huokailivat ja nauroivat samoissa kohdissa täsmälleen samalla tavalla.
Äkkiä tunsin olevani itse - eläkeikäinen - sivuseinä, joka on laitettu tälle penkille erottamaan toisilleen kuuluvat sielut. Minut valtasi merkillinen tunne salattujen yhteyksien äkillisestä ymmärtämisestä, mikä on ominainen vain onnistuneimpia elokuvia katsoessa.
Sillä siitä Side Wallsissa on kyse, näiden salattujen yhteyksien paljastamisesta, mikä johtaa vähäisempään yksinäisyyteen. Side Walls näyttää meille kaupunkimme seinät ja kuinka tämä kerrosarkkitehtuuri on onnistunut vain rumentamaan maailmaamme samalla eristäen meidät toisistamme yksityisiin lokeroihimme. Varmasti on suuri joukko Martinin ja Mariannen kaltaisia yksinäisiä, jotka puolustautuvat lukkiutumalla asuntoihinsa, missä inhimillinen yhteys on annettu internetin huomaan.
En ole nähnyt alkuperäistä argentiinalaista festivaalisuosikkia, mutta Jason Reitmanin (tmv.) elokuva seisoo tukevasti omilla jaloillaan ---"
Silti Side Walls ei tule koskaan tavoittamaan Gustavo Taretton teoksen tuoreutta, sen äänenpaino tuntuu Medianerasin nähneistä valokopioidulta ja kokonaiskuva falskilta.
Vuonna 2015 Medianerasin voi saada nähtäväkseen Suomessa vain Lontoosta tilatulla dvd:llä, ilman ekstroja.
Noin vuonna 2015 Hollywood tekee Medianerasin uusiksi. Tuottajana toimii Fox Searchlight tai Weinstein Company. Englanninkielinen nimi on Side Walls, jolla sitä levitetään myös muualla maailmassa paitsi Ranskassa (jossa sille annetaan nimeksi Le fabuleux destin du Martin et Marianne). Buenos Aires vaihtuu New Yorkiin tai, jos oikein huonosti käy, Los Angelesiin. Mikäli tuotantokustannukset saadaan painettua tarpeeksi alas, myös San Franciscolla on jännittävän arkkitehtuurinsa takia mahdollisuutensa, etenkin, jos vastaavan tuottajan lähisukulaisia elelee siellä.
Pääosiin Martiniksi ja Marianneksi kiinnitetään Ryan Gosling ja Anne Hathaway. Tai Joseph Gordon-Levitt ja Natalie Portman. Ehkä jopa Ellen Page ja Seth Rogen ovat mahdollisia, jos Judd Apatow kiinnostuu sovituksesta. Tärkeää on tähtien tunnistettavuus avaindemografioissa, mutta lopullisen päätöksen sanelee kirjanpito-osasto. Mainostrailereissa tähdet ovat Academy Award Winnersejä tai Nomineeita. Joka tapauksessa, pääosien esittäjät tekevät osaavan sympaattista ja hauskaa työtä Jason Reitmanin, Marc Forsterin tai ehkä vaihtelua etsivän Gore Verbinskin ohjauksessa.
Kivan musiikin elokuvaan tekee Yo La Tengo.
Side Walls tulee ensi-iltaan elokuussa ja tekee kotimaan markkinoilla prikulleen saman kassatuloksen kuin Little Miss Sunshine.
Side Walls saa lähes kaikissa yhdysvaltalaisissa krittikeissä hyvät arvostelut ja Anne Hathaway/Natalie Portman/Ellen Page saa Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta Naipääosasta Komediassa tai Musikaalissa. Juliste on täynnä lainoja kriitikoilta tyyliin "Absolutely delightful!", "Exhilarating!", "Bittersweet and funny!", "Quirky and original", "The romantic comedy of the year!". Roger Ebert kirjoittaa kolmen ja puolen tähden arviossaan mm. seuraavaa:
"Teatterissa vieressäni oikealla puolella istui noin 25-vuotias opiskelijan oloinen nuorimies ja vasemmalla puolellani suunnilleen saman ikäinen hiljaisella tavalla vaikuttavan kaunis nuorinainen. He molemmat huokailivat ja nauroivat samoissa kohdissa täsmälleen samalla tavalla.
Äkkiä tunsin olevani itse - eläkeikäinen - sivuseinä, joka on laitettu tälle penkille erottamaan toisilleen kuuluvat sielut. Minut valtasi merkillinen tunne salattujen yhteyksien äkillisestä ymmärtämisestä, mikä on ominainen vain onnistuneimpia elokuvia katsoessa.
Sillä siitä Side Wallsissa on kyse, näiden salattujen yhteyksien paljastamisesta, mikä johtaa vähäisempään yksinäisyyteen. Side Walls näyttää meille kaupunkimme seinät ja kuinka tämä kerrosarkkitehtuuri on onnistunut vain rumentamaan maailmaamme samalla eristäen meidät toisistamme yksityisiin lokeroihimme. Varmasti on suuri joukko Martinin ja Mariannen kaltaisia yksinäisiä, jotka puolustautuvat lukkiutumalla asuntoihinsa, missä inhimillinen yhteys on annettu internetin huomaan.
En ole nähnyt alkuperäistä argentiinalaista festivaalisuosikkia, mutta Jason Reitmanin (tmv.) elokuva seisoo tukevasti omilla jaloillaan ---"
Silti Side Walls ei tule koskaan tavoittamaan Gustavo Taretton teoksen tuoreutta, sen äänenpaino tuntuu Medianerasin nähneistä valokopioidulta ja kokonaiskuva falskilta.
Vuonna 2015 Medianerasin voi saada nähtäväkseen Suomessa vain Lontoosta tilatulla dvd:llä, ilman ekstroja.
Monroen Leffavisa, 2/7
Monroe Cup
1. 400 Kekkosta (4+6) 10
2. Lone Iguanas (5+4) 9
3. E. E. Horton (/Jänis Horton) (6+2) 84. Kate Beckinsale fans (2+5) 7
5. Savage Streets (4+2) 6
6. Pektoplasma (1+3) 4
7. KVS (2+0) 2
8. Peter Lorren silmät (1+1) 2
9. Harmaa Tampere (1+0) 1
10. Carpe Jugulum (0+1) 1
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)